Lue keskustelun säännöt.
Tuleeko teille ikinä tunnetta, että tässäkö tämä elämä oli?
28.09.2015 |
Tätäkö se elämä on loppuun asti? Käyt töissä, olet kotona, teet kotihommia, harrastat, matkustat kenties. Kuskaat lapsia, aikanaan hoidat lapsenlapsia...
Että tätäkö? Ei mitään ihmeelistä? Tätä tavallista puurtamista hamaan tappiin asti. Ei erikoista, ei ihmeellistä, ei edes pientä seikkailua tai jännitystä. Ei päätähuimaavia kokemuksia. En tarkoita nyt viikottaisia benjihyppyjä tai liftausta Venäjältä Aasiaan, mutta jotain.
Jotain muuta kuin vain tätä samaa seuraavat 40-50 vuotta.
Kommentit (57)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 13:46"]
Ole onnellinen, että elämä tuntuu tylsältä. Se on arvo jo itsessään. Et joudu kamppailemaan rajujen syöpähoitojen kanssa ja miettimään, mikä hoitomuoto voisi tuoda pari viikkoa lisää aikaa. Et joudu kulkemaan sumussa menetettyäsi lapsesi. Ole onnellinen, kaikki on kuitenkin niin pienestä kiinni.
[/quote]Se, että tylsä arki on parempi tila kuin syövän sairastaminen, ei tee tylsästä arjesta yhtään sen parempaa.
[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 13:58"]
[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 13:55"]
Minusta olisi kamalaa olla kolmikymppisenä jo tilanteessa, jossa loppuelämän valinnat on tehty. Onneksi en ole.
[/quote]
Ihmeellinen näkökulma. Jos ei tee valintoja, ei oikein saavutakaan mitään.
[/quote]Uskomattoman huonoa lukutaitoa sinulta. Luepa nyt uudelleen tuo kommentti, johon yritit vastata.
No siis koko ajan työttömän alla. En tiedä köyhyydestä mutta kuin sen alan spesialistejä on niin mikäs siinä köyhyydessä muutakaan on.
Kyllä, juuri tätä se on. Voisi kuvitella että vielä n. 35 vuotta. Voin ennustaa huvikseni pari asiaa:
- Eläkkeelle ei varmaan tarvitse edes jäädä
- Työttömäksi tarvitsee jossain vaiheessa jäädä, kun tätä menoa Suomi ajetaan alas
- Pahoinpitelyn kohteeksi varmaan saa joutua vielä
- Suomeen tulee vakavia levottomuuksia
- Voi olla että Suomesta on vielä muutettava pois, mikäli tilanne entisestään heikkenee
Oikeastaan, pitää olla tyytyväinen jos mitään ei tapahdu. Yleensä 30 ikävuoden jälkeen tapahtuvat asiat ovat negatiivisia, joten jos ei tapahdu mitään, menee ihan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa masentavaa luettavaa. Tässäkö kunnossa Suomen äidit ovat psykologisesti?
t. lapseton
[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 14:11"]
Onpa masentavaa luettavaa. Tässäkö kunnossa Suomen äidit ovat psykologisesti?
t. lapseton
[/quote]
Onpa outo kysymys. Esim. kolmekymppinen on valinnut jo uransa (kouluttautunut tietyn pääaineen mukaisesti), monilla on lapsia ja mies sekä asunto. Nämä ovat kaikki valintoja, mutta tietenkin myös monille kaikkein tärkeimpiä asioita koko elämän aikana. Kun esim. lapset ovat pieniä, on liikkumatilaa vähän, mutta silti sitä usein pidetään elämän onnellisempana aikana. Aivan normaalia käydä näitä ajatuksia läpi, mitä turvallisessa ja seesteisessä elämässä voi tulla. Ei se tarkoita sitä, että haluaisi vaihtaa elämän johonkin toisenlaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on samantyyppisiä mietteitä. Ikää 40.
Olen jo viisi vuotta katsellut kaihoisana, kun uudet ylioppilaat juhlivat.Mietin, miten itsekin olin tuolloin niin huoleton ja maailma auki. Kaikki oli mahdollista, minusta voi tulla mitä vain! Nuori, kaunis, vapaa valitsemaan. Elämä oli ihanaa.
