15 vuotiaan pojan äitinä oleminen on ihan kamalaa

-Kapanteri.- kirjoitti:

Jo oven takaa kuuluu räkänauru vahingonilosta, ainoasta ilosta täällä.

Halvat huvit on tiedossa... onneksi et lisäänny.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on 15-vuotias poika, joka on aivan ihana. Ysin pinnassa numerot, ei ryyppää, viihtyy kotona, urheilee tavoitteellisesti jne.

Mutta suuri osa kavereistaan ei tällaisia ole. On ryyppyreissuja, viritettyjä mopoja, känniajeluita, heikot numerot eikä vanhemmilla hajuakaan, missä lapsi luuhaa viikonloput. Hirveän vaikea on tajuta, miksi vanhemmat tuon kaiken kustantavat. On mopot, iphonet, laskettelureissut ja etelänmatkat, uusimmat muotivaatteet ja jatkuvasti rahaa bensaan, alkoholiin jne. Moni täällä on kuvaillut minua natsiäidiksi, kun lapseni ei saa kaikkea mahdollista vain hengittämällä. Paljon toki saa, esim. pelaamiseen liittyviä juttuja ja harrastukseen liittyviä juttuja, mutta aina on sanottu, että koulun pitää sujua, jotta saa etuuksia. Ja niinhän se sujuu.

Toisaalta tämä 15v poika on varmaan ns. helppo tapaus, meillä on myös tulinen 12v jonka kanssa väännetään aivan kaikesta. On todella jäärä ja huutamiset on tulleet tutuiksi. Silti on säännöt, joista pidetään kiinni, ja on tosi vaikea kuvitella, etten parin vuoden päästä muka tietäisi, missä hän on lauantai-iltana. Se hyvä puoli natsiäitiydessä on, että lapsi on turvassa. Menettää tietokoneen, kännykän, peliaikaa jne. jos hommat ei suju. Tietää sen, joten huutamalla on vielä selvitty.

Heh, vanhemmuuden kupla on ihana. Meilläkin esikoinen poika ja voi kuinka hyvänä äitinä olen itseäni pitänyt! Meinaatko, että niissä ei perheissä ei ole sääntöjä, joissa on hankaluuksia? Otetaanpa ajatusleikki. Jos nyt kävisikin niin, että tyttäresi alkaisi liikkumaan väärissä paikoissa. Otat kännykän pois ja lapsi lähtee silti. On uudella kaverilla etkä tiedä yhteystietoja tai kaverit ei kerro olinpaikkaa. Laitat lapsen kotiarestiin. Pystytkö viemään ja hakemaan hänet aina koulusta, ettei lähde omille teilleen? Pystytkö vahtimaan 24/7? Nimittäin, niitä ongelmia voi tulla hyvillekin perheille ja silloin se vanhemmuus vasta punnitaan. Harva pystyy edes kuvittelemaan millaisia ongelmia voi tulla rakkaudesta, säännöistä ja hyvistä väleistä HUOLIMATTA. Mutta niin, mitä tekisit noissa tilanteissa?

Naulan kantaan. Sitten, kun nuorella ei ole natsisääntöjä ja hän liikkuu paljon kavereiden kanssa nuoruudestaan nauttien, mutta silti tulee kotiin silloin kun on sovittu eikä koulumenestys tule palkkion perässä vaan siksi, että lapsi tajuaa, miksi koulun eteen kannattaa tehdä hommia, voisi EHKÄ puhua onnistuneesta kasvatuksesta. Ehkä. Tämäkin tosin pitkälti tuuria ja lapsen luonteesta kiinni. Se, että koiraksi alistettu lapsi tottelee, ei kerro muuta kuin että hän pelkää vanhempiaan eikä taatusti ole heille koskaan rehellinen ja voi hyvinkin vielä tehdä tyhmyyksiä, kunhan tilaisuus siihen aukeaa.

