Mikä on parasta kun on ainoa lapsi?

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan mikään, aivan kauhea kohtalo.

Huutonaurua. Herää kysymys, miten tuo kommentoija pärjää elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että tajuat ettet halua omalle lapsellesi samaa yksinäisyyttä. Mielikuvitus kehittyi kun ei ollut leikkikaveria.

Samat sanat! Vaadin vanhempia tekemään minulle pikkusisaruksen, mutta ei ne tehneet. Olin kade kaikille kavereilleni, jotka moikkailivat koulussa välkällä sisaruksiaan.

Itse hommasin useamman lapsen ja on ollut ilo seurata heidän ystävyyttään ja leikkejään. Jäin aika paljosta paitsi näköjään.

Ja on mukavaa, kun ympärillä on rakkaita ihmisiä. Lapsena oli niin tylsää matkoilla ja mökillä, kun ei ollut kamua.

Olitko vanhemmilesi vihainen, että olivat niin etäisiä sinulle ?  Ovatko olleet lapsillesikin ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että tajuat ettet halua omalle lapsellesi samaa yksinäisyyttä. Mielikuvitus kehittyi kun ei ollut leikkikaveria.

Samat sanat! Vaadin vanhempia tekemään minulle pikkusisaruksen, mutta ei ne tehneet. Olin kade kaikille kavereilleni, jotka moikkailivat koulussa välkällä sisaruksiaan.

Itse hommasin useamman lapsen ja on ollut ilo seurata heidän ystävyyttään ja leikkejään. Jäin aika paljosta paitsi näköjään.

Ja on mukavaa, kun ympärillä on rakkaita ihmisiä. Lapsena oli niin tylsää matkoilla ja mökillä, kun ei ollut kamua.

Kyllä! Itselle kaverit ei koskaan pystyneet korvaamaan sisarusta.

Mitä ujompi lapsi on sitä enemmän ainokaisuudesta on haittaa. Varsinkin jos lapsuuteen liittyy jotakin muista perheistä poikkeavaa ulkopuolisuuden tunne on taattu.

Parasta oli vapaus ja yksityisyys kotona. Yksin ei tarvinnut olla kuitenkaan kokonaan. Piha täynnä lapsia, joista muutama on edelleen elämässä mukana, todennäköisesti loppuun asti. En myöskään ollut mikään kummajainen, moni muukin oli ainoa lapsi. Ehkä jos asuu jossain syrjäkylällä eikä pääse harrastuksiin ja kavereiden luo voi olla yksinäisempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan mikään, aivan kauhea kohtalo.

Huutonaurua. Herää kysymys, miten tuo kommentoija pärjää elämässään.

Kiitos, oikein hyvin pärjään. Ottiko koville tuo kommentti:) No totuus satuttaa. Koitahan pärjätä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saan rauhassa olla itsekäs ja ahne.

Ja kun opit tämän lapsena se kostautuu sinulle myöhemmin elämässä ihmissuhteissa…

Täysin väärä mielikuva. Olen kohdannut enemmän itsekkyyttä niissä joilla on sisarus, eikä siitäkään voi vetää johtopäätöstä. Yhtenä lapsena oleminen ei tee itsekästä, koska on ihan normaali kasvatus koulussa ja kotona. Ihmiseen vaikuttaa muutkin asiat esim. missä seurassa liikkuu, seurustelee ja mitä ihailee. Tai alkoholi, fiksuus jne.

Vierailija kirjoitti:

Ei tartte riidellä perinnöstä kenenkään kanssa.

Tämä on ainut positiivinen asia. Ja vaihtaisin koko perkeleen perinnön edes yhteen sisarukseen, jos se olisi mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Mistä sen tietää? Se on ainoa, mistä tietää.

Miksei tietäisi? Kuvaile, mikä on parasta tai pahinta tilassa x? Tilasta y ei tiedä.

Minulla oli sisarus, joka kuoli muutama vuosi sitten. Täytyy sanoa, ettei tässä mikään ainoan lapsen etu lämmitä mieltä, ei edes se perintö. Kaikki pitää hoitaa yksin, kukaan ei ole auttamassa vanhempien asioissa silloin kun ovat vielä elossa mutta tarvitsevat apua, tai kuoleman jälkeen hautajaisten, perunkirjoituksen tai muiden asioiden hoidon kanssa.

Olisi kyllä kiva jos olisi sisaruksia. Kukaan ei ymmärrä tiettyjä asioita omasta elämästä kuin samassa kodissa kasvanut sisarus. Elämän pisimmät ihmissuhteet olisivat sisarukset, mikäli eivät kuole ennenaikaisesti.

