Lääkärilehti tänään: Aivot ottavat koronasta osumaa
– On aika hyvin osoitettu, että kognitio heikkenee koronan sairastamisen jälkeen. Siitä on raportoinut moni toisistaan riippumaton tutkimusryhmä. Suurimmassa tutkimuksessa oli mukana yli 8000 covidin sairastanutta.
Myös siitä on epidemiologista näyttöä, että korona lisää muistisairauden kehittymisen riskiä lähes 40 prosenttia jo ensimmäisen puolen vuoden kuluessa, verrattuna muun hengitystieinfektion sairastaneisiin.
– Tämä perustuu laajaan, 230 000 tutkittavan aineistoon.
Hiljattain julkaistu apinoilla tehty tutkimus antaa lisätietoa mitä aivoissa tapahtuu SARS-CoV-2 infektion seurauksena. Tutkimusryhmä havaitsi, että aivojen immuunipuolustuksesta vastaavat gliasolut aktivoituivat SARS-CoV-2 infektoitujen apinoiden aivoissa.
– Tämä tarkoittaa sitä, että aivoissa on käynnissä tulehdusreaktio.
Tutkijat myös huomasivat, että infektoituneiden apinoiden aivoissa oli kontrolliapinoita enemmän verisuonten vaurioita ja pieniä aivoverenvuotoja. Jonkin verran havaittiin myös hermosolujen häviämistä.
Koronatartunnan välttely on edelleen järkevää. Huolestuttaa, että kaikkien suomalaisten ajatellaan nyt sairastavan taudin ja siten saavan siihen immuniteettia. Koronaan voi kuitenkin sairastua jo pian uudestaan.
– Pitkittyneet, myös toimintakykyä heikentävät oireet ovat yleisiä koronan sairastaneilla. Korona ei ole vaaraton infektio, joka kaikkien kannattaa sairastaa. Suomen linja siitä, ettei long covid olisi vakava kansanterveydellinen ongelma, poikkeaa radikaalisti kansainvälisestä näkemyksestä.
Yhdysvalloista on tuoretta dataa, jonka mukaan long covidia sairastaisi jopa seitsemän prosenttia väestöstä. Kolme prosenttia väestöstä sairastaa toimintakykyä selvästi alentavaa tautia. Britanniasta tiedetään, että 2,5 prosenttia väestöstä kärsii long covid -oireista.
– Yhdysvalloissa presidentti Biden ja liittovaltion hallinto ovat myös kiinnittäneet huomiota long covidin aiheuttamaan työvoimapulaan. https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/aivot-ottavat-koronasta-osu…
Kommentit (34)
Olen vakuuttunut että corona vaikutti minun muistiin ja esim siihen että kun käännän kielen ruotsista suomeen ,joudun useammin katsomaan netiltä käännökset! Tiedä mitä muita vaivoja jättänyt ja aiheuttanut!
Kiinassa edelleen nollalinja. Tietävätkö he viruksesta jotain mitä me emme tiedä?
En todellakaan haluaisi sairastaa koronaa, ja teen kaikkeni välttääkseni sen.
Jos kirjoittaa "Aivot ottavat osumaa", niin on siinä silloin tainnut sellainen onnettomuus jo tapahtuakin kyseisellä kirjoittajalla.
Katsos aloittaja kun "totuus on ulkona siellä".
"Clean up Your own back yard" = "Putsaa ylös Sinun oma takaisin pituuden mittayksikkö".
Ja sitten vielä se klassinen: "Kehitys kehittyy You know: kieli on kuollut jos se ei muutu, ja se on elävän kielen merkki kun tulee uusia sanontoja."
Silti osa huutaa kilpaa kuinka vaaraton korona on, verrattavissa kuulemma flunssaan. Yleensä nämä huutelijat ei ole perehtynyt yhteenkään tutkimukseen vaan huutelee omia mutuilujaan. Turha huudella, jos ei ole mitään taustatietoa selvittänyt.
Ihmetyttää kyllä miksi Suomessa on alusta alkaen vähätelty tätä. Onko meillä ns.” asiantuntijoissa” vikaa vai mikä on tarkoituksena. Eikö olisi Suomen edun mukaista pitkällä tähtäimellä, että pyritään minimoimaan sairastuneiden määrä. Kun kerta korona aiheuttaa jos jonkinmoista ongelmaa jälkeenpäin, niin luulisi tulevan halvemmaksi estää tartuntoja.
Meillä on komennettu kaikki lähitöihin, etäisyydet lähitöissä ei toimi. Ihmiset parveilevat kuten ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Kiinassa edelleen nollalinja. Tietävätkö he viruksesta jotain mitä me emme tiedä?
Tietävät. He tietävät, mitä seuraa, jos niin tiheään asutussa väkirikkaassa paikassa lähtee virus leviämään.
