Siis jos kehtaisin, niin kyllä huomautttaisin kaupassa lihaville
ihmisille heidän ruokaostoksistaan. Okei, eihän asia sinänsä minulle kuulu, mutta säälittää etenkin lihavien vanhempien yleensä lihavat lapset. Siis millaisen perinnön ja elämän te lihavat oikein haluatte lapsillenne antaa? Usein lapsena pullukat ja lihavat kärsivät lihavuudesta ja huonoista ruokatottumuksista, jotka ovat kotoa perityt, läpi elämänsä. Voi surkeus! Eilen Citymarketin pakastealtaan äärellä ollut nelikymppinen (arvio) äiti, lihava valkkasi pakastepizzoja noin kymmenen vuoden ikäisen lihavan poikansa kanssa...poika ressu suureen ääneen siinä kertoi, mitkä valikoimien pizzoista olivat hänen mukaan hyviä ja siitä sitten jotakin valitsivat kärryynsä. Olisi tehnyt mieli ravistella tuota pullukkaa äitiä tajuamaan, että oman terveytensä lisäksi hän on tuhomassa täydellisesti myös lapsensa terveyden ja itsetunnon. Ainakaan minun kouluaikoinani ei lihavien lapsien ollut helppo saada kavereita ja heitä kiusattiin lihavuuden vuoksi, ei huolittu liikunnassa joukkueisiin ym. syrjintää, joka saattaa lapsilla olla todella julmaa. Miettikää hyvät ihmiset lapsianne ja heidän tulevaisuutta. Tottakai joskus on lupa herkutella ja pitääkin, olkoon se sitten vaikka pakastepizzat, mutta se ei saisi olla jokapäiväistä.
Kommentit (48)
hoidetaan varmasti enemmän kuin ylipainon.
tyhmille ihmisille heidän tyhmyydestään. Se on vaan hankalaa, kun sitähän saisi suu vaahdossa paasata joka paikassa ;DD...
Vaan minullapa on oma elämä ja muuta tekemistä, mulle ei valitettavasti kuulu muiden kaljaostokset.
jos olisi pokkaa niin varmaan sanoisin. Kyllä mun mielestä jos poika kertoo suosikkinsa ja mitä kannattaa ostaa niin siitä et niitä pitsoja syödään aika usein!
Sinänsä tietty hyvä.
Mutta olen vähän ap kanssasi samaa mieltä. En mäkään kehtaisi kenellekään mitään sanoa, eikä omatkaan valinnat aina kaikkein parhaita ole. Myönnän kyllä joskus kiinnittäväni huomiota tosi paksujen ostoksiin.
höpö puheet luiden suuruudesta tai muista geenitekijöistä ovat täyttä potaskaa. Kyllä se vain usein on niin, että lihavat syövät epäterveellisesti ja sitten vielä sen päälle eivät liiku, kun eivät jaksa, niin yhtälö on selvä. Ei varmaan sekään perhe syö joka päivä pizzaa, mutta se olikin vain esimerkki, josta tuli taas tämä ikävä asia mieleen. Jos tämä lihava perhe ei söisi herkkuja, olisi varmasti helpompi pitää kiloja kurissa ns. normaalilla, terveellisellä ravinnolla.
meilläkin mies ottaa ruuan kanssa yhden (1) kaljan sillojn tällöin ja sen vuoksimeillä tosiaan lastataan (!) kaljaa vauvanruokien sekaan ostoskärryihin. silti mieheni ei ole koskaan humalassa eikä koskaan juo kerralla kuin sen yhden oluen, ei käy baareissa, meillä ei tapella kännissä, minä' en ole kännissä jne. jne. että siitä vaan kauppajonossa arvostelemaan. onneksi ollaan sentään laihoja, niin saadaan ostaa vaikka pakastepitsaa ;)!
Ei lapset ja vanhemmat ole lihavia terveellisellä ruualla.
minä olen läski, mutta lapseni eivät. He eivät mässäile herkkuja minä taasen mässään(omapahan on terveyteni).
Illalla lasten nukkuessa avaan sipsit ja limut, leivonnaisen syön lasten nukkuessa päikkäreitä.
