Isovanhemmat kummeina?

No joo... onhan tuo erikoista. Yleensä ensimmäiset kummit ovat äidin ja isän sisaruksia. 

No niinpä. Sisaruksia kun on niin tädillä, hänen miehellään kuin serkuillanikin. Kovin kumma tapa

Mun äiti on syntynyt 1940-luvulla ja silloin tuo oli ihan tavallista, että ekan lapsen kummeina oli isovanhemmat. En siis osaa koko tapaa kummastella. Kummin tehtävänä kun on osallistua siihen kristilliseen kasvatukseen ja olla lapselle tukena, joen eiköhän tuo isovanhemmilta suju.

Minullakin oli isoäiti, varsin nuori vielä syntyessäni, yhtenä kummina. Oli kuulemma kastepappi tuumannut, että kun lapsella on vain kaksi kummia, niin pitetään isoäiti kolmanneksi. Vaikka kummini eivät syntyessäni niin kauhean vanhoja vielä olleetkaan, niin ylioppilaaksi päästessäni enää yksi kummi, muuten se vanhin, oli enää elossa. Kummisetä ja isoäiti olivat jo maanpovessa.

Jos siis ajattelee, että lapsen ja kummin välille syntyy pitkäaikainen ihmissuhde, niin kannattaisi ehkä valita hieman nuorempia kummeja. Omat sisarukset ja serkut olisivat mielestäni aika hyviä, miksei hyvät ystävätkin. Ystävyys vaan saattaa syystä tai toisesta katketa, sukulaisuus sen sijaan säilyy. No, voihan ne välit sisaruksiin ja sukulaisiinkin olla huonot ja katketa, ei sen puoleen.

Minusta tuo on outoa, en ole koskaan kuullutkaan. Eiköhän ole ajatus, että lapsen ja kummin välille syntyisi pitkäaikainen ihmissuhde, jos isovanhemmat ovat iäkkäitä, tämä ei toteudu. Sitäpaitsi isovanhemmat ovat todennäköisesti muutenkin mukana lapsen elämässä.

Jos on hyviä ystäviä, niin saisi "lisäihmisiä" lapsen lähelle, sisarusten ja sukulaisten lisäksi.

Jotenkin miellän kummin lapsen aikuiseksi ystäväksi. Mieluiten niin että heillä on pitkä yhteinen taival. Isovanhemmat ovat yleensä aika vanhoja kun kummilapsi on vaikka 20vuotta.

Minä olen pikkusiskoni kummi. Meillä on ikäeroa 26vuotta.