itsensä myyminen
Tätä varmaan kaikki luulee trolliksi muttei ole.
Tilanne on sellainen että olen kokoajan tosi tiukilla rahan kanssa, auto on ihan pakollinen että pääsee töihin. Täällä ei kulje bussit edes tunnin välein. Bensaa menee niin paljon viikossa ja näillä hinnoilla se maksaa liikaa rahaa. Olen miettinyt että lopetan työt ja hävitän auton. Mutta vielä se ei ole mahdollista joten olen lisätyönä alkanut myymään itseäni välillä, että ei ihan jokaviikko tarvitsisi laskea jokaista senttiä ja pulloa mitä löytyy. Eli en siis paljoa, en rikastu sillä mutta saan sillä ruokaa ja bensaa.
Tämä ahdistaa itseä, en haluaisi tehdä tätä mutta en keksi muutakaan keinoa millä pärjäisin tällä hetkellä. Ei ole vanhempia ketkä voisi auttaa rahallisesti. Olen 21v. Silti joudun kituuttelemaan rahan kanssa kokoajan. Ihminen joka ostaa sitä minulta, tuo aina alkoholia mukana koska en pystyisi siihen selvinpäin. En haluaisi juoda mutta silloin on aina pakko juoda vähän ettei ahdistaisi niin paljoa.
Onko muita ketkä on myynyt itseä joskus, miten selvisitte ahdistuksesta vai ahdistiko teitä edes?
Jälkeenpäin asia ei vaivaa minua mutta silloin kun tilanne on se että on ihan pakko kutsua se ihminen kylään että saa rahaa niin silloin ahdistaa ja kun se lähtee niin itken suihkussa hetken, sen jälkeen "unohdan" asian ja jatkan elämää normaalisti.
Sitten menen kauppaan tai tankille ja ajattelen millä tavoin rahat sain, en ole ylpeä siitä.
Kommentit (86)
Miksette vain myy sitä pilua jos olette kauniita.Niinhän koko Suomen julkkisnaisten kerma tekee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskellessa olisin vielä enemmän tiukilla. Ainoa vaihtoehto olisi muuttaa eri kaupunkiin jossa liikkuisi julkisia enemmän ja työpaikka minne ne myös kulkee. Viimevuonna pärjäsin ilman itseni myymistä koska bensa ei ollut noin kallista ja ruokakin oli halvempaa, eihän ruuan hinta paljoa ole noussut mutta itse huomaan kun joudun laskemaan oikeasti jokaisen sentin. AP
Et tietenkään ole tänne tarkemmin tilivelvollinen omista valinnoistasi ja päätöksistäsi. Tiedän tämän kuullostavan jo vähän jankuttamsielta mutta tositan: Vedä nyt hetki henkeä ja istu alas ja kysy itseltäsi, mitä haluat tulevaisuudessa tehdä tai nähdä. Ylipäätään millaisena näet omanb tulevaisuutesi? Vai ajattelitko jatkaa näin vain toistaiseksi? - Ei siinä mitään. Et tällä tietoa ole tekemässä mitään laitonta.
Opiskelu on tavallaan sijoitus tulevaan. Ei se automaattisesti mitään takaa ja varmista mutta se voi antaa eväitä ja tukea tuleviin koitoksiin. - Tosin tätä kirjoittaessani emme edes tiedä oletko ikinä mitään opiskellut e. millaiset mahdollisuudet sinulla olsi nyt vaikka vaihtaa kokonaan uuteen työpaikkaan Tai ryhtyä vaikka yrittäjäksi.
Se vähän yksinkertaisempi mies
Nosiis ei ole pitkä aika kun valmistuin nykyiseen ammattiin enkä kovin kauaa ole työelämässä ollut. Tämä on ammatti jonka halusin enkä siksi haluaisi opiskella muuta koska muu ala ei kiinnosta tällähetkellä. Nykyinen työpaikka on tosi hyvä enkä mielelläni haluaisi sieltä pois mutta entiedä onko vaihtoehtoja.