Nyt on arki - mitä mnusta tuli? on mies, lapset ja asuntolaina. Koulutus muttei töitä. Tulevaisuus pimennossa: saanko koskaan tehdä mitään järkevää koulutusta vastaavaa työtä, pääsenkö koskaan edes eläkkeelle? Kadehdin eläkeläisiä, joilla on mahdollisuus harrastaa ja matkustaa. Työelämäkin tuntuu peliltä, jossa riistetään tai ollaan riistettävänä. Ehdot ovat huonot, aina vähän huonommat kuin toivoisi. Pitkiä päiviä, kiirettä, stressiä. Haluanko edes sitä?
Toivon, että kuolen meistä ekana, sillä leskenä olisin aivan hukassa laskujen kanssa. Toivottavasti säilyisin edes suht terveenä. Toivottavasti omat vanhemmat myös. Pelkään sitä päivää, kun jompi kumpi vanhemmistani kuolee.
Missä näen itseni 10 vuoden kuluttua? Synkkää, tavoitteet ja unelmat ovat todella kaukana. Minusta ei tainnut tulla oikein mitään. Onko lapset joku saavutus? Kuka tahansa voi tehdä lapsia.
[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 14:11"]Onpa masentavaa luettavaa. Tässäkö kunnossa Suomen äidit ovat psykologisesti?
t. lapseton
[/quote] Ei. Mä olen ikuinen unelmoija ja uskon että jonain päivänä tapahtuu jotain tosi hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 13:02"]
Tätäkö se elämä on loppuun asti? Käyt töissä, olet kotona, teet kotihommia, harrastat, matkustat kenties. Kuskaat lapsia, aikanaan hoidat lapsenlapsia...
[/quote]
Ei tule enää, kun en käy töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 14:16"]
[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 14:11"]
Onpa masentavaa luettavaa. Tässäkö kunnossa Suomen äidit ovat psykologisesti?
t. lapseton
[/quote]
Onpa outo kysymys. Esim. kolmekymppinen on valinnut jo uransa (kouluttautunut tietyn pääaineen mukaisesti), monilla on lapsia ja mies sekä asunto. Nämä ovat kaikki valintoja, mutta tietenkin myös monille kaikkein tärkeimpiä asioita koko elämän aikana. Kun esim. lapset ovat pieniä, on liikkumatilaa vähän, mutta silti sitä usein pidetään elämän onnellisempana aikana. Aivan normaalia käydä näitä ajatuksia läpi, mitä turvallisessa ja seesteisessä elämässä voi tulla. Ei se tarkoita sitä, että haluaisi vaihtaa elämän johonkin toisenlaiseen.
[/quote] Selvästi se, että on lyöty jo varsin nuorena lukkoon monia loppuuelämää koskevia valintoja, aiheuttaa monelle ahdistusta. Ymmärrän tämän ihan hyvin. Itsekään en haluaisi 35-vuotiaana olla tilanteessa, jossa seuraavan 20 vuoden suunnitelmat ovat jo selvillä. Jos elämä on itselle hyvää, siihen ei liity ajatusta siitä, että tätäkö se loppuelämä nyt on. Vai kuinka usein kuulette jonkin voivottelevan, että hän on jumissa elämässä, jossa on paljon vaihtelua ja valinnanvapautta?
Mielenkiintoisia puolustusreaktioita joiltakin vanhemmilta. Ymärrättekö, että tuo kohtalo on juuri se, jonka vuoksi monet meistä ovat päättäneet jäädä lapsettomiksi?
t. se vela
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 15:14"]Mielenkiintoisia puolustusreaktioita joiltakin vanhemmilta. Ymärrättekö, että tuo kohtalo on juuri se, jonka vuoksi monet meistä ovat päättäneet jäädä lapsettomiksi?
t. se vela
[/quote] Kohtalo? Hui kun kuulostaa vakavalta.
Samat oli ajatukset joskus. Sitten koin valaistuksen yksi yö - jos on käytettävissä vain yksi elämä, niin miksi tuhlata se siihen, että on koko ajan paska olla. Panin ranttaliksi ja nyt olen onnellinen ja oikein tyytyväinen elämääni.