Tiedän kyllä, että kaikki ei tule toimeen sisarustensa kanssa, mutta pystyy olemaan hyvissä väleissä, niin ehdottomasti olisi elämää rikastuttava asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saan rauhassa olla itsekäs ja ahne.

Ja kun opit tämän lapsena se kostautuu sinulle myöhemmin elämässä ihmissuhteissa…

Täysin väärä mielikuva. Olen kohdannut enemmän itsekkyyttä niissä joilla on sisarus, eikä siitäkään voi vetää johtopäätöstä. Yhtenä lapsena oleminen ei tee itsekästä, koska on ihan normaali kasvatus koulussa ja kotona. Ihmiseen vaikuttaa muutkin asiat esim. missä seurassa liikkuu, seurustelee ja mitä ihailee. Tai alkoholi, fiksuus jne.

Ei juu tietenkään välttämättä tarkoita sitä että olisit aikuisena itsekäs. Mutta joudut joka tapauksessa opettelemaan eri tavalla asioiden jakamista, jonka muut ovat oppineet jo itsestään sisarusten kanssa. Ainokaisena on mahdollista elää pidempään itsekkyyden kuplassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saan rauhassa olla itsekäs ja ahne.

Ja kun opit tämän lapsena se kostautuu sinulle myöhemmin elämässä ihmissuhteissa…

Täysin väärä mielikuva. Olen kohdannut enemmän itsekkyyttä niissä joilla on sisarus, eikä siitäkään voi vetää johtopäätöstä. Yhtenä lapsena oleminen ei tee itsekästä, koska on ihan normaali kasvatus koulussa ja kotona. Ihmiseen vaikuttaa muutkin asiat esim. missä seurassa liikkuu, seurustelee ja mitä ihailee. Tai alkoholi, fiksuus jne.

Ei juu tietenkään välttämättä tarkoita sitä että olisit aikuisena itsekäs. Mutta joudut joka tapauksessa opettelemaan eri tavalla asioiden jakamista, jonka muut ovat oppineet jo itsestään sisarusten kanssa. Ainokaisena on mahdollista elää pidempään itsekkyyden kuplassa.

Sisaruussuhteet ne vasta itsekkäitä on. Joka asia pitää jakaa viivoittimella tai soitetaan lastensuojelu/lakimies paikalle. Koko ajan kytätään ahneesti ettei jää mistään paitsi. Ei kateeksi käy.

Lapsena ehkä ainoana lapsena kaipasin sisaruksia, koska sisaruudesta oli jotenkin ruusuinen kuva. Näin myöhemmin muiden kertomuksista oon tajunnut että se olis ollut mulle, rauhaa rakastavalle ja itsenäiselle lapselle, aivan kauheaa. Jatkuvaa riitelyä, kyynärpäätaktiikkaa, äänekkäimmän oikeuksia. Onneksi olin ainoa lapsi. Mielikuvitus kehittyi, ei tarvinnut käyttää toisilta jääneitä leluja, vaatteita jne. Ja vankkumaton huomio taattu!

Sain olla huomion keskipisteenä. Ehkä olen vähän rasittava tyyppi, kun haluan olla sitä myös aikuisena.

Mutta ehkä se oli parasta ainoana olemisessa?

Vierailija kirjoitti:

Epätasa-arvon ja siitä aiheutuvan sisarkateuden ja kiusaamisen puuttuminen.

Onpas sulle sattunut vastenmielinen kotiväki. Tai ketä nyt oletkaan sivusta seurannut.

Osanotto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epätasa-arvon ja siitä aiheutuvan sisarkateuden ja kiusaamisen puuttuminen.

Onpas sulle sattunut vastenmielinen kotiväki. Tai ketä nyt oletkaan sivusta seurannut.

Osanotto.

Niin siis minähän olen se ainut lapsi, joka seurasi äitini , isäni ja muutaman ystäväni perheitä. Toki olen nykyään oppinut sen, että on paljon perheitä ( kuten puolisoni perhe) joissa on oikein hyvät välit.

Vierailija kirjoitti:

Pääsin jo 80-luvulla matkustamaan viidellä eri mantereella, ei sisaruskateutta tai -riitoja. Sain harrastaa mitä halusin ja kun lähdin opiskelemaan lukion jälkeen, sain asua ilmaiseksi vanhempien omistamassa kämpässä, isä maksoi lisäksi kaikki laskut, opintotuet söin.

