Lopetin miehelle puhumisen kokonaan (puhun vain jos puhutellaan).

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin kun kunnolla sisäistäisit, ettei se mies mikään sinun kohtalo ole, vaan olet täysin vapaa käyttämään ainoan elämäsi miten haluat. Onneksi saat terapiaa. Vuosien väkivalta jättää jälkensä mutta meitä selvinneitä on paljon. Itse muutin vähävaraisena jäätävään vuokramurjuun, vähäiset tavarat olivat lahjoituksia. Nyt minulla on kiva omistusasunto, työura ja muutenkin asiat kunnossa. Askel askeleelta eteenpäin.

Vuokramurjuun alkkis/narkkarilähiöön oli täälläkin aikoinaan lähtö. Taskut tyhjinä, velat niskassa. Mutta siinä lattialla olevassa patjassa ja pimeässä kalusteettomassa kämpässä oli 1000 kertaa enemmän toivoa ja vapautta kuin oli parisuhteessa mistä lähdin. Oli kevyt olla. Suosittelen ap vain hyppäämistä tyhjään. Kyllä ne siivet aukeaa matkan aikana.

Minä luulen, että nuorena tai käytännössä lapsena alkaneesta suhteesta on vaikeampi lähteä kuin esim. 22 ikävuoden jälkeen alkaneesta. On kasvettu yhteen, ei ehkä ole lapsuudenkodistakaan tervettä mallia parisuhteelle. On kasvettu yhteen siten, että toinen pönkittää itseään alistamalla toista. Toivon todella, että ap uskaltaa lähteä. Uhkaileeko mies väkivallalla sinua, lapsia tai lemmikkejä kohtaan? Jos pelkäät vain taloudellisia ongelmia (alkuvaiheessa), niin ongelma ei ole niin suuri miltä se näyttää. Onko muuten olemassa mitään tukiryhmiä tällaisessa tilanteessa oleville?

Naisten puheita ei saisi koskaan muistaa mutta nainen kyllä muistaa jos hänelle sanotaan pahasti ja se tuodaan esille vuosien jälkeenkin

Soitin kuntani mielenterveystoimistoon, sieltä annettiin aika psyk.sairaanhoitajalle. Siellä tehtiin kyselylomake, jolla todettiin masennuspisteiden olevan korkealla. Siellä muutama käynti. Siitä eteenpäin luvassa psykoterapiaa. Testataan myös olenko kenties vähän autistinen. Pääosin oli sitä mieltä, että tarvitsen ikäänkuin kriisiterapiaa.

Kuulostaa osin tutulta ja hyvin ahdistavalta. Omani ahdistuu kun en puhu nyt mitään. Tämä muistaa sekä omansa ja minun sanomiset eri järjestyksessä ja sisällöltään erilaisilta. Omaksi edukseen tietty.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mihin pääsit terapiaan? Onko se auttanut? Mistä puhutte siellä? Itsellä vähän sama tilanne. Lisäksi puolison mielestä mikään mun sanoma asia ei pidä paikkaansa, esim. Jos sanon taivas on sininen, niin alkaa perustella, että ei se oikeasti ole sininen, vaan valkea ja harmaa jne. Mun puoliso ei oikeastaan odota mun puhuvan mitään. Aika usein vaan sanon joo ja niinpä. Olen oppinut sellaisen innostuneen vivahteikkaan sävyn näihin. Ei ole vielä huomannut mitään outoa tässä. Noin 10 v on mennyt näin. Jos sanon jotain muuta, niin kehittää siitä riidan tai muun vänkäämisen. Tai valittaa, että olen kiihtynyt tai sanoin vihaisesti, vaikka sanoin ihan normaalilla äänellä. Toki joskus innostuessa voi ääni hieman kohota. Noh olen oppinut piilottamaan senkin.

22 jatkaa. En tiedä minkä ikäinen puolisosi oli, kun muutitte yhteen. Jos oli samanikäinen, niin siinä kaksi lasta yritti kasvattaa toisiaan. Jos sinä olit se lempeämpi, ja puolisosi olisi tarvinnut jämerämpää ohjausta, niin ethän mitenkään voinut hoitaa sitä tehtävää, joka olisi kuulunut vanhemmille. Itsekin jouduin puolivahingossa 18 v. Taloudelliseen ja henkiseen vastuuseen puolisostani. En oikein osannut oikein hoitaa loppuun teinin kasvatusta, kun itse olin jo lapsuudenkodissani alistettu.

Vierailija kirjoitti:

Soitin kuntani mielenterveystoimistoon, sieltä annettiin aika psyk.sairaanhoitajalle. Siellä tehtiin kyselylomake, jolla todettiin masennuspisteiden olevan korkealla. Siellä muutama käynti. Siitä eteenpäin luvassa psykoterapiaa. Testataan myös olenko kenties vähän autistinen. Pääosin oli sitä mieltä, että tarvitsen ikäänkuin kriisiterapiaa.

