Lue keskustelun säännöt.
Outo lapsuusmuisto: kipeänä piti aina syödä antibioottikuuri, mutta koskaan ei saanut särkylääkettä. Muilla sama?
08.04.2022 |
Olen syntynyt -81 ja aina kun oli joku kröhätauti niin piti syödä antibioottikuuri. Ja niitä oli usein. Mutta koskaan lapsena en saanut mitään buranaa tai panadolia vaikka olisi miten ollut kipeä. Tuli mieleen tuosta kasvukipuketjusta: minullakin oli usein iltaisin jaloissa niin kovat kasvukivut, että vain itkin enkä pystynyt nukkumaan. Miksi ei annettu buranaa? Vanhempani kyllä itse käytti särkylääkkeitä.
Kommentit (74)
Ja nyt nää kaikki antibioottikuuri-lapset ovat aikuisia eikä usko, että joka vaivaan ei ole mitään järkeä syödä niitä kuureja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkäreiden mielestä lapset eivät ole tunteneet kipua ennen 2010-lukua. Kun aikuinen sai särkylääkettä ennen kivuliaita tutkimuksia (esimerkiksi rintalastasta porattiin luuydinnäyte), ei lapsille moista tarvinnut antaa: lapsi unohtaa kivun nopeasti! Särkylääkkeiden katsottiin olevan vaarallisia, varoitettiin, että lapsi voi mennä tajuttomaksi jne.
Kivunlievitys on ollut Suomessa kivikauden tasoa. Synnytyksiä alettiin lievittää 80-luvun alussa ison kansalaiskeskustelun jälkeen, syöpäsairaat saivat kärsiä vielä kauan. Oli vaarana että kuoleva ihminen tulee lääkkeistä riippuvaiseksi..!
Synnyin 76 ja äiti sai epiduraalin. Tuo valitettavasti on edelleen voimissaan tuo pelko että kuoleva tulee riippuvaiseksi kipulääkkeistä. Suomessa todellakin kivunhoito on riittämätöntä.
Sitten on ollut todella hankala synnytys. Epiduraali oli 80-luvullakin viimeinen keino, katsottiin jopa vaaralliseksi.
Olen syntynyt 1953 ja minulla oli lapsena useikin vatsa kipeänä.
Meillä oli lääkekaapissa pikiöljyä, linimenttiä ja Thielmanin tippoja,
ja vatsakipuihini äitini antoi aina teelusikallisen niitä Thielmanin tippoja.
Kyllä lähti kivut heti ja tuntui äärimmäisen hyvältä ja kevyeltä joten
jotain opiaattia se varmaankin oli.
Siihen aikaan sairastui paljon lapsia lipeämyrkytykseen ja Yle Areenassa on aika rankka filmi hoidoista ja tietysti ilman puudutusta.
Ei herkille.
Mitä ihmettä? Olen syntynyt 1962 ja muistan saaneeni aspiriinia kipuun ja kuumeeseen nuorena. Äiti suorastaan torui, kun yritin sairastaa kuumeen pois ilman aspiriinia. Menkkakipujen takia hän vei minut lääkäriin 70-luvulla ja sain lääkkeen siihen.
Antibiootteja en tarvinnut yleensä. Sipulimaitoa ei tarvinnut juoda 60-luvun jälkeen. Flunssaisena juotiin kuumaa viinimarjamehua ja syötiin hedelmiä.
Wanha jarru kirjoitti:
Olen syntynyt 1953 ja minulla oli lapsena useikin vatsa kipeänä.
Meillä oli lääkekaapissa pikiöljyä, linimenttiä ja Thielmanin tippoja,
ja vatsakipuihini äitini antoi aina teelusikallisen niitä Thielmanin tippoja.
Kyllä lähti kivut heti ja tuntui äärimmäisen hyvältä ja kevyeltä joten
jotain opiaattia se varmaankin oli.
Siihen aikaan sairastui paljon lapsia lipeämyrkytykseen ja Yle Areenassa on aika rankka filmi hoidoista ja tietysti ilman puudutusta.
Ei herkille.
