Lue keskustelun säännöt.
Tutkimus: Suomen hyvinvointi 1970-luvun tasolla
03.04.2022 |
Vuonna 1989 hyvinvoinnin kasvu kääntyi pahoinvoinnin lisääntymiseksi. Suomessa on nyt yhtä hyvä olla tai huono olla kuin 1970-luvulla.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla suuret ikäluokat ostivat ensimmäisen autonsa ja maa autoistui nopeasti. Vuonna 1976 Suomessa saavutettiin miljoonan henkilöauton raja.
Tällä hetkellä henkilöautoja on liikennekäytössä kolmisen miljoonaa. Jokainen voi laskea, kuinka paljon rahaa vapautuisi muuhun kulutukseen, jos autoista kaksi kolmasosaa korvattaisiin kimppakyydeillä tai julkisilla.
Oma isoisäni oli 70-luvulla ammatiltaan kuorma-autoilija, mutta siviilielämässä riitti mopo.
Autoja ja autoilijoita verotetaan melkoisesti-jäisi siinä aikamoinen aukko yhteiskunnalle. Asioilla on kaksi puolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko 70-luvulla pahoinvointia?
Ihmiset elivät elämäänsä, kävivät töissä, matkustelivat harvoin (tai: harvat matkustelivat), viettivät hyvää, vaatimatonta elämäää, joka oli silloin ihan normaalia, onnellistakin. Ei olisi voitu kuvitellakaan, että nykyisen kaltainen kulutushysteria ja matkat monta kertaa vuodessa, luksuskesämökit, koko ajan uuden tavaran raahaaminen kotiin ja sen esittely muille, kalliin elektroniikan hankkiminen jo pikkulapsi-iässä olisi jotain "normaalia elämää", ja joka ei tähän kulutusstandardiin yllä, on KÖYHÄ!70-luvulla oli ihanaa. Elämä oli ihan riittävän hyvää ja onnellista. Ihmiset kävivät töissä ja hoitivat asiansa. Ei vielä ollut keksitty joka toisen masennusta ja yhteiskunnan elätiksi ryhtymistä milloin milläkin syyllä.
Ihmiset kävivät töissä, ja jos töitä ei ollut, muuttivat Ruotsiin.
Ihmiset kuolivat nuorempina, eläkkeiden maksamiseen ei mennyt niin paljon rahaa. Eläkkeellä ei ehditty olla keskimäärin kuin joku kymmenen vuotta.
Liikenteessä kuoli viisi kertaa niin paljon ihmisiä kuin nykyään, ja kaikkialla tupakoitiin. Jos naapurin setä kaappasi nurkan taa ja kähmi siellä, siitä ei kehdannut kertoa kenellekään.
Ennen eläkkeisiin ei mennyt niin paljon rahaa koska eläkeläisiä ei yksinkertaisesti ollut. Suuret ikäluokat syntyivät vasta 1945-1950. Aiemmin ihmisiä syntyi tasaisemmin, mutta kyllä 60-vuotiaaksi elänyt ennenkin eli helposti noin 80-vuotiaaksi. Aiempien vuosikymmenten suuri lapsikuolleisuus vain laski keskimääräistä elinikää hyvin paljon.
1970-luvulla valtion rahaa ei mennyt asumistukeen, opintotukeen jne. Jokainen otti itse opintolainan ja maksoi sen sitten valmistuttuaan takaisin kymmenen vuoden aikana, minäkin tein niin. Asuttiin alivuokralaisena opintojen ajan jonkun perheen luona ja moni hoiti perheen lapsia opintojen ohella. Vuokra-asuntoja ei ollut tarpeeksi. Ja nyt ei viitsittäisi asua solussa ja saadaan asumistukea, opintorahaa ja tuettuja ruokailuja. Nykyään vaaditaan valtion tekevän kaiken, maksavan kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei ole toimivaa poliisia tai rikosseuraamuslaitosta
Ei toimivaa lastensuojelua
Ei toimivaa varhaiskasvatusta
Ei toimivaa peruskoulua
Ei toimivaa ammattiopetusta..