Mä en enää tiedä millaisena nään tulevaisuuden, se on mietinnässä kokoajan, punnitsen vaihtoehtoja. AP
Vierailija kirjoitti:
Miehet on sairaita kun käyttää hyväkseen ahdingossa olevia naisia. Niin ja turha tulla sanomaan miten sinä tai joku muu on saanut vain hyvää seksityöstä. Onhan se hyvä, että edes pienelle prosentille se on muuta kuin pakkoa tai ihmiskauppaa. En vieläkään voi unohtaa kun eräs hyväosainen seksityöläinen käski ihmiskaupan uhrin pitämään turpansa kiinni, jotta hänen bisnes ei kärsisi. Miten hän kehtasi nostaa ongelmia esiin ja auttaa muita uhreja kun hän voi saada haittaa jos ihmiset ymmärtää ettei kaikki olekaan aina miltä näyttää.
Käyttää hyväkseen? Nainenhan saa mieheltä rahaa, mut se on hyväksikäyttöä?
Entiedä miten normalisti, minulle tätä ehdotti eräs vähän tuttu tyyppi ja suostuin kun olen niin ahdingossa.
AP
Jos ulkonäköä löytyy niin voihan jotain saman suuntaista tehdä netissä ilman että joutuu kenkään kanssa olemaan fyysisesti. Peruukki ja silmälasit päähän sekä omasta normaalista tyylistä poikkeava meikki päälle niin kukaan ei edes tunnista vaikka videon sattuisin näkemäänkin.
Vähän pyörittelee peppua seksikkäissä pikkuhousuissa ja äijät kusee hunajaa. Voit sitten ohessa pitää vielä webbikauppaa jossa samat äijät voi huutokaupasta ostaa ne pikkuhousut itselleen.
Olen eri ikäluokkaa, mutta samanlainen tilanne. Tuttu tarjosi rahaa säännöllisistä palveluksista. Itselläni on 2 alaikäistä lasta, ei työtä ja luottotiedot menee kohta. Vastasin kieltävästi työtarjoukseen. Olen itse vaikka syömättä, jotta selvitään jotenkin. Ja luottotiedot saa mennä, mutta en myy itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskellessa olisin vielä enemmän tiukilla. Ainoa vaihtoehto olisi muuttaa eri kaupunkiin jossa liikkuisi julkisia enemmän ja työpaikka minne ne myös kulkee. Viimevuonna pärjäsin ilman itseni myymistä koska bensa ei ollut noin kallista ja ruokakin oli halvempaa, eihän ruuan hinta paljoa ole noussut mutta itse huomaan kun joudun laskemaan oikeasti jokaisen sentin. AP
Et tietenkään ole tänne tarkemmin tilivelvollinen omista valinnoistasi ja päätöksistäsi. Tiedän tämän kuullostavan jo vähän jankuttamsielta mutta tositan: Vedä nyt hetki henkeä ja istu alas ja kysy itseltäsi, mitä haluat tulevaisuudessa tehdä tai nähdä. Ylipäätään millaisena näet omanb tulevaisuutesi? Vai ajattelitko jatkaa näin vain toistaiseksi? - Ei siinä mitään. Et tällä tietoa ole tekemässä mitään laitonta.
Opiskelu on tavallaan sijoitus tulevaan. Ei se automaattisesti mitään takaa ja varmista mutta se voi antaa eväitä ja tukea tuleviin koitoksiin. - Tosin tätä kirjoittaessani emme edes tiedä oletko ikinä mitään opiskellut e. millaiset mahdollisuudet sinulla olsi nyt vaikka vaihtaa kokonaan uuteen työpaikkaan Tai ryhtyä vaikka yrittäjäksi.
Se vähän yksinkertaisempi mies
Nosiis ei ole pitkä aika kun valmistuin nykyiseen ammattiin enkä kovin kauaa ole työelämässä ollut. Tämä on ammatti jonka halusin enkä siksi haluaisi opiskella muuta koska muu ala ei kiinnosta tällähetkellä. Nykyinen työpaikka on tosi hyvä enkä mielelläni haluaisi sieltä pois mutta entiedä onko vaihtoehtoja.
