Onko joku täysin yksin?

Aika paljon olen, mutten voi sanoa ettei koskaan kontakteja. Pitkiä aikoja menee kuitenkin.

Minä olen myös melko yksin, oma valinta:)

Mä koen olevani yksin. Mulla on mies ja lapsi. Veljeni soittelee joskus. Koiraa ulkoiluttaessa juttelen niitä näitä tutuille. Mutta ei ketään muuta. Täällä oli joku aika sitten ketjukin, johon voi laittaa osoitteensa, jos on yksinäinen. Mä laitoin, kukaan ei ottanut yhteyttä. Älkää valittako, kun ei teille kukaan kelpaa.

Itse tein just matkustusilmoituksen ulkoministeriölle, enkä nimennyt siihen ketään lähiomaista johon hätätilanteessa otettais yhteyttä. FWB-miehen oisin periaatteessa voinut laittaa, kyllä me läheisiä ollaan, mutta en sitten halunnut pahentaa raukan sitoutumiskammoa. Tuon miehen lisäks ei oo nykyisessä asuinpaikassa ketään ystäviä joita näkisin säännöllisesti ja joille pystyisin uskoutumaan. Silti teen jotain sosiaalista vapaa-aikanani useimpina päivinä, mutta tavallaan tuntuu että sosiaalinen verkko on tosi ohut, ja jos miehen kans välit katkeais niin jäisin ihan yksin. Ja helpostihan ne katkeaa kun oon mennyt antamaan seksiä, helpompaa jos oltais oltu vaan tosi läheisiä ystäviä.

On, minä. Löysin mieheni kuolleena kotoa tullessani maanantaina iltapäivällä 28.9.15 töistä. Olen niin yksin, ei ole ystäviä, tuntuu että hajoan. Olen hyvin surullinen. Kunpa olisi edes yksi ystävä.

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 21:31"]On, minä. Löysin mieheni kuolleena kotoa tullessani maanantaina iltapäivällä 28.9.15 töistä. Olen niin yksin, ei ole ystäviä, tuntuu että hajoan. Olen hyvin surullinen. Kunpa olisi edes yksi ystävä.
[/quote]

:(

Käyn kyllä töissä ja siellä täytyy joskus puhua esim. asiakkaiden kanssa. Mutta vapaa-ajallani en harrasta minkäänlaisia ihmiskontakteja. Ei ole miestä, perhettä, lähiomaisia, kavereita. Olen ihan tyytyväinen näin.

Viimeksi tapasin ihmisen livenä reilu viikko sitten. Hän oli kaupan kassa.

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 21:31"]On, minä. Löysin mieheni kuolleena kotoa tullessani maanantaina iltapäivällä 28.9.15 töistä. Olen niin yksin, ei ole ystäviä, tuntuu että hajoan. Olen hyvin surullinen. Kunpa olisi edes yksi ystävä.
[/quote]
Otan osaa. :(

up

Olen täysin yksin, ainoat puhekontaktit kaupan kassalle "hei ja kiitos"

Mulla ei ole ketään jota kiinnostaisi vaikka mun päivän tekemiset tms. Työkavereita on muutama mutta niiden kanssa ei puhuta mitään sellaista mitä oikeasti läheisen ystävän tai omaisen.

Olen yksin. Miestä ei ole ikinä ollutkaan, ei lapsia, kaverit etääntyneet jo 10v sitten perhe-elämiinsä. Ainoa kontakti kaupan kassa.

surullista

Ei ole ja oon 26 yleensä kaikilla on joku mut on syrjitty porukasta täysin ulos nyt alan hyväksymään sen kyllä etten kelpaa seuraks

Vierailija kirjoitti:

Olen täysin yksin, ainoat puhekontaktit kaupan kassalle "hei ja kiitos"

Miten saat rahaa?

Eikö teillä yksinäisillä ole sisaruksia ja ovatko vanhempanne kuolleet ja sedät ja tädit.

Miksette ole nuorena hankkineet parisuhdetta ja lapsia?

Saanhan, oi saanhan, minä olla yksin omassa rauhassani ja ajatuksissani kun sitä itse haluan. Lupaan kuitenkin huomenna mennä kaupunkiin katselemaan sosiaalisesti kiirehtiviä ja hössöttäviä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Eikö teillä yksinäisillä ole sisaruksia ja ovatko vanhempanne kuolleet ja sedät ja tädit.

Miksette ole nuorena hankkineet parisuhdetta ja lapsia?

Tyhmä kysymys, ei kaikilla ole sisaruksia ja vanhemmista on jo aika jättänyt, ja suku on pieni.

Eikä lapsia ja parisuhdetta hankita tosta noin vaan niin kun kaupasta hakisi tikkukaramellin.

Jos oikeasti haluaa, on paljonkin mahdollisuuksia tavata ihmisiä ja jutella joidenkin kanssa. Esim. seurakunnilla on toimintaa, johon kuka vain voi osallistua. Minäkin olen käynyt nyt kesällä saunomassa ja uimassa yhden srk:n kesäkodilla, vaikka en edes kuulu kirkkoon. Monilla järjestöillä ja yhdistyksillä on tapaamisia.

En sano, että näissä sen kummempia ystävyyksiä välttämättä syntyy, mutta tuo on turhaa ruikutusta, että vain kaupan 'kassalle sanon kiitos, hei'.

Minä juttelen ihmisille milloin missäkin. Olen täysin yksinäinen, siitä se puhumisen tarve varmaan tulee. Olen myös introvertti eli minun on oikeasti pitänyt tulla pois mukavuusvyöhykkeeltäni, jotten laulaisi samaa virttä kuin nämä vain kaupan kassalle puhuvat.

Itseä silti harmittaa, että täällä päin Suomea ihmiset ovat melko umpinaisia, sulkeutuneita vieraiden suhteen. Omien tuttujen kanssa kyllä kälätetään, vierasta tuijotetaan (pelätään?), jos se suunsa avaa.

Enpä noista sydänystävää toivoisikaan. Pitäisi olla jotain muutakin yhteistä kuin ihmisyys.