... perusterveydenhoitoa, sairaalahoitoa, nuorisopsykiatrianq, lasten tehoa, tukea synnyttäjille...Minusta tämä maa ei ole hyvinvointivaltio
Aika vauhdilla tuli täystuho. Ei ollut totutusta herrojen hitaudesta tietoakaan. Välillä lässytettiin onnesta kankeina.
Ei meistä juuri kukaan kestäisi 70-luvun elämää kähtien käypähoitosuosituksista.
Ottakaa huomioon, että jos ihminen muistelee nuoruuttaan 70-luvulla, haikeus liittyy siihen ikään. Jokainen voi miettiä omia terveysvaivojaan ja 70-luvun Suomen ja aikakaudenlääketieteen antamaa apua niihin.
Vaihtaisitteko?
Menisitkä mielelläsi esim. hammaslääkäriin 70-luvun hoitoihin? Jos elintasokilpajuoksu ahdistaa, niin mikä estää yksinkertaistamatta omia tavoitteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko 70-luvulla pahoinvointia?
Ihmiset elivät elämäänsä, kävivät töissä, matkustelivat harvoin (tai: harvat matkustelivat), viettivät hyvää, vaatimatonta elämäää, joka oli silloin ihan normaalia, onnellistakin. Ei olisi voitu kuvitellakaan, että nykyisen kaltainen kulutushysteria ja matkat monta kertaa vuodessa, luksuskesämökit, koko ajan uuden tavaran raahaaminen kotiin ja sen esittely muille, kalliin elektroniikan hankkiminen jo pikkulapsi-iässä olisi jotain "normaalia elämää", ja joka ei tähän kulutusstandardiin yllä, on KÖYHÄ!70-luvulla oli ihanaa. Elämä oli ihan riittävän hyvää ja onnellista. Ihmiset kävivät töissä ja hoitivat asiansa. Ei vielä ollut keksitty joka toisen masennusta ja yhteiskunnan elätiksi ryhtymistä milloin milläkin syyllä.
Silloin oli tehtaita mitkä on nyt loppu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1970-luvulla oli mainos, jossa nuori rouva suunnittelee kotitöitä ja sanoo: -Ehkä meillä ei ole varaa Fairyyn.
Oikeasti kaikki mietitiin tarkasti, ostettiin halvinta ja vain tarpeeseen. Fairy oli luksustuote, kallis tiskiaine.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko 70-luvulla pahoinvointia?
Ihmiset elivät elämäänsä, kävivät töissä, matkustelivat harvoin (tai: harvat matkustelivat), viettivät hyvää, vaatimatonta elämäää, joka oli silloin ihan normaalia, onnellistakin. Ei olisi voitu kuvitellakaan, että nykyisen kaltainen kulutushysteria ja matkat monta kertaa vuodessa, luksuskesämökit, koko ajan uuden tavaran raahaaminen kotiin ja sen esittely muille, kalliin elektroniikan hankkiminen jo pikkulapsi-iässä olisi jotain "normaalia elämää", ja joka ei tähän kulutusstandardiin yllä, on KÖYHÄ!70-luvulla oli ihanaa. Elämä oli ihan riittävän hyvää ja onnellista. Ihmiset kävivät töissä ja hoitivat asiansa. Ei vielä ollut keksitty joka toisen masennusta ja yhteiskunnan elätiksi ryhtymistä milloin milläkin syyllä.
Ihmiset kävivät töissä, ja jos töitä ei ollut, muuttivat Ruotsiin.
Ihmiset kuolivat nuorempina, eläkkeiden maksamiseen ei mennyt niin paljon rahaa. Eläkkeellä ei ehditty olla keskimäärin kuin joku kymmenen vuotta.
Liikenteessä kuoli viisi kertaa niin paljon ihmisiä kuin nykyään, ja kaikkialla tupakoitiin. Jos naapurin setä kaappasi nurkan taa ja kähmi siellä, siitä ei kehdannut kertoa kenellekään.
