Työttömät pakkotöihin!
Suomella ei ole enää varaa elättää puolta miljoonaa työtöntä työnvieroksujaa. Töitä kyllä olisi mutta laiskan pulskeille työttömille ei kelpaa kun siisti sisä työ. Työttömät nyt pakotettava töihin tai tuet pois. Hyvin yksinkertaista. Näin suomen velkaantuminen saadaan pysähtymään.
Kommentit (58)
Jotenkin vaikea käsittää, miksei yhteiskunta voi laittaa työttömiä kaupungille keräämään roskia edes parina päivänä viikossa tai luutuamaan sairaalan käytäviä. Jos heille maksetaan sossutukia monta sataa euroa kuukaudessa, niin voisivat he jotain sen rahan eteen tehdä.
Mikä tuossa on oikeasti muka niin vaikeaa?
Kaikkiko on sitten kunnalla ilmasiks töissä vai mistä meinasit niitä töitä taikoa? Tuttu oli pakotettiin työkkärin kautta töihin niin pääs ikkuna-asennuksia tekemään niin 5 äijää vaihto samaa ikkunaa. Erittäin tehokasta. Näin myös kun L&T pesi ikkunoita eräästä lasitalosta jossa 2 katto ja yks pesi.
Säälin työssä raatavia zombeja. Olen päättänyt, että enää en tee mitään mikä ei kiinnosta. Aikoinaan tuli oltua ihan tarpeeksi teollisuuden palveluksessa. Onneksi en välttämättä tarvitse tukia, jos nyt saattaisi joku karenssi napsahtaa päälle. Vaatteet haen UFFista, vaikka yhä vähemmän tarvitsen uusia. Ansaitsen laittamalla välillä kämpän AirBNB:hen. Ruokaa saa tehtyä halvalla, näin syksyllä jopa ilmaiseksi, kun on siseniä ja marjoja.
En osta mitään tarpeetonta. Ainoa elektroninen laite, jonka omistan, on tämä MacBook Air, jolla kirjoittelen. Todella vähällä pärjää, kun luopuu kerskakulutuksesta.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 21:12"]
Jotenkin vaikea käsittää, miksei yhteiskunta voi laittaa työttömiä kaupungille keräämään roskia edes parina päivänä viikossa tai luutuamaan sairaalan käytäviä. Jos heille maksetaan sossutukia monta sataa euroa kuukaudessa, niin voisivat he jotain sen rahan eteen tehdä.
Mikä tuossa on oikeasti muka niin vaikeaa?
[/quote]
Koska jos työttömät menevät töihin, mutta eivät saa palkkaa, työterveyshuoltoa, eläkettä yms. niin miten ihmeessä heillä olisi varaa siihen? Millä he maksavat lastenhoidon, työmatkakulut, työvaatteet jne.?
Voisin mennä pakkotöihin, mutta entäpä kaksi alle kouluikäistä. Miehen tulot huomioiden tulee päivähoitomaksut ja jään tappiolle koko hommassa. Voiko työkkäri tähän pakottaa?? 9e/pvä ei riitä kattamaan maksuja.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 19:53"]
3/10 torniossa uusi rajat kiini mielenosoitus
[/quote]Pistetään se raja teidän huutelijoiden ympärille, niin tunnette olonne turvatuiksi.
Entä itse ,arvoisa ap. oletko jo pakkohoidossa ? Älä nyt vaan viitsi valehdella ,että SINÄ olet muka töissä ! Pyh! Tämä ei nimittäin ole ihan ensimmäinen kun noita aloituksiasi tälle palstalle tehtailet. Ota nyt lääkkeesi ja käy jo nukkumaan -se on parasta mitä voit tehdä ja se on hyväksi sinullekin . Nyt ei eletä missään Stalinin Neuvostoliitossa eikä Hitlerin suur-Saksassa ja hyvä itsellesikin ettei olla niissä . Kohtalosi niissä kummassakin olisi nimittäin juuri sinunlaisillesi voinut olla hyvin synkkä.Täällä riittäisi kyllä se kun sinua ei noine juttuinesi päästettäisi palstalle ja tuskinpa tuota otsikkoa pitempiä juttuja osaisit kirjoittaakaan . Muiden olisi mielestäni kyllä oikeastaan parempi jättää ihan kokonaan vastaamatta näihin mt-potilasosaston kanttiinissa kirjoitettuihin aloituksiin mitään. Ei kukaan näet ole sinulle anonyymille millään lailla työllisyystilanteestaan tilivelvollinen.Auktoriteettisi näissä asioissa on 0.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 21:20"]
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 21:12"]
Jotenkin vaikea käsittää, miksei yhteiskunta voi laittaa työttömiä kaupungille keräämään roskia edes parina päivänä viikossa tai luutuamaan sairaalan käytäviä. Jos heille maksetaan sossutukia monta sataa euroa kuukaudessa, niin voisivat he jotain sen rahan eteen tehdä.
