Uusi mies ja seksi - apua!
Olen tapaillut uutta miestä, juttelimme useita kuukausia ennen kuin vihdoin näimme. Harrastimme puhelinseksiä useasti ennen tapaamista (tilanteet vain ajautuivat siihen) ja muutenkin puhuimme seksistä avoimesti ja kuinka haluamme toisiamme, tuntui etänä tosi voimmaalta se halu.
Olemme tavanneet nyt 3 kertaa ja 4 kerta tulossa. Jokaisella kerralla vietetty useampia vuorokausia yhdessä ja oltu 24/7 yhdessä. Halaillaan ja läheisyys on ihanaa. Seksiä yritettiin harrastaa tokalla kerralla, miehellä kyllä stondaa ja näin ehkä oletan, että hän haluaa minua enkä ollut livenä pettymys, mutta kun yritimme se oli jotenkin hankalaa räpeltämistä (niin kuin ekat kerrat uuden ihmisen kanssa aina, ei siinä mtn) ja hän jaksoi jonkun aikaa, sitten lopahti. Sen jälkeen emme ole harrastaneet seksiä, paitsi viimeksi otin häneltä vähän suihin, mutta sekään ei vain jostain syystä mennyt maaliin asti.
Koen, että mies ei oikein tee asian suhteen aloitetta ja olen tottunut siihen, että miehet yleensä tekee niitä. En osaa oikein itse tehdä aloitetta niin tuntuu, että koko homma sitten jotenkin jää. Olen myös pohtinut haluaakohan hän minua niin paljon sitten kuitenkaan, ei esim. ole enää laittanut minulle viestejä (kun olemme erossa) kuinka paljon haluaa minua, ja ennen tapaamista näitä viestejä tuli useammin. Hänellä usein stondaa, kyllä, mutta ei kuitenkaan tee aloitetta siihen seksiin.
Tilanne on jotenkin outo ja en tiedä miten tästä eteenpäin, en uskalla jotenkin ottaa asiaa puheeksi vielä, jos kyse on miehen puolelta stressistä tms? On ollut hyvin stressaantunut uudesta työstään. Mies on muutenkin aika hitaasti lämpenevä. Mutta pitäisikö siis itseni tehdä aloitteita enemmän? Olen jo siis tehnyt niin, että alan ensimmäisenä häntä koskettelemaan ja näin.
Aikaisemmin alun säheltämisen jälkeen seksiä on kuitenkin harrastettu todella paljon suhteen alkuvaiheessa, nyt tavallaan sitä intohimoa ei ole vielä tullut mukaan, vaikka haluan häntä kyllä paljon ja olen sen hänelle sanonut. Entä jos kyseessä on, että hän ei haluakaan minua, tai haluaisi haluta, mutta sitten en olekaan tarpeeksi? Ei vaan halua loukata?
Kommentit (25)
En osaa neuvoa, koska oma kokemus on, että jos kemiat kohtaa, seksi sujuu ilman mitään säätöä tai räpellystä heti ensi kerrasta lähtien. Pahoin siis pelkään, että ei se tuosta parane :-(
Syökö masennuslääkkeitä, mutta ei ole vielä kehdannut kertoa? Ne saattaa vaikuttaa väliaikaisesti.
Vierailija kirjoitti:
En osaa neuvoa, koska oma kokemus on, että jos kemiat kohtaa, seksi sujuu ilman mitään säätöä tai räpellystä heti ensi kerrasta lähtien. Pahoin siis pelkään, että ei se tuosta parane :-(
Sama kokemus. Sekin opittu kantapään kautta, että pitää tavata mahdollisimman nopeasti. Viestitellessä ja soitellessa asiat ovat mielikuvien tasolla, mutta todellisen kemian voi testata vain tapaamalla. Jos miehellä ei ole kokemusta seksistä ollenkaan tai vähän, niin se voi olla selittävä tekijä ja silloin antaisin aikaa. Pystyttekö keskustelemaan aiheesta avoimesti?
Tottakai nainen voi tehdä aloitteita!!
Tiesin että naisella oli ollut entisiä. Ego laajeni kilometrejä siitä kun erehtyi kehumaan. Aivan sama vaikka olisi valehdellut. Sänkyjutuista kehuminen hiveli todella paljon. Uskottavuutta lisäsi aito halukkuus. Huom. nainen teki aloitteita. Se oli mahtavia kokemuksia. Vieläkin ihmettelen kun mulla on vain tavis kokoinen se.