Lue keskustelun säännöt.
Avioero. Miten siitä selviää?
10.04.2022 |
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä kohta 15 vuotta. Meillä on kolme lasta, joista yksi vasta päiväkoti-ikäinen. Olen yrittänyt saada suhdettamme muuttumaan vuosia, ja mies luvannut muuttua… Mutta eihän ihmiset muutu. Vuosia jaksoin uskoa siihen että kyllä tämä tästä vielä paremmaksi muuttuu, mutta ei se muutu. En usko että enää rakastan miestäni. En ole halunnut häntä yli puoleen vuoteen, ehkä jopa vuoteen… Mies ei osaa tehdä ratkaisuja, joten se jää mulle. Pelkään vielä sitä että mies tekisi erosta tosi hankalaa. Ainakaan hän ei auttaisi siinä millään tavalla. Miten selviän siitä yksin/lasten kanssa? Vinkkejä, neuvoja tai omakohtaisia kokemuksia erosta jota vain toinen osapuoli haluaa?
Kommentit (55)
Itsekin eronneena tiedän miten hankalaa se on. Käytännön asiat järjestyvät kyllä yksi kerrallaan, mutta henkisesti eroaminen on tosi rankkaa. Ja tuo oman lisäkuormansa, että joudut pohtimaan, miten miehesi jatkossa toimii. Yritä olla provosoitumatta hänen toimistaan, varmasti tilanne rauhoittuu joka tapauksessa jonkun ajan kuluttua.
Tärkein mitä haluan sanoa on, että teet varmasti oikean päätöksen. Vuodet eron jälkeen ovat olleet minulle tosi rankkoja, mutta silti en ole sitä hetkeäkään katunut. Meillä on yksi elämä ja olemme jokainen itse vastuussa siitä, miten sen käytämme. Älä kuuntele ketään joka täällä paasaa perhearvoista tai muusta. He eivät ehkä itse uskalla katsoa totuutta silmiin ja kulkevat elämän läpi laput silmillä.
Kovasti voimia! <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eron myötä menetät päätösvaltaa. Miehen uusi kumppani voi olla kiusaaja ja tehtailla lasuja. En kyllä suosittele eroa varsinkaan kun on noin pieni lapsi. Meitä on paljon jotka on pakotettu eroon. Ydinperhettä et saa enää koskaan takaisin, menetät sosiaalista arvostusta ja saatat päätyä etääidiksi. Lapset saatetaan käännyttää sinua vastaan ja he saattaa sairastua masennukseen ja syömishäiriöön, koulu alkaa mennä huonosti kun joutuu jatkuvasti muuttamaan paikasta toiseen jne.
Vierailija kirjoitti:
Eron myötä menetät päätösvaltaa. Miehen uusi kumppani voi olla kiusaaja ja tehtailla lasuja. En kyllä suosittele eroa varsinkaan kun on noin pieni lapsi. Meitä on paljon jotka on pakotettu eroon. Ydinperhettä et saa enää koskaan takaisin, menetät sosiaalista arvostusta ja saatat päätyä etääidiksi. Lapset saatetaan käännyttää sinua vastaan ja he saattaa sairastua masennukseen ja syömishäiriöön, koulu alkaa mennä huonosti kun joutuu jatkuvasti muuttamaan paikasta toiseen jne.
Ja halvaantua voi sunnuntaikävelullä..
Vierailija kirjoitti:
Sinähän selviät, koska itse haluat eron. Toista on meillä, jotka jätetään. Se hylkäämiskokemus sattuu todella.
Siitäkin selviää.
Se pahuus ei ole jätetyissä, vaan jättäjissä. Etenkin jos se tehdään henkistä väkivaltaa käyttäen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot haluavasi eron. Sitten kysyt mieheltä miten haluaa lasten huollon järjestää. Anna miehen päättää asioista niin ei tule hankaluuksia.