Ennen eläkkeisiin ei mennyt niin paljon rahaa koska eläkeläisiä ei yksinkertaisesti ollut. Suuret ikäluokat syntyivät vasta 1945-1950. Aiemmin ihmisiä syntyi tasaisemmin, mutta kyllä 60-vuotiaaksi elänyt ennenkin eli helposti noin 80-vuotiaaksi. Aiempien vuosikymmenten suuri lapsikuolleisuus vain laski keskimääräistä elinikää hyvin paljon.
1970-luvulla valtion rahaa ei mennyt asumistukeen, opintotukeen jne. Jokainen otti itse opintolainan ja maksoi sen sitten valmistuttuaan takaisin kymmenen vuoden aikana, minäkin tein niin. Asuttiin alivuokralaisena opintojen ajan jonkun perheen luona ja moni hoiti perheen lapsia opintojen ohella. Vuokra-asuntoja ei ollut tarpeeksi. Ja nyt ei viitsittäisi asua solussa ja saadaan asumistukea, opintorahaa ja tuettuja ruokailuja. Nykyään vaaditaan valtion tekevän kaiken, maksavan kaiken.
1500-luvulla oltiin ihan tyytyväisiä jos sai maata 20 neliön savupirtissä kymmenen muun kanssa, eikä kuollut ruttoon. Valtio ei maksanut mitään kenellekään, vaan otti vaan veroja. Silti kansa kiitti jumalaa nöyrästi. 19-luvun kermaperseet ei ois kestäny. 1800-luvun tyypitkin ois valittanu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko 70-luvulla pahoinvointia?
Ihmiset elivät elämäänsä, kävivät töissä, matkustelivat harvoin (tai: harvat matkustelivat), viettivät hyvää, vaatimatonta elämäää, joka oli silloin ihan normaalia, onnellistakin. Ei olisi voitu kuvitellakaan, että nykyisen kaltainen kulutushysteria ja matkat monta kertaa vuodessa, luksuskesämökit, koko ajan uuden tavaran raahaaminen kotiin ja sen esittely muille, kalliin elektroniikan hankkiminen jo pikkulapsi-iässä olisi jotain "normaalia elämää", ja joka ei tähän kulutusstandardiin yllä, on KÖYHÄ!70-luvulla oli ihanaa. Elämä oli ihan riittävän hyvää ja onnellista. Ihmiset kävivät töissä ja hoitivat asiansa. Ei vielä ollut keksitty joka toisen masennusta ja yhteiskunnan elätiksi ryhtymistä milloin milläkin syyllä.
Ihmiset kävivät töissä, ja jos töitä ei ollut, muuttivat Ruotsiin.
Ihmiset kuolivat nuorempina, eläkkeiden maksamiseen ei mennyt niin paljon rahaa. Eläkkeellä ei ehditty olla keskimäärin kuin joku kymmenen vuotta.
Liikenteessä kuoli viisi kertaa niin paljon ihmisiä kuin nykyään, ja kaikkialla tupakoitiin. Jos naapurin setä kaappasi nurkan taa ja kähmi siellä, siitä ei kehdannut kertoa kenellekään.
Ennen eläkkeisiin ei mennyt niin paljon rahaa koska eläkeläisiä ei yksinkertaisesti ollut. Suuret ikäluokat syntyivät vasta 1945-1950. Aiemmin ihmisiä syntyi tasaisemmin, mutta kyllä 60-vuotiaaksi elänyt ennenkin eli helposti noin 80-vuotiaaksi. Aiempien vuosikymmenten suuri lapsikuolleisuus vain laski keskimääräistä elinikää hyvin paljon.
1970-luvulla valtion rahaa ei mennyt asumistukeen, opintotukeen jne. Jokainen otti itse opintolainan ja maksoi sen sitten valmistuttuaan takaisin kymmenen vuoden aikana, minäkin tein niin. Asuttiin alivuokralaisena opintojen ajan jonkun perheen luona ja moni hoiti perheen lapsia opintojen ohella. Vuokra-asuntoja ei ollut tarpeeksi. Ja nyt ei viitsittäisi asua solussa ja saadaan asumistukea, opintorahaa ja tuettuja ruokailuja. Nykyään vaaditaan valtion tekevän kaiken, maksavan kaiken.
