Kumppanuusvanhempi?

Voiko itsekkäämpää ihmistä olla? Voi lapsiraukat, mitä pelinappuloita ovat....

Vierailija kirjoitti:

Voiko itsekkäämpää ihmistä olla? Voi lapsiraukat, mitä pelinappuloita ovat....

Vaikutat hyvin hämmentyneeltä ihmiseltä. 

Ohjelmassa Lapsi tuntemattoman kanssa ne vanhemmat kehittivät kaikki tunteita ja draamaa välilleen.

Kokeilin, mutta homma ei toimi sukupuolten epäsuhdasta johtuen. Fiksuja, koulutettuja, omillaan pärjääviä naisia oli siellä pilvin pimein, mutta jokaista kymmentä naista kohden oli ehkä yksi mies. Miehistä huomattava osa myös oli osastoa rusinat pullasta. Yksikin ilmoitti, että hän vois sitten tavata lasta joka toinen sunnuntai. No, voihan se olla, että jollekin naiselle tuokin vaihtoehto on ok, jos ei koe tarvitsevansa oikeastaan muuta kuin spermaa, mutta minun korvaani tuo ei kyllä ole mitään kumppanuusvanhemmuutta nähnytkään. 

Voin kertoa: EI TOIMI! En voi suositella kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Voin kertoa: EI TOIMI! En voi suositella kenellekään.

Haluatko kertoa enemmän? Kiinnostaa. 

Vierailija kirjoitti:

Voin kertoa: EI TOIMI! En voi suositella kenellekään.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta ja syväluotaavasta analyysistasi.

Sinänsä ihan varteenotettava idea, koska naisten ja miesten perheenperustamistavoitteet ei tunnu nyky-yhteiskunnassa kohtaavan oikea-aikaisesti. Naisilla alkaa tulla biologinen takaraja vastaan siinä vaiheessa, kun mies vielä haluaa elää jatkettua nuoruutta. 

Ai miksi ei toimi? Koska lähdet elämän mittaiseen tehtävään itsellesi vieraan ihmisen kanssa, parhaimmillaankin tutustumista ehtii olla vain ohuesti kunnes niinsanotusti pulla on jo kypsymässä.

Sitten syntyy lapsi ja oletkin yht’äkkiä elämäsi haavoittuvimmassa tilanteessa väsyneenä ja kuormittuneena, tukena vain ”tuttu ihminen” josta paljastuu hänen oman isyyteen kasvamisen matkalla uusia puolia kokoajan.

Molemmilla aktivoituu omat lapsuuden kiintymyssuhteet ja sieltä kumpuavat prosessit ja sitten törmäillään stressaavassa elämäntilanessa toisiin. Kaiken keskellä on vauva josta molemmilla yhtälainen näkemys ja tahtotila tarjota parasta. Ja pikkuhiljaa lapsen kasvu ja kehitys tuokin monenmoista uutta kysymystä tapetille johon sillä vieraalla ihmisellä onkin erilaisia näkemyksiä ja reagointeja kuin mitä olit odottanut tai mistä oli sovittu.

Ja koska sinulla ei ole minkäänlaista rakkautta ja yhteistä sidosta tähän ihmiseen, saat todella purra kieltäsi enemmän kuin usein kun hän tarjoaa lapselle jotain mitä et itse kasvatukseen allekirjoittaisi.

Ja sitten lapsi kasvaa ja haluisit elää lapsen rinnalla myös omaa elämääsi, mutta olet kokoajan sidottu tämän isän asuin- ja työpaikkaan ja hänen mahdollisiin matkan varrella löytyviin naisystäviin (ja taas tulee uusia näkökulmia myös sielä vanhemmuuteen) Ja sitten väännätte näkemyksiänne ja kokemuksianne koulusta tulevasta palautteesta ja kaverisotkuista ja milloin mistäkin joulujuhlan paikasta.

Ja älä unohda, että sen itse ”kumppanuus vanhemman” lisäksi siellä on takana myös koko suku omine juurineen ja näkemyksineen. Isovanhemmista saattaa paljastua jos jonkinlaista yllätystä matkan varrella ja harvemmin on ylläreitä sieltä miellyttävimmästä päästä.

Jos siis haluat stressavaa vanhemmuutta pahimmasta päästä, tee lapsi vieraan ihmisen kanssa jonka kanssa ehditte tutustua vain ”kumppanuus vanhemman” tematiikan alla ja sitä tavoitellen.

Vierailija kirjoitti:

Voiko itsekkäämpää ihmistä olla? Voi lapsiraukat, mitä pelinappuloita ovat....