Mikä on natsisääntö? Se, että lapseni ei perseile ja menestyy, ei tarkoita, etteikö hänellä olisi kavereita ja omaa elämää. Lapseni ei ole alistettu koira, vaikka hän ei ryyppää eikä rellestä viikonloppuisin. Hänellä ei esimerkiksi ole koskaan ollut kotiintuloaikoja vaan soittaa, kun haluaa kyydin kotiin. Me vanhemmat haemme mistä tahansa ja mihin aikaan tahansa, ja lapseni voi puhua meille. Mutta sikailusta tulee seurauksia. Kännykkää ei ole vielä menettänyt koskaan, mutta meillä on sellainen vanhanaikainen kännykkä, jonka tietää saavansa käyttöön, jos homma lähtisi lapasesta. Kerranvon ollut pelikone jäähyllä kuukauden, oli muuten ainoa kerta, kun lapseni mokasi ja pahasti.

Nuorempi lapseni on muuten myös poika ja olen varma, että jotain säpinää hänen kanssaan vielä syntyy. Karkailuja on vaikea uskoa, kun tosiaan saa mennä, kunhan on kännykän päässä. Kotiaresteja ei ole ollut käytössä. Pojat ovat fiksuja ja luottavat meihin, joten toivon tämän kantavan pitkälle. Tietävät myös, että tarvittaessa joustan ja ymmärrän, kunhan syyt selitetään. Tulevaisuutta en voi ennustaa, joten en voi vannoa, etteikö ap: n kaltaista tilannetta tulisi mutta siitä,olen varma, että en vain istuisi kotona miettimässä, missä lapseni luuhaa enkä palkkioksi maksa bensarahat ja etelänmatkat. Tarvittaessa soitan koko kaveripiirin vanhempineen läpi ja ajaisin kaikki kadut ja tiet enkä kahta kertaa miettisi, voisinko nolata lapseni hakemalla hänet kotiin ryyppyporukasta. Tarvittaessa teen, mitä enoni teki serkulleni ja menen ryyppyporukkaan mukaan. Pysyy ainakin hengissä, jos olen paikalla.

Joku puhui maalle muutosta pitääkseen teinit aisoissa. Asuin itse teininä pienellä paikkakunnalla, kun taas jo 18-vuotias poikani isossa kaupungissa.

Meillä ei ollut mitään muuta tekemistä kuin ryypätä. Kesätkin istuttiin porukalla jossain pusikossa/järven rannalla vetämässä viinaa. Joskus jonkun vanhemmat oli pois kotoa, niin sinne meni kaikki juopottelemaan. Ihan älytöntä touhua. Poikani kaveriporukka käy katsomassa jääkiekko- ja jalkapallopelejä, leffassa, syömässä, maauimalassa, uimarannalla, heittelemässä frisbeetä, minigolfaamassa, hohtokeilaamassa jne. Toki kaljaakin on juotu, mutta on hieman järkevämpää nuoruus ollut kuin itselläni aikoinaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on 15-vuotias poika, joka on aivan ihana. Ysin pinnassa numerot, ei ryyppää, viihtyy kotona, urheilee tavoitteellisesti jne.

Mutta suuri osa kavereistaan ei tällaisia ole. On ryyppyreissuja, viritettyjä mopoja, känniajeluita, heikot numerot eikä vanhemmilla hajuakaan, missä lapsi luuhaa viikonloput. Hirveän vaikea on tajuta, miksi vanhemmat tuon kaiken kustantavat. On mopot, iphonet, laskettelureissut ja etelänmatkat, uusimmat muotivaatteet ja jatkuvasti rahaa bensaan, alkoholiin jne. Moni täällä on kuvaillut minua natsiäidiksi, kun lapseni ei saa kaikkea mahdollista vain hengittämällä. Paljon toki saa, esim. pelaamiseen liittyviä juttuja ja harrastukseen liittyviä juttuja, mutta aina on sanottu, että koulun pitää sujua, jotta saa etuuksia. Ja niinhän se sujuu.

