Voiko vanha ihminen mennä muutamassa päivässä
todella huonoon kuntoon ilman mitään erikoista syytä? Anoppi oli torstaina vielä ihan ok, fyysiseen kuntoonsa nähden, puhui kaikenlaista ihan järkevää, esim. siitä miten pakolaisia tulee nyt paljon tänne. Keskiviikkona kävi muistipolilla kun on vähän muisti heikentynyt. Lääkkeitä syö paljon, olkapäässä on vikaa ja sydämeen laitettu tahdistin. Pissatulehduksia on ollut aika usein nyt kun on tämän vuoden puolella sairastanut sitä sydäntä. Pissatulehduksen vaikutuksesta tai jos on annettu vahvoja kipulääkkeitä on mennyt ihan sekavaksi, mutta tilanne korjaantunut aina joko antibiooteilla tai kipulääkkeiden ottamisen lopettamisella.
Anoppi on puhunut että ei halua ottaa lääkkeitä ja että ei oikein halua syödäkään aina kun palvelutalon henkilökunta ruokaa tyrkyttää. Ja kaipa sen takia sitten joku lääkäri oli määrännyt mielialalääkkeetkin kaikkien 17 muun pillerin lisäksi. Mieheni epäili että ne mielialalääkkeet tekee sekavaksi, ja ne jätettiinkin sitten pois, ja vahvimmat kipulääkkeet, ja on tutkittu että pissatulehdusta ei nyt ole mutta silti tulehdusarvot korkealla ja annettu antibioottia. Mies kävi sairaalassa normaalisti vierastunnilla ja tuntia myöhemmin miehelle soitettiin että oli tapahtunut käänne huononpaan, joku verenkiertohäiriö, jalat kylmenneet. Istuttiin sitten koko ilta siellä sairaalassa, ja anoppi oli melko sekaisin, hengittäminen oli vaikeaa (on tupakoinut ikänsä ja nyt viikon polttamatta). Jalat kyllä lämpenivät taas.
Mietittiin tässä miehen kanssa, että voiko vanhakaan ihminen mennä muutamassa päivässä noin pahasti sekavaksi. Anoppi sätkii ja muutenkin tuntuu että kuolemaa se nyt tekee, mutta mies sanoo että just samanlainen oli aikaisemminkin kun oli sekaisin esim. lääkkeistä. Mahtaako nytkään olla tosi kyseessä, vai ovatko lääkärit taas onnistuneet suolaamaan lääkkeillä koko vanhuksen tuohon kuntoon?
Kommentit (33)
Sisäelinten hidas sulkeutuminen ?! Selittäisitkö hiukan tarkemmin?
Virtsatieinfektio vie vanhuksen sekavaksi vaikka muutamassa tunnissa. Kokemusta on.
Mummolleni kävi sama. Oli muuten hyvässä kunnossa ja aika vähillä lääkkeillä, ei tahdistimia tai muita suurempia leikkauksia, MUTTA aina, kun oli pissatulehdus, lääkkeet laittoi ihan sekaisin! Ei muistanut mitään, ei jaksanut mitään, pyörtyili. Sama, jos oli jostain muusta syystä sairaalassa tai terveyskeskuksessa, oli kuin huumattu siellä. Epäilen, että syöttävät niin paljon lääkkeitä, ettei pääse karkaamaan, toisin sanoen, pysyy aloillaan, eikä tarvitse vahtia.
Joo, kuten sanoin, on nykyään vaipat, ja pissatulehduksia ollut tämän vuoden aikana varmaan neljä-viisi, kesällä vaihtoi itse vaippansa, ja sen takia pääsi hautumaan, sitten mies sanoi palvelutalon henkilökunnalle että he käyvät vaihtamassa ettei tule liian pitkää väliä.
Ja joo, oli vielä reilu viikko sitten jalkeilla, asui omassa asunnossa palvelutalossa, rollaattorin kanssa liikkui mutta silti sai sai käytyä parvekkeella tupakalla. Pientä muistioiretta ollut ja edelliskeskiviikkona kävi ensimmäisen kerran muistipolilla testeissä.