Ai millai pelinappuloita? en näe sellaista aspektia itse kyllä tässä lähtökohtaisesti ollenkaan. Ihmisillä on luontainen halu lisääntyä. Onpa kamalaa kun on toivottu lapsi ja kaksi vanhempaa huoltamassa, hoitamassa ja rakastamassa. En sano etteikö varmasti voi olla kaikenlaista ongelmaa, mutta se on ihan eri asia kuin olla pelinappulana.

Useimmiten tilanne, missä lapsi todella joutuu pelinappulaksi, on joissakin erotapauksissa, kun vanhemmat käyttävät lasta jopa koston välineenä toiselle vanhemmalle. Tai esim. jotkut häiriintyneet läheiset (esim. isovanhemmat) toimivat tällä tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Voin kertoa: EI TOIMI! En voi suositella kenellekään.

Voiko samoin ylestää myös se, jonka avioliitto on kariutunut ikävästi ja vanhempien kesken huonot välit ja jopa kiusantekoa tms ja vaikea hoitaa yhteisten lasten asioita yhdessä. Ei siis toimi lasten hankkiminen avioliitossa...?

Eiköhän löydy monenlaista erilaista kertomusta, kokemusta ja tilannetta tässäkin asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Ai miksi ei toimi? Koska lähdet elämän mittaiseen tehtävään itsellesi vieraan ihmisen kanssa, parhaimmillaankin tutustumista ehtii olla vain ohuesti kunnes niinsanotusti pulla on jo kypsymässä.

Sitten syntyy lapsi ja oletkin yht’äkkiä elämäsi haavoittuvimmassa tilanteessa väsyneenä ja kuormittuneena, tukena vain ”tuttu ihminen” josta paljastuu hänen oman isyyteen kasvamisen matkalla uusia puolia kokoajan.

Molemmilla aktivoituu omat lapsuuden kiintymyssuhteet ja sieltä kumpuavat prosessit ja sitten törmäillään stressaavassa elämäntilanessa toisiin. Kaiken keskellä on vauva josta molemmilla yhtälainen näkemys ja tahtotila tarjota parasta. Ja pikkuhiljaa lapsen kasvu ja kehitys tuokin monenmoista uutta kysymystä tapetille johon sillä vieraalla ihmisellä onkin erilaisia näkemyksiä ja reagointeja kuin mitä olit odottanut tai mistä oli sovittu.

Ja koska sinulla ei ole minkäänlaista rakkautta ja yhteistä sidosta tähän ihmiseen, saat todella purra kieltäsi enemmän kuin usein kun hän tarjoaa lapselle jotain mitä et itse kasvatukseen allekirjoittaisi.

Ja sitten lapsi kasvaa ja haluisit elää lapsen rinnalla myös omaa elämääsi, mutta olet kokoajan sidottu tämän isän asuin- ja työpaikkaan ja hänen mahdollisiin matkan varrella löytyviin naisystäviin (ja taas tulee uusia näkökulmia myös sielä vanhemmuuteen) Ja sitten väännätte näkemyksiänne ja kokemuksianne koulusta tulevasta palautteesta ja kaverisotkuista ja milloin mistäkin joulujuhlan paikasta.

Ja älä unohda, että sen itse ”kumppanuus vanhemman” lisäksi siellä on takana myös koko suku omine juurineen ja näkemyksineen. Isovanhemmista saattaa paljastua jos jonkinlaista yllätystä matkan varrella ja harvemmin on ylläreitä sieltä miellyttävimmästä päästä.

Jos siis haluat stressavaa vanhemmuutta pahimmasta päästä, tee lapsi vieraan ihmisen kanssa jonka kanssa ehditte tutustua vain ”kumppanuus vanhemman” tematiikan alla ja sitä tavoitellen.

Ihan samalla tavalla parisuhteessa elävällä äidillä ja isällä saattaa lapsen syntymän jälkeen yllättäen muodostua suuriakin näkemyseroja lapsen kasvatukseen liittyen. Ja eroperheen arki voi hyvin myös olla kuvailemasi kaltaista; siinäkin ollaan toisen vanhemman asuinpaikkaan sidottuna ja ennen pitkään kuvioon saattaa tulla mukaan exän uusi kumppani sukuineen. Sillä erotuksella tietenkin että eroperheessä vanhempien välit saattavat olla hyvin huonot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko itsekkäämpää ihmistä olla? Voi lapsiraukat, mitä pelinappuloita ovat....

Vaikutat hyvin hämmentyneeltä ihmiseltä. 

Kuinka niin hämmentyneeltä? Minkä tuossa tulkitsit hämmentyneeksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko itsekkäämpää ihmistä olla? Voi lapsiraukat, mitä pelinappuloita ovat....

