Lue keskustelun säännöt.
Oletko puhelukammoinen?
11.04.2022 |
Vai et? Tunnen monia, jotka eivät uskalla soittaa tai vastata puhelimeen. Näitä oli jo lankapuhelinaikoina, mutta tuntuu, että nuoremmissa vielä enemmän.
Itse en ole. Lapsena kaveri pyysi soittamaan ties minne hänen puolestaan, koska itse ei uskaltanut. Jotenkin puhelimessa on vaan tuntunut aina luontevalta puhua.
Ja en siis kritisoi, kiinnostaa vaan. Myös ikä olisi kiva tietää. Itse olen yli 40v.
Kommentit (28)
Periaatteeni: älä soita minulle, en minäkään soita sinulle.
No joo, kyllä mielelläni ihan lähipiirin kanssa juttelen puhelimessa, muuten en.
55 v. mutta koko aikuisiän ollut ihan sama juttu. En koskaan vastaa tuntemattomien soittoihin enkä jutustele puhelinmyyjien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt kammoinen, mutta en mielelläni puhu, varsinkaan tuntemattomien kanssa.
Todellakin olen puhelinkammoinen, ahdistun kun puhelin soi. Hirveintä on soittaa virallisia puheluita, pelkään täydellistä black out:ia, siksi mulla on aina muistiinpanot vieressä. Olen ollut tällainen aina, nyt 49.
Mieluiten soitan asiani. Saa asian useimmiten kerralla selväksi.
Kirjoitettuna väärin tulkinnan riski on suurempi
En siedä puhelimessa oloa.
En pelkää, mutta inhoan syvästi puhua laatikkoon missä en näe toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos voin hoitaa asian muuten kuin puhelimella teen niin. Menen mieluummin jopa itse paikan päälle kuin soitan mikäli mahdollista.
En yleensä vastaa tuntemattomiin numeroihin. Hiljattain jopa blokkasin yhden, joka oli soittanut kahdesti. Sitten dna:lta soitti lupsakka nuorimies, joka kertoi, että minulla oli nettiliittymän etu päättymässä, joten sopimus pitäisi uusia. Hän aloitti näin: ”Hyvällä asialla olen soittamassa.” Taisi olla tuo blokkaamani numero myös dna:lta…
No nyt on tuo nettiasia taas ajan tasalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhelimessa ei näe kasvonilmeitä, hoidan asiat mieluusti kasvokkain. Nyt kotona-aikana suosin sähköpostia, puhelin ei vaan ole minun juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kammo helpottanut yhtään, ikä 62.
Inhosin puhelimessa asiointia aiemmin. Myös minä tein muistiinpanoja puhelua varten, jos jokin pakollinen oli hoidettava puhelimitse. Nykyään ei enää haittaa, olen pankissa töissä ja koronan myötä pääasiassa kaikki asiakaskohtaamiset tapahtuvat puhelimitse tai muuten verkon kautta. Olisi hieman hankalaa, jos puhelut pelottaisivat. N37
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorempana oli suorastaan kammottavaa soittaa kaikenmaailman virallisia puheluita, nykyään ei enää niinkään. Tuntemattoman ihmisen kanssa puhuminen on vaan niin ärsyttävää, viimeeksi kun hoidin yhden pankkiasian se asiakaspalvelija piti niin pitkiä taukoja juttujensa välillä että joutui miettimään vieläkö se on siellä. Pahinta ikinä on jos on soittoaika lääkärille jonka suomen kielen taito on surkea. Onhan näitä samankaltaisia kokemuksia vaikka ja kuinka, en tykkää siis kyllä edelleenkään puhua puhelimessa kuin tuttujen kanssa!
En tykkää puhelimessa puhumisesta yhtään. Pelkään että toinen puhuu liian hiljaa, yhteys on heikko, unohdan mitä olin sanomassa tai puheeni tulkitaan väärin kun en voi täydentää itseäni eleillä ja ilmeillä. Lisäksi minusta tuntuu tyhmältä puhua niin, että ulkopuoliset kuulevat vain minut, mutteivät keskustelukumppaniani. Tekstiviesti on suurenmoinen keksintö.
N19
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole pätkääkään puhelinkammoinen.
Olin nuorena töissä kansainvälisessä isossa firmassa ja jouduin juttelemaan ympäri maapalloa olevien tyyppien kanssa. Silloin se vähäinenkin pelko katosi, sillä huomasin pärjääväni oikein hyvin, oli vastapuolella sitten ihan mitä vain siansaksa-englantia puhuva vain.
Tykkään muutenkin jutella puhelimessa ja jos on sopiva hetki, niin juttelen pitkiäkin puheluja vaikka jonkun ystävän kanssa, tai siskoni, isäni ja anopin kanssa. Minulle pitkiä puheluita ovat yli 2 h kestävät, mutta 4 h on ihan mahdollinen puhelun pituus myös.
Useimmiten en kuitenkaan viitsi vastata vieraisiin numeroihin, sillä en harrasta puhelimitse myyntiä, vaan saan tilattua esimerkiksi lehteni netistä, jos haluan. N47
En ole kammoinen. Soittamalla asiat selviää heti. Eka työpaikka poisti epävarmuudet. Olen kyllä huono puhumaan niitä näitä sekä puhelimessa että livenä. Puhun vain asiaa. M36
Vierailija kirjoitti:
En tykkää puhelimessa puhumisesta yhtään. Pelkään että toinen puhuu liian hiljaa, yhteys on heikko, unohdan mitä olin sanomassa tai puheeni tulkitaan väärin kun en voi täydentää itseäni eleillä ja ilmeillä. Lisäksi minusta tuntuu tyhmältä puhua niin, että ulkopuoliset kuulevat vain minut, mutteivät keskustelukumppaniani. Tekstiviesti on suurenmoinen keksintö.
N19
Olet niin nuori vielä.
Vierailija kirjoitti:
Mieluiten soitan asiani. Saa asian useimmiten kerralla selväksi.
Kirjoitettuna väärin tulkinnan riski on suurempi
Päin vastoin: puhelimessa voi kuulla väärin, unohtaa mitä toinen sanoi jne, kun taas kirjoitettu teksti todistaa yksiselitteisesti, mitä haluttiin sanoa.
En ole. Soitan usein miehenikin puolesta puheluita.
En ole puhelinkammoinen. Nuorena välttelin kyllä viimeiseen asti virallisia puheluita, mutta enää ne eivät tunnu missään ja soitan jopa mielelläni.
Soittaminen on niin nopeaa ja siinä saa yleensä enemmän selville asioita kuin jollakin sähköpostilla. Minulla ainakin menee lillä liian paljon aikaa, kun kirjoittelen sähköpostia, sorvaan sitä selkeämmäksi ja muuta ehkä jotain, mutta puhelimessa vain puhun ja kysyn vaikka viisi kertaa uudelleen, jos en tajua.
Inhoan puhelimessa puhumista. Jos suinkin mahdollista, hoidan asiani aina sähköpostitse. Ikä 70.