[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 15:15"]
[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 15:14"]Mielenkiintoisia puolustusreaktioita joiltakin vanhemmilta. Ymärrättekö, että tuo kohtalo on juuri se, jonka vuoksi monet meistä ovat päättäneet jäädä lapsettomiksi? t. se vela [/quote] Kohtalo? Hui kun kuulostaa vakavalta.
[/quote]Hyvä. Vakava asiahan se onkin.
Tulee. Mutta olen pitkälti hyväksynyt sen asian, että elämä ei mitään ihmeellistä ole. Meillä on vain rajallinen määrä aisteja, joten mielihyvän lähteetkin ovat rajalliset. Jotkut eivät pääse nauttimaan edes niistäkään kaikista esim. sokeat ja kuurot. Joidenkin elämä voi olla poikkeuksellisen antoisaa esim. rikkaiden ja kuuluisien... on rahaa tehdä mitä haluaa, matkustaa minne haluaa, tavata mielenkiintoisia ja poikkeuksellisen lahjakkaita ihmisiä... mutta uskon, että sellaiseenkin elämään voi kyllästyä ennenpitkään. Itse olen hyväksynyt, että elämäni on yksinkertaista, yksittäisistä hetkistä ja pienistä jutuista nauttimista. Olen aika köyhä, tyhmä ja ruma nainen, joten mahdollisuuteni monipuolisempaan elämään ovat aika pienet. Pyrin siis siihen, etten ole kateellinen muiden ihmisten ominaisuuksille tai saavutuksille, vaan olen tyytyväinen siihen mitä minulla on.
[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 14:34"]
Onko lapset joku saavutus? Kuka tahansa voi tehdä lapsia.
[/quote]Itse asiassa kaikki nisäkkäät lepakoita ja gundeja myöten voivat tehdä lapsia.
Minulle tuli tuo tässäkö tämä nyt sitten on -kohtaus 21-vuotiaana, kun istuin autossa poikaystäväni vieressä matkalla kotiin urheilukilpailuista ja katselin puiden takana vilahtelevaa kesälauantai-illan auringonlaskua. Vatsassa väänsi ja päässä tuntui jonkinlainen toivottomuuden ja tyhjyyden sekasotku. Olin siihen asti luullut, että meillä meni ihan hyvin.
Poikaystävän jääminen kiinni rysän päältä avasi silmäni: minä en halunnut parisuhdetta enkä lapsia, en rivitaloasuntoa, en nokkimisjärjestystä, en appivanhempia, en pikkupaikkakunnan pieniä mutta keskenään äänekkäästi riiteleviä harrastuspiirejä en eläkevirkaa kaksikymppisenä snkä varsinkaan nuorta ja nuorekasta mutta piiloasenteiltaan patavanhoillista puolisoa.
Nyt olen piirun yli viisikymmentä enkä ole katunut hetkeäkään sitä suuntaa, jonka tuolloin otin. En tehnyt peruuttamattomia sitoumuksia ja olen seuraillut myös sattumaa silloin, kun sellainen on tullut eteen. Omat polkuni ovat olleet niitä oikeita. Minulla ei ollut kolmen-, neljän- eikä viidenkympin kriisiä, koska ei ollut mitään katumisen tai peilaamisen tarvetta. En usko, että sellaista on tulossakaan.
Olen hiukan vaille 50v ja todellakin - tässä tämä elämä oli.
Jotenkin sitä lapsena, ja etenkin nuorena, kuvitteli, että elämästä tulee jotain suurta ja ihmeellistä.
Mutta, nyt sitä huomaa, että ei ole koulutusta (olin kotiäitinä 15v) eikä muuta työtä kuin mcjob-töitä. Kukaan ei arvosta kouluttamatonta, matalapalkka-alalla työskentelevää naista. Ahkera puurtaja, mutta arvoton.
Nuorena sitä kuvitteli, että ehtii tässä vielä - ei ehtinyt kun aina oli jotain muuta tärkeämpää (kuten vammaisen lapsen vieminen kuntoutukseen). Kaikkien muiden tarpeet menivät omien edelle. Ja nyt huomaa olevansa liian vanha toteuttamaan enää mitään nuorena haaveilemiaan asioita.
Omien valintojen lisäksi elämä heittelee, joskus rajustikin. Monet asiat vain jäävät toteutumatta.