Toisaalta tämä 15v poika on varmaan ns. helppo tapaus, meillä on myös tulinen 12v jonka kanssa väännetään aivan kaikesta. On todella jäärä ja huutamiset on tulleet tutuiksi. Silti on säännöt, joista pidetään kiinni, ja on tosi vaikea kuvitella, etten parin vuoden päästä muka tietäisi, missä hän on lauantai-iltana. Se hyvä puoli natsiäitiydessä on, että lapsi on turvassa. Menettää tietokoneen, kännykän, peliaikaa jne. jos hommat ei suju. Tietää sen, joten huutamalla on vielä selvitty.

Heh, vanhemmuuden kupla on ihana. Meilläkin esikoinen poika ja voi kuinka hyvänä äitinä olen itseäni pitänyt! Meinaatko, että niissä ei perheissä ei ole sääntöjä, joissa on hankaluuksia? Otetaanpa ajatusleikki. Jos nyt kävisikin niin, että tyttäresi alkaisi liikkumaan väärissä paikoissa. Otat kännykän pois ja lapsi lähtee silti. On uudella kaverilla etkä tiedä yhteystietoja tai kaverit ei kerro olinpaikkaa. Laitat lapsen kotiarestiin. Pystytkö viemään ja hakemaan hänet aina koulusta, ettei lähde omille teilleen? Pystytkö vahtimaan 24/7? Nimittäin, niitä ongelmia voi tulla hyvillekin perheille ja silloin se vanhemmuus vasta punnitaan. Harva pystyy edes kuvittelemaan millaisia ongelmia voi tulla rakkaudesta, säännöistä ja hyvistä väleistä HUOLIMATTA. Mutta niin, mitä tekisit noissa tilanteissa?

Naulan kantaan. Sitten, kun nuorella ei ole natsisääntöjä ja hän liikkuu paljon kavereiden kanssa nuoruudestaan nauttien, mutta silti tulee kotiin silloin kun on sovittu eikä koulumenestys tule palkkion perässä vaan siksi, että lapsi tajuaa, miksi koulun eteen kannattaa tehdä hommia, voisi EHKÄ puhua onnistuneesta kasvatuksesta. Ehkä. Tämäkin tosin pitkälti tuuria ja lapsen luonteesta kiinni. Se, että koiraksi alistettu lapsi tottelee, ei kerro muuta kuin että hän pelkää vanhempiaan eikä taatusti ole heille koskaan rehellinen ja voi hyvinkin vielä tehdä tyhmyyksiä, kunhan tilaisuus siihen aukeaa.

Mikä on natsisääntö? Se, että lapseni ei perseile ja menestyy, ei tarkoita, etteikö hänellä olisi kavereita ja omaa elämää. Lapseni ei ole alistettu koira, vaikka hän ei ryyppää eikä rellestä viikonloppuisin. Hänellä ei esimerkiksi ole koskaan ollut kotiintuloaikoja vaan soittaa, kun haluaa kyydin kotiin. Me vanhemmat haemme mistä tahansa ja mihin aikaan tahansa, ja lapseni voi puhua meille. Mutta sikailusta tulee seurauksia. Kännykkää ei ole vielä menettänyt koskaan, mutta meillä on sellainen vanhanaikainen kännykkä, jonka tietää saavansa käyttöön, jos homma lähtisi lapasesta. Kerranvon ollut pelikone jäähyllä kuukauden, oli muuten ainoa kerta, kun lapseni mokasi ja pahasti.