Mikä tuossa on oikeasti muka niin vaikeaa?
[/quote]
Koska jos työttömät menevät töihin, mutta eivät saa palkkaa, työterveyshuoltoa, eläkettä yms. niin miten ihmeessä heillä olisi varaa siihen? Millä he maksavat lastenhoidon, työmatkakulut, työvaatteet jne.?
[/quote]Olisi myös aika nöyryyttävää, jos pistettäisiin oman alan töihin (hoito,keittiö tms), mutta et saisi palkkaa etkä olisi paikan oikea työntekijä.
Periaatteessa monet harjoittelupaikat on jo tätä.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 21:25"]
Entä itse ,arvoisa ap. oletko jo pakkohoidossa ? Älä nyt vaan viitsi valehdella ,että SINÄ olet muka töissä ! Pyh! Tämä ei nimittäin ole ihan ensimmäinen kun noita aloituksiasi tälle palstalle tehtailet. Ota nyt lääkkeesi ja käy jo nukkumaan -se on parasta mitä voit tehdä ja se on hyväksi sinullekin . Nyt ei eletä missään Stalinin Neuvostoliitossa eikä Hitlerin suur-Saksassa ja hyvä itsellesikin ettei olla niissä . Kohtalosi niissä kummassakin olisi nimittäin juuri sinunlaisillesi voinut olla hyvin synkkä.Täällä riittäisi kyllä se kun sinua ei noine juttuinesi päästettäisi palstalle ja tuskinpa tuota otsikkoa pitempiä juttuja osaisit kirjoittaakaan . Muiden olisi mielestäni kyllä oikeastaan parempi jättää ihan kokonaan vastaamatta näihin mt-potilasosaston kanttiinissa kirjoitettuihin aloituksiin mitään. Ei kukaan näet ole sinulle anonyymille millään lailla työllisyystilanteestaan tilivelvollinen.Auktoriteettisi näissä asioissa on 0.
[/quote]
Täältä poistettiin viesti,jossa kehuttiin Natsi-Saksan johtajaa, taisi olla ap:n kirjoittama, surkea raukka.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 19:02"]
Suomella ei ole enää varaa elättää puolta miljoonaa työtöntä työnvieroksujaa. Töitä kyllä olisi mutta laiskan pulskeille työttömille ei kelpaa kun siisti sisä työ. Työttömät nyt pakotettava töihin tai tuet pois. Hyvin yksinkertaista. Näin suomen velkaantuminen saadaan pysähtymään.
[/quote]kai tää järjestely koskee myös uusia asukkaita joita lappaa ruotsin puolelta?
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 19:20"]
Ketjun aloittaja on kiukkuinen ja ilkeä kaljuuntuva ukko
[/quote]
Kyllä. Kokovartalokikkeli ja erinomaista ainesta työvoimaviranomaiseksi.
Voisiko joku pakkotyön kannattaja nyt vihdoin vastata noihin esitettyihin kysymyksiin??? Jos kerran kannatatte tuota, niin olette varmaan asiaan perehtyneet ja voitte sitten meille muillekin kertoa miten nuo lastenhoidot, matkakulut, työvaatteet, terveydenhuolto ym. käytännössä järjestyy!
Suomessa on pakkotyö käytössa. Kannattaa googlata vaikka kuntouttava työtoiminta. Siitä ei makseta palkkaa ja se kestää 2 vuotta.
Se on ilmaista työ voimaa myös yrityksille kunhan vain muistaa kiertää lakia ja pistää yhdistyksen pystyyn.
Tällä tavoin ei kuitenkaan suomea pysty pelastamaan koska tuet vain kiertää. Ainoa hyöty on yritykselle joka pistää hyödyt omaan taskuun.
ap yrittää olla uusliberaali kuten hallitus... mutta ei ymmärrä hallituksen aseita ja retoriikkaa.
