Yläkouluikäinen lapseni myönsi itkien kiusanneensa yhtä luokkakaveria muiden kanssa viime syksynä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kevyesti mammat suhtautuvat väkivaltaan, jolla toinen on saatettu sairaalakuntoon. "Virheistä oppii ja silleen". Jotenkin en enää ihmettele, miksi lastensuojelussakaan ei puututa asioihin. Kaikkihan meistä tekee virheitä eikös juu ?

Miten sä toimisit tässä tapauksessa jos kyseessä olisi sun poikasi joka on kiusannut jotakuta?

Pitäisin huolen, että poika käsittää, miten vakavasta asiasta on kyse. En hyysäisi ja ymmärtäisi, koska väkivallassa ei ole mitään ymmärrettävää. Se on aina ja kaikissa tilanteissa yksiselitteisesti tuomittavaa. 

Ap:n aloituksessa käy ilmi että poika ymmärtää jo tekonsa, sen seuraukset ja katuu. Eikä ap ole poikaansa hyysännyt. Mitä sinä siis tekisit? Et antaisi pojalle koskaan anteeksi, muistuttaisit joka päivä asiasta, tuomittisit poikasi loppuiäkseen? Vai mitä?

Kerroin jo mitä tekisin. Jos et ymmärrä, en voi auttaa. 

Vastasit että pitäisit huolen että poikasi ymmärtäisi kuinka vakavasta asiasta on kyse. Mistään ei tullut selväksi miten sä sen huolen pitäisit. Joten en ymmärrä jos et voi auttaa kertomalla tätä asiaa.

Ei pidä porsia, jos ei ymmärrä, miten omalle lapselleen saa tehtyä selväksi, mikä on oikein ja mikä ei. 

Sun pitäisi kyllä tehdä itsellesi selväksi ensin mitä kysytään. Ei pidä vastata jos ei ymmärrä lukemaansa.

Jaa, no, kiusattiin minuakin rankasti. Kummasti kukaan ei piittaa, jos ei jotain räikeän näkyviä seurauksia tule.

Mutta todellakaan en olisi mitään "koko luokan anteeksipyyntöä" halunnut. Moni kiusaaja pudistaa sillä vain oman taakkansa harteiltaan, kiusattu elää mahdollisesti arpiensa kanssa lopun ikäänsä. Etenkin joku ryhmäkortti "ei tarkotettu oikeesti (koska jouduit hoitoon), sori vitsi meni yli :((" olisi pahinta ikinä, kiusaajien egot puhdistettu sillä sitten. Tuskin se kiusattu uskoo, että onkin ihan hyvä tyyppi anteeksipyynnön jälkeen, jos on vaikkapa vuosia mollattuu, nöyryytetty, häpäisty.

Tapauksia on toki joka lähtöön.

Olen kaiketi kyyninen, mutta minusta tuollaiset "kirjoita kirje" tyyppiset ratkaisut ovat vain suolaa haavoihin. Kirjeeseen voi kirjoittaa ties mitä piilov'ttuilua muka anteeksipyyntöön verhottuna. Kyllä kiusaajat osaa tehdä sen niin taitavasti, että vain uhri ymmärtää todellisen laidan ja aikuiset kehuvat kilpaa miten hienosti poika pyysi anteeksi. Kyse ei ole 3-vuotiaista, joten kovin naiivi ajatus, että joku kirje mitään muuttaisi. 

Vierailija kirjoitti:

Poika kirjoittaa kirjeen, jossa pyytää anteeksi (sinä luet, että siinä ei ole mitään hölmöä). Ostatte suklaata kaveriksi ja viet pojan sairaalaan, että vie kirjeen ja suklaan henkilökohtaisesti perille ja pyytää samalla anteeksi.

Ei näin. Tyttö on jo kiusattu sairaaksi. Parasta jättää hänet rauhaan. Tuskin ilahtuu siitä, että kiusaaja tulee kirjeen ja suklaan avulla puhdistamaan omaatuntoaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Remmiä.

Sinulle, ei muille.

Hänhän on jo ymmärtänyt tehneensä väärin ja kärsii siitä. Ei hän tarvitse rangaistusta, vaan apua asian käsittelyyn.

Mistä tiedät, että on ymmärtänyt eikä vain teeskentele katuvaa, että pääsisi kuin koira veräjästä?  Yhyy, mamma tuntuu pahalta. Ja mamma paijaa ja ymmärtää. Sitten taas kiusaamaan seuraavaa uhria. 

Mistä sä tiedät että teeskentelisi katuvaa ja on jo menossa kiusaamaan seuraavaa ihmistä?