Nyt kun mies päivällä kävi äitiään katsomassa, siellä oli sama hoitaja joka eilen illalla soitti että on tapahtunut äkillinen käänne pahempaan. Hoitaja kysyi anopilta että tunnetteko kuka tuli käymään. Anoppi oli vastannut että kyllä minä sekasin olen, mutta en niin sekasin. Eli välillä puheesta saa selvää ja on ihan ok puhetta, välillä häilyy jossain muualla, liikuttaa suuta mutta mitään puhetta ei kuulu ym. outoa. Eilen illallakin tiesi ketä kävi kun meidän kolme lasta kävi, muisti nimet ym.
ap
Sekavuusvoi johtua myös kipulääkkeiden lopettamisesta. Ainakin meidän mummo oli sekavimmillaan kun kivut olivat pahat. Luuli olevansa Viipurin rautatieasemalla keskellä pommituksia. Kun sitten todettiin syöpä ja annettiin fentanyyliä, sai mummo vie kuukauden ihan järkevää ja hyvää aikaa. Kuoli toki kuitenkin ja viimeiset 4 päivää oli taas aivan sekava/kokoonaan tajuton.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 10:46"]
Virtsatieinfektio vie vanhuksen sekavaksi vaikka muutamassa tunnissa. Kokemusta on.
[/quote]
Itse jouduin muutama vuosi sitten sairaalaan. Viereisessä pedissä oli sekava vanha nainen, mutta pari päivää myöhemmin hän olikin ihan virkeä ja selväpäinen. Hän oli muun syyn takia sairaalassa, mutta pissatulehdus tuli yllättäen ja pisti sekavaksi ennen kuin antibiootit auttoivat.
Miksi on ollut viikon polttamatta?
Mulla on jotenkin kyllä nyt tunne että niinkuin anoppi olisi jollain tripillä...
Aika kauheeta on, jos se toipuu siitä tulehduksesta, mutta jää tuollaiseksi että makaa vaan sairaalassa ja välillä sekoilee, sehän voi jatkua vaikka miten pitkään, ei ole kyllä ihmisarvoista elämää. Selvinä hetkinä tajuaa kuitenkin oman surkean tilansa, ja on aina huolissaan lapsistaan, nuorin poika kantaa vastuun kaikesta vaikka olisi muutakin elämää, ja kaksi vanhinta poikaa on ihan kuutamolla, eivät uskalla tulla vanhaa äitiään edes katsomaan.
ap
Vähän tarkennan tuota mun sekavaa selostusta, eli anoppi on ollut nyt vähän yli viikon sekava. Edellistorstaina oli vielä jalkeilla ja puhui normaalisti, nyt makaa sängyssä, säpsähtelee välillä, silmät harhailee, puhuu itsekseen ja ojentelee käsiä kuin jotain muka tehdäkseen, hengittää huonosti välillä. Se menee jotenkin aaltomaisesti, välillä saa vähän puhuttua ja muistaa kysyä että pitääkö mieheni nyt töihin, ja miten hänen kipeä jalkansa nyt on, kun käytettiin illalla lapsiakin siellä, anoppi sanoi sitten hoitajalle nimeltä että ketä oli käynyt, tunnisti ja muisti, vaikka ei koko ajan siltä vaikuta että on ihan tässä maailmassa. Välillä puhuu että hän menee keittämään meille kahvia tai että hän on keittänyt mustikkasoppaa.
Nyt ei ole sairaalasta mitään kuulunut, eli tilanne varmaan ennallaan, miehen veli lupasi tänä aamuna mennä sinne, mutta ei ole hänestäkään mitään kuulunut meillepäin.
Minä alan kyllä epäillä, että kun kipulääkitys on lopetettu vasta perjantaina, että anoppi on sen vaikutuksesta vieläkin pöhnässä, ja joku tulehdus on jyllännyt, ja antibiootti ei ole siihen vielä tarpeeksi vaikuttanut. Limaa nousee kurkkuun varmaan sen takia kun on lopettanut polttamisen.
