Keskustellaanpas jäähypenkistä

Up

No mun lapsi on vasta 1,5 v, joten en nyt puhuisi kasvattamisesta vielä, eikä sen ikäistä nyt varmaan kukaan laita muutenkaan jäähylle. Mutta uskon kommunikaatioon, jopa näin pienen lapsen kanssa. Kiellän ja selitän miksi ei saa tehdä. Olen rauhallinen ja johdonmukainen. Osoitan että lapsi ei saa huomiota tekemällä pahojaan, ja osoitan huomiota muutenkin. Asetan selvät rajat. Ja siis tosiaan en tiedä vanhemman lapsen kanssa toimimisesta, aika samaan tyyliin aion kasvattaa lastani. Jäähy on täysin tarpeeton kasvatuskeino.

Vähän riippuu. Peukutan ylös, jos penkki on hyvää puuta. T. Vesa-Matti Loiri

Siis, kyllä jäähypenkki on minusta hyvä "kurituskeino". Se ei ole lapselle mieleistä puuhaa, mutta ei vahingoita. Sen sijaan se huuto ja rääkyminen kyllä vain ruokkii lapsen kiukkua ja siinä stressaantuu äitikin (tai isä). Ja usein siitä ei ole edes hyötyä.

Jos lapsi tekee tietoisesti jotain tuhmaa, saa varoituksen. Jos homma jatkuu --> jäähylle ja pysytään siinä se tietty aika. Jos karkaa, haetaan takaisin ja aika alusta. Lapsi tajuaa kyllä jossain vaiheessa, että helpommalla pääsee jos kärsii rangaistuksen. Sitten kun aika loppuu, selitetään selkeästi lapselle miksi tehtiin näin ja miksi kyseistä tuhmaa tekoa ei saa tehdä.

Riippuu tilanteesta ja lapsesta. En jättäisi tunnekuohuista lasta yksin istumaan väkisin missään penkeillä. Mutta joissain tilanteissa sille voi olla käyttöä.

Meillä on teini-ikäiset lapset ei ole koskaan tarvinnut rangaista. Asiat on tehty johdonmukaisesti ja hyvällä mielellä. Asioista on keskusteltu. Sanottu ja annettu aikaa. Ei niin että käskyjäni pitää heti noudattaa. Ei epäoikeudenmukaista mielivaltaa.
Pöydässä on aina syöty. Nukkuminen sujui ongelmitta. Puistosta lähdettiin. Joskus jouduin kantamaan. Mutta yleensä seuraava kerta sujui ongelmitta.
Käytän vain vähän valtaa. Asiat vaan hoidetaan.

Hysteerisiä on joka lähtöön. Jokainen tuntee varmasti oman lapsensa parhaiten, neliön muotoista palikkaa ei kannata tunkea kolmion muotoiseen reikään. Ja noin ylipäänsä riittävän hyvän kasvatustuloksen voinee saavuttaa useammalla tavalla. Ja mistä taas vähemmän puhutaan on vanhemman oma luonne: onko mitään järkeä, että lempeä, analysoiva keskusteleva luonne yrittää kasvattaa "koirakoulumaisesti" tai että käytännöllinen, toiminnallinen ihminen pakotetaan jatkuvaan analysoimiseen ja selittämiseen?

13

Up

Itse äitinä en kannata jäähypenkkiä. Lapseni on vasta 1,5v ja olen aika lailla samoilla linjoilla kuin ylempänä kommentoinut, myöskin 1,5-vuotiaan vanhempi.

Jo näin pienen kanssa pyrin perustelemaan kiellon, pysymään itse rauhallisena ja johdonmukaisena mutta silti läsnäolevana. En siis jätä kiellettyä ja siitä kimpaantunutta lasta oman onnensa nojaan tunteidensa vallassa vaan pysyn hänen lähellään ja näytän, että on ok tuntea tunteita. Sanoitan ne hänelle, näytän ymmärtäväni mutta en silti anna periksi hänen tahdolleen.