Ai millai pelinappuloita? en näe sellaista aspektia itse kyllä tässä lähtökohtaisesti ollenkaan. Ihmisillä on luontainen halu lisääntyä. Onpa kamalaa kun on toivottu lapsi ja kaksi vanhempaa huoltamassa, hoitamassa ja rakastamassa. En sano etteikö varmasti voi olla kaikenlaista ongelmaa, mutta se on ihan eri asia kuin olla pelinappulana.

Useimmiten tilanne, missä lapsi todella joutuu pelinappulaksi, on joissakin erotapauksissa, kun vanhemmat käyttävät lasta jopa koston välineenä toiselle vanhemmalle. Tai esim. jotkut häiriintyneet läheiset (esim. isovanhemmat) toimivat tällä tavoin.

"Ihmisillä on luontainen halu lisääntyä."

Kiteytit tuohon hyvin sen syyn, miksi tällaista ylipäätään on. Se oma halu, "mut kun mä haluun!". Viis siitä lapsesta ja lapsen parhaasta, kunhan aikuinen saa sen mitä haluaa eli lisääntyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko itsekkäämpää ihmistä olla? Voi lapsiraukat, mitä pelinappuloita ovat....

Ai millai pelinappuloita? en näe sellaista aspektia itse kyllä tässä lähtökohtaisesti ollenkaan. Ihmisillä on luontainen halu lisääntyä. Onpa kamalaa kun on toivottu lapsi ja kaksi vanhempaa huoltamassa, hoitamassa ja rakastamassa. En sano etteikö varmasti voi olla kaikenlaista ongelmaa, mutta se on ihan eri asia kuin olla pelinappulana.

Useimmiten tilanne, missä lapsi todella joutuu pelinappulaksi, on joissakin erotapauksissa, kun vanhemmat käyttävät lasta jopa koston välineenä toiselle vanhemmalle. Tai esim. jotkut häiriintyneet läheiset (esim. isovanhemmat) toimivat tällä tavoin.

"Ihmisillä on luontainen halu lisääntyä."

Kiteytit tuohon hyvin sen syyn, miksi tällaista ylipäätään on. Se oma halu, "mut kun mä haluun!". Viis siitä lapsesta ja lapsen parhaasta, kunhan aikuinen saa sen mitä haluaa eli lisääntyä.

Jos on kaksi rakastavaa ja lapsen parasta haluavaa vanhempaa, niin sama kai se on, ovatko vanhemmat parisuhteessa tai ei.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko itsekkäämpää ihmistä olla? Voi lapsiraukat, mitä pelinappuloita ovat....

Ai millai pelinappuloita? en näe sellaista aspektia itse kyllä tässä lähtökohtaisesti ollenkaan. Ihmisillä on luontainen halu lisääntyä. Onpa kamalaa kun on toivottu lapsi ja kaksi vanhempaa huoltamassa, hoitamassa ja rakastamassa. En sano etteikö varmasti voi olla kaikenlaista ongelmaa, mutta se on ihan eri asia kuin olla pelinappulana.

Useimmiten tilanne, missä lapsi todella joutuu pelinappulaksi, on joissakin erotapauksissa, kun vanhemmat käyttävät lasta jopa koston välineenä toiselle vanhemmalle. Tai esim. jotkut häiriintyneet läheiset (esim. isovanhemmat) toimivat tällä tavoin.

"Ihmisillä on luontainen halu lisääntyä."

Kiteytit tuohon hyvin sen syyn, miksi tällaista ylipäätään on. Se oma halu, "mut kun mä haluun!". Viis siitä lapsesta ja lapsen parhaasta, kunhan aikuinen saa sen mitä haluaa eli lisääntyä.

Tämä halu on lähtökohtainen perusta suurimmalle osalle niistä jotka lisääntyy. Haluaa oman jälkeläisen. Ainakin toivottavasti on. Vaikka onhan niitä ei-toivottujakin joita ei haluta ja rakasteta, ilmeisesti turhan paljon maailmassa.

Miksi sun mieletä kumppanuusvanhemmuus on lähtäkohtaisesti niin huono valinta toteuttaa tätä halua, että tarkoittaisi aina lapsen parhaasta piittaamattomuutta? Itse en näe yhtäkkiä perustetta tälaiselle väitteelle. Perhemalli on toki erilainen kuin yleensä. Mutta eiköhän sellaista ikävää ajattelua voi olla ihan millaisessa perhemuodossa tahansa, riippuu enemmän vanhemman luonteesta kuin perhemallista. Miksi yhdistät piittaamattomuuden lapsen parhaasta juuri kumppanuusvanhemmuuteen? Vähän perusteluja, miksi näet asian näin?