Minä ihmettelen tuossa vanhusten hoidossa, että miten lääkärit ensinnäkin määräilee lisää lääkkeitä tuntematta sen kummemmin potilasta ja tuntuu että eivät katso edes sitä kunnolla että mitä kaikkia lääkkeitä on jo määrättynä. Niitä vahvoja kipulääkkeitäkin on monta kertaa testattu, ja aina vanhus menee sekaisin ja ne pitää jättää pois, eikö siellä niiden tiedoissa lue että ei kannata määrätä mitään opioideja? Miehelle on sanottu sekavuudesta aikaisemmin, että äitisi on vanha ihminen, mutta kun mies sanoo että kolme päivää sitten oli vielä jalkeilla ja selväpuheinen omatoiminen ihminen, niin ovat ihmeissään. Eikö se nyt ole hoitohenkilökunnallekin selvä että vanha hauras ihminen menee sekaisin helposti lääkkeistä kun muutenkin on kemikaaleja täynnä? Kolesterolilääkettäkin syöttävät vielä vanhoille ihmisille joilla on sitten vielä verenohennuslääkekin, en tajua.
ap
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 10:54"]
Miksi on ollut viikon polttamatta?
[/quote]
Ei ole sairaalassa päässyt tupakalle, nytkin eilen illalla sanoi yhtäkkiä että hämpä lähtee tupakalle.
ap
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 10:48"]
Mummolleni kävi sama. Oli muuten hyvässä kunnossa ja aika vähillä lääkkeillä, ei tahdistimia tai muita suurempia leikkauksia, MUTTA aina, kun oli pissatulehdus, lääkkeet laittoi ihan sekaisin! Ei muistanut mitään, ei jaksanut mitään, pyörtyili. Sama, jos oli jostain muusta syystä sairaalassa tai terveyskeskuksessa, oli kuin huumattu siellä. Epäilen, että syöttävät niin paljon lääkkeitä, ettei pääse karkaamaan, toisin sanoen, pysyy aloillaan, eikä tarvitse vahtia.
[/quote]
ei, vti antibiootit eivät vie vanhusta sekavaksi vaan se itse tulehus -.- on aika kova tulehus vanhukselle. Saattaa päivässä viedä sekavaks9i ja muistamattomaksi, ja muutaman päivän lääkkeiden aloituksesta olla täysin normaali virkeä. Pahimmat sekavuudet alkavat vasta kun tulehdus on itänyt useita päiviä, siksi voi vaikuttaa siltä että antibiootit aiheuttavat sekavuuden.
Aloittajalle virtsatieinfektio on hyvin tod.näk. mutta kysy lääkäriltä jos epäilet heidän määräämiään lääkkeitä
tv.hoitaja
Meneekö Digoxin? Oma mummu meni parissa päivässä ihan sekaisin siitä
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 11:08"]
Meneekö Digoxin? Oma mummu meni parissa päivässä ihan sekaisin siitä
[/quote]
On ollut, mutta jätetty pois jo aikaisemmin kun lääkkeitä on vaihdeltu.
ap
Pissatulehdus saa vanhuksen menemään sekaisin. Särkylääkkeistä Panadol on meidän vanhukset myös menneet sekaisin. Suosiolla lääkäri vaihtoi Buranaan.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 11:06"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 10:48"]
Mummolleni kävi sama. Oli muuten hyvässä kunnossa ja aika vähillä lääkkeillä, ei tahdistimia tai muita suurempia leikkauksia, MUTTA aina, kun oli pissatulehdus, lääkkeet laittoi ihan sekaisin! Ei muistanut mitään, ei jaksanut mitään, pyörtyili. Sama, jos oli jostain muusta syystä sairaalassa tai terveyskeskuksessa, oli kuin huumattu siellä. Epäilen, että syöttävät niin paljon lääkkeitä, ettei pääse karkaamaan, toisin sanoen, pysyy aloillaan, eikä tarvitse vahtia.
[/quote]
ei, vti antibiootit eivät vie vanhusta sekavaksi vaan se itse tulehus -.- on aika kova tulehus vanhukselle. Saattaa päivässä viedä sekavaks9i ja muistamattomaksi, ja muutaman päivän lääkkeiden aloituksesta olla täysin normaali virkeä. Pahimmat sekavuudet alkavat vasta kun tulehdus on itänyt useita päiviä, siksi voi vaikuttaa siltä että antibiootit aiheuttavat sekavuuden.