Mulle tulee sun vastauksesta väkisinkin kuva että olet tosi katkeroitunut ihminen, ilmeisesti (ehkä) oma lapsesi on jäänyt kiinni kiusaamisesta mutta ei tunnusta, ei myönnä eikä kadu. Ja sulla on kauhee olo kun naapurit ym. tietää asiasta etkä voi vääntää totuutta toiseksi. Sua hävettää ja jurppii.

Ja tämä on ihan oletus niinkuin sunkin kommentti oli.

Joo en olisi kyllä yläasteikäisenä suljetulla ollessani halunnut sinne ketään kiusaajaani käymään vaikka kuinka tulisi pyytämään anteeksi. Eikä sinne olisi päässytkään. Kirje olisi ollut kyllä kiva. Sanoisin että parempi kuin viesti koska viestiin voisi olla suurempi paine vastata nopeasti jotain, eikä siihen välttämättä kykene.

Tärkeää olisi kirjettä kirjoittaessa kirjoittaa myös se että miten aikoo muuttua. Anteeksipyyntö on vähän laiha lohtu, kun toisen meielenterveys ja omanarvontunto horjutettu luultavasti koko loppuelämäksi. Tosiaan teot alkaa merkitsemään, sanat pelkilteen on vain sananhelinää..

Vierailija kirjoitti:

Minusta anteeksipyyntö on hyvä idea. Kirjeen kirjoittaminen, jossa kat pyytää anteeksi ja että haluaa olla kaveri (tai no, haluaako, liikaakaan ei saa luvata) ja olisko pojan puhuttava niille muille kiusaajille asiasta myös? Että mentiin liian pitkälle, meidän kaikkien ois pyydettävä anteeksi.

Haluaa olla kaveri? Kyse on yläkoululaisista, ei eskarilaisista. Jos tyttö on niin pahasti kiusattu, että hän on joutunut sairaalaan, pahinta mitä hän voi ajatella, on joutua viettämään aikaa noiden väkivallantekijöiden kanssa. Eikä sellainen ihminen, joka tuollaiseen pystyy, aidosti halua olla kaveri uhrille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Remmiä.

Sinulle, ei muille.

Hänhän on jo ymmärtänyt tehneensä väärin ja kärsii siitä. Ei hän tarvitse rangaistusta, vaan apua asian käsittelyyn.

Mistä tiedät, että on ymmärtänyt eikä vain teeskentele katuvaa, että pääsisi kuin koira veräjästä?  Yhyy, mamma tuntuu pahalta. Ja mamma paijaa ja ymmärtää. Sitten taas kiusaamaan seuraavaa uhria. 

Mistä sä tiedät että teeskentelisi katuvaa ja on jo menossa kiusaamaan seuraavaa ihmistä?

Mulle tulee sun vastauksesta väkisinkin kuva että olet tosi katkeroitunut ihminen, ilmeisesti (ehkä) oma lapsesi on jäänyt kiinni kiusaamisesta mutta ei tunnusta, ei myönnä eikä kadu. Ja sulla on kauhee olo kun naapurit ym. tietää asiasta etkä voi vääntää totuutta toiseksi. Sua hävettää ja jurppii.

Ja tämä on ihan oletus niinkuin sunkin kommentti oli.

Miksi yrität syyllistää minua siitä, että ap:n lapsi on ollut suoraan sanottuna k'sipää`?

Sen lisäksi että lapsi on kiusannut, hän on katsonut sormien läpi ja asiaan puuttumatta kiusaamista pitkän aikaa. Sitä voi myös miettiä.

Syyllisyys on nyt ansaittu palkka vääristä teoista. Lapsen kannattaa tutkia, mitkä on olleet sellaiset tekijät jotka hänet ovat saaneet kiusaamaan, ja mitkä voivat olla sellaisia asioita, jotka auttaisivat,että tulevaisuudessa hän ei sortuisi samaan ja että hän sen sijaan auttaisi kiusattua. Miten vastaavassa tilanteessa voi toimia siten, että lopputulos olisi hyvä huonon tilalta?

Kuinkakohan monta Koskelaa tässä on vielä näkyvissä kun tätäkin ketjua lukee.. Poika varmaan tajunnut jäävänsä kiinni, "tunnusti aidosti katuen" ja äitiin uppoaa täysillä. Seuraavaksi rynnätään av:lle puolustelemaan ja kehumaan kuinka kunnollinen poika on. Voi jessus sentään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Remmiä.

Sinulle, ei muille.

Hänhän on jo ymmärtänyt tehneensä väärin ja kärsii siitä. Ei hän tarvitse rangaistusta, vaan apua asian käsittelyyn.

Mistä tiedät, että on ymmärtänyt eikä vain teeskentele katuvaa, että pääsisi kuin koira veräjästä?  Yhyy, mamma tuntuu pahalta. Ja mamma paijaa ja ymmärtää. Sitten taas kiusaamaan seuraavaa uhria. 