Kumppanuusvanhemmuus ei ole sen huonompi mutta ei parempikaan kuin rakkaussuhteeseen tehty lapsi. Riippuu vanhempien yhteensopivuudesta tällaiseen projektiin. Myös mies voi olla se kärsivä osapuoli kun nainen onkin täysin seko. Ystäväni etsi lähtökohtaisesti parisuhdetta kumppanuusvanhemmuusfoorumilta ja sieltä löytyi varattu mies, jolla ei ollut biologisia lapsia, vaimo kylläkin ja tämän lapset, jotka oli adoptoinut. Pariskunnalla meni ko.ajankohtana huonosti ja ystäväni ensin ihastui tähän mukavaan mieheen, aloitti piirittämisen, keskustelivat näennäisesti kumppanuusvanhemmuudesta, menivät sänkyyn, ja ystävä rakastui häneen. Alkoi tivata, milloin mies jättää perheensä. Hän muuttui omistushaluiseksi ja hysteeriseksi kun mies jatkoi omaa elämäänsä eikä saanut tunteilleen vastakaikua. Heillä oli seksisuhde ja lapsi sai alkunsa. Raskausaika oli yhtä helvettiä kummallekin, koska kirjoittamatonta sääntöä tällaisessa tilanteessa oli rikottu - älä ryhdy kumppanuusvanhemmaksi sängyn kautta! Miehellä oli kotona aviokriisi kun paljastui mitä mies oli tehnyt ja ystäväni riutui rakkaudessaan ja hänestä tuli katkera miehelle, joka alusta pitäen oli sanonut, ettei aio perhettään jättää.

Kumpikaan taho ei ole päivääkään nauttinut raskaudesta vaikka lapsi oli tekemällä tehty ja haluttu. Nyt lapsi on maailmassa, mies yhä vaimonsa kanssa, käy auttamassa vauvan hoidossa, minkä matkatöiltään ja omalta perheeltään ehtii, ystäväni on katkera ja vihaa miehen perhettä, oli varma että mies haluaa hänet kunhan heidän pienokainen vaan syntyy. No ei halunnut, mies halusi lapsen, ja ystäväni halusi parisuhteen. Ei mennyt ihan putkeen siis kumppanuusvanhemmuus kun siihen jo alkumetreillä sotkettiin tunteita mukaan. Nyt tämä kumppanuusvanhemmuus on rinnastettavissa eropariin.

Vierailija kirjoitti:

Ai miksi ei toimi? Koska lähdet elämän mittaiseen tehtävään itsellesi vieraan ihmisen kanssa, parhaimmillaankin tutustumista ehtii olla vain ohuesti kunnes niinsanotusti pulla on jo kypsymässä.

Sitten syntyy lapsi ja oletkin yhtäkkiä elämäsi haavoittuvimmassa tilanteessa väsyneenä ja kuormittuneena, tukena vain tuttu ihminen josta paljastuu hänen oman isyyteen kasvamisen matkalla uusia puolia kokoajan.

Molemmilla aktivoituu omat lapsuuden kiintymyssuhteet ja sieltä kumpuavat prosessit ja sitten törmäillään stressaavassa elämäntilanessa toisiin. Kaiken keskellä on vauva josta molemmilla yhtälainen näkemys ja tahtotila tarjota parasta. Ja pikkuhiljaa lapsen kasvu ja kehitys tuokin monenmoista uutta kysymystä tapetille johon sillä vieraalla ihmisellä onkin erilaisia näkemyksiä ja reagointeja kuin mitä olit odottanut tai mistä oli sovittu.

Ja koska sinulla ei ole minkäänlaista rakkautta ja yhteistä sidosta tähän ihmisee

Miten tämä eroaa eronneesta pariskunnasta?

Olen myös kuullut lähipiiristä vastaavasta tapauksesta, missä miehellä oli selvä päämäärä saada oma biologinen lapsi jo olemassaolevaan parisuhteeseen. Löysi naisen, joka sanoi myös etsivänsä vain isää lapselle, mutta todellisuus olikin muuta ja ihastui sekä sittemmin rakastui mieheen. Nyt minkäänlainen kommunikointi ei toimi ja lapsi on äidin lyömäase isää vastaan. Käräjät tulilla.

Vierailija kirjoitti:

Olen myös kuullut lähipiiristä vastaavasta tapauksesta, missä miehellä oli selvä päämäärä saada oma biologinen lapsi jo olemassaolevaan parisuhteeseen. Löysi naisen, joka sanoi myös etsivänsä vain isää lapselle, mutta todellisuus olikin muuta ja ihastui sekä sittemmin rakastui mieheen. Nyt minkäänlainen kommunikointi ei toimi ja lapsi on äidin lyömäase isää vastaan. Käräjät tulilla.

Ajatus tällaisesta kumppanuusvanhemmuudesta ei näytä huomioivan sitä että ihmisellä voi olla todella sekaisin oleva tunne-elämä ja tähän vielä hormonit päälle.