Kuulostaa osin tutulta ja hyvin ahdistavalta. Omani ahdistuu kun en puhu nyt mitään. Tämä muistaa sekä omansa ja minun sanomiset eri järjestyksessä ja sisällöltään erilaisilta. Omaksi edukseen tietty.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mihin pääsit terapiaan? Onko se auttanut? Mistä puhutte siellä? Itsellä vähän sama tilanne. Lisäksi puolison mielestä mikään mun sanoma asia ei pidä paikkaansa, esim. Jos sanon taivas on sininen, niin alkaa perustella, että ei se oikeasti ole sininen, vaan valkea ja harmaa jne. Mun puoliso ei oikeastaan odota mun puhuvan mitään. Aika usein vaan sanon joo ja niinpä. Olen oppinut sellaisen innostuneen vivahteikkaan sävyn näihin. Ei ole vielä huomannut mitään outoa tässä. Noin 10 v on mennyt näin. Jos sanon jotain muuta, niin kehittää siitä riidan tai muun vänkäämisen. Tai valittaa, että olen kiihtynyt tai sanoin vihaisesti, vaikka sanoin ihan normaalilla äänellä. Toki joskus innostuessa voi ääni hieman kohota. Noh olen oppinut piilottamaan senkin.

[/quot

Kiitos kun vastasit. Saako kysyä, miksi epäillään, että olisit autistinen? Olen tuo joo niinpä vastailija. Somessa on nykyään tosi paljon kaikkia autistisisältöjä ja testejä. Aika moni niistä piirteistä osuu, mutta epäilen tämän alisteisen suhteen aiheuttaneen persoonani muuttumisen. Jopa liikkumiseni on muuttunut jäykemmäksi, hartiat lysyssä kädet jäykkinä töpsöttelyksi, ja katse pälyileväksi. Lisäksi olen alkanut änkyttää. Eli en ehkä vaikuta ihan "normaalilta."

Vierailija kirjoitti:

Jos töissä käyt niin sulla on kai luottokortti? Norwegianilta varmaan saa pienen lainan. Takuuvuokraa ei tarvitse maksaa lumolla. Sinne maksetaan vain ekan kuun vuokra niin pääsee asuntoon. Mutta kyllähän sinä nämä kaikki tiedät jos oikeasti haluat pois tilanteesta.

Asun täällä maalla, mutta selvitän sossusta mitä mahdollisuuksia on.

Ap

Vierailija kirjoitti:

22 jatkaa. En tiedä minkä ikäinen puolisosi oli, kun muutitte yhteen. Jos oli samanikäinen, niin siinä kaksi lasta yritti kasvattaa toisiaan. Jos sinä olit se lempeämpi, ja puolisosi olisi tarvinnut jämerämpää ohjausta, niin ethän mitenkään voinut hoitaa sitä tehtävää, joka olisi kuulunut vanhemmille. Itsekin jouduin puolivahingossa 18 v. Taloudelliseen ja henkiseen vastuuseen puolisostani. En oikein osannut oikein hoitaa loppuun teinin kasvatusta, kun itse olin jo lapsuudenkodissani alistettu.

Samanikäinen. Kuulostaa järkeenkäypältä. Yllätyin matkan varrella, kuinka noin nuori oli niin täynnä vihaa ja kovia arvoja.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mihin pääsit terapiaan? Onko se auttanut? Mistä puhutte siellä? Itsellä vähän sama tilanne. Lisäksi puolison mielestä mikään mun sanoma asia ei pidä paikkaansa, esim. Jos sanon taivas on sininen, niin alkaa perustella, että ei se oikeasti ole sininen, vaan valkea ja harmaa jne. Mun puoliso ei oikeastaan odota mun puhuvan mitään. Aika usein vaan sanon joo ja niinpä. Olen oppinut sellaisen innostuneen vivahteikkaan sävyn näihin. Ei ole vielä huomannut mitään outoa tässä. Noin 10 v on mennyt näin. Jos sanon jotain muuta, niin kehittää siitä riidan tai muun vänkäämisen. Tai valittaa, että olen kiihtynyt tai sanoin vihaisesti, vaikka sanoin ihan normaalilla äänellä. Toki joskus innostuessa voi ääni hieman kohota. Noh olen oppinut piilottamaan senkin.

[/quot

Kiitos kun vastasit. Saako kysyä, miksi epäillään, että olisit autistinen? Olen tuo joo niinpä vastailija. Somessa on nykyään tosi paljon kaikkia autistisisältöjä ja testejä. Aika moni niistä piirteistä osuu, mutta epäilen tämän alisteisen suhteen aiheuttaneen persoonani muuttumisen. Jopa liikkumiseni on muuttunut jäykemmäksi, hartiat lysyssä kädet jäykkinä töpsöttelyksi, ja katse pälyileväksi. Lisäksi olen alkanut änkyttää. Eli en ehkä vaikuta ihan "normaalilta."

Autismia on meillä suvussa ja minulla on piirteitä, jotka puhuvat sen puolesta, kuten poikkeuksellinen lahjakkuus tietyssä jutussa, epävarmuuden huono sieto, sosiaaliset jutut jne. Mainitsin epäilyksistäni itse. Minullakin on ollut kausia jolloin änkytän. Eniten silloin kun on joku rankempi ajanjakso kotona. Omakin kävelyni on vähän niin ja näin, hartiat on korvissa.

Ap