Alussa pääsi yllättämään, ja se oli monille tuskallinen kuolema, kun hoitoa ei yksinkertaisesti riitä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on komennettu kaikki lähitöihin, etäisyydet lähitöissä ei toimi. Ihmiset parveilevat kuten ennenkin.
Muistakaa tuulettaa!!!
Heippa vaan täältä sängynpohjalta. Kolme rokotusta otin, nyt kolmatta viikkoa koronassa.
Sentään voin sairastaa kotona.
Vierailija kirjoitti:
Heippa vaan täältä sängynpohjalta. Kolme rokotusta otin, nyt kolmatta viikkoa koronassa.
Sentään voin sairastaa kotona.
Eli rokotukset ei auta!
Mikään rokote ei estä, joten yhteiskunta on suljettava kokonaan!
Jotkut sairastavat jo toista kierrosta rokotteesta huolimatta.
Ja sitten ollaan me rokottamattomat, jotka ei vaan "saada" tautia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heippa vaan täältä sängynpohjalta. Kolme rokotusta otin, nyt kolmatta viikkoa koronassa.
Sentään voin sairastaa kotona.
Eli rokotukset ei auta!
Ei ainakaan omikroniin, rokotteethan kehitettiin ennen sitä.
Kuitenkin vakavalta tautimuodolta ilmeisesti suojaavat paremmin kuin rokottamattomuus.
Olen 44-vuotias, saanut 3 rokotusta, nyt 11. päivä koronassa. Flunssaoireita ei ole enää paljon mutta välillä väsyttää ja pää on sumussa, ja voin vain arvailla miten pitkään tämä tila jatkuu. Arveluttaa myös mitä mahdollinen uusintainfektio myöhemmin tekee. Sen välttäminen vaatii varmaan työpaikan vaihdon, olen terveysalalla.
Vierailija kirjoitti:
Kiinassa edelleen nollalinja. Tietävätkö he viruksesta jotain mitä me emme tiedä?
https://weibo.com/tv/show/1034:4753117590519907?from=old_pc_videoshow
"Let the World Brighten Again"
Miksei Suomessa tehdä tällaisia lauluja? Suomalaiset muusikot keskittyivät valittamaan toimeentulo-ongelmiaan ja kapinoimaan koronarajoituksia vastaan sen sijaan, että olisivat luoneet yhteishenkeä virusta vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heippa vaan täältä sängynpohjalta. Kolme rokotusta otin, nyt kolmatta viikkoa koronassa.
Sentään voin sairastaa kotona.
Sairastuit rokotteesta!
Itsellä:
0 testiä
0 maskia
0 käsidesiä
0 rokotetta
0 tartuntaa
Ja perussairauksia vaikka muille jakaa.
No en nyt siihenkään suoraan usko, koska suvussa on rokottamattomia, jotka olleet sairaalassa koronan takia.
Turha tästä vääntää, ei ole ketjun aihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heippa vaan täältä sängynpohjalta. Kolme rokotusta otin, nyt kolmatta viikkoa koronassa.
Sentään voin sairastaa kotona.
Eli rokotukset ei auta!
Itselläni kolme rokotusta ja sairastin 5 päivää. Rokotusten tarkoituksena on estä sairaalaan etenkin tehohoitoon päätyminen.
Vierailija kirjoitti:
Silti osa huutaa kilpaa kuinka vaaraton korona on, verrattavissa kuulemma flunssaan. Yleensä nämä huutelijat ei ole perehtynyt yhteenkään tutkimukseen vaan huutelee omia mutuilujaan. Turha huudella, jos ei ole mitään taustatietoa selvittänyt.
Ihmetyttää kyllä miksi Suomessa on alusta alkaen vähätelty tätä. Onko meillä ns.” asiantuntijoissa” vikaa vai mikä on tarkoituksena. Eikö olisi Suomen edun mukaista pitkällä tähtäimellä, että pyritään minimoimaan sairastuneiden määrä. Kun kerta korona aiheuttaa jos jonkinmoista ongelmaa jälkeenpäin, niin luulisi tulevan halvemmaksi estää tartuntoja.
Samaa ihmettelen minä! Ja koronan vaikutuksista aivoon on kerrottu ulkomaisissa medioissa paljon enemmän ja paljon kauemmin kuin täällä. Mika Salminen on tietoisesti kuljettanut koronapolitiikkaa vähättelevälle linjalle, arvatenkin poliitikkojen enemmistöä miellyttääkseen. Harmi, ettei Krista Kiuru ole enää puikoissa. En ollut mikään Kiuru-fani, mutta lopulta huomasin, että hän oli hallituksessa ainoa, joka otti pandemian tosissaan ja yritti myös suojella suomalaisia.
No kaikki sen kuitenkin tavalla tai toisella sairastaa, niin ollaan kaikki samassa veneessä.