Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivänä kaupassakäynti on yhtä helvettiä
05.04.2022 |
Kauppaan pääseminen on todella vaikeaa ja sitten viimeistään kassalla tietenkin se perhanan pääte ei otakaan lähimaksulla vaan on pakko laittaa kortti lukijaan. Siinä sitten käsi täristen nolona yritän kortilla osua sinne ja vaikuttaa normaalilta, vaikka koko illuusio on jo särkynyt ja kaikki ihmettelee ympärillä että mikähän narkkari tuokin on.
Kommentit (69)
Joo kellään tässä maailmassa ei ole yhtään mitään muuta tekemistä kuin kyylätä sua, sun tekemisiä, miettiä, arvioida ja arvostella niitä. Koko maailma on luotu vain ja ainoastaan sun kyyläämiseks. Jumajessa ku et osaa ees maksaa ostoksia! Naapurin koiratkin nauraa sulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse aloin kärsimään sos. tilanteiden pelosta alakoulussa, ujo lapsi jota kiusattiin, jatkui yläkouluun ja opettajat eivät jaksaneet puuttua senkummemmin. Toki huomasivat etten viitannut koskaan tunneilla ja esitelmät lintsasin sen minkä pystyin ja olin välitunnit paljon itsekseen. Ymmärrän oikein hyvin tuskasi, pitkään meni siinä että kykenin kaupassa käymään täysikäistyttyä ilman pelkoja. Olen vasta 24 ja tämä pienin askelin helpottaa, en ole vielä mikään kovin rohkea mutta uskallan jo kohdata ihmiset myönteisemmin ja ajatus auttaa ''mitä sitten vaikka vähän mokailen ja tärisen'' ja kaupassa ihmisillä on kyllä varmasti muutakin ajateltavaa kuin se miltä sinä näytät tai käyttäydyt :), näistä olisi hyvä puhua kouluissa ja työpaikoilla enemmän. Tiedän tapauksia jotka eivät pääse kämpästä ulos pahasta pelosta johtuen, jotenkin kroonistuu ja pelko hallitsee elämää.
Ei kannata aina vaan yksin yrittää. Kyllä tuo vaiva kuuluu ihan terveyskeskuslääkärin hoitoon. Siihen voidan antaa vaikka kokeeksikahden tai kolmen lääkkeen koktail. Esim: Propral, Oxepam, Fluonxol. Elämä menee hukkaan kun et mene lääkääriin. Siellä neuvotaan annokset. Propralia varmaa x 2 kun se on niin lyhytvaikuttenen. varmasti puolen vuoden kuluttua rupattelet jo Cittarissa.
Hyvää Kevättä, asiat järjestyy, ihan tavallinen vaiva joka laskee suoritusykyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sosiaalista kanssakäymistä sen maksupäätteen kanssa on? Koetko että se kone vaatii kontaktia kun pyytää näpytellä muutaman numeron?
Ihanaa kun ymmärrät ahdistuksesta kärsiviä täydellisesti.
Ymmärtäisin, että sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivälle joku Subway on ongelma. Tavallinen ruokakauppa, jossa ei tule mitään sosiaalista kommenttia on vaikeampi tajuta.
Vierailija kirjoitti:
Puolitutut kassat on pahimpia kun pitäisi jo alkaa rennosti rupatella niin kuin muutkin tekee.. mutta ei onnistu meikäläiseltä.
Ei onnistu jos ei harjoittele ja altista itseään sosiaalisille tilanteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko perheenne ainoita lapsia? Suuressa perheessä on pakko oppia pärjäämään ja pitämään puoliaan, ja samalla sisarukset pyöristävät pahimpia kulmia pois. Olen huomannut, että ainokaiset ovat usein joko pelokkaita ja epävarmoja, tai sitten itsekkäitä.
Vanhemmat eivät aina ajattele lapsen etua, kun mukavuudenhalussaan tyytyvät yhteen lapseen.
Ajatteletko sinäkin AP, että muut ovat narkkareita jos heillä on ongelmia siinä kassalla? Oletko yhtä tuomitseva muita kohtaan, kuin olet itseäsi?