Lapset saavat hyvää vain lauantaina ja se on pienen lauantai pussin verran
myös pitkästä aikaa uimahallissa käydessäni, kuinka paljon on pullukoita ja lihavia lapsia...niitä todellakin on nykyisten ruokailutottumusten ja pikaruokien vuoksi paljon enemmän, kuin omassa nuoruudessani 80-90 luvulla. On totta, että varmasti myös kaljan ja tupakan ostajille olisi hyvä kertoa pari totuutta, mutta tässä pohdinkin enemmän lapsen asemaan ja tulevaisuutta..en niinkään niiden lihavien vanhempien. On vastuutonta pilata oman lapsensa elämä huonoilla ruokailutottumuksilla.
ap
välillä kärry on täynnä kasviksia ja mietin että nyt noi sääli mua ja ajattelee että " taas on kerran alkanu tollakin läskillä laihis" ...
no mut mua surettaa kans jos selvästi näkee että lapsen lihavuus on vanhemmista kiinni ja sit mua surettaa se että tosi moni lihava ostaa jotain sellasia rasvasia tuotteita mitä mä en ole käyttänyt ikinä ja olen silti lihava... eli esim. jotkut käyttää punasta maitoa ja kevyt maitoa niin mietin että kuinka paljon nekin ihmiset laihtuis pelkällä maidon vaihdolla rasvattomaan...
ei toi mun mielestä oo mitään yletöntä kyttäystä vaan tällaset asiat pyörii ihmisten mielissä pakostikin... ei kai kukaan kävele kaupassa laput silmillä?
Tulen tosi vihaseksi varsinkin näiden lihavien ihmisten lasten puolesta! He kun eivät voi perheen ruokavalinnoista päättää ja raukat omaksuvat lihavan vanhempansa esimerkin. Sitten itketään kun lasta kiusataan koulussa lihavuudesta ja kun äidillä todetaan II-tyypin diabetes, korkea verenpaine, munasarjakystia, ym. lihavuuden aiheuttamia sairauksia.
tällä palstalla kun on haukuttu läskeiksi jopa normaalipainoisia.
äitinsä vaan nauraa kuinka lapsella on iso kasa hese leluja ja kuinka lapsi on herkkusuu.
Aina kyläillessämme naisen luona hänen lapsi imee suklaata ja irtonamia. En viitsi usein käydä, kun omatkin sitten haluavat syödä siellä namia
15
TUleppa sitten katsomaan minun ylipainoisen ostoskärryäet varmaankaan löydä kovinkaan paljoa moittimisen sijaa noihin pakastepitsoja ajatellen... kärrystäni löytyy
tummaa leipää
vaaleaa leipää
rasvatonta maitoa
kevyt nakkeja (kastikkeeseen)
jugurttia
kurkkua
tomaattia
omppuja
salaattia
margariinia
metvurstia
lauantaimakkaraa (siivuja)
karjalanpiirakkaa (6 kpl)
grillitassuja
suikalelihaa (joko kana tai possu)
tässä hieman esimerkkiä meidän kärrystä, huomaa ei mitään sipsejä, karkkia limukkaa tms.
Itse olen ylipainoinen, lapset kuitenkin normaalipainoisia.
että revi siitä ennen ku huomauttelet asioista.... mitä löytyy omasta kärrystäsi...
- pöntöille ihmisille heidän typeryydestään
- kännissä örveltäjille heidän juomatavoistaan
- tuulipuvuissa ja verkkareissa liikkuville heidän tyylitajuttomuudestaan
- lenkkareita käyttävien lasten vanhemmille heidän junttiudestaan
- ammattikorkeakouluista valmistuneille heidän höpöhöpökoulutuksestaan
- talopakettitaloissa asuville heidän tylsyydestään ja mielikuvituksettomuudestaan
- BB-katsoville heidän sivistymättömyydestään
niin sillä olisi ainoastaan se seurasu että tuntisitte itsenne entistä paremmiksi ja pöyhkeämmiksi, ja sille valistuksen kohteelle tulisi paha mieli ja luultavastio hän häpeäisi itseään kovasti.
mitään käytännön hyötyä ette saavuttaisi, eikä kukaan oikeasti muuttaisi ruokailutottumuksiaan koska joku besserwisser lähikaupassa kehotti niin tekemään.
älkää ihmeesä harmitelko sitä että hyvä kasvatuksenne estää teitä nalkuttamasta vieraille ihmisille asioista jotka eivät teitä millään lailla kosketa! varmaan teidänkin elämässänne on jotain parannettavan varaa, ja varmasti kokisitte ikäväksi jos joku yhtäkkiä nurkan takaa hyökkäsi teitä asiasta kouluttamaan.
ja moittia teidän ruokaostoksia. Kaikki lihavat eivät välttämättä syö pakastepizzaa, kyse on joka tapauksessa syödystä ruuan määrästä ja laadusta suhteessa liikunnan määrään. Jos nyt ostoksiasi pitäisi kommentoida niin makkarat, nakit, metwurstit ovat suolaisia ja rasvaisia (olkoonkin kevytnakkeja) ja eiköhän vaalean leivän epäterveellisyys ole kaikilla tiedossa. Kasviksia ja salaattiahan pitäisi syödä se puoli kiloa päivässä, aika harvalla tuo taitaa toteutua.
Alkoholi aiheuttaa niin paljon tuhoa ja kärsimystä tässäkin yhteiskunnassa, ettei mitään rajaa!