Nyt maksetaan eläkkeitä 33 miljardia. 1970-luvulla ei maksettu läheskään noin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko 70-luvulla pahoinvointia?
Ihmiset elivät elämäänsä, kävivät töissä, matkustelivat harvoin (tai: harvat matkustelivat), viettivät hyvää, vaatimatonta elämäää, joka oli silloin ihan normaalia, onnellistakin. Ei olisi voitu kuvitellakaan, että nykyisen kaltainen kulutushysteria ja matkat monta kertaa vuodessa, luksuskesämökit, koko ajan uuden tavaran raahaaminen kotiin ja sen esittely muille, kalliin elektroniikan hankkiminen jo pikkulapsi-iässä olisi jotain "normaalia elämää", ja joka ei tähän kulutusstandardiin yllä, on KÖYHÄ!70-luvulla oli ihanaa. Elämä oli ihan riittävän hyvää ja onnellista. Ihmiset kävivät töissä ja hoitivat asiansa. Ei vielä ollut keksitty joka toisen masennusta ja yhteiskunnan elätiksi ryhtymistä milloin milläkin syyllä.
Ihmiset kävivät töissä, ja jos töitä ei ollut, muuttivat Ruotsiin.
Ihmiset kuolivat nuorempina, eläkkeiden maksamiseen ei mennyt niin paljon rahaa. Eläkkeellä ei ehditty olla keskimäärin kuin joku kymmenen vuotta.
Liikenteessä kuoli viisi kertaa niin paljon ihmisiä kuin nykyään, ja kaikkialla tupakoitiin. Jos naapurin setä kaappasi nurkan taa ja kähmi siellä, siitä ei kehdannut kertoa kenellekään.
Ennen eläkkeisiin ei mennyt niin paljon rahaa koska eläkeläisiä ei yksinkertaisesti ollut. Suuret ikäluokat syntyivät vasta 1945-1950. Aiemmin ihmisiä syntyi tasaisemmin, mutta kyllä 60-vuotiaaksi elänyt ennenkin eli helposti noin 80-vuotiaaksi. Aiempien vuosikymmenten suuri lapsikuolleisuus vain laski keskimääräistä elinikää hyvin paljon.
1970-luvulla valtion rahaa ei mennyt asumistukeen, opintotukeen jne. Jokainen otti itse opintolainan ja maksoi sen sitten valmistuttuaan takaisin kymmenen vuoden aikana, minäkin tein niin. Asuttiin alivuokralaisena opintojen ajan jonkun perheen luona ja moni hoiti perheen lapsia opintojen ohella. Vuokra-asuntoja ei ollut tarpeeksi. Ja nyt ei viitsittäisi asua solussa ja saadaan asumistukea, opintorahaa ja tuettuja ruokailuja. Nykyään vaaditaan valtion tekevän kaiken, maksavan kaiken.
Tällä hetkellä 200 000 eläkeläistä saa asumistukea
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
80 luvulla kaikki oli töissä. Massatyöttömyys alkoi 90 luvun lamasta eikä ole koskaan loppunut. Se aiheuttaa valtavia taloudellisia ja myös sosiaalisia ongelmia koska työttömiä sorretaan eikä heitä kohdella ihmisarvoisesti. Se paha olo siirtyy koko yhteiskuntaan.
Millä tavalla sorretaan?
70-lukuunhan tuossa verrattiin. Silloin oli suurtyöttömyys. Silti ihmiset tässä nyt muistelevat miten silloin oltiin tyytyväisiä elämään. Nykyiset työttömän tuet ovat paremmat kuin koskaan. Silti valitetaan. On totuttu liian hyvään.
En tajua kuka on keksinyt, että elintason pitäisi ylipäätään aina vain nousta. Eihän se ole mahdollista. Kuten nyttemmin on alettu huomata, luonnon kantokyky tulee vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko 70-luvulla pahoinvointia?