Yleisemmin siinä sosiaalisessa pelossa on juuri tuosta kyse, ollaan todella kriittisiä muita kohtaan ja kuvitellaan, että muut ovat yhtä kriittisiä sinua kohtaan, vaikka näin ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mulla postipaketti ei mennykkään automaattiin, enkä pysty hakeen sitä kaupan sisältä, ahdistaa pelkkä ajatus,, onneks mun miehellä ei sitä ongelmaa, niin saa sen paketinki kotiin
Pyydä lääkäriltäsi opamox ja propralreseptit, jos sinulla on hoitokontakti ja oikea diagnoosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kuinka paljon itse muistat ihmisistä kauppareissusi jälkeen? Tuskin paljoakaan ja sama se on muillakin. Jos jotain jääkin mieleen, niin korkeintaan hetkeksi. Aika erikoinen ilmestys saat olla, että joku päivätolkulla alkaa sinua muistella ja jestastella. Ja mitä sitten vaikka muistelisikin? Saipahan asua jonkun päässä rent free. 😜
Vierailija kirjoitti:
Ajatteletko sinäkin AP, että muut ovat narkkareita jos heillä on ongelmia siinä kassalla? Oletko yhtä tuomitseva muita kohtaan, kuin olet itseäsi?
Yleisemmin siinä sosiaalisessa pelossa on juuri tuosta kyse, ollaan todella kriittisiä muita kohtaan ja kuvitellaan, että muut ovat yhtä kriittisiä sinua kohtaan, vaikka näin ei ole.
Oletko lukenut tätä ketjua? Aika tuomitsevalta vaikuttaa iso osa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sosiaalista kanssakäymistä sen maksupäätteen kanssa on? Koetko että se kone vaatii kontaktia kun pyytää näpytellä muutaman numeron?
Ihanaa kun ymmärrät ahdistuksesta kärsiviä täydellisesti.
Ymmärtäisin, että sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivälle joku Subway on ongelma. Tavallinen ruokakauppa, jossa ei tule mitään sosiaalista kommenttia on vaikeampi tajuta.
Sosiaalisen ahdistuksen syntymiseen riittää jo pelkkä muiden ihmisten olemassaolo, pässi.
Itse sain 3kk kuurin ssri-lääkettä, että sain opetella olemaan panikoimatta kaupassa. Pienin annos oli käytössä, ja kyllä auttoi! Tuosta jo 10 vuotta aikaa, eikä ole uusinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskallan väittää että ikä tuo kans varmuutta, töitä sen eteen täytyy tehdä ja harjoitella vuosiakin. Itsellä sosiaalisten tilanteiden pelko oli joskus lähtenyt tosiaan lapsuudessa lähtien siitä kun ihmiset kuiskuttelee toiselle kaverille katsoen sinun suuntaan pilkaten ja nauraen. Toivoisin että tätä ei enää aikuiset kovin harrasta, tuo nimittäin voi olla ahdistavaa pelokkaalle...joskus löytyy koulusta tai työstä tämmöisiäkin, lapsentasolle jääneitä. Nykysin jos olen tätä selkeästi nähnyt ja osoitellaan minun suuntaan (harvemmin onneksi) olen mennyt ihan pokkana ''kerroppas minullekkin'' :)
Pienin askelin vaan. Jos jää kotiin, ahdistus vain kasvaa. Mutta ei nyt tosiaan kannata mennä sellaiseen paikkaan, jossa ikään kuin pitäisikin osata käyttäytyä tosi coolisti. Mutta meillä ainakin tuo lähin kauppa on sellainen, että yhdeksän aikaan aamulla joku viime viikolla KONTTASI kauppaan ilmeisestikin olutostoksille. Joku käsien tärinä on kassalle varmaan aika kiinnostamaton juttu...
Alkaa ahdistamaan jo edellisenä päivänä, jos pitäisi mennä kauppaan tai muille asioille. Varsinkin jos on joku tietty aika esim. auton huoltoon tms. Koko aamun kiertää vatsassa...
