Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivänä kaupassakäynti on yhtä helvettiä
05.04.2022 |
Kauppaan pääseminen on todella vaikeaa ja sitten viimeistään kassalla tietenkin se perhanan pääte ei otakaan lähimaksulla vaan on pakko laittaa kortti lukijaan. Siinä sitten käsi täristen nolona yritän kortilla osua sinne ja vaikuttaa normaalilta, vaikka koko illuusio on jo särkynyt ja kaikki ihmettelee ympärillä että mikähän narkkari tuokin on.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Sama vaiva, ei kivaa.. rajoittaa sosiaalista elämää muutenkin. Paljon.
Kaupassa käyntiä olen saanut helpotettua suunnittelemalla ostokset hyvin etukäteen ja kun opin muistamaan missä mikäkin tavara on ja milloin siellä on vähiten ihmisiä. Pirulaiset vaan joskus vaihtaa hyllypaikkaa ja ahdistus pahenee taas...
Asiasta tietämättömän tai empatiakyvyttömän on helppo sanoa, että senkun ryhdistäytyy, kyllä se siitä, kuvittelet vaan jne.
Tämä on tosi mutkikas vaiva, monella kaupassa käynti on vain yksi murheista. Monet muutkin sosiaaliset tilanteet ahdistaa. Omat reaktiot ahdistaa. Tuntuu ettei tämän tutkimisessa ole edistytty yhtään 30 vuodessa. Toivottavasti olen väärässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä monet sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivät ovat tietoisia siitä, että harvaa ulkopuolista kiinnostaa. Tunne ei aina kuuntele järkeä. Ei araknofobiakaan parane sillä, että sanotaan etteivät hämähäkit suomessa ole myrkyllisiä.
Altistus auttaa, mutta se voi olla joissain tapauksissa mahdotonta ilman oikeanlaita lääkitystä. Helppoa se ei ole, mutta sen arvoista.
Tsemppiä ap!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ketään kiinnosta. Käytä itsepalvelukassoja.
Sitten saa unohtaa alelaputetut tuotteet.
Ja alkoholin!
En tiedä kuinka kaupassa käyt, mutta itse tiedän meidän kaupan kaikkien tuotteiden paikat ja teen jo kotona ns. "kartan" päässäni miten kuljen kauppareissun. Kassalla on aina minulle "tuttuja" henkilöitä joten heitä ei tarvitse jännittää. Tosiaan, olen erittäin hyvin toimeentuleva ja vieläpä mies mutta se ei ahdistukseen auta.
Itse myös suosittelen propralia. Ennen sen käyttöä, pahimpiin aikoihin, panikointi alkoi jo kaupan pihalla eikä reissusta meinannut tulla mitään. Lääkkeen avulla pystyi pikkuhiljaa paremmin ja paremmin toimimaan eri tilanteissa, enkä sitä nykyään usein enää tarvitsekkaan.
Ja kannattaa antaa itselle aikaa, aloittaa pienistä asioista. Omaa mieltä voi kehittää ja joku päivä pystyy tekemään kaikkea sellaista mitä ei aiemmin uskaltanut edes ajatella. Kokemusta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse vedän aina ennen kauppareissua joko kannabísta, pirìä tai alkoholia. Usein jopa noita kaikkia. Ei ahdista vaan on ihan kivaa käydä kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kuinka kaupassa käyt, mutta itse tiedän meidän kaupan kaikkien tuotteiden paikat ja teen jo kotona ns. "kartan" päässäni miten kuljen kauppareissun. Kassalla on aina minulle "tuttuja" henkilöitä joten heitä ei tarvitse jännittää. Tosiaan, olen erittäin hyvin toimeentuleva ja vieläpä mies mutta se ei ahdistukseen auta.
Minua ahdisti nuorempana tutussa lähikaupassa käyminen. Henkilökunta tuntui epämukavalla tavalla puolitutulta ja tuntui, että he varmaan ihmettelevät aina, että mitenkähän se outo hiippari nyt käyttäytyy. Nyt keski-iässä minäkään en enää välitä, mitä muut ajattelevat. Etenkään kaupassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nythän on se naamavaippa sosiaalisten tilanteiden selviytymisasusteena kaiken maailman norsunvittu turville.