Stubb, Sipilä ja kumppanit eivät haluakaan työttömiä töihin, työttömyys on luokkayhteiskunnan tärkein kivijalka. Riittävä työttömyysprosentti alentaa palkkoja, luo sopivasti eripuraa eri köyhälistöryhmien välille ja tulee edullisemmaksi kuin tarjota julkisen sektorin tuottamatonta työtä. Ap on vain poliitikkojen kohde, ei kykene omaan ajatteluun ja juuri tätä kaikki maailman Sipilät toivoo. Että tavis porvaripuolueen kannattaja saa työttömistä virtaa omalle paremmuuden tunteelleen. Vaikka ap:lta vietäisiin palkasta ja lomista pois, häntä ei haittaa, koska hän saa kuitenkin pitää itsellään henkisen aseman työttömiä parempana kansalaisena, kunnon porvarina. Työtön ei ansaitse ap:n mielestä muuta kuin paskan kaivuuta... tällainen ajattelu on jo lähellä "arbeit macht frei" leirejä, ja kyllä siellä riitti halukkaita tunkemaan ihmisiä uuniin.
Sama homma pakolaisten kanssa, ne sopivat hyvin hämmentämään soppaa, hallitus haluaa tänne kymmeniä/ satoja tuhansia mamuja halpatyövoimaksi, yhteiskunnan alaluokaksi. Ovat halunneet jo kauan, Kataisen lempiaihehan oli se, kuinka tarvitsemme mamut paikkaamaan työvoimapulaa. Ja sitten kalliilla tuotiin kokeilumielessä Espanjalaisia sairaanhoitajia (jotka jo lähtivät kotiinsa takaisin). Nyt saadaan ilmaiseksi nöyrempää porukkaa, rajat on sepposen selällään. Silti tässä ihmeellisessä poliittisessa diskurssissa näitä pakolaisia saa ja kuuluu haukkua, sylkeä naamaan ja kulkea ku klux klan huput päässä niiden bussi vieressä. Se on Stubbista ja Sipilästä ihan jees, koska "pelko on ymmärrettävää" ja "suvaitsevaiset eivät saa pilkata pelkääviä ihmisiä eikä nimitellä rasisteiksi" "hyi, rasistiksi haukkuminen on rumaa" (näin kommentoivat eduskunnan kyselytunnilla). heitä ei siis tällainen pelko, jota osoitetaan KKK-naamioilla ja sylkemällä toisten naamaan haittaa lainkaan, koska se on ihan sama miten alinta yhteiskunnan kerrosta kohdellaan kunhan vaan saadaan se tänne halpatyövoimaksi. Saadaan hilattua palkkoja alemmas ja mikä parasta, pakolaiset kuten työttömätkin luovat sopivasti katkeruutta ja eripuraa ihmisten välille ja kukaan ei ehdi huomata sitä, kuka rahat oikeasti vie. (pöydällä on 20 keksiä, sipilä ottaa 19 niistä suursijoittajien taskuun ja sanoo sulle, kato, työtön ja pakolainen vie sun keksin...)
no ette te kuitenkaan tajua, turhaan kirjoitin, mut kirjoitin kuitenkin. Hyvää päivänjatkoa ja nauttikaa, kun hanasta saa vielä juoda lähes ilmaista vettä.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 21:12"]
Jotenkin vaikea käsittää, miksei yhteiskunta voi laittaa työttömiä kaupungille keräämään roskia edes parina päivänä viikossa tai luutuamaan sairaalan käytäviä. Jos heille maksetaan sossutukia monta sataa euroa kuukaudessa, niin voisivat he jotain sen rahan eteen tehdä.
Mikä tuossa on oikeasti muka niin vaikeaa?
[/quote]
Sinulla on oma fantasia siitä, että saisit mätkiä jotain huonossa asemassa olevaa ja kokea edes kerran olevasi jotenkin parempi = ylempänä kuin joku muu. Tällaisten haihatusten toteutus ei kuitenkaan kuulu valtiolle tai yhteiskunnalle, koska on parempaakin tekemistä. Siis pitäisi miettiä keinoja saada talous kuntoon, vienti vetemään jne. Sitä ei todellakaan tehdä luomalla jotain keskiaikaista feodaaliyhteiskuntaa.
