Voiko lapsi mennä ip-kerhoon, vaikka aikuinen kotona?
Kommentit (7)
Riippuu varmaan paikkakunnasta. Pienillä paikkakunnilla kaikki halukkaat pääsevät ip-kerhoon, isommilla paikkakunnilla voi olla tiukemmat kriteerit koska kaikille ei voida tarjota iltapäivähoitoa.
Asun pienessä kaupungissa, ja vaikka lapsella ei ensimmäisnä viikkoina ollut tarvetta iltapäivähoidolle, hän oli siellä silti, koska ei tuntenut koulusta ketään ja sai tällä tavalla tutustua rauhassa muihin oppilaisiin. Tällä paikkakunnalla ip-kerhoon mahtuisi enemmänkin lapsia, ja siellä on myös tokaluokkalaisia.
Varmaan riippuu siitä, miten kunta on asian linjannut, jos paikkoja on esimerkiksi rajallinen määrä. Mutta periaatteessa e siis ole estettä.
Voi. Oma ekaluokkalainen jäi aikoinaan ilman ip-kerhopaikkaa, koska edelle menivät perheet, joissa vanhempi kotona iltapäivällä, mutta lapsella "sosiaalinen syy" saada kerhopaikka. Paikkoja oli rajallinen määrä, joten kaikille ekaluokkalaisille ei riittänyt. Ne, joilla ei ollut "sosiaalista syytä", vaan todellinen syy, eli kumpikin vanhemmista töissä, jäivät arvontaan. Meille arpaonni ei sit ollut myönteinen.
Harvemmin kai niitä paikkoja riittää? Meillä yli 600 oppilaan koulu ja ip-kerhossa taitaa olla raja 50 oppilasta. Kaikki eivät pääse, ja etusijalla aina ne, joilla ei ketään kotona ja pitkä kotimatka. Osa lapsista ei ole joka päivä kerhossa, onneksi.
Meillä pääsee kaikki halukkaat. Yli 500 oppilaan koulu.
No voiskohan? Mieti oikein tarkkaan!