Tähän haluan pyrkiä myös lapsen ollessa isompi. En kannata sitä, että lapsi jätetään paikkaan X tietyksi ajaksi miettimään tekosiaan vaan mieluummin itse läpikäyn tilanteen hänen kanssaan. Jos lapsi on liian kiihtynyt, pyrin rauhoittamaan tilanteen antamalla hänelle hetkeksi tilaa käymättä heti päälle kiivastuneen johtajan tavoin ja sitten yhdessä selvitämme mitä tapahtui, olisiko voinut hoitaa toisin, miten toimisimme jatkossa, miltä lapsesta tuntui ja miltä äidistä tuntui.

Lapsen jättäminen yksin jäähylle on mielestäni nöyryyttävää etenkin pk:ssa, siinä muiden silmien alla joutua istumaan yksin hiljaa tietty aika ja lisäksi se ei myöskään edesauta lasta tunnistamaan tunteitaan ja ymmärtämään, että meillä kaikilla on tunteemme mutta niitä voi oppia kontrolloimaan eri tavoin.

Monet lastenpsykiatrithan uskovat jäähypenkin vahingoittavan lasta. Vedoten kiintymyssuhdeteoriaan ja siihen, että tunnekouhuissa painivaa lasta ei saisi jättää yksin rauhoittumaan, vaan aikuisen pitäisi olla lapsen tunnesäätelyn tukena.

Silti en ymmärrä, miten 2-4- vuotiaan kanssa, joka puree, lyö ja raapii muita lapsia joka välissä keskustellaan. Eihän tuon ikäinen edes muista tällaisia keskusteluja parin tunnin päästä. Jäähypenkki taas voisi ehdollitaa aivot paremmin hoksaamaan, että tietystä teosta seuraa tietty rangaistus.

Hankin juuri jäähypenkin kolmannelle lapselle ja mietin, että teenkö kuitenkin virheen tässä, koska nuo lastenpsykiatrit ja nämä vanhat teoriat 70-luvun lopulta syyllistävät niin paljon vanhempia. Alkaa olemaan keinot jo vähissä.

Olisiko jäähypenkille kuitenkin paikkansa lastenkasvatuksessa? 

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 12:52"]

Monet lastenpsykiatrithan uskovat jäähypenkin vahingoittavan lasta. Vedoten kiintymyssuhdeteoriaan ja siihen, että tunnekouhuissa painivaa lasta ei saisi jättää yksin rauhoittumaan, vaan aikuisen pitäisi olla lapsen tunnesäätelyn tukena.

Silti en ymmärrä, miten 2-4- vuotiaan kanssa, joka puree, lyö ja raapii muita lapsia joka välissä keskustellaan. Eihän tuon ikäinen edes muista tällaisia keskusteluja parin tunnin päästä. Jäähypenkki taas voisi ehdollitaa aivot paremmin hoksaamaan, että tietystä teosta seuraa tietty rangaistus.

Hankin juuri jäähypenkin kolmannelle lapselle ja mietin, että teenkö kuitenkin virheen tässä, koska nuo lastenpsykiatrit ja nämä vanhat teoriat 70-luvun lopulta syyllistävät niin paljon vanhempia. Alkaa olemaan keinot jo vähissä.

Olisiko jäähypenkille kuitenkin paikkansa lastenkasvatuksessa? 

[/quote]

Niin ja olin siis ap.

Tuskinpa kukaan jostain jäähypenkistä mitään elinikäisiä traumoja saa. Jos kaikki lasta vahingoittavaksi väitetty oikeasti olisi vahingollista, niin ihan täysiä pipipäitähän tässä oltaisiin kaikki.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 12:52"]Monet lastenpsykiatrithan uskovat jäähypenkin vahingoittavan lasta. Vedoten kiintymyssuhdeteoriaan ja siihen, että tunnekouhuissa painivaa lasta ei saisi jättää yksin rauhoittumaan, vaan aikuisen pitäisi olla lapsen tunnesäätelyn tukena.