Ihmiset elivät elämäänsä, kävivät töissä, matkustelivat harvoin (tai: harvat matkustelivat), viettivät hyvää, vaatimatonta elämäää, joka oli silloin ihan normaalia, onnellistakin. Ei olisi voitu kuvitellakaan, että nykyisen kaltainen kulutushysteria ja matkat monta kertaa vuodessa, luksuskesämökit, koko ajan uuden tavaran raahaaminen kotiin ja sen esittely muille, kalliin elektroniikan hankkiminen jo pikkulapsi-iässä olisi jotain "normaalia elämää", ja joka ei tähän kulutusstandardiin yllä, on KÖYHÄ!70-luvulla oli ihanaa. Elämä oli ihan riittävän hyvää ja onnellista. Ihmiset kävivät töissä ja hoitivat asiansa. Ei vielä ollut keksitty joka toisen masennusta ja yhteiskunnan elätiksi ryhtymistä milloin milläkin syyllä.
Ihmiset kävivät töissä, ja jos töitä ei ollut, muuttivat Ruotsiin.
Ihmiset kuolivat nuorempina, eläkkeiden maksamiseen ei mennyt niin paljon rahaa. Eläkkeellä ei ehditty olla keskimäärin kuin joku kymmenen vuotta.
Liikenteessä kuoli viisi kertaa niin paljon ihmisiä kuin nykyään, ja kaikkialla tupakoitiin. Jos naapurin setä kaappasi nurkan taa ja kähmi siellä, siitä ei kehdannut kertoa kenellekään.
Ennen eläkkeisiin ei mennyt niin paljon rahaa koska eläkeläisiä ei yksinkertaisesti ollut. Suuret ikäluokat syntyivät vasta 1945-1950. Aiemmin ihmisiä syntyi tasaisemmin, mutta kyllä 60-vuotiaaksi elänyt ennenkin eli helposti noin 80-vuotiaaksi. Aiempien vuosikymmenten suuri lapsikuolleisuus vain laski keskimääräistä elinikää hyvin paljon.
1970-luvulla valtion rahaa ei mennyt asumistukeen, opintotukeen jne. Jokainen otti itse opintolainan ja maksoi sen sitten valmistuttuaan takaisin kymmenen vuoden aikana, minäkin tein niin. Asuttiin alivuokralaisena opintojen ajan jonkun perheen luona ja moni hoiti perheen lapsia opintojen ohella. Vuokra-asuntoja ei ollut tarpeeksi. Ja nyt ei viitsittäisi asua solussa ja saadaan asumistukea, opintorahaa ja tuettuja ruokailuja. Nykyään vaaditaan valtion tekevän kaiken, maksavan kaiken.
Nyt maksetaan eläkkeitä 33 miljardia. 1970-luvulla ei maksettu läheskään noin paljon.
Niin 1970-luvulla ei päässyt työkyvyttömyyseläkkeelle, ei ollut masennusdiagnooseja tai loppuunpalamista, ei tosin työterveyshuoltoakaan, joka niitä olisi todennut. Lähdettiin Ruotsiin töihin, jollei Suomesta löytynyt. Heikkolahjaiset ja -voimaiset olivat aputyömiehinä jne. Työnteko oli ihmisen mitta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua kyllä ketuttaa ihan jumalattomasti. Kaikki kallistuu, mutta palkat ei nouse. Juuri tuli lappu, että sähkön hinta nousee 24%. Kun kokkarit ja muut talousliberaalit saivat tahtonsa läpi ja saivat myytyä Suomen ifrastruktuurin ulkomaalaisille sijoittajille, niin täytyyhän floridalaisten eläkeläisten saada hyvät osingot.
Koronatilanne ei ole hallinassa ja sitten vielä osa kansaa hysteerisinä lähti tähän Ukraina-kiihkoiluun. AI elämä sentään. Näkivät oivan tilaisuuden päästä Natoon, ja kun pelottelukampanjan pistää pystyyn, niin eiköhän kansa luovuta loputkin veromarkkansa USA:n käytettäväksi. Ja tässä taloussodassa käytetään jotain kuppaista Ukrainaa tekosyynä - maata, joka ei ole kelvannut oikein mihinkään, kun on ollut niin korrruptoitunut ja ihmisoikeudet on olleet niin huonoissa kantimissa. Ja nyt tähän maahan syydetään avustusrahoja - voi hyvä ihme, luuleeko joku tolvana, että umpikorruptoituneessa maassa menee mikään avustus avun tarvitsijoille?