Onneksi noita menoja on harvoin ja ruuat saa kotiinkuljetuksella.
Pitäisi vaan mennä ja siedättää itseänsä enemmän, tämä sulkeutuminen kotiin 2 vuodeksi on vaan pahentanut ulosmenokammoa :(
Vierailija kirjoitti:
Ajatteletko sinäkin AP, että muut ovat narkkareita jos heillä on ongelmia siinä kassalla? Oletko yhtä tuomitseva muita kohtaan, kuin olet itseäsi?
Yleisemmin siinä sosiaalisessa pelossa on juuri tuosta kyse, ollaan todella kriittisiä muita kohtaan ja kuvitellaan, että muut ovat yhtä kriittisiä sinua kohtaan, vaikka näin ei ole.
Minusta tulkitset asiaa väärin. Olen itse jännittäjä ja osaan hyvin lukea ihmisiä. Huomaan aina välillä niitä tyyppejä kaupassa jotka ns muistuttavat minua. Silloin tunnen vaan sympatiaa heitä kohtaan ja olen toisaalta "kiitollinen" etten ole ainoa pelokkaalta vaikuttava. Samoin kerran apteekissa ollessani eräs mies oikeasti jännitti todella paljon ja sen näki selvästi. Silloinkin samaistuin häneen. Oli minua ei todellakaan ärsytä nämä pelokkaat ihmiset ja en katso heitä kriittisesti. Oikeastaan ainoat jotka voivat ärsyttää ovat sellaiset jotka esim tukkivat käytävän tai huutavat lujaa kaupassa. Ja nuorisojoukot välillä. Samoin joku kirjoitti, että onko syynä jännitykseen se jos on ainoa lapsi yms. Itsellä kyllä kiusaaminen on suurin syy miksi jännitän ihmisiä. Olin lapsena vielä melko rohkea ja kauppasin esim kaikkia koulun retkikassaan liittyviä tavaroita ja karkkeja ovelta ovelle jne. Tykkäsin tavata ihmisiä. Nuorena tämä sitten muuttui. Samoin vaikka sisarukset toisivat rohkeutta niin he ovat kuitenkin tuttuja ihmisiä eivätkä vieraita. Ovat ns turvallinen seura sinulle. Sen vuoksi en vertaisi heihin.
Minä kärsin siitä, että lehahtelen yhtäkkiä tyhjästä hehkuvan punaiseksi. Monet kerrat tuli paettua kassajonosta takaisin hyllyjen väliin tämän takia, ja hemmetti kun ei meinannut päästä kaupasta ulos ollenkaan, kun helottaminen ei ottanut asettuakseen. Korona-aikana "löysin" ruoan verkkokaupat enkä ole käynyt kaupassa sisällä kohta kahteen vuoteen, ihanaa!
Pienissä kunnissa ongelma ei poistu kokonaan, vaikka ei pelkäisi sosiaalisia tilanteita. Nimittäin osa ihmisistä on sellaisia kyttääjiä eli muistavat mitä kukin on ostanut, milloin, millaiseen autoon menee, millaiset vaatteet, lapset, kaverit kaikki sellaiset jutut mitä voi mahdollisesti saada selville kauppareissun aikana.
Eikö teitä huoleta yhtään nämä tuntemattomat ihmiset, jotka tietävät teistä niin paljon, mutta te ette tiedä heistä mitään? Mitä he niillä tiedoilla tekevät? Juoruilevat keskenään?
Mulla oli samaa vaivaa parikymppisenä. Sitten menin töihin, tapasin paljon ihmisiä pakosti, opettelin sosiaalisia taitoja, kehitin itsetuntemustani ja olen tajunnut, kuinka keskityin liikaa itseeni nuorena. Nyt olen rohkea 3-kymppinen täti-ihminen, joka kävelee ryhdikkäästi, ei pelkää edes käyttää värikkäitä vaatteita (hui), eikä kyllä ujostele muutenkaan. Elämä opettaa ja rohkaisee. Se on myös kiva tunne, kun voi keskittyä perheenjäseniin, eikä itseensä.