Menen ihan sekaisin, jos joku on selvästi vihamielinen tai ilkeä itseä kohtaan

Varmaan osittain senkin takia kirjoitin tänne, kun on se itsellekin sellainen mysteeri, että miksi se ilkeys on niin vaikeaa kestää. En ole aina ollut tällainen. Tää ongelma kehittyi pikkuhiljaa, nuoruuden aikana oikeastaan. Jollain tasolla en pelkää ilkeyttä, mutta tosiaan pelkään sitä, miten se vaikuttaa minuun, eli saa minut jotenkin sekaisin, epävarmaksi ja ehkä jonkinlainen hallinnan menetys tms. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksiköhän muuten joku haluaa horjuttaa toista? 

Ap

Koska silloin toinen saa siitä vallan tunnetta. Ja moni ihminen tykkää tehdä sitä, jos se on erityisen helppoa.  Mutta tällaiset ihmiset eivät ole erityisen sujut itsensä kanssa ja tuntevat alemmuutta.  Rohkeilla ja itsevarmoilla ei ole tarvetta moiseen kiusaamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan osittain senkin takia kirjoitin tänne, kun on se itsellekin sellainen mysteeri, että miksi se ilkeys on niin vaikeaa kestää. En ole aina ollut tällainen. Tää ongelma kehittyi pikkuhiljaa, nuoruuden aikana oikeastaan. Jollain tasolla en pelkää ilkeyttä, mutta tosiaan pelkään sitä, miten se vaikuttaa minuun, eli saa minut jotenkin sekaisin, epävarmaksi ja ehkä jonkinlainen hallinnan menetys tms. 

Ap

Voisin veikata, että sinä et ole saanut lapsuuden kodissasi näyttää ollenkaan huonoja tunteita, esimerkiksi kiukkua ja vihaa. Siitä syystä ahdistut kun joku kohdistaa tällaista sinuun itseesi, etkä ole koskaan oppinut toimimaan noissa tilanteissa kun ne kuvastavat sinulle jotain todella suurta pahaa, joka pitäisi vain kätkeä , piilottaa ja tukahduttaa.

Olenko oikeassa?

Mulle ei tarvi edes olla ilkeä. Saatan alkaa jonkun kanssa esim. keskustellessa käyttäytymään itselleni hyvin epäeduksi. Kai siinä ihmisessä silloin häiritsee jokin minkä tunnen intuitiivisesti, muuta syytä en oikein tähän keksi.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan osittain senkin takia kirjoitin tänne, kun on se itsellekin sellainen mysteeri, että miksi se ilkeys on niin vaikeaa kestää. En ole aina ollut tällainen. Tää ongelma kehittyi pikkuhiljaa, nuoruuden aikana oikeastaan. Jollain tasolla en pelkää ilkeyttä, mutta tosiaan pelkään sitä, miten se vaikuttaa minuun, eli saa minut jotenkin sekaisin, epävarmaksi ja ehkä jonkinlainen hallinnan menetys tms. 

Ap

Mutta jos lähdet siitä, että sä olet ok tyyppi ja aika monilla on samanlaisia fiiliksiä kuin sulla. Varmaan saat taas pikkuhiljaa enemmän varmuutta. Ehkä ihminen käy elämässään läpi erilaisia vaiheita, eikä matka ole mitenkään suoraviivainen. Joskus aina välillä saa huomata olevansa lähtöruudussa, vaikka kuvitteli kulkeneensa jo koko kierroksen 😄.

Mä olen samanlainen. Tosin mulle riittää jo se jos joku huutaa tai raivoaa jollekin toiselle niin mua ahdistaa ja pelottaa.

Valitettavasti töissä yksi työkaveri huomasi tämän ja haukkuu ja vähättelee mua koko ajan. Asia meni lopulta niin pahasti ett jouduin kertomaan esimiehlleni enkä meinannut uskaltaa kertoa kun pelkäsin että pitää mua yliherkkänä. Esimieheni kuitenkin otti asian vakavasti ja antoi minun vähän kuulla kunniani siitä etten kertonut jo aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei tarvi edes olla ilkeä. Saatan alkaa jonkun kanssa esim. keskustellessa käyttäytymään itselleni hyvin epäeduksi. Kai siinä ihmisessä silloin häiritsee jokin minkä tunnen intuitiivisesti, muuta syytä en oikein tähän keksi.

Kyllähän sitä vaistoaa ihmisestä, jos on jotenkin vihamielinen, vaikka tämä ei sitä päälle päin näyttäiskään. Luota intuitioosi, ja vältä ihmisiä jotka saa sulle huonon fiiliksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan osittain senkin takia kirjoitin tänne, kun on se itsellekin sellainen mysteeri, että miksi se ilkeys on niin vaikeaa kestää. En ole aina ollut tällainen. Tää ongelma kehittyi pikkuhiljaa, nuoruuden aikana oikeastaan. Jollain tasolla en pelkää ilkeyttä, mutta tosiaan pelkään sitä, miten se vaikuttaa minuun, eli saa minut jotenkin sekaisin, epävarmaksi ja ehkä jonkinlainen hallinnan menetys tms. 