Nuorempi lapseni on muuten myös poika ja olen varma, että jotain säpinää hänen kanssaan vielä syntyy. Karkailuja on vaikea uskoa, kun tosiaan saa mennä, kunhan on kännykän päässä. Kotiaresteja ei ole ollut käytössä. Pojat ovat fiksuja ja luottavat meihin, joten toivon tämän kantavan pitkälle. Tietävät myös, että tarvittaessa joustan ja ymmärrän, kunhan syyt selitetään. Tulevaisuutta en voi ennustaa, joten en voi vannoa, etteikö ap: n kaltaista tilannetta tulisi mutta siitä,olen varma, että en vain istuisi kotona miettimässä, missä lapseni luuhaa enkä palkkioksi maksa bensarahat ja etelänmatkat. Tarvittaessa soitan koko kaveripiirin vanhempineen läpi ja ajaisin kaikki kadut ja tiet enkä kahta kertaa miettisi, voisinko nolata lapseni hakemalla hänet kotiin ryyppyporukasta. Tarvittaessa teen, mitä enoni teki serkulleni ja menen ryyppyporukkaan mukaan. Pysyy ainakin hengissä, jos olen paikalla.

Entä, jos et tiedä missä lapsesi on? On löytynyt uusi kaveri, jonka nimeä et tiedä tai hän ei kerro missä lapsesi on? Mitä teet, jos et löydä lastasi etsimisestä huolimatta? Pystytkö todella valvomaan häntä 24/7, ettei karkaile? Mitä teet, jos olet takavarikoinut puhelimen etkä saa häntä kiinni ja on omilla menoillaan? Entä, jos lapsesi masentuu eikä häntä enää kiinnosta, onko koko puhelinta tai pelikonetta olemassakaan? Tässä ei nyt haeta vastaukseksi sitä, että haet apua lapselle, koska sen pitäisi olla itsestäänselvää eikä sitä aina saa, saatikka, että se auttaisi hetkessä. Jos mietit näitä niin ehkä ymmärrät itsekin, ettei asiat todellakaan ole niin yksinkertaisia kuin niiden kuvittelisi olevan. Jos ehdotat lasta huostaan niin voin kertoa, että sekään ei ole mikään autuaaksi tekevä ratkaisu. Valitettavan usein siellä sijoituksessa ongelmat vaan kärjistyy ns. huonossa seurassa. Toki ymmärrän erittäin hyvin myös sen, että tällaisten asioiden pohtiminen voi tuntua absurdilta, jos ne muut lapset uskoo sanaa eikä erityisiä haasteita ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on 15-vuotias poika, joka on aivan ihana. Ysin pinnassa numerot, ei ryyppää, viihtyy kotona, urheilee tavoitteellisesti jne.

Mutta suuri osa kavereistaan ei tällaisia ole. On ryyppyreissuja, viritettyjä mopoja, känniajeluita, heikot numerot eikä vanhemmilla hajuakaan, missä lapsi luuhaa viikonloput. Hirveän vaikea on tajuta, miksi vanhemmat tuon kaiken kustantavat. On mopot, iphonet, laskettelureissut ja etelänmatkat, uusimmat muotivaatteet ja jatkuvasti rahaa bensaan, alkoholiin jne. Moni täällä on kuvaillut minua natsiäidiksi, kun lapseni ei saa kaikkea mahdollista vain hengittämällä. Paljon toki saa, esim. pelaamiseen liittyviä juttuja ja harrastukseen liittyviä juttuja, mutta aina on sanottu, että koulun pitää sujua, jotta saa etuuksia. Ja niinhän se sujuu.

Toisaalta tämä 15v poika on varmaan ns. helppo tapaus, meillä on myös tulinen 12v jonka kanssa väännetään aivan kaikesta. On todella jäärä ja huutamiset on tulleet tutuiksi. Silti on säännöt, joista pidetään kiinni, ja on tosi vaikea kuvitella, etten parin vuoden päästä muka tietäisi, missä hän on lauantai-iltana. Se hyvä puoli natsiäitiydessä on, että lapsi on turvassa. Menettää tietokoneen, kännykän, peliaikaa jne. jos hommat ei suju. Tietää sen, joten huutamalla on vielä selvitty.