Silti en ymmärrä, miten 2-4- vuotiaan kanssa, joka puree, lyö ja raapii muita lapsia joka välissä keskustellaan. Eihän tuon ikäinen edes muista tällaisia keskusteluja parin tunnin päästä. Jäähypenkki taas voisi ehdollitaa aivot paremmin hoksaamaan, että tietystä teosta seuraa tietty rangaistus.

Hankin juuri jäähypenkin kolmannelle lapselle ja mietin, että teenkö kuitenkin virheen tässä, koska nuo lastenpsykiatrit ja nämä vanhat teoriat 70-luvun lopulta syyllistävät niin paljon vanhempia. Alkaa olemaan keinot jo vähissä.

Olisiko jäähypenkille kuitenkin paikkansa lastenkasvatuksessa? 
[/quote]

Lapsi joka lyö ja puree muita ei ole kunnossa. Jotain on mennyt vikaan tai lapsella on paha mieli

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 12:52"]Monet lastenpsykiatrithan uskovat jäähypenkin vahingoittavan lasta. Vedoten kiintymyssuhdeteoriaan ja siihen, että tunnekouhuissa painivaa lasta ei saisi jättää yksin rauhoittumaan, vaan aikuisen pitäisi olla lapsen tunnesäätelyn tukena.

Silti en ymmärrä, miten 2-4- vuotiaan kanssa, joka puree, lyö ja raapii muita lapsia joka välissä keskustellaan. Eihän tuon ikäinen edes muista tällaisia keskusteluja parin tunnin päästä. Jäähypenkki taas voisi ehdollitaa aivot paremmin hoksaamaan, että tietystä teosta seuraa tietty rangaistus.

Hankin juuri jäähypenkin kolmannelle lapselle ja mietin, että teenkö kuitenkin virheen tässä, koska nuo lastenpsykiatrit ja nämä vanhat teoriat 70-luvun lopulta syyllistävät niin paljon vanhempia. Alkaa olemaan keinot jo vähissä.

Olisiko jäähypenkille kuitenkin paikkansa lastenkasvatuksessa? 
[/quote]
Ei kai jäähypenkkiin ole edes tarkoitus jättää lasta yksikseen, vaan aikuinen on siinä vierellä kertomassa, miksi lapsi siihen joutui. Meillä ainakin on toiminut tehokkaasti katkaisemaan epätoivottu käytös, kun lapsi on laitettu penkkiin istumaan ja pois päässyt sitten, kun on luvannut käyttäytyä paremmin. Vilkas lapsi otti tavakseen mennä omatoimisesti "jäähylle", kun tunsi homman menevän päättömäksi. Supernanny-sarjoissa käytettyä "istut eristyksissä niin monta minuuttia, kuin on ikävuosia"-menetelmää en minäkään ymmärrä.

Suhtaudun periaatteessa myönteisesti joissain tapauksissa, mutta peukutin alas, koska esikoisellamme se ei toiminut lainkaan. Vaikka olin miten johdonmukainen ja talutin sitkeästi karkailevan lapsen takaisin, ei siitä tullut mitään. Lopulta lapsi oli täysin hysteerinen ja oksensi limaa, eikä varmasti oppinut mitään, tuskin olisi muistanut enää nimeäänkään siinä tilanteessa. Siinä tilassa ei lapsi enää järkeile "kannattaa istua muutama minuutti ja sitten pääsen tästä" eikä opi yhtään mitään. Mutta jos on eri sortin lapsi, niin kaipa se voi toimia. Tosin en sitten enää edes kokeillut käyttää kuopuksellakaan ja hyvin on pärjätty. Tietenkään lapsi ei voi toisia purra, raapia tms., mutta voihan sen lapsen kiikuttaa vaikka pois paikalta (napakan ohjeistuksen kera), ei se jäähypenkki siinä estämisessä välttämätön ole.