Mä en enää tiedä millaisena nään tulevaisuuden, se on mietinnässä kokoajan, punnitsen vaihtoehtoja. AP
Kiva kuulla. että olet motivoitunut nykyiseen työhösi; vaikka ilm. kovon vähänse tarjoaa työtuntejam hos sen lisäksi joudut myymään itseäsi. - Hyvä myös jos punnitset tulevaisuuden vaihtoehtojakin. - Olethantoetoinen, että vaikka omaat työsuhteen, niin jos sulla on vähäinen palkka niin voit saada mm. asumistukea ja mehd harkinnan varaista toimeentulotukea; kelan sivuilta selvinnee tarkemmin. - Voi myös kysy suoraa Kelalta ja tai jos kuulut ammattiliittoon, niin sieltä.
Tsemppiä tulevaan - Älä riko itseäsi!
Se vähän yksinkertaisempi mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet on sairaita kun käyttää hyväkseen ahdingossa olevia naisia. Niin ja turha tulla sanomaan miten sinä tai joku muu on saanut vain hyvää seksityöstä. Onhan se hyvä, että edes pienelle prosentille se on muuta kuin pakkoa tai ihmiskauppaa. En vieläkään voi unohtaa kun eräs hyväosainen seksityöläinen käski ihmiskaupan uhrin pitämään turpansa kiinni, jotta hänen bisnes ei kärsisi. Miten hän kehtasi nostaa ongelmia esiin ja auttaa muita uhreja kun hän voi saada haittaa jos ihmiset ymmärtää ettei kaikki olekaan aina miltä näyttää.
Käyttää hyväkseen? Nainenhan saa mieheltä rahaa, mut se on hyväksikäyttöä?
Sanoisin sua vain höppänän naiviksi ellet olisi oikeasti haitaksi ja vahingollinen.
No kaikilla meillä ei ole edes sitä vaihtoehtoa. Keski-ikäinen ja ylipainoinen, satojen tonnien velat niskassa ja kolme suura ruokittavana, mutta ei kukaan tästä kropasta enää mitään maksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskellessa olisin vielä enemmän tiukilla. Ainoa vaihtoehto olisi muuttaa eri kaupunkiin jossa liikkuisi julkisia enemmän ja työpaikka minne ne myös kulkee. Viimevuonna pärjäsin ilman itseni myymistä koska bensa ei ollut noin kallista ja ruokakin oli halvempaa, eihän ruuan hinta paljoa ole noussut mutta itse huomaan kun joudun laskemaan oikeasti jokaisen sentin. AP
Et tietenkään ole tänne tarkemmin tilivelvollinen omista valinnoistasi ja päätöksistäsi. Tiedän tämän kuullostavan jo vähän jankuttamsielta mutta tositan: Vedä nyt hetki henkeä ja istu alas ja kysy itseltäsi, mitä haluat tulevaisuudessa tehdä tai nähdä. Ylipäätään millaisena näet omanb tulevaisuutesi? Vai ajattelitko jatkaa näin vain toistaiseksi? - Ei siinä mitään. Et tällä tietoa ole tekemässä mitään laitonta.
Opiskelu on tavallaan sijoitus tulevaan. Ei se automaattisesti mitään takaa ja varmista mutta se voi antaa eväitä ja tukea tuleviin koitoksiin. - Tosin tätä kirjoittaessani emme edes tiedä oletko ikinä mitään opiskellut e. millaiset mahdollisuudet sinulla olsi nyt vaikka vaihtaa kokonaan uuteen työpaikkaan Tai ryhtyä vaikka yrittäjäksi.
Se vähän yksinkertaisempi mies
Nosiis ei ole pitkä aika kun valmistuin nykyiseen ammattiin enkä kovin kauaa ole työelämässä ollut. Tämä on ammatti jonka halusin enkä siksi haluaisi opiskella muuta koska muu ala ei kiinnosta tällähetkellä. Nykyinen työpaikka on tosi hyvä enkä mielelläni haluaisi sieltä pois mutta entiedä onko vaihtoehtoja.