Aloittajalle virtsatieinfektio on hyvin tod.näk. mutta kysy lääkäriltä jos epäilet heidän määräämiään lääkkeitä
tv.hoitaja
[/quote]
Sepä se, kun nyt sanovat että ei ollut pissatulehdusta, ja jostain syystä oli sanottu että ei oteta crp:tä, mutta hoitaja otti kuitenkin ja se oli jotain 200. Sitten aloitettiin antibiootti, keuhkokuumettakin on epäilty, mutta siihenkään lääkäri ei oikein kuitenkaan uskonut, on vaan sanonut että jotain tulehdusta on mutta ei tiedä missä. Nyt kai crp alkanut laskea, mutta ei kai se niin äkkiä sitten kokonaan normalisoidu.
Mahtaako olla niin, että kun on pissatulehduksia nyt ollut monta kertaa, on joutunut käyttämään vaippoja viime kuukaudet, että muutkin tulehdukset pääsee helpommin jylläämään kun pissatulehdukset on heikentäneet vastustuskykyä? Elimistö alkaa olla niin sekaisin ja loppua, kun kerran tahdistin pitää olla, ja verenkierohäiriöitä on. Ja kun pää kuvattiin näkyi että on ollut joskus aivoinfarkteja, ei tiedetä koska, mutta jälkiä oli että on ollut jotain.
ap
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 00:30"]
todella huonoon kuntoon ilman mitään erikoista syytä? Anoppi oli torstaina vielä ihan ok, fyysiseen kuntoonsa nähden, puhui kaikenlaista ihan järkevää, esim. siitä miten pakolaisia tulee nyt paljon tänne. Keskiviikkona kävi muistipolilla kun on vähän muisti heikentynyt. Lääkkeitä syö paljon, olkapäässä on vikaa ja sydämeen laitettu tahdistin. Pissatulehduksia on ollut aika usein nyt kun on tämän vuoden puolella sairastanut sitä sydäntä. Pissatulehduksen vaikutuksesta tai jos on annettu vahvoja kipulääkkeitä on mennyt ihan sekavaksi, mutta tilanne korjaantunut aina joko antibiooteilla tai kipulääkkeiden ottamisen lopettamisella.
Anoppi on puhunut että ei halua ottaa lääkkeitä ja että ei oikein halua syödäkään aina kun palvelutalon henkilökunta ruokaa tyrkyttää. Ja kaipa sen takia sitten joku lääkäri oli määrännyt mielialalääkkeetkin kaikkien 17 muun pillerin lisäksi. Mieheni epäili että ne mielialalääkkeet tekee sekavaksi, ja ne jätettiinkin sitten pois, ja vahvimmat kipulääkkeet, ja on tutkittu että pissatulehdusta ei nyt ole mutta silti tulehdusarvot korkealla ja annettu antibioottia. Mies kävi sairaalassa normaalisti vierastunnilla ja tuntia myöhemmin miehelle soitettiin että oli tapahtunut käänne huononpaan, joku verenkiertohäiriö, jalat kylmenneet. Istuttiin sitten koko ilta siellä sairaalassa, ja anoppi oli melko sekaisin, hengittäminen oli vaikeaa (on tupakoinut ikänsä ja nyt viikon polttamatta). Jalat kyllä lämpenivät taas.
Mietittiin tässä miehen kanssa, että voiko vanhakaan ihminen mennä muutamassa päivässä noin pahasti sekavaksi. Anoppi sätkii ja muutenkin tuntuu että kuolemaa se nyt tekee, mutta mies sanoo että just samanlainen oli aikaisemminkin kun oli sekaisin esim. lääkkeistä. Mahtaako nytkään olla tosi kyseessä, vai ovatko lääkärit taas onnistuneet suolaamaan lääkkeillä koko vanhuksen tuohon kuntoon?