En elä samassa maailmassa tai edes Suomessa, missä nämä kiihkoilijat, meillä ei ole mitään yhteistä, puhumme eri kieltäkin. Alan mieluummin haluta elää vaikka venäläisessä komennossa. Eipä se elintaso paljoakaan notkahtaisi. Ja mahdollisessa konfliktissa pääsisi eroon kätevästi juuri noista kiihkoilijoista, kun suurin osa niistä poistuisi maista ja osa urhoollisesti tapattaisi itsensä ja urhoolliset nuoret toverinsa. Ja heidän uudet, värikkäät ystävänsä olisivat myös poistuneet nopeasti täältä, kun tukia ei enää olisi. Joka tapauksessa win-win-tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80 luvulla kaikki oli töissä. Massatyöttömyys alkoi 90 luvun lamasta eikä ole koskaan loppunut. Se aiheuttaa valtavia taloudellisia ja myös sosiaalisia ongelmia koska työttömiä sorretaan eikä heitä kohdella ihmisarvoisesti. Se paha olo siirtyy koko yhteiskuntaan.
Millä tavalla sorretaan?
70-lukuunhan tuossa verrattiin. Silloin oli suurtyöttömyys. Silti ihmiset tässä nyt muistelevat miten silloin oltiin tyytyväisiä elämään. Nykyiset työttömän tuet ovat paremmat kuin koskaan. Silti valitetaan. On totuttu liian hyvään.
En tajua kuka on keksinyt, että elintason pitäisi ylipäätään aina vain nousta. Eihän se ole mahdollista. Kuten nyttemmin on alettu huomata, luonnon kantokyky tulee vastaan.
Työmarkkinatuki on 660 kuukaudessa jos 2 lasta ja moni tekee tuolla töitä silloin saa tuohon 9 euroa / työpäivä kulukorvausta lisäksi. Jos puoliso tienaa 1600 netto niin peritään lastenhoitomaksut. Eläke ei kerry, ei ole työterveyshuoltoa, mutta kela vaatii sairaslomalapun. Kulukorvausta ei saa, jos lapsi sairastuu tai itse sairastuu, mutta hoitomaksuista ei saa alennusta. Muita tukia ei noilla tuloilla tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko 70-luvulla pahoinvointia?
Ihmiset elivät elämäänsä, kävivät töissä, matkustelivat harvoin (tai: harvat matkustelivat), viettivät hyvää, vaatimatonta elämäää, joka oli silloin ihan normaalia, onnellistakin. Ei olisi voitu kuvitellakaan, että nykyisen kaltainen kulutushysteria ja matkat monta kertaa vuodessa, luksuskesämökit, koko ajan uuden tavaran raahaaminen kotiin ja sen esittely muille, kalliin elektroniikan hankkiminen jo pikkulapsi-iässä olisi jotain "normaalia elämää", ja joka ei tähän kulutusstandardiin yllä, on KÖYHÄ!70-luvulla oli ihanaa. Elämä oli ihan riittävän hyvää ja onnellista. Ihmiset kävivät töissä ja hoitivat asiansa. Ei vielä ollut keksitty joka toisen masennusta ja yhteiskunnan elätiksi ryhtymistä milloin milläkin syyllä.
Ihmiset kävivät töissä, ja jos töitä ei ollut, muuttivat Ruotsiin.
Ihmiset kuolivat nuorempina, eläkkeiden maksamiseen ei mennyt niin paljon rahaa. Eläkkeellä ei ehditty olla keskimäärin kuin joku kymmenen vuotta.
Liikenteessä kuoli viisi kertaa niin paljon ihmisiä kuin nykyään, ja kaikkialla tupakoitiin. Jos naapurin setä kaappasi nurkan taa ja kähmi siellä, siitä ei kehdannut kertoa kenellekään.