Viikko takaperin lakkoiltiin kun keskiluokan saavutettuihin etuuksiin oltiin tarttumassa. Nyt ollaan taas palattu samaan vanhaan jorinaa, jossa käydään kaikkein heikoimassa asemassa olevien kimppuun. Niinhän tämä yhteiskunta nähtävästi pyörii ja sitä johdetaan. "Talkoot"= heikoimmassa asemassa olevat maksavat poliittisten päättäjien virhearvioinnit.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 21:12"]
Jotenkin vaikea käsittää, miksei yhteiskunta voi laittaa työttömiä kaupungille keräämään roskia edes parina päivänä viikossa tai luutuamaan sairaalan käytäviä. Jos heille maksetaan sossutukia monta sataa euroa kuukaudessa, niin voisivat he jotain sen rahan eteen tehdä.
Mikä tuossa on oikeasti muka niin vaikeaa?
[/quote]
Mihin sitten ajateelit laittaa puistotyöntekijät ja laitoshuoltajat? He saavat palkkaa noista töistä, pitäisikö heidät irtisanoa ja velvoittaa takaisin hommiin ilmaiseksi? Suomi saataisiin kuntoon niinkin, että joka ikinen työssä oleva irtisanotaan ja pistetään tekemään vanhoja töitään työttömyyspäivärahalla. Jopa olisi valtava työllisyysloikka.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 20:17"]
Kolmannen sektorin hyväntekeväisyystyössä esim 3 päivänä viikossa 5 h kerrallaan työtön saisi sisältöä päiviinsä ja toisaalta yhteiskunta saisi vastinetta elatukselle. Vanhukset ja vammaiset saisivat seuraa ja ulkoilmaa, pakolaisia autettaisiin kotiutumisessa, löytöeläimet hoivattaisiin. Kukaan ei menettäisi, paitsi työtön esim 15 h tuntia vapaa-aikaansa viikossa. Toki yrityksetkin voisivat palkata pikkuhommiin.
[/quote]
Miksi ihmeessä jotain löytöeläimiä pitäisi hoivata? Ehkä jonkun karanneen lehmän voisi, sehän on tuotantoeläin, mutta muut elukat voi vallan hyvin siirtää autuaammille metsästysmaille. Jos joku saa saa lemmikkiään pidettyä kiinni, ei ansaitse sitä takaisin.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 19:12"][quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 19:09"]irti sanoudun työkkäristä sitten senku pakottavat sitten ha haa
[/quote]
Kyllä sinunlaisen loisen tuet vielä sipilä lakkauttaa. Sitten on mun vuoro nauraa kun sossupummien raha hanat on kiinni.
[/quote]
En oo ikää saanut mitään sossulta. Ekaa kertaa elämäs työttömänä ansiosidonnaisella. Viekööt sipilä sitte, elän säästöillä ja perinnöllä.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 20:06"]
Työttömän ongelma on se, että hanen tukensa maksaa valtio, ei yksityinen sektori joten siten työttömien joukko kuormittaa valtion taloutta. Mikäli työtön pakotetaan pellolle, risusavottaan tai lapioimaan paskaa, hän ei edelleenkään saa kyseisistä toiminnoista palkkaa yksityis sektorilta, vaan valtio edelleen maksaa koko lystin. Eli mikä tässä on hyöty valtiolle? Nouseeko suomen vienti sillä että työtön insinööri lapio jossain paskaa vai mikä ajatus tässä on taustalla? Huomioitavaa on sekin, että se että työttömän ajetaan tekemään jotain täysin hyödytöntä jopa maksaa valtiolle enemmän koska koko toimintahan täytyy organisoida. Koko byrokratiaan uppoaa suuria summia rahaa ilman, että hommasta on mitään sen suurempaa iloa kuin että työssäkäyvät saavat jotain koston tyydytystä. Oikeasti hitto, nyt ihmiset järki käteen.
[/quote]
Et nyt ymmärrä. Se insinööri polttaa hihansa ja listii lapiollaan pari ikävintä mulkeroa siitä ympäriltä. Toinen näistä on orja ja hänen kulunsa säästyvät, toinen on yksityinen vartija, jonka työpaikka menee muille. Vartijan ja insinöörin perheet menee tolaltaan ja lapset alkaa riehua, leski kiikuttaa niitä terapiaan yksityiselle kälyisellä eläkkeellään, koska julkiselle ei pääse. Insinööri menee vankilaan, joka on toki yksityistetty myös. Kaikenlaiset sopeuttajat ja vahtijat saavat töitä, ja kaksi työtöntä voidaan pyyhkiä listalta.
Maassa ei ehkä ole keskiluokkaa sitten enää, mutta onpa jossain päin maailmaa edelleen sakki, joka omistaa kurinpitoyritysten osakkeet. Muulla ei ole väliäkään.