[/quote]
Virtsatietulehduksesta kärsivä vanhus voi hallusinoida ja mennä todella huonoon kuntoon nopeasti, koska eiesimerkiksi muista juoda eli nesteytys on pielessä.Lähipiirissä yksi tapaus, joka toipui osastohoidossa kun nestetytettiin ja annettiin antibiootit. Antibiootit kyllä tappavat sitten hyvätkin mibrobit ja altistavat uusintatulehdukselle joten maitohappobakteerit olisivat hyvä lisä.
Kannattaisi myös antaa jonkun asiantuntevan lääkärin arvoida kokonaislääkitys koska 75 v. täyttäneillä maksan toiminta heikentyy niin että lääkemääriä pitää tarkistaa alaspäin, koska maksa ei pysty enää hajottamaan lääkeaineita yhtä tehokkaasti kun ennen jolloin lääkettä kertyy elimistöön ja sivuvaikutukset lisääntyvät. Ristikkäisvaikutukset pitäisi myös arvioida, osa lääkkeistä vaikuttaa toisten lääkkeiden toimintaan. Jossain vaiheessa ihmisen elämää tulee valitettavasti se kohta jossa rapautuminen on nopeampaa eikä sille oikein voi mitään.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 11:05"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 10:54"]
Miksi on ollut viikon polttamatta?
[/quote]
Ei ole sairaalassa päässyt tupakalle, nytkin eilen illalla sanoi yhtäkkiä että hämpä lähtee tupakalle.
ap
[/quote]
Onko anopilla keuhkoahtauma tai sydämen vajaatoiminta? Vaivalloinen hengitys voi johtua jommastakummasta tai kummastakin.
Vanhukset tuntuvat menevän sekaisin milloin mistäkin, selostuksestasi ymmärsin että anopillasi on tulehdusarvot koholla? Eli joku tulehdus on? Keuhkokuume? Ehkä antibiootit eivät tehoa? Ja noista opioideista, mietipä onko mummon kivempi kärsiä kivuista ja olla sekaisin niistä viimeisillä hetkillään vai olla sekaisin ja kivuton?
Vanhana kun jokaiselle tulee kremppaa mummot juoksee lääkärissä ja kiltti lääkäri määrää lääkettä, ettei tarvitse sanoa että kuule mummo oot vanha ja kroppas alkaa pettää. Sitten mummo menee palvelutaloon, jossa kauhistellaan mummon 17 lääkkeen arsenaalia ja yritetään sitä purkaa, jos mummolla on omaa järkeä päässä vaatii hän mieluummin lisää, kun ei kerran näilläkään lääkkeillä ole parantunut, vanhuudesta, jos mummolla ei ole järkeä omaiset vaativat samaa, parantavaa lääkitystä, vanhuuteen.
Parasta on jos mummolla ei ole kiinnostusta omaan lääkitykseen, mieluummin sylkee lääkkeet suustaan ja omaisetkaan eivät aktiivisesti vaadi sitä tätä ja tuota lääkettä, lääkkeet puretaan pois pikku hiljaa ja mummo porskuttaa vanhana ihmisensä joskus parasetamolia kremppoihin pyytäen vuosia, paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan kotona.
Kyllä, jos ihminen on kuolemassa voi vaikkapa sisäelinten hidas sulkeutuminen vaikuttaa kaikkeen muuhun, puhumiseen, vireyteen ja älykkyyteen. Elimistö vetelee viimeisiään ja pikkuhiljaa kuolee pois.
Kuulostaa karulta, mutta tällaisiahan me ihmiset olemme. Eläviä systeemeitä. Kun kuoleminen lähestyy, kroppa pettää, joko nopeasti tai hitaasti.
Tottakai puhukaa asiasta hoitavan lääkärin kanssa, ehkä kyseessä on tosiaan vaan lääkejuttu.
Ja ennenkaikkea, tehkää anopin olo ihanaksi. Tykkääkö hän kukista? Kahvista? Musiikista? Pienet asiat voivat saada vaikeassa tilanteessa olevan ihmisen onnelliseksi ainakin hetkellisesti.
Oma mummini nautti lusikallisista sokerista kermakahvia suuhun vaikka muu ruoka meni letkulla.
Pieniä muistoja, makuja, hajuja, kuvia, ihmisiä...