Lue keskustelun säännöt.
Tutkimus: Suomen hyvinvointi 1970-luvun tasolla
03.04.2022 |
Vuonna 1989 hyvinvoinnin kasvu kääntyi pahoinvoinnin lisääntymiseksi. Suomessa on nyt yhtä hyvä olla tai huono olla kuin 1970-luvulla.
Kommentit (75)
Nyt eletään murrosten läpi. 10 vuoden kuluttua koko maailma on muuttunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole huomannut että elämä olisi millään tavalla huonompaa kuin -89. Äitini haikailee takaisin 70-luvulle.
Ihmiset haluava elää kuin rikkaat, se on se ongelma. Ei ihme, jos rahat ei riitä. Kerskakuluttamisesta on tullut elämäntapa ja standardi.
Vierailija kirjoitti:
Uutinen vuodelta 2008. Tuolloinhan asiat oli loistavasti. Suomen alamäki alkoi vasta 2015 Sipilän hallituksen ja wokekulttuurin myötä. 2020 alamäki onkin sitten ollut vielä jyrkempää.
Me ollaan taidettu tottua jo niin kurjuuteen ettei ihan tajuta mistä jäädään paitsi.
Vierailija kirjoitti:
Oliko 70-luvulla pahoinvointia?
Ihmiset elivät elämäänsä, kävivät töissä, matkustelivat harvoin (tai: harvat matkustelivat), viettivät hyvää, vaatimatonta elämäää, joka oli silloin ihan normaalia, onnellistakin. Ei olisi voitu kuvitellakaan, että nykyisen kaltainen kulutushysteria ja matkat monta kertaa vuodessa, luksuskesämökit, koko ajan uuden tavaran raahaaminen kotiin ja sen esittely muille, kalliin elektroniikan hankkiminen jo pikkulapsi-iässä olisi jotain "normaalia elämää", ja joka ei tähän kulutusstandardiin yllä, on KÖYHÄ!
70-luvulla oli ihanaa. Elämä oli ihan riittävän hyvää ja onnellista. Ihmiset kävivät töissä ja hoitivat asiansa. Ei vielä ollut keksitty joka toisen masennusta ja yhteiskunnan elätiksi ryhtymistä milloin milläkin syyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset haluava elää kuin rikkaat, se on se ongelma. Ei ihme, jos rahat ei riitä. Kerskakuluttamisesta on tullut elämäntapa ja standardi.
Niin no, minulla ei rahat meinaa riittää kun olen pitkäaikaistyötön. En mitään kerskakulutusta haluaisi, mutta esim. teatterissa olisi joskus kiva käydä (oman kaupungin teatteri riittää). 70-luvulla oli työttömän mahdollista muuttaa naapurimaahan töihin; nyt siellä ei enää ole sillä lailla kysyntää. 1989, onnellisuuden huippuvuonna, töitä sai kun meni firmaan ja sanoi että haluaisi töitä.
Jotenkin sitä 70-luvulla oli vielä se kuvitelma, että kun vähänkin kouluttautuu niin töitä kyllä riittää. Voi jospa tuo olisi totta niin olisin onnellinen nyt.
On se hirveetä, kun ei voi laittaa parin vuoden väkein sisustusta uusiksi, matkustella ainakin sen kaksi kertaa vuodessa, ostella vaatteita ja kenkiä jatkuvasti, käydä usein ulkona syömässä / tilata ruokaa kotiin jne.jne. siis mistä lähtien tällainen kuului ihmisten arkeen? Tai edes juhlaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika jännä ajatus, että hyvinvoinnin standardiksi asetetaan muutama Neuvostoliiton siivellä saavutettu kasinotalouden hullu vuosi.
Kouluilla törsättiin rahaa ihan hulluihin hankintoihin, koska joka penni piti käyttää ettei seuraavana vuonna saisi vähemmän. Läheiselleni, joka asui velattomassa omakotitalossa ja jolla oli säästöjäkin, tyrkytettiin väkisin pankkilainaa osakkeiden ostoon.