Mistä sä tiedät että teeskentelisi katuvaa ja on jo menossa kiusaamaan seuraavaa ihmistä?

Mulle tulee sun vastauksesta väkisinkin kuva että olet tosi katkeroitunut ihminen, ilmeisesti (ehkä) oma lapsesi on jäänyt kiinni kiusaamisesta mutta ei tunnusta, ei myönnä eikä kadu. Ja sulla on kauhee olo kun naapurit ym. tietää asiasta etkä voi vääntää totuutta toiseksi. Sua hävettää ja jurppii.

Ja tämä on ihan oletus niinkuin sunkin kommentti oli.

Ei meistä kukaan voi tietää totuutta. Meillä on vain ap:n versio asioista. Ei edes pojan omaa versiota, joka voi olla hyvin erilainen kuin lastansa puolustavan äidin versio. Toisia keskustelijoita syyttelemällä ei ainakaan mitään saada aikaan, joten sille linjalle ei pidä lähteä. Ymmärrän, jos sinua järkyttää, että kiusaajista moni on oikeasti niin paatuneita, että teeskentelevät itkua saadakseen tekonsa mitätöityä. Se ei kuitenkaan ole syy hyökätä näkemyksen kertojan kimppuun tuohon malliin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Remmiä.

Sinulle, ei muille.

Hänhän on jo ymmärtänyt tehneensä väärin ja kärsii siitä. Ei hän tarvitse rangaistusta, vaan apua asian käsittelyyn.

Mistä tiedät, että on ymmärtänyt eikä vain teeskentele katuvaa, että pääsisi kuin koira veräjästä?  Yhyy, mamma tuntuu pahalta. Ja mamma paijaa ja ymmärtää. Sitten taas kiusaamaan seuraavaa uhria. 

Onko sinulla kaikki hyvin?

” sanonut hänelle yhden tosi tyhmän jutun muiden yllytyksestä”

Älä nyt vaan usko tätä kohtaa. 🙄 Siinä jutussa ei todellakaan ollut mukana ”koko luokka” eikä todellakaan edes suurin osa luokasta.

Lapsesi osuus kiusaamisesta ei todellakaan ollut ”sanonut yhden tosi tyhmän jutun” vaan sitä tapahtui monesti.

Ja ei, se ei tapahtunut ”ryhmän paineesta” ja ”muiden yllytyksestä” vaan kyseessä oli lapsesi tietoinen ja aktiivinen valinta. Ja lapsesi ei ole ”mukava kaikkien kaveri”, mutta on omassa porukassaan nostanut sosiaalista statustaan kiusaamalla muita.

Valoja päälle! Joka ainoan kerran kun teini sanoo että ”kaikki muutkin”, se ei todellakaan pidä paikkaansa. Ryhtiä vanhemmuuteen!

Vierailija kirjoitti:

Olen kaiketi kyyninen, mutta minusta tuollaiset "kirjoita kirje" tyyppiset ratkaisut ovat vain suolaa haavoihin. Kirjeeseen voi kirjoittaa ties mitä piilov'ttuilua muka anteeksipyyntöön verhottuna. Kyllä kiusaajat osaa tehdä sen niin taitavasti, että vain uhri ymmärtää todellisen laidan ja aikuiset kehuvat kilpaa miten hienosti poika pyysi anteeksi. Kyse ei ole 3-vuotiaista, joten kovin naiivi ajatus, että joku kirje mitään muuttaisi. 

Jaa, kyllä se anteeksipyyntö vaan mua auttoi aikoinaan. Varmaan vähän eri sitten jos koko luokka laittaa jonkin sori-sori-kortin kaikkien allekirjoituksella, tuollainen merkkaa yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kasvatit oikein jos katuu.

Tai jos esittää katuvansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Remmiä.

Sinulle, ei muille.

Hänhän on jo ymmärtänyt tehneensä väärin ja kärsii siitä. Ei hän tarvitse rangaistusta, vaan apua asian käsittelyyn.

Mistä tiedät, että on ymmärtänyt eikä vain teeskentele katuvaa, että pääsisi kuin koira veräjästä?  Yhyy, mamma tuntuu pahalta. Ja mamma paijaa ja ymmärtää. Sitten taas kiusaamaan seuraavaa uhria. 

Onko sinulla kaikki hyvin?

Kiitos kysymästä, kyllä on. Mites sinulla?

Vierailija kirjoitti:

” sanonut hänelle yhden tosi tyhmän jutun muiden yllytyksestä”

Älä nyt vaan usko tätä kohtaa. 🙄 Siinä jutussa ei todellakaan ollut mukana ”koko luokka” eikä todellakaan edes suurin osa luokasta.

