Uskotko "normaalin" ajan enää koskaan palaavan?
Jos vertailukohtana on vaikka vuosi 2019 kun ei ollut vielä pandemiaa eikä sotaa Euroopassa.
Kommentit (107)
En usko valitettavasti. Ja tästäkin suunta on vielä huonompaan :(
Riippuu varmaan siitä mikä kenellekin on normaali. Omalta osaltani olen jo palannut normaaliin.
Voi palata ehkä vuosien päästä hetkellisesti ennen uutta kriisiä.
Näin on ollut ennenkin. Ensimmäisen ja toisen maailmansodan välissä oli parikymmentä vuotta. Siinä välissä tosin ehti käydä vakava pandemiakin.
En usko. Sehän olis kehitystä taaksepäin. Tulevaisuus ei tuu oleen samanlainen kuin menneisyys, niin se vaan on.
En. Tulee sääli raskaana olevia. Tulevaisuus ei näytä hyvältä.
Kyllä. Normaali aika on palannut aiempienkin pandemioiden ja jopa maailmansotien jälkeen.
Ihan normaalia aikaa tässä eletään. Tauteja ja sotia on ollut aina. Ei ne ole mikään uutuusilmiö.
En usko siihen ihan lähiaikoina. Tosin en pidä vuotta 2019 normaaleina aikoina. Normaalia oli ehkä vielä vuonna 1994.
Eipä se normaali minnekään ole poistunut. Kaikki eivät ole hysteerikkoja.
Kyllä mä uskon, että se on ihan mahdollista. Tulevaisuudessa näitä aikoja sitten muistellaan ja voivotellaan.
Määrittele normaali. Ei sairauksia, ei sotia? Vai mitä aikoja sinä haikailet?
Ei ole mitään normaalia aikaa ikinä ollutkaan, ainakaan sen jälkeen kun ihmiset alkoivat perustaa kaupunkivaltioita. Aina jossain on sodittu ja sairasteltu enemmän tai vähemmän. Tällä kertaa täällä.
Sinänsä lohdullista, että meidän ikäpolven ihmiset ovat voineet oppia pitämään sodatonta ja sairaudetonta aikaa normaalina.
Pelkään, että nykyhetkeen joku vielä viittaa hyvänä aikana.
Mikään ei enää tule olemaan niin hyvin ja halpaa kuin tänään.
No vuosi 2019 kaltainen ei palaa.
normaali (6) (komparatiivi normaalimpi, superlatiivi normaalein) (taivutus)
säännönmukainen, odotuksia vastaava, hyväksyttävä, tavanomainen
Säännönmukaisesti maailma ei ole toiminut koskaan. Odotuksia vastaava on kiinni siitä, millaiset kenenkin odotukset ovat. Hyväksyttävä on kiinni siitä hyväksyykö tosiasiat vai ei. Tavanomainenkin on kovin subjektiivinen käsite.
Johtopäätös: Normaali aika on sellainen, jonka jokainen voi itse määritellä.
Vierailija kirjoitti:
Pelkään, että nykyhetkeen joku vielä viittaa hyvänä aikana.
Ai, minä en koe nykyhetkeä pahana.
Uskon.