Jos suomalaiset olisivat noina vuosina käyttäneet julkista rahaa vähän fiksummin, ei olisi 90-luku ollut niin ankea.
Mihin laitoit rahaa viimeisinä 3 kuukautena? Menikö rahasi vain vuokraan ja ruokaan? Köyhäkin kuluttaa aika tavalla, 70-luvulla ei osteltu todellakaan koko ajan kaikkea. Köyhyyden kriteerit on muuttuneet. Enkä tarkoita, ettei voisi olla tiukkaa, mutta olemme sokeutuneet kulutukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään on paljon parempi elää suomessa kuin ennen, kaupungeissa kuuluu iloinen puheensorinaa kun on muitakin kuin seinätapettina olevia kantiksia, eteenkin kivaa on kun muunmaalaisia komeita miehiä on paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko 70-luvulla pahoinvointia?
Ihmiset elivät elämäänsä, kävivät töissä, matkustelivat harvoin (tai: harvat matkustelivat), viettivät hyvää, vaatimatonta elämäää, joka oli silloin ihan normaalia, onnellistakin. Ei olisi voitu kuvitellakaan, että nykyisen kaltainen kulutushysteria ja matkat monta kertaa vuodessa, luksuskesämökit, koko ajan uuden tavaran raahaaminen kotiin ja sen esittely muille, kalliin elektroniikan hankkiminen jo pikkulapsi-iässä olisi jotain "normaalia elämää", ja joka ei tähän kulutusstandardiin yllä, on KÖYHÄ!70-luvulla oli ihanaa. Elämä oli ihan riittävän hyvää ja onnellista. Ihmiset kävivät töissä ja hoitivat asiansa. Ei vielä ollut keksitty joka toisen masennusta ja yhteiskunnan elätiksi ryhtymistä milloin milläkin syyllä.
Ihmiset kävivät töissä, ja jos töitä ei ollut, muuttivat Ruotsiin.
Ihmiset kuolivat nuorempina, eläkkeiden maksamiseen ei mennyt niin paljon rahaa. Eläkkeellä ei ehditty olla keskimäärin kuin joku kymmenen vuotta.
Liikenteessä kuoli viisi kertaa niin paljon ihmisiä kuin nykyään, ja kaikkialla tupakoitiin. Jos naapurin setä kaappasi nurkan taa ja kähmi siellä, siitä ei kehdannut kertoa kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-luvulla suuret ikäluokat ostivat ensimmäisen autonsa ja maa autoistui nopeasti. Vuonna 1976 Suomessa saavutettiin miljoonan henkilöauton raja.
Tällä hetkellä henkilöautoja on liikennekäytössä kolmisen miljoonaa. Jokainen voi laskea, kuinka paljon rahaa vapautuisi muuhun kulutukseen, jos autoista kaksi kolmasosaa korvattaisiin kimppakyydeillä tai julkisilla.
Oma isoisäni oli 70-luvulla ammatiltaan kuorma-autoilija, mutta siviilielämässä riitti mopo.
Totta se on. Vuosi 89 jäi huippuvuodeksi. Sen jälkeen on menty alaspäin vaikka rahakäppyrää tuijottamalla olisi pitänyt päästä ylöspäin. Se on päättäjien ja samalla myös koko yhteiskunnan iso epäonnistuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistelen joskus lukeneeni tutkimuksesta, jonka mukaan juuri 1970-luvulla suomalaiset olivat onnellisimmillaan.
Suomi on ollut 50 vuotta porvarienemmistöinen maa, kyllähän se alkaa tuntua kansan palveluissa.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on paljon parempi elää suomessa kuin ennen, kaupungeissa kuuluu iloinen puheensorinaa kun on muitakin kuin seinätapettina olevia kantiksia, eteenkin kivaa on kun muunmaalaisia komeita miehiä on paljon.