Ennen eläkkeisiin ei mennyt niin paljon rahaa koska eläkeläisiä ei yksinkertaisesti ollut. Suuret ikäluokat syntyivät vasta 1945-1950. Aiemmin ihmisiä syntyi tasaisemmin, mutta kyllä 60-vuotiaaksi elänyt ennenkin eli helposti noin 80-vuotiaaksi. Aiempien vuosikymmenten suuri lapsikuolleisuus vain laski keskimääräistä elinikää hyvin paljon.
1970-luvulla valtion rahaa ei mennyt asumistukeen, opintotukeen jne. Jokainen otti itse opintolainan ja maksoi sen sitten valmistuttuaan takaisin kymmenen vuoden aikana, minäkin tein niin. Asuttiin alivuokralaisena opintojen ajan jonkun perheen luona ja moni hoiti perheen lapsia opintojen ohella. Vuokra-asuntoja ei ollut tarpeeksi. Ja nyt ei viitsittäisi asua solussa ja saadaan asumistukea, opintorahaa ja tuettuja ruokailuja. Nykyään vaaditaan valtion tekevän kaiken, maksavan kaiken.
Nyt maksetaan eläkkeitä 33 miljardia. 1970-luvulla ei maksettu läheskään noin paljon.
Niin 1970-luvulla ei päässyt työkyvyttömyyseläkkeelle, ei ollut masennusdiagnooseja tai loppuunpalamista, ei tosin työterveyshuoltoakaan, joka niitä olisi todennut. Lähdettiin Ruotsiin töihin, jollei Suomesta löytynyt. Heikkolahjaiset ja -voimaiset olivat aputyömiehinä jne. Työnteko oli ihmisen mitta.
Minun tätini jäi työkyvyttömyyseläkkeelle 44 - vuotiaana. Kuoli 85- vuotiaana, oli kova leipomaan vielä 80 - vuotiaana.
1970-luvulla kodin perustaneiden eli siis tuolloin aikuisiksi tulleet ja näiden koko jälkipolvi eivät saa enää samaa elintasoa kuin oli näiden ensiksi mainittujen vanhemmilla eli lapsuudenkodissa. Meillä oli materiaalisesti ehkä paremmin kuin edes rikkailla nyt vaikka ei juuri millään rahalla, mutta henkisesti on ollut hirvittävää jo 1950-luvulta ja 1970-luvulla aivan kamalaa...
Mutta nyt vasta hirveää on sekä henkisesti että materiaalisesti... Ja nyt ei taida enää olla mitään paluuta menneisyyteen vaan joku hirveä Euroopan kulttuurin kriisi puhkeaa ja murentaa kaiken sisältäpäin... yhteiskunnat ja ihmiset ja heidän elämänsä... EIKÄ KUKAAN TIEDÄ MITÄ ON TULOSSA... Minä arvelisin, että mennään kohti jotain täydellistä HÄTÄTILAA... valmistautukaa sellaiseen henkisesti!!!
Vierailija kirjoitti:
1970-luvulla kodin perustaneiden eli siis tuolloin aikuisiksi tulleet ja näiden koko jälkipolvi eivät saa enää samaa elintasoa kuin oli näiden ensiksi mainittujen vanhemmilla eli lapsuudenkodissa. Meillä oli materiaalisesti ehkä paremmin kuin edes rikkailla nyt vaikka ei juuri millään rahalla, mutta henkisesti on ollut hirvittävää jo 1950-luvulta ja 1970-luvulla aivan kamalaa...
Mutta nyt vasta hirveää on sekä henkisesti että materiaalisesti... Ja nyt ei taida enää olla mitään paluuta menneisyyteen vaan joku hirveä Euroopan kulttuurin kriisi puhkeaa ja murentaa kaiken sisältäpäin... yhteiskunnat ja ihmiset ja heidän elämänsä... EIKÄ KUKAAN TIEDÄ MITÄ ON TULOSSA... Minä arvelisin, että mennään kohti jotain täydellistä HÄTÄTILAA... valmistautukaa sellaiseen henkisesti!!!
Jos ei suostu työmarkkinatuella töihin niin tulee 3 kuukauden karenssi. Jos tule sota niin tuolla kohtelulla en maata puolusta enkä auta fyysisesti heikompia.
