Muita jotka yksinäisiä työyhteisössä?
Itse olen täysin yksin. Kukaan ei puhu kun pakolliset työasiat (jos sitäkään).
Toimistopäivinä (pakollinen 1krt/vko) mennään minusta mahdollisimman kauas istumaan tai jopa vaihdetaan toimistopäivää kun huomaavat että minä olen menossa x päivänä toimistolle.
Jos pyydän apua teamsissa, ei vastata tai vastataan useamman tunnin päästä.
Yksin puurran hommia (minulle uusia) eikä kukaan oikeen olisi halunnut perehdyttää. Perehdytys hoidettu nopeasti tyyliin 30minuutissa eikä kaikkia asioita edes perehdytetty.
Ahdistaa ja olo on todella kurja. Nytkin itkettää pelkkä ajatus ens viikosta. Toimistopäivät pahimmat kun pitää pidätellä itkua. Kotona tulee itkettyä päivän mittaan ainakin kerran.
Onkohan muita yksinäisiä? Miten olet pärjännyt?
Kyselenpä samalla, että mitä tekisit tilanteessani?
Kommentit (26)
Minulla on kokemusta eri aloista. Nykyisessä työpaikassani olen ollut vuosia, mutta jo ekana päivänä tunsin etten henkisesti tule koskaan sopeutumaan. Ihmiset ovat vain erilaisia, eikä tarkoita, että on oikeita ja vääriä tapoja, vaan kaikki eivät vaan sopeudu keskenään. Itse kaipaisin toisenlaista huumoria ja välittömämpää tunnelmaa. Vitsit ovat maltillisia ja samanlaiset ihmiset arvostavat vain itsensä kaltaisia ihmisiä. Eräs kollegani, joka on työpaikalla todella arvostettu, kertoi ettei esim. löydä mitään keskusteltavaa erään toiseen kanssa ja minusta tämän esimerkkitapaus on hyvin leppoisa ja hänen kanssaan helppo jutella. Pomo ei arvosta vuorovaikutusta tai kannusta palautteen antamiseen yhteisön sisällä. Tärkeää, että yhteisö on tunnollinen, täydellisyyteen pyrkivä ja samalla sellainen, joka ei erotu joukosta. Pomo ei myöskään ole mikään tunnelman luoja. Kaikista pikku asioista keskustellaan tuntikausia porukalla ja oikeat aiheet jäävät käsittelemättä. Kukaan eo koskaan julkisesti ole eri mieltä tai riitele sekä vaihtuvuus on pientä. Ehkä työpaikkani on hyvä monen silmissä, mutta itse en viihdy. Yhteiset menot työyhteisön kesken muistuttavat lähinnä hautajaisia, mutta kaikkien mielestä on ollut kivaa ja niin mukavaa. Pikkujouluissa kukaan ei juurikaan juo tai irrottele. Omia tai toisen onnistumisia ei nosteta esille, ettei kukaan vaan tule kateelliseksi. Toisen puolesta ei jousteta. Avokonttorissa pitää olla hiljaa eikä saa ainakaan tuoksua miltään tai käyttää edes hiuslakkaa ettei kukaan allergisoidu ja tupakointi on pahasta, vaikka ei erityisesti tauoilla kävisikään. Kaikista tosikoimmat ovat siellä parhaita. Nauru kyllä raikaa välillä, mutta vitsit ovat sellaisia 6 vuotiaan tasolla olevia.
Täällä yksi yksinäinen. Mutta tuon ap:n kuvaileman tilanteen määrittelisin joksikin muuksi kuin yksinäisyydeksi. Jos olet vielä koeajalla, niin tilanteesi on huono.
Koen, että olen aivan vääränlaisessa tiimissä. Tiimillä ei harrasta yhteisiä lounaita tai kahvitaukoja. Kun on ollut hyvissä työyhteisöissä niin tietää, että nyt sitä ei ole. Yhteisöllisyys onnistuu kun tiimissä useampi tekee samankaltaista asiaa. Jos jokaisella on oma tonttinsa vuorovaikutusta ei synny.
Oletko itse se alisuoriutuja, joka hakee syyllistä yhteisöstä. Aikuisuus on tälläistä ettei aina leikitä ja väännetä vitsiä.
Oletko samanlainen alisuoriutuja kuin toinenkin kommentoija? Tätä on aikuisuus, vaikutat todella itsekkäältä pikku lapselta, joka ei vaan saa tarpeeksi huomiota. Toisten huomio keskittyy laadukkaaseen työntekoon eikä sinun kruunusi kiillottamiseen.
Alisuoritumiskommentit sinulle, jolla kokemusta monista aloista. Menivät jostain syystä väärään kohtaan.
Itse menen toimistolle sellaisina pvinä, jolloin ei ole montaa teams-palaveria, jotka voi paremmin hoitaa kotona.
Kait sinulle on nimetty joku tietty perehdyttäjä, jolta voit kysyä ongelmatilanteissa. Teamsin kautta tulee paljon kysymyksiä, joita ei huomaa...ja harvemmin kokee olevansa paras henkilö vastaamaan.
Tsemppiä!