Ap, minäkin erosin onnettomasta suhteesta siten, että hoidin ihan kaiken täysin yksin. Jätin miehelle kaiken ja rakensin elämäni käytännössä nollasta. Nyt, toistakymmentä vuotta myöhemmin minulla menee hyvin, lapsilla (melkein aikuisia) menee hyvin, exällä ei mene kovinkaan hyvin. Lähes päivittäin edelleen mietin mielessäni, että onneksi uskalsin ja lähdin. Voimia ja jaksamista - edessä on raskaita aikoja, mutta kuljet erottuasi hetki hetkeltä kohti parempaa ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eron myötä menetät päätösvaltaa. Miehen uusi kumppani voi olla kiusaaja ja tehtailla lasuja. En kyllä suosittele eroa varsinkaan kun on noin pieni lapsi. Meitä on paljon jotka on pakotettu eroon. Ydinperhettä et saa enää koskaan takaisin, menetät sosiaalista arvostusta ja saatat päätyä etääidiksi. Lapset saatetaan käännyttää sinua vastaan ja he saattaa sairastua masennukseen ja syömishäiriöön, koulu alkaa mennä huonosti kun joutuu jatkuvasti muuttamaan paikasta toiseen jne.
”Menetät sosiaalista arvostusta”?! 80-luvullako sinä elät? 😂
Täällä taas katkerat Liisat kiukuttelee, kun oma mies onkin lähtenyt paremman perään! Tsemppiä ap:lle, sisulla läpi harmaan kiven, varmasti odottaa parempi elämä. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan sanotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanot haluavasi eron. Sitten kysyt mieheltä miten haluaa lasten huollon järjestää. Anna miehen päättää asioista niin ei tule hankaluuksia.
Olen kysynyt jo, mutta hän ei halua vastata, ilmoittaa vaan että ei halua erota. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
No, minä hain elarit oikeuden kautta ja ne rikkoi meidän välit siihen malliin ettei isä ole tavannut lapsiaan viiteen vuoteen.
Semmoisia raukkoja miehet on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinähän selviät, koska itse haluat eron. Toista on meillä, jotka jätetään. Se hylkäämiskokemus sattuu todella.
Jos talo palaa ja juokset ulos talosta, onko se itsekkyyttä juosta pois? Pitääkö silloin ajatella toisten hylkäämisen tunteita ja jäädä? Etenkin, jos se toinen oli se, joka raapaisi ekan tulitikun ja heitti bensaa perään?
Vastuu on usein jätetylläkin.
Tsemppiä aloittajalle!
Vierailija kirjoitti:
Sinähän selviät, koska itse haluat eron. Toista on meillä, jotka jätetään. Se hylkäämiskokemus sattuu todella.
No näinpä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua auttoi lyhytterapia, ihan yhdelläkin kerralla saa ammattilaisen kanssa jäsenneltyä ajatuksia. Suosittelen.
Eroon päädyin, kun kaikki yhdessäoleminen alkoi olla sinnittelyä. Hartiat jäykistyivät, kun ovi kävi ja mies tuli kotiin. Käperryin itseeni, enkä ollut läsnä lapsillekaan. Ongelmia oli ollut jo vuosia ja kuten sinäkin, toivoin käännettä parempaan ja yritin tehdä töitä perheen pelastamiseksi, kunnes en enää jaksanut. Keskinäinen kunnioitus oli kateissa, tuntui sietämättömältä elää itsekeskeisen, nalkuttavan ja omien ongelmiensa sokaiseman aikuisen kanssa.
Ero sujui yllättävän hyvin ja jaettu vanhemmuus toimii pääasiassa erinomaisesti. Taloudellisesti on tiukempaa, eikä elämä ole pelkkää auvoa, mutta olen päässyt paremmin kuin vuosiin miettimään omia tarpeita ja tunteita ja työstämään asioita, jotka oli vain sysättävä syrjään.
Itsekin vatvoin eroa miehestäni vuosia. Tein viimein on päätöksen erota ja oloni on tuntunut sen jälkeen kevyemmältä. Ei se kuitenkaan poista sitä haikeutta ja yhteisiä vuosia.
Uskon, että voisi kuitenkin olla sen arvoista.,kun pariterapiaakin olette jo kokeilleet.Kuitenkin sinä itse päätät elämästäsi.