Oopiumilla ne kivut tosiaan lähtevät. https://fi.wikipedia.org/wiki/Thielemannin_tipat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli ihan sama. Aikuisena oli ihan uusi kokemus, kun sairastui ja poikaystävä haki kaikki mahdolliset lääkkeet apteekista. Niiden avulla oli niin paljon siedettävämpää sairastaa. Minulla oli lapsena myös todella pahat kasvukivut, joihin en ikinä saanut mitään helpotusta. Muista öitä, jolloin itkin ääneen kivusta eikä kukaan tullut edes katsomaan. Aamulla äiti oli vaan sitä mieltä, että kasvukivut menee ohi, kun niitä ei vaan ajattele.
Äitini ei vieläkään syö särkylääkkeitä vaan uskoo niiden olevan pahasta. Kamala kauhistelu aina, jos jossain yhteydessä tulee ilmi, että 9-vuotias lapseni saa aina kipuunsa lääkettä. Ei se usein ole, mutta itse en ainakaan pysty kuuntelemaan sitä lapsen vaikerrusta, jos voin auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1976 enkä ikinä syönyt särkylääkkeitä lapsena/nuorena. Yskää hoidettiin höyryhengityksellä. Yskin monesti kuukausia putkeen flunssan jälkeen. Korvatulehduksissa puhkaistiin, en ole varma, saiko niihin antibioottia siihen aikaan. Aikuisena mulle piti ihan "opettaa", että joskus on pakko lääkitä itseään vaikkei lääkäri, hoitaja tai neuvolantäti sitä erikseen tajua suositella. On tästä ollut se ilo, että jo murto-osan lääkemäärät tepsivät minuun hyvin.
Minäkin syntynyt 76 ja muistan syöneeni pari kuuria, pahaan välikorvatulehdukseen kera puhkaisun ja vti hoitoon. Silloin kyllä kotona kokeiltiin kaikki konstit ensin ennenkuin pakko oli viedä lääkäriin. Koko elinaikanani olen syönyt antibioottia suht harvakseltaan enkä mene lääkäriin ennenkuin olen kotona yrittänyt hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun sairaanhoitaja äitini antoi mulle kipeänä Panadolia. Tietysti lastenannoksen. Menkkakipuihin sain Buranaa. Olen syntynyt 1985.
Sama juttu meillä, ei tarvinnut kärvistellä kivun kanssa. Sh äiti minullakin.
Ensimmäisen ab-kuurin taisin syödä vadta kouluikäisenä, jolloin sain elämäni ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan korvatulehduksen.
Sisko sen sijaan oli myös kirvatulehduskierteessä ja sairasteli muutenkin paljin, olinkin alle kouluikäisenä kateellinen, kun hön sai sitä mansikan makuista litkua, olisiko ollut Kefoloria.
1988
Vierailija kirjoitti:
Mä olen syntynyt 1979 ja kaikenlaisten poppakonstien uhri. Sinappihauteet ja sipulimaidot vielä kesti, ne motivoivat paranemaan nopeammin, mutta "kuumeen hikoilu pois" kaikkien peittojen alla oli yhtä helvettiä. Joo, ei särkylääkkeitä, niitä ei mielellään annettu lapsille.
Sama ikäluokka ja muistot. Joku mummon överisokerinen mustikkamehu oli kuumeen parantaja ja sitä piti lipittää. Sen sijaan että olisi annettu särkylääkettä ja sillä selvä. Oliko silloin edes Buranaa? Muistan vain Disperinin, jota pidettiin "hirmuisen" vahvana lääkkeenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas teillä olleet erikoiset tavat. Itse sain kunnollista hoivaa lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1976 enkä ikinä syönyt särkylääkkeitä lapsena/nuorena. Yskää hoidettiin höyryhengityksellä. Yskin monesti kuukausia putkeen flunssan jälkeen. Korvatulehduksissa puhkaistiin, en ole varma, saiko niihin antibioottia siihen aikaan. Aikuisena mulle piti ihan "opettaa", että joskus on pakko lääkitä itseään vaikkei lääkäri, hoitaja tai neuvolantäti sitä erikseen tajua suositella. On tästä ollut se ilo, että jo murto-osan lääkemäärät tepsivät minuun hyvin.
Minäkin syntynyt 76 ja muistan syöneeni pari kuuria, pahaan välikorvatulehdukseen kera puhkaisun ja vti hoitoon. Silloin kyllä kotona kokeiltiin kaikki konstit ensin ennenkuin pakko oli viedä lääkäriin. Koko elinaikanani olen syönyt antibioottia suht harvakseltaan enkä mene lääkäriin ennenkuin olen kotona yrittänyt hoitaa.