Heh, vanhemmuuden kupla on ihana. Meilläkin esikoinen poika ja voi kuinka hyvänä äitinä olen itseäni pitänyt! Meinaatko, että niissä ei perheissä ei ole sääntöjä, joissa on hankaluuksia? Otetaanpa ajatusleikki. Jos nyt kävisikin niin, että tyttäresi alkaisi liikkumaan väärissä paikoissa. Otat kännykän pois ja lapsi lähtee silti. On uudella kaverilla etkä tiedä yhteystietoja tai kaverit ei kerro olinpaikkaa. Laitat lapsen kotiarestiin. Pystytkö viemään ja hakemaan hänet aina koulusta, ettei lähde omille teilleen? Pystytkö vahtimaan 24/7? Nimittäin, niitä ongelmia voi tulla hyvillekin perheille ja silloin se vanhemmuus vasta punnitaan. Harva pystyy edes kuvittelemaan millaisia ongelmia voi tulla rakkaudesta, säännöistä ja hyvistä väleistä HUOLIMATTA. Mutta niin, mitä tekisit noissa tilanteissa?

Naulan kantaan. Sitten, kun nuorella ei ole natsisääntöjä ja hän liikkuu paljon kavereiden kanssa nuoruudestaan nauttien, mutta silti tulee kotiin silloin kun on sovittu eikä koulumenestys tule palkkion perässä vaan siksi, että lapsi tajuaa, miksi koulun eteen kannattaa tehdä hommia, voisi EHKÄ puhua onnistuneesta kasvatuksesta. Ehkä. Tämäkin tosin pitkälti tuuria ja lapsen luonteesta kiinni. Se, että koiraksi alistettu lapsi tottelee, ei kerro muuta kuin että hän pelkää vanhempiaan eikä taatusti ole heille koskaan rehellinen ja voi hyvinkin vielä tehdä tyhmyyksiä, kunhan tilaisuus siihen aukeaa.

Mikä on natsisääntö? Se, että lapseni ei perseile ja menestyy, ei tarkoita, etteikö hänellä olisi kavereita ja omaa elämää. Lapseni ei ole alistettu koira, vaikka hän ei ryyppää eikä rellestä viikonloppuisin. Hänellä ei esimerkiksi ole koskaan ollut kotiintuloaikoja vaan soittaa, kun haluaa kyydin kotiin. Me vanhemmat haemme mistä tahansa ja mihin aikaan tahansa, ja lapseni voi puhua meille. Mutta sikailusta tulee seurauksia. Kännykkää ei ole vielä menettänyt koskaan, mutta meillä on sellainen vanhanaikainen kännykkä, jonka tietää saavansa käyttöön, jos homma lähtisi lapasesta. Kerranvon ollut pelikone jäähyllä kuukauden, oli muuten ainoa kerta, kun lapseni mokasi ja pahasti.

Nuorempi lapseni on muuten myös poika ja olen varma, että jotain säpinää hänen kanssaan vielä syntyy. Karkailuja on vaikea uskoa, kun tosiaan saa mennä, kunhan on kännykän päässä. Kotiaresteja ei ole ollut käytössä. Pojat ovat fiksuja ja luottavat meihin, joten toivon tämän kantavan pitkälle. Tietävät myös, että tarvittaessa joustan ja ymmärrän, kunhan syyt selitetään. Tulevaisuutta en voi ennustaa, joten en voi vannoa, etteikö ap: n kaltaista tilannetta tulisi mutta siitä,olen varma, että en vain istuisi kotona miettimässä, missä lapseni luuhaa enkä palkkioksi maksa bensarahat ja etelänmatkat. Tarvittaessa soitan koko kaveripiirin vanhempineen läpi ja ajaisin kaikki kadut ja tiet enkä kahta kertaa miettisi, voisinko nolata lapseni hakemalla hänet kotiin ryyppyporukasta. Tarvittaessa teen, mitä enoni teki serkulleni ja menen ryyppyporukkaan mukaan. Pysyy ainakin hengissä, jos olen paikalla.