Lapsesi osuus kiusaamisesta ei todellakaan ollut ”sanonut yhden tosi tyhmän jutun” vaan sitä tapahtui monesti.

Ja ei, se ei tapahtunut ”ryhmän paineesta” ja ”muiden yllytyksestä” vaan kyseessä oli lapsesi tietoinen ja aktiivinen valinta. Ja lapsesi ei ole ”mukava kaikkien kaveri”, mutta on omassa porukassaan nostanut sosiaalista statustaan kiusaamalla muita.

Valoja päälle! Joka ainoan kerran kun teini sanoo että ”kaikki muutkin”, se ei todellakaan pidä paikkaansa. Ryhtiä vanhemmuuteen!

Mutta kun se on varustettu minun geeneillä eli on parempi kuin muut. Ei varmasti kiusaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuinkakohan monta Koskelaa tässä on vielä näkyvissä kun tätäkin ketjua lukee.. Poika varmaan tajunnut jäävänsä kiinni, "tunnusti aidosti katuen" ja äitiin uppoaa täysillä. Seuraavaksi rynnätään av:lle puolustelemaan ja kehumaan kuinka kunnollinen poika on. Voi jessus sentään.

Monta. "Eihän meidän kulta mitään pahaa tarkoittanut. Nyt jo katuukin ihan aidosti. On se hieno poika kun jo sairaalareissu sai sen tajuamaan, että kouluväkivalta on paha juttu. Nyt ostetaan pojalle tikkari palkinnoksi, kun oli niin reipas, että kertoi äidille" 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kevyesti mammat suhtautuvat väkivaltaan, jolla toinen on saatettu sairaalakuntoon. "Virheistä oppii ja silleen". Jotenkin en enää ihmettele, miksi lastensuojelussakaan ei puututa asioihin. Kaikkihan meistä tekee virheitä eikös juu ?

Miten sä toimisit tässä tapauksessa jos kyseessä olisi sun poikasi joka on kiusannut jotakuta?

Pitäisin huolen, että poika käsittää, miten vakavasta asiasta on kyse. En hyysäisi ja ymmärtäisi, koska väkivallassa ei ole mitään ymmärrettävää. Se on aina ja kaikissa tilanteissa yksiselitteisesti tuomittavaa. 

Ap:n aloituksessa käy ilmi että poika ymmärtää jo tekonsa, sen seuraukset ja katuu. Eikä ap ole poikaansa hyysännyt. Mitä sinä siis tekisit? Et antaisi pojalle koskaan anteeksi, muistuttaisit joka päivä asiasta, tuomittisit poikasi loppuiäkseen? Vai mitä?

Ei käy ilmi mitään tuollaista. Käy ilmi vain, että poika itkee ja kerää mammalta sympatiaa. Se ei ole sama asia kuin katuminen. Jos katumus on aitoa, poika ymmärtää, että väkivallanteosta tulee seurauksia eikä suinkaan päänsilittelyä. Seuraukset eivät tietenkään ole tuollaista "olet ikuisesti syntyinen" tyyppistä pelleilyä, vaan tässä hetkessä tuntuvia seurauksia. 

Typerys!  Ei todellakaan mitään syytä lyödä lyötyä ja luoda tilannetta, jossa lapsi ei koskaan enää kerro mitään.   Silloin hänestä tulee kaltaisesi käsittelemättömistä tunteista ja tyhmyydestään raivoaja ihmisvihaaja..

Lapsi on lapsi ja tehnyt teon joka oli väärin ja jonka seurauksia ei tuolloin ymmärtänyt, eikä ehkä sitäkään, miksi toimi niin kuin toimi. Tärkeintä on käydä nämä asiat läpi, jotta lapsi saa asian purettua.  

Hänestä ei saa tulla kaltaistasi ihan kaikille jotain kuvittelemiaan vääryyksiä kostavaa ihmishirviötä.

Tämä on pojalle erittäin tärkeä tilaisuus oppia minkä vuoksi tapahtui mitä tapahtui ja miten olisi ollut parasta toimia.

Ihmiset kiusaavat hyvin julmasti toisiaan. Tälläkin hetkellä varmasti ay-aktiivit julmasti niin työtovereitaan kuin muitakin oman tahtonsa tiellä olevia. Jos aikuiset käyttäytyvät noin, niin mikä ihme se on, jos vähäisen elämänkokemuksen ja psykologian tiedot omaavat lapset tekevät samaa. Aikuinen tekee sitä silkasta pahuudesta, mutta lapset usein tietämättä seurauksia ja "oppiakseen" miten mikäkin teko vaikuttaa muihin.