Komandopipo ja arskat ois paras, mutta saattas kassat luulla, että olen ryöstöretkellä
Eihön siellä kaupassa edes puhutaan kenenkään kanssa. Korkeintaan ”moi” myyjälle… 🙄
Enemmän täällä pöastalla komminikoit yhdessä viestissä kuin kuukaudessa kaupassa… Ihme valitusta ja ahdistumista taas…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu tiedän tunteen. Itsehän sain myymäläetsivän kyyläämään perääni, kun usein ahdistuneena pälyilin kaupassa ympärilleni.
Vierailija kirjoitti:
Eihön siellä kaupassa edes puhutaan kenenkään kanssa. Korkeintaan ”moi” myyjälle… 🙄
Enemmän täällä pöastalla komminikoit yhdessä viestissä kuin kuukaudessa kaupassa… Ihme valitusta ja ahdistumista taas…
Täällä on helppoa avautua, kun kukaan ei näe, eikä tunne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikakassat on melkein pahempia, kun vieressä jonottavat ihmiset oikein kyttäävät.
Auttaa paljon kun vaan lakkaa välittämästä mitä muut ajattelee. Muita ei tarvitse miellyttää. Vaatii harjoitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolitutut kassat on pahimpia kun pitäisi jo alkaa rennosti rupatella niin kuin muutkin tekee.. mutta ei onnistu meikäläiseltä.
Tähän on hyvä käydä kaupassa. Kävin just K-supermatketissa ja olin ainoa asiakas koko kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kuinka kaupassa käyt, mutta itse tiedän meidän kaupan kaikkien tuotteiden paikat ja teen jo kotona ns. "kartan" päässäni miten kuljen kauppareissun. Kassalla on aina minulle "tuttuja" henkilöitä joten heitä ei tarvitse jännittää. Tosiaan, olen erittäin hyvin toimeentuleva ja vieläpä mies mutta se ei ahdistukseen auta.
"ja vieläpä mies" 🙄 Oletko muka jotenkin parempi kun ihan mies olet?
Vierailija kirjoitti:
Auttaa paljon kun vaan lakkaa välittämästä mitä muut ajattelee. Muita ei tarvitse miellyttää. Vaatii harjoitusta.
Tämä on totta. Olen kateellinen niille jotka eivät välitä! Täytyypä vaan alkaa itsekin harjoitella.
Mulla auttanut se, että vaan hyväksyn sen, että saatan käyttäytyä kummallisesti eli esim sekoilla sanoissani jos pitää puhua. Tai sitten en uskalla tervehtiä kassatätiä, enkä uskalla katsoa silmiin. Hävettää kun en pysty käyttäytymään normaalisti ja kohteliaasti, mutta tällä hetkellä en voi sille mitään ja jos kassa ihmettelee hassua käytöstä niin sitten ihmetelköön.
Häpeän tunne ei ole ainakaan tähän mennessä auttanut yhtään vaan oikeastaan pahentaa tilannettani. Jos noloudenpuuska iskee, niin iskeköön, kyllä minä sen kestän ja kyllä se menee ohi. Aivot on sillä tavalla nyt virittyneet, että nolostun ihan liian helposti. Voin virittää aivoni uudestaan, siinä menee vain aikaa varmaan vuosia, mutta hyväksyn sen.
Ajan kanssa noloudenpuuskat vähenevät, kun teen itsetutkiskelua. Ja joku sanoi täällä hyvin, että ei laita itseään liian usein ahdistusta aiheuttaviin tilanteisiin. Helposti sanotaan, että mukavuusalueelta pitää poistua, mutta nämä ihmiset eivät tajua, että sos. tilanteiden pelosta kärsivä on jatkuvasti epämukavuusalueella eikä saa siellä mitään positiivisia kokemuksia. Silloin vain uupuu, eikä kehitystä tapahdu, ahdistus vain pahenee. Eli ei kannata väkisin mennä vaikka opiskelemaan jos jo kaupassakäynti on jokapäiväinen ahdistuksen aihe. Tavoitteet mahdollisimman matalalle ja prioriteetti numero yksi olkoon mielenrauha. Viis suorittamisesta kuten opiskelu ja työ, niitä ehtii sitten kun pää on kunnossa.
