Olen yksinäinen, vaika olen mukava ihminen

Minä olen kanssa samanlainen.

Mä olen sua jo vanhempi, mutta samassa tilanteessa. Mä luulen syyksi mun ujoutta. Sellaiset ulospäinsuuntautuvat, kaikille höpöttävät ihmiset saavat aina seuraa, kun vain saapuvat paikalle ja kiinnittävät huomion itsensä.

Mä välillä mietin kuinka paljon ihmiset menettää mussa, kun eivät halua tutustua. ;-)

Varmasti minussa on vikoja, en sitä kiellä! :) 
Mutta kyllä nyt kuitenkin varmaksi voin sanoa, että olen kiltti ihminen, joka ei puhu tarkoituksella pahaa muista. Nauran ja hymyilen paljon. Olen kykenevä puhumaan monista aiheista ja osaan kuunnella toista. 
Siksi ihmetyttää, miksei kelpaa edes juttuseuraksi!

Tsemppiä muille samassa tilanteessa oleville.
ap

[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 11:50"]

Olen todella yksinäinen. 

Olen 21-vuotias. 
Hymyilen paljon, en ota elämää turhan vakavasti (osaan suhtautua asioihin vakavasti), olen kokeilunhaluinen, innostun herkästi, haluan nähdä maailmaa ja uskon ihmisistä aina hyvää. 
Ulkonäköäni kuitenkin kysytään, niin olen normaalipainoinen, urheilullinen. 

Olen hyvä kuuntelija ja viihdyn suurissa porukoissa. 
Jään usein kuitenkin taka-alalle. Minua ei huomata. Saatan olla aluksi ujo ja hiljainen, mutta kun minut oppii tuntemaan niin haluan keskustella paljon. 
Harvoin ihmiset kuitenkaan haluavat tutustua minuun niin paljon, että tulisimme ystäviksi. 

Tuntuu, että olen niitä hyvänpäiväntuttuja, ketä tervehditään, kun nähdään ja liuetaan pois paikalta, koska ei ole mitään puhuttavaa. 

Puhelimeeni ei ikinä tule viestejä tai puheluita, vaikka huomaan niitä odottavani. Vastauksen saan kyllä, jos itse olen ensimmäisen viestin lähettäjä. 

Olen ollut aina vähän yksinäinen. Ala-asteella asiat oli hyvin niin kauan, kunnes kuudennella luokalla vaihdoin koulua, jolloin minut jätettiin ulkopuoliseksi ja yläasteelle siirryttäessä minua kiusattiin mm. silmälasien takia (mistä johtuen hankin piilolinssit 14-vuotiaana ja vasta 20-vuotiaana hankin uudelleen silmälasit, koska itsetuntoni oli huomattavasti parantunut ja sainkin kehuja ulkonäöstä lasien kanssa). Ammattikoulussa sain kaksi hyvää ystävää, jotka ovat ainoat ketä minulla on. 

Onko muita samassa tilanteessa?
Ystäviä ei vaan saa, vaikka ei koe itsessään olevan mitään vikaa?

Olen avoin ja kiinnostunut tutustumaan muihin, mutta en ymmärrä, miksei minuun haluta tutustua. 
Se sattuu.

[/quote]

Ymmärrän sinua. Mutta tarkalleen ottaen meissä kaikissa on "vikoja", joten myös sinussa :)

[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 15:30"]

Varmasti minussa on vikoja, en sitä kiellä! :) 
Mutta kyllä nyt kuitenkin varmaksi voin sanoa, että olen kiltti ihminen, joka ei puhu tarkoituksella pahaa muista. Nauran ja hymyilen paljon. Olen kykenevä puhumaan monista aiheista ja osaan kuunnella toista. 
Siksi ihmetyttää, miksei kelpaa edes juttuseuraksi!

Tsemppiä muille samassa tilanteessa oleville.
ap

[/quote]

Olisko sun ongelma liika mukavuus? Täydellisen mukavat saattavat olla täydellisen tylsiä. Ehkä muutama särmikäs piirre olisi paikallaan. Eikä aina tarvitse myötäillä muita. Anna jotain itsestäsi, jotain mitä et ole muokannut joka makuun sopivaksi.

Itse myötäilen aivan liikaa. Pelkään riitaisia konflikteja, koska vedän tilanteet helposti ns. överiksi, Temperamenttini on melko tulinen.