Entä, jos et tiedä missä lapsesi on? On löytynyt uusi kaveri, jonka nimeä et tiedä tai hän ei kerro missä lapsesi on? Mitä teet, jos et löydä lastasi etsimisestä huolimatta? Pystytkö todella valvomaan häntä 24/7, ettei karkaile? Mitä teet, jos olet takavarikoinut puhelimen etkä saa häntä kiinni ja on omilla menoillaan? Entä, jos lapsesi masentuu eikä häntä enää kiinnosta, onko koko puhelinta tai pelikonetta olemassakaan? Tässä ei nyt haeta vastaukseksi sitä, että haet apua lapselle, koska sen pitäisi olla itsestäänselvää eikä sitä aina saa, saatikka, että se auttaisi hetkessä. Jos mietit näitä niin ehkä ymmärrät itsekin, ettei asiat todellakaan ole niin yksinkertaisia kuin niiden kuvittelisi olevan. Jos ehdotat lasta huostaan niin voin kertoa, että sekään ei ole mikään autuaaksi tekevä ratkaisu. Valitettavan usein siellä sijoituksessa ongelmat vaan kärjistyy ns. huonossa seurassa. Toki ymmärrän erittäin hyvin myös sen, että tällaisten asioiden pohtiminen voi tuntua absurdilta, jos ne muut lapset uskoo sanaa eikä erityisiä haasteita ole.

Lisään vielä, että lapsen haasteet ei tarkoita sitä, etteikö lapsi olisi fiksu ja välit vanhempiin kunnossa. Kuten sanoin aiemmin, haastavissa vaiheissa se vanhemmuus punnitaan. Kun lapsi tulee kertomaan kaikista kipeimmistä asioistaan pelkäämättä sitä, että nyt hänet leimataan vaikeaksi ja tyhmäksi, voi sanoa, että välit ovat todellakin kunnossa. Enkä siis missään nimessä halua vähätellä teidän perhettänne, uskon täysin, että teillä on asiat kunnossa. Itse vaan olen kuullut myös paljon lasten kavereiden kipeitä asioita, joita he eivät voi kertoa kotonaan, vaikka vanhemmat kuvittelevat niin. Ja jos uskaltavatkin niin vastaanotto on välillä todella välinpitämätöntä, etenkin niillä, jotka tottuneet siihen, että lapsi on ns. täydellinen. Siksi näitä tilanteita olisi jokaisen hyvä miettiä etukäteen.

Olin itse samanlainen teininä ja ihan fiksu aikuinen minusta tuli. Kauhulla odotan kyllä omien lasten teini-ikää. Sitä itse kuvitteli silloin osaavansa huolehtia itsestä, mutta jälkikäteen ymmärtää, kuinka vastuuton on ollut ja tehnyt hyvin tyhmiä asioita. Ei sitä vanhempien huolta silloin ymmärtänyt, kun nuokkui kännissä viikonloput ties missä.

Kerroin joskus täällä kuskaavani 16v poikaani jääkiekkotreeneihin ja käyn katsomassa heidän kaikki pelit. Sain hirveän p-myrskyn päälleni, kuinka olen curling-äiti, natsimutsi, läheisriippuvainen ja poikani ei itsenäisty koskaan.

Silti kannustan pienten lasten äitejä etsimään lapsille mieluisat harrastukset ja itsekin vähän niihin panostamaan. Murheet teini-iässä huomattavasti pienemmät, kun iso osa viikonlopuista menee pelireissuilla yms. En toki väitä, etteikö nuo jo 17-vuotiaat jätkät ole kaljaa juoneet, mutta aika maltillista tuntuu olevan.

Vierailija kirjoitti:

Karmein on kun mamma saa viimeisellä munasolullaan tyttönsä noin 37-vuotiaana.

Sitten viisikymppisenä vaihdevuosissa saa taistella murrosikäisen tyttönsä kanssa 😂

Huh, onneksi sain pojan 41v. Selviän siis tältä.