Itse näin tämän ketjun jo eilen ja samaistuin paljon siihen. Jos pitää tunnustaa niin itse en ole vielä kertaakaan maksanut kortilla missään kaupassa. Nyt jo toinen pankkikortti käytössä ja edellinen vanheni ilman, että yhdelläkään kassalla sitä käytin. En oikein osaa selittää syytä, mutta varmasti se vaikuttaa, että pelkään unohtavan tunnusluvun, möhliväni kortin kanssa (laitan sen väärin, se ei toimi yms) tai sitten muistan rahatilanteen väärin. Maksan aina käteisellä jota käyn nostamassa. Minulla on varastossa käteistä melko paljon. Joskus pitää miettiä niitä pikakassoja. Voisi olla ehkä helpompaa aloittaa niistä kortin kanssa. Tosin minua vaivaa se, että olen liian hidas ja niinpä stressaisin varmaan enemmän jos tulisi siihen jonoa taakse ja itse maksaisin, piippaisin ostokset ja vielä pakkaisin. Samalla ikävä hetki on kyllä jo se kun tavalliselle kassalle kertyy jonoa. Itse en pysty ostamaan kovin paljon jos yksin olen kaupassa. Menee liikaa aikaa ja rupean jo siinä niitä hihnalle laittaessa tuskailemaan ja pakatessa jos maksettua taas jotenkin saan olen jo ihan valmis lähtemään pois.
Olen alle 30. Kyllähän tämä vähän ongelma jo on. Itse ostan yleensä toisen ihmisen kanssa ne isommat ostokset ja tunnen välillä häpeää, kun olen niin surkea tässä kauppa asiassa. Minulla on pitkä kiusaamistausta ja en pidä väkijoukoista. Asiaan liittyy myös nuorempana koettuja hetkiä, kun esim näin jonkun kiusaajani kaupassa ja hän sanoi jotain ikävää tai sitten myöhemmin joskus jokin nuorisoporukka joka on oikeasti naureskellut minua jostain asiasta. Ne jäävät mieleen. Jaan kaupat sen mukaan missä on parempi käydä. Joku kauppa menee vältettävien listalle jos koen jotain ikävää siellä etten enää tahdo mennä. Sekin varmaan joistakin typerää, mutta vaihdan mieluusti muualle välillä. Pieni kauppa ok ja pääsee nopeasti ulos. Isommassa taas vara valita kassa, mutta enemmän ihmisiä. Ehkä joskus kaikki helpottaa.
Häpeän itseäni niin paljon. Joskus mietin esim ulkomaan matkoja, mutta miten siellä mahtaisi kaikki sujua kun pitäisi enkkua puhua. Ei minusta ole nyt siihen. Samoin esim äitini ei ymmärrä minua yhtään näissä jutuissa. Jos hänen kanssaan välillä asioilla käyn niin pitää stempata itseään ettei vaan näytä jännitystä. Ei ymmärrä mitään. Olisi kiva joskus jos tajuaisi jotain ja kysyisi, että miten pärjään. On raskasta esittää vahvaa ja pärjäävää. Sitten se menee siihen, että itseä esim alkaa huimata ja sanon, että minun pitää kauppareissulla istua käytävän penkille ja toinen ihmettelee ja kiirehtii siinä vieressä.
Sama vaiva, ei kivaa.. rajoittaa sosiaalista elämää muutenkin. Paljon.
Kaupassa käyntiä olen saanut helpotettua suunnittelemalla ostokset hyvin etukäteen ja kun opin muistamaan missä mikäkin tavara on ja milloin siellä on vähiten ihmisiä. Pirulaiset vaan joskus vaihtaa hyllypaikkaa ja ahdistus pahenee taas...
Asiasta tietämättömän tai empatiakyvyttömän on helppo sanoa, että senkun ryhdistäytyy, kyllä se siitä, kuvittelet vaan jne.