0/5
Vierailija kirjoitti:
Suomi on ollut 50 vuotta porvarienemmistöinen maa, kyllähän se alkaa tuntua kansan palveluissa.
Hyvä jos tuntuu, koska joku ne palvelut aina joutuu maksamaan. Minä raadan, jotta joku toinen saa ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla suuret ikäluokat ostivat ensimmäisen autonsa ja maa autoistui nopeasti. Vuonna 1976 Suomessa saavutettiin miljoonan henkilöauton raja.
Tällä hetkellä henkilöautoja on liikennekäytössä kolmisen miljoonaa. Jokainen voi laskea, kuinka paljon rahaa vapautuisi muuhun kulutukseen, jos autoista kaksi kolmasosaa korvattaisiin kimppakyydeillä tai julkisilla.
Oma isoisäni oli 70-luvulla ammatiltaan kuorma-autoilija, mutta siviilielämässä riitti mopo.
Niin riitti, koska isommat tavarat kulkivat kotiin sillä kuorma-autolla… DUH!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko 70-luvulla pahoinvointia?
Ihmiset elivät elämäänsä, kävivät töissä, matkustelivat harvoin (tai: harvat matkustelivat), viettivät hyvää, vaatimatonta elämäää, joka oli silloin ihan normaalia, onnellistakin. Ei olisi voitu kuvitellakaan, että nykyisen kaltainen kulutushysteria ja matkat monta kertaa vuodessa, luksuskesämökit, koko ajan uuden tavaran raahaaminen kotiin ja sen esittely muille, kalliin elektroniikan hankkiminen jo pikkulapsi-iässä olisi jotain "normaalia elämää", ja joka ei tähän kulutusstandardiin yllä, on KÖYHÄ!70-luvulla oli ihanaa. Elämä oli ihan riittävän hyvää ja onnellista. Ihmiset kävivät töissä ja hoitivat asiansa. Ei vielä ollut keksitty joka toisen masennusta ja yhteiskunnan elätiksi ryhtymistä milloin milläkin syyllä.
Ihmiset kävivät töissä, ja jos töitä ei ollut, muuttivat Ruotsiin.
Ihmiset kuolivat nuorempina, eläkkeiden maksamiseen ei mennyt niin paljon rahaa. Eläkkeellä ei ehditty olla keskimäärin kuin joku kymmenen vuotta.
Liikenteessä kuoli viisi kertaa niin paljon ihmisiä kuin nykyään, ja kaikkialla tupakoitiin. Jos naapurin setä kaappasi nurkan taa ja kähmi siellä, siitä ei kehdannut kertoa kenellekään.
Ennen eläkkeisiin ei mennyt niin paljon rahaa koska eläkeläisiä ei yksinkertaisesti ollut. Suuret ikäluokat syntyivät vasta 1945-1950. Aiemmin ihmisiä syntyi tasaisemmin, mutta kyllä 60-vuotiaaksi elänyt ennenkin eli helposti noin 80-vuotiaaksi. Aiempien vuosikymmenten suuri lapsikuolleisuus vain laski keskimääräistä elinikää hyvin paljon.
Oliko 70-luvulla pahoinvointia?
Ihmiset elivät elämäänsä, kävivät töissä, matkustelivat harvoin (tai: harvat matkustelivat), viettivät hyvää, vaatimatonta elämäää, joka oli silloin ihan normaalia, onnellistakin. Ei olisi voitu kuvitellakaan, että nykyisen kaltainen kulutushysteria ja matkat monta kertaa vuodessa, luksuskesämökit, koko ajan uuden tavaran raahaaminen kotiin ja sen esittely muille, kalliin elektroniikan hankkiminen jo pikkulapsi-iässä olisi jotain "normaalia elämää", ja joka ei tähän kulutusstandardiin yllä, on KÖYHÄ!