Kuulostaa hienolta mahdollisuudelta nousukauden Suomessa. En tiedä, että johtuiko tämä siitä, että olit ainoa lapsi vai siitä, että vanhemmillasi oli varallisuutta.

Ainoana lapsena sain ihan itse järjestää työt matkoihin ja maksaa opiskellessa vuokran, eikä se ollut poikkeus 2000-luvun Suomessa. Toki vanhempani maksoivat opiskelujen ajan minulle koululounaan ja junamatkat käydä kotona.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena ehkä ainoana lapsena kaipasin sisaruksia, koska sisaruudesta oli jotenkin ruusuinen kuva. Näin myöhemmin muiden kertomuksista oon tajunnut että se olis ollut mulle, rauhaa rakastavalle ja itsenäiselle lapselle, aivan kauheaa. Jatkuvaa riitelyä, kyynärpäätaktiikkaa, äänekkäimmän oikeuksia. Onneksi olin ainoa lapsi. Mielikuvitus kehittyi, ei tarvinnut käyttää toisilta jääneitä leluja, vaatteita jne. Ja vankkumaton huomio taattu!

Se on totta, ettei huomiota tarvinnut jakaa muiden sisaruksen kanssa. Itse vaan olen miettinyt toisinpäin, etten koskaan oikein oppinut pitämään puoliani, koska ei ollut niitä sisaruksia. Aikuisena on jäänyt paitsi monesta, kuten urasta, vaikka olen ihan fiksu.

Jos olisin ainoa lapsi niin olisin saanut miljoonan jo ensimmäisen vanhemman kuollessa eikä olisi stressiä. Nyt sain vain vittuilua kun hoidin perinnönjakoon liittyvän byrokratian. Välit sisaruksiin on lähes poikki eikä tunnu siltä, että olisivat minulle mitenkään tärkeitä ihmisiä. Aina ennen olen heitä auttanut mutta kun mitään ei saa takaisin niin eipä innosta pitää välejä yllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perinnönjako on helppoa.

…Jatkan vielä, että rappeutuvien vanhempien hoito on kyllä tosi raskasta näin ainokaisena. Ei millään ehdi koko ajan ja joka päivä kaikkea 😕

Monesti olen ajatellut, että olisi kiva jakaa sisaruksen kanssa näitä koti-, kauppa-, lääkäri- ja hoivapalveluita. Ja kun kaikki tietokonejutut tuottaa dementikolle vaikeuksia.

Mun lapsellani on valitettavasti sama edessään. Tosin näin vanhusten hoitajana olen sanonut hänelle, että heti kun alan tarvita enemmän apua, hommaa minulle ensin henkilökohtaisen avustajan ja siivoojan, sitten ateriapalvelun ja viimein paikan hoivakotiin, missä hoitajat hoitaa. En halua että hän väsyttää itsensä minua hoitaessaan. Hän ei ole hoitaja ja hänellä on ihan tarpeeksi hoitamista omassa perheessään.

Olen iloinen heidän puolestaan, kenellä on monta lasta lähellä asumassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saan rauhassa olla itsekäs ja ahne.

Ja kun opit tämän lapsena se kostautuu sinulle myöhemmin elämässä ihmissuhteissa…

Täysin väärä mielikuva. Olen kohdannut enemmän itsekkyyttä niissä joilla on sisarus, eikä siitäkään voi vetää johtopäätöstä. Yhtenä lapsena oleminen ei tee itsekästä, koska on ihan normaali kasvatus koulussa ja kotona. Ihmiseen vaikuttaa muutkin asiat esim. missä seurassa liikkuu, seurustelee ja mitä ihailee. Tai alkoholi, fiksuus jne.

Ei juu tietenkään välttämättä tarkoita sitä että olisit aikuisena itsekäs. Mutta joudut joka tapauksessa opettelemaan eri tavalla asioiden jakamista, jonka muut ovat oppineet jo itsestään sisarusten kanssa. Ainokaisena on mahdollista elää pidempään itsekkyyden kuplassa.

Sisaruussuhteet ne vasta itsekkäitä on. Joka asia pitää jakaa viivoittimella tai soitetaan lastensuojelu/lakimies paikalle. Koko ajan kytätään ahneesti ettei jää mistään paitsi. Ei kateeksi käy.

Jakaa pitää ja tasaisesti, siitä tulee luonteva osa elämää. Sisarukset oppivat varhain, että oma tarve ei ole aina se ensisijainen.