En ihmettele yhtään kun nykyään tiedetään miten vero varoja haaskataan järkyttävällä tavalla.
Hyvä esimerkki vero varojen holtittomasta käytöstä...
Syksyllä -15 ruotsista linja-autoilla tulleet ns, sota pako laiset, nämä nappisilmäiset parta lapset eivät olleet missään akuutissa kuoleman vaarassa ruotsissa, ainoastaan heiltä puuttui kela gold, jonka ne tuli taikasanan turvin suomesta hakemaan.
70-luvun alussa syntyneenä ja 70-80-luvuilla lapsuuteni ja nuoruuteni eläneenä olen monesti toivonut, että omat lapseni olisivat saaneet samanlaisen lapsuuden.
Materiaa oli, mutta ei ylenmäärin. Kaikilla muksuilla samanmoiset vaatteet perheen tuloista riippumatta. Kun leluja ei ollut ylenmäärin, olivat ne tärkeitä ja niillä leikitiin pitkään. Itselleni yhtenä ihan huippujuttuna on jäänyt mieleen Fisherpricen parkkitalo, jossa oli hissi ja kaikki. Sillä leikittiin pikkuveljen kanssa jonnekin kymmenvuotiaaksi.
Matkailu oli harvinaista herkkua. Ulkomaanmatka kerran viidessä vuodessa oli suuri elämys. Joku harva varakkaampi perhe matkusteli vähän useammin.
Kun viihde-elektroniikkaa ei juuri ollut ja asunnotkin kohtuu pieniä, vietettiin tosi paljon aikaa ulkona. Helsinki oli pääsääntöisesti hyvin turvallinen kaupunki lapsille ja kavereiden kanssa kuljettiin jo alaluokkalaisena vapaasti koko oman lähiön alueella. Rakenneltuin majoja pusikoihin, etsittiin aarteita, kerättiin tammenterhoja, käytiin leikkipuistossa. Milloin mitäkin. Talvella hiihdettiin, luisteltiin ja oltiin pulkkamäessä. Aina oli tekemistä.
Eikä ollut teininä somea, pyllykuvia, huulitäytteitä, merkkilaukkuja. Ei tarvetta saada uusimmat laitteet joka vuosi.
Tottakai tekninen kehitys on paljon hyvääkin tuonut, mutta paljon enemmän pahaa. Ja tämä tolkuton kulutushysteria, jota somekin ruokkii, luo ihan valtavasti henkistä köyhyyttä ja pahoinvointia, sen lisäksi, että se tuhoaa tämän planeetan.
Summa summarum, voi kun hyvinvointimme olisikin -70-luvun tasolla. Asiat olisivat paljon paremmin.
En usko, että osaan sanoa tätä nyt ihan selkeästi, mutta viimeisinä kahtena vuosikymmenenä minusta yhteiskuntaamme rapauttavin ilmiö on ollut se, että tästä on tullut aivan valtava sossula. Enkä tällä tarkoita sosiaalitukia vaan kulttuurimme muutosta. Meistä on tullut psykologeja, terapeutteja, joka ikiseen ammattiin on vuosien koulutus. Et voi edes lasta pitää sylissä jos et ole käynyt yliopistoa. Teollisuus näivettyy ja siirtyy muualle ja se korvataan kelatädeillä, lastensuojelulla, sosionomeilla ja loputtomalla määrällä ammattilässyttäjiä. Samaan aikaan kansalaisten lompakot kuihtuu ja lastemme päät on mössöä jo ennen kuin pääsee teini-ikään. Kaikki oikea työ on katoamassa ja aivopesuammatit lisääntyy, pahoinvointi lisääntyy, kyvyttömyys lisääntyy.
Ennen oli kaikilla varmuus siitä, että jos vain opiskeli ja hoiti työnsä kunnolla, elintaso ei voinut kuin nousta.
Nykyään nuoret säästävät ja sijoittavat, koska eivät usko saavansa eläkettä. Koulutus ja työhalukkuus ei ole mikään tae siitä, ettei joutuisi viimeistään viisikymppisenä ulos työelämästä.