Samaa ikäluokkaa ja olen tosi vähän on antibiootteja syötetty. Tai ylipäänsä mitään lääkkeitä. Ennen oli ne vanhanajan konstit usein käytössä: kuume lähti hikoilemalla ja odottamalla, samoin päänsärky ja muut. Antibiootit taisi sitten olla johonkin korvatulehdukseen, tosin nekin puhkaistiin ensin ja oli kivuliasta hommaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpas teillä olleet erikoiset tavat. Itse sain kunnollista hoivaa lapsena.
Sinä sait, jotkut ei. Molempien kokemus on kuitenkin yhtä tosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen syntynyt 1979 ja kaikenlaisten poppakonstien uhri. Sinappihauteet ja sipulimaidot vielä kesti, ne motivoivat paranemaan nopeammin, mutta "kuumeen hikoilu pois" kaikkien peittojen alla oli yhtä helvettiä. Joo, ei särkylääkkeitä, niitä ei mielellään annettu lapsille.
Sama ikäluokka ja muistot. Joku mummon överisokerinen mustikkamehu oli kuumeen parantaja ja sitä piti lipittää. Sen sijaan että olisi annettu särkylääkettä ja sillä selvä. Oliko silloin edes Buranaa? Muistan vain Disperinin, jota pidettiin "hirmuisen" vahvana lääkkeenä.
En muista Buranaa. Puolikas Disperin oli kyllä merkki siitä että kuolo oli korjaamassa, sen sai keuhkokuumeessa (pääsin sentään sairaalaan). Mulla on kieltämättä vanhan kansan vanhemmat, s. -47 ja -52.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas teillä olleet erikoiset tavat. Itse sain kunnollista hoivaa lapsena.
Sinä sait, jotkut ei. Molempien kokemus on kuitenkin yhtä tosi.
Enpä muuta väittänytkään :)
Mummo antoi siskolle kamferitippoja sokeripalassa päänsärkyyn vielä-85.
Se lääkepullo oli sängyn vierellä pöydän kulmalla niin että haju tarttui siihen.
Joo muistan kuinka en 80 -luvulla saanut koskaan särkylääkettä vaikka pyysin ja oli niin kovat kuukautiskivut, että kerran nukahdin voipuneena lattialle kivun hellittäessä. Vuosia myöhemmin selvisi, että sairastan syvälle levinnyttä endometrioosia. En oikein koskaan luottanut äitiini sen jälkeen, koska hän antoi minun kärsiä niin paljon kipuja.
Antibiootteja sain kuitenkin vain yhden kerran tulehtuneen polven hoitamiseksi.
Olen syntynyt -87, ja ainoa särkylääke jota annettiin, oli supot. Muistan, miten nöyryyttävältä tuntui 9-vuotiaana ottaa sellaisia äidiltä vastaan ja maata riittävän kauan sängyssä, ettei se valu ulos. Ja isolle lapselle niitä piti laittaa useampi, kun painon mukaan annosteltiin.
Vierailija kirjoitti:
Mummo antoi siskolle kamferitippoja sokeripalassa päänsärkyyn vielä-85.
Se lääkepullo oli sängyn vierellä pöydän kulmalla niin että haju tarttui siihen.
Sama, tosin vuosi oli 98. Mummolassa sai kaikkiin särkyihin ja kolotuksiin aina kamferitippoja sokeripalassa. Pahaa oli!
Olen syntynyt 78 ja äitini 43. Särkylääkkeitä en koskaan saanut, paitsi vauvasuppoja vielä koululaisenakin. Mulle jäi hirvittävä kivun pelko. Omaa synnytystä pelkäsin hirveästi, koska olin varma, että sairaalan henkilökunta haluaa mulle kipua ja kärsimystä. Oli ihneellistä tajuta, että yrittivätkin huolehtia minusta ja poistaa kipua.
90-luvulla työharjoittelupaikassani ei ollut enää särkylääkkeitä. Ne oli joku määräävä taho poistanut, ettei työntekijät näyttäytyisi pilleripäissään... siis luulisi kivunlievittäjän kuuluvan lääkekaappiin!