Molemmat lapseni ovat jo alakouluikäisiä ja näin vähän jälkikäteen ajatellen murehdin ennen ihan liikaa jotain auktoriteettiasemaa ja tehokkaita kasvatuskeinoja. Jos lapsen ja vanhemman välit ovat kunnossa eli rakastavat, lapselle käy "rangaistuksesta" jo ihan se, että huomaa vanhemman harmistuvan, pettyvän, tulevan surulliseksi tms. hänen käytöksensä takia. Minusta on vähän ihmeellinen näkökulma, että lapsi pääsääntöisesti yrittäisi päihittää vanhempansa ja ottaa tämän vallan itselleen. Jos lapseen itseensä suhtaudutaan empaattisesti, kyllä hänkin alkaa ajatella asioita muiden kannalta. Tietysti sitä purevaa lasta kielletään, selitetään miksi ei purra ja ihan konkreettisesti estetään pureminen (viedään pois, pidetään kiinni tms.), mutta ei sen takia tarvitse ehkä mitään systemaattisia rangaistusohjelmia luoda.

Mutta tämä on sitä kuuluisaa jälkiviisautta. Tänäänkin kaupassa johdonmukainen ja itsensä hallitseva äiti esitteli taaperolle vaihtoehdot (nätisti kaupassa tai sitten autoon) moneen kertaan ja lapsi huuteli niin, että näki, ettei reagoi mitenkään noihin äidin kasvatusohjelmiin. Siis juuri niin minäkin olisin aikanaan yrittänyt toimia ellen olisi menettänyt nolosti hermojani, mutta nyt ajatellen olisi voinut jättää huutelut huomiotta tai sitten olisi vain keksinyt jotain lasta huvittavaa tms. Siis ihan arkinen esimerkki, mutta minua on alkanut epäilyttää tuo aina itsensä ja tunteensa täysin hallitsevan vanhemman ihanne: lapselle selitetään asia sata kertaa tai uhkaillaan tehokkaasti ja rauhallisesti, mutta lapsi kyllä näkee, että vanhempi ei ole lainkaan rauhallinen ja rakastava vaan vihaa lastaan (ja itseään) sillä hetkellä ihan hirveästi... No, ei nämä helppoja juttuja ole, mutta itselleni on ollut ahaa-elämys tajuta, että suhde lapseen on ihmissuhde, eikä siinä tarvita mitään erityistä oman vallan alleviivaamista tai lapsen kyykyttämistä. Ei kukaan vaatisi väsyneeltä ystävältäänkään mitään ihmeellisiä suorituksia, mutta lapsen täytyisi aina käyttäytyä tietyn hyväksytyn kaavan mukaan oli väsynyt, kipeä, nälkäinen, pettynyt, vihainen, surullinen tai mitä vaan. Rakkaus on kaikkein tärkeintä.

Esimerkiksi tämä vuoden vanha artikkeli syyllistää tehokkaasti jäähypenkin käyttöä

http://yle.fi/uutiset/jaahy_tehoton_ja_jopa_vahingollinen_lapsen_kehitykselle/7491055

Siksi jäinkin miettimään, että olisiko jäähypenkki kuitenkin oiva kasvatustuki "oikein käytettynä" ja miten sitä pitäisi sitten käyttää oikein? Olen nyt viime päivinä törmännyt monen psykologin ja lastenpsykiatrin hysteeriseen asenteeseen jäähypenkkiä kohtaan. Varsinkin nämä kiintymyssuhdefanaatikot olisivat valmiita polttamaan kaikki jäähypenkit keskellä toria.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 13:15"]

Esimerkiksi tämä vuoden vanha artikkeli syyllistää tehokkaasti jäähypenkin käyttöä

http://yle.fi/uutiset/jaahy_tehoton_ja_jopa_vahingollinen_lapsen_kehitykselle/7491055

Siksi jäinkin miettimään, että olisiko jäähypenkki kuitenkin oiva kasvatustuki "oikein käytettynä" ja miten sitä pitäisi sitten käyttää oikein? Olen nyt viime päivinä törmännyt monen psykologin ja lastenpsykiatrin hysteeriseen asenteeseen jäähypenkkiä kohtaan. Varsinkin nämä kiintymyssuhdefanaatikot olisivat valmiita polttamaan kaikki jäähypenkit keskellä toria.

[/quote]

ap :)