Mä en enää tiedä millaisena nään tulevaisuuden, se on mietinnässä kokoajan, punnitsen vaihtoehtoja. APKiva kuulla. että olet motivoitunut nykyiseen työhösi; vaikka ilm. kovon vähänse tarjoaa työtuntejam hos sen lisäksi joudut myymään itseäsi. - Hyvä myös jos punnitset tulevaisuuden vaihtoehtojakin. - Olethantoetoinen, että vaikka omaat työsuhteen, niin jos sulla on vähäinen palkka niin voit saada mm. asumistukea ja mehd harkinnan varaista toimeentulotukea; kelan sivuilta selvinnee tarkemmin. - Voi myös kysy suoraa Kelalta ja tai jos kuulut ammattiliittoon, niin sieltä.
Tsemppiä tulevaan - Älä riko itseäsi!
Se vähän yksinkertaisempi mies
Olen tietoinen, mullahan siis on normaali "hyvä" palkka mutta työmatka ja bensan hinta on tässä nyt se ongelma, pärjäsin ennen tätä hinnan nousua ilman itseni myymistä. Kelassa ei näitä huomioida.
Pakko sanoa vaikken sinua millään tavalla tunne, mutta sinun viestit on alusta asti ollut hyviä ja pidän sun asenteesta. AP
Vierailija kirjoitti:
No kaikilla meillä ei ole edes sitä vaihtoehtoa. Keski-ikäinen ja ylipainoinen, satojen tonnien velat niskassa ja kolme suura ruokittavana, mutta ei kukaan tästä kropasta enää mitään maksa.
Älä sano noin, tosi moni mies tykkää tukevista naisista, vieläpä kokeneista. Ole ylpeä ja rakasta itseäsi. AP
Et ole henkisesti tuohon hommaan kestävä, sori.
Ensinnäkin se, et käytät ilmausta ”itsensä myyminen” etkä pystyisi tekemään sitä selvinpäin, kertoo, että suhde asiaan ei ole terveellä pohjalla. Syyllisyys ja jonkunlainen likaisuus, mikä ahdistaa sua selvästi, kertoo, et teet jotain omaa arvomaailmasi vastaan pahasti.
Valta-asetelma on vinksallaan.
Kehotan sua hakemaan aktiivisemmin yhteiskunnan tukea heti ja lopettamaan.
Ja vielä: noilla spekseillä (suomalainen 21v ja kokematon amatööri) sun kuuluisi saada useampi satanen kerrasta jos olet mukiinmenevän näköinen. Saatko? Ellet, sua huijataan.
Vierailija kirjoitti:
Olen eri ikäluokkaa, mutta samanlainen tilanne. Tuttu tarjosi rahaa säännöllisistä palveluksista. Itselläni on 2 alaikäistä lasta, ei työtä ja luottotiedot menee kohta. Vastasin kieltävästi työtarjoukseen. Olen itse vaikka syömättä, jotta selvitään jotenkin. Ja luottotiedot saa mennä, mutta en myy itseäni.
Itse vaikka syömättä... helppo sanoa mutta kun olet oikeasti tilanteessa että saat syötyä sen kerran päivässä oikeasti jotain, niin mieli muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Et ole henkisesti tuohon hommaan kestävä, sori.
Ensinnäkin se, et käytät ilmausta ”itsensä myyminen” etkä pystyisi tekemään sitä selvinpäin, kertoo, että suhde asiaan ei ole terveellä pohjalla. Syyllisyys ja jonkunlainen likaisuus, mikä ahdistaa sua selvästi, kertoo, et teet jotain omaa arvomaailmasi vastaan pahasti.
Valta-asetelma on vinksallaan.
Kehotan sua hakemaan aktiivisemmin yhteiskunnan tukea heti ja lopettamaan.
Ja vielä: noilla spekseillä (suomalainen 21v ja kokematon amatööri) sun kuuluisi saada useampi satanen kerrasta jos olet mukiinmenevän näköinen. Saatko? Ellet, sua huijataan.
Joo en todellakaan tekisi tätä ellei olisi pakko. Oksettavaa hommaa. En todellakaan saa useampaa satasta.😳 Paljonkohan olisi oikea summa? AP
Myös työssäkäyvä voi saada asumistukea ja soviteltua päivärahaa?
Laske nämä Kelan laskureilla. Voisit tehdä muutaman tunnin jotain puhelinmyynti hommia kotona niin saisit lisätuloja.