Ap

Voisin veikata, että sinä et ole saanut lapsuuden kodissasi näyttää ollenkaan huonoja tunteita, esimerkiksi kiukkua ja vihaa. Siitä syystä ahdistut kun joku kohdistaa tällaista sinuun itseesi, etkä ole koskaan oppinut toimimaan noissa tilanteissa kun ne kuvastavat sinulle jotain todella suurta pahaa, joka pitäisi vain kätkeä , piilottaa ja tukahduttaa.

Olenko oikeassa?

Olet oikeassa ainakin siinä, että en saanut näyttää kielteisiä tunteita, esim mököttää tai kiukutella, jne. Tämä kyllä varmasti liittyy asiaan, sillä menen lukkoon, kun pitäisi puolustautua tai suuttua, yleensä vaan hymyilen. Ja olen erinomainen huijaamaan itseäni siinä, että en ole oikeasti vihainen, tai että pidän toisesta, vaikka en varmaankaan pidä, jos toinen vaan nauraa mulle päin naamaa ja on ilkeä joka kerta kun tapaan. Ja ajattelen toisesta silti vain ns hyvää, että voi miksi hän on mulle tuollainen, mikä mussa on vialla, kun toinen suhtautuu muhun noin. Ja kai mä sitten tuun epävarmaksi, kun alan miettiä millainen mun pitäisi olla, että toinen hyväksyisi mut. 

Kiitos, kysymyksesi avasi jotain oivallukseen mahdollisesti johtavaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mä olen samanlainen. Tosin mulle riittää jo se jos joku huutaa tai raivoaa jollekin toiselle niin mua ahdistaa ja pelottaa.

Valitettavasti töissä yksi työkaveri huomasi tämän ja haukkuu ja vähättelee mua koko ajan. Asia meni lopulta niin pahasti ett jouduin kertomaan esimiehlleni enkä meinannut uskaltaa kertoa kun pelkäsin että pitää mua yliherkkänä. Esimieheni kuitenkin otti asian vakavasti ja antoi minun vähän kuulla kunniani siitä etten kertonut jo aiemmin.

Hyvä että kerroit! Suomessa on aivan liikaa kiusaamista kouluissa ja työpaikoilla. Kaikilla on oikeus asialliseen kohteluun. Kiusaaminen saattaa olla jopa poliisiasia. Kiusaajat pitäis saada kaikki kuriin ja nollatoleranssi kiusaamiselle.

Empaatikko? Empaatikoille on luontaista "omia" muiden tunteita ja he eivät voi mitenkään olla onnellisia, iloisia ja hyvinvoivia, jos ympärillä olevat ihmiset eivät ole myös onnellisia, iloisia ja hyvinvoivia. Empaatikko tekee kaikkensa, että muilla olisi hyvä olla, koska muuten hänellä itselläänkään ei ole hyvä olla. Oli se sitten miljoonalle mutkalle kiertyminen toisen hyväksi, ovimattoilu tai pelleily, kuten ap tässä yrittää kääntää sen ihmisen oman halveksunnan itseensä, jotta toinen lakkaa morkkaamasta itseään ja voi paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan osittain senkin takia kirjoitin tänne, kun on se itsellekin sellainen mysteeri, että miksi se ilkeys on niin vaikeaa kestää. En ole aina ollut tällainen. Tää ongelma kehittyi pikkuhiljaa, nuoruuden aikana oikeastaan. Jollain tasolla en pelkää ilkeyttä, mutta tosiaan pelkään sitä, miten se vaikuttaa minuun, eli saa minut jotenkin sekaisin, epävarmaksi ja ehkä jonkinlainen hallinnan menetys tms. 

Ap

Voisin veikata, että sinä et ole saanut lapsuuden kodissasi näyttää ollenkaan huonoja tunteita, esimerkiksi kiukkua ja vihaa. Siitä syystä ahdistut kun joku kohdistaa tällaista sinuun itseesi, etkä ole koskaan oppinut toimimaan noissa tilanteissa kun ne kuvastavat sinulle jotain todella suurta pahaa, joka pitäisi vain kätkeä , piilottaa ja tukahduttaa.

Olenko oikeassa?

Olet oikeassa ainakin siinä, että en saanut näyttää kielteisiä tunteita, esim mököttää tai kiukutella, jne. Tämä kyllä varmasti liittyy asiaan, sillä menen lukkoon, kun pitäisi puolustautua tai suuttua, yleensä vaan hymyilen. Ja olen erinomainen huijaamaan itseäni siinä, että en ole oikeasti vihainen, tai että pidän toisesta, vaikka en varmaankaan pidä, jos toinen vaan nauraa mulle päin naamaa ja on ilkeä joka kerta kun tapaan. Ja ajattelen toisesta silti vain ns hyvää, että voi miksi hän on mulle tuollainen, mikä mussa on vialla, kun toinen suhtautuu muhun noin. Ja kai mä sitten tuun epävarmaksi, kun alan miettiä millainen mun pitäisi olla, että toinen hyväksyisi mut. 

Kiitos, kysymyksesi avasi jotain oivallukseen mahdollisesti johtavaa.

Ap

Tulet epävarmaksi, kun syvällä sisimmissäsi tiedät miten pitäisi toimia, mutta et pysty kun sulta on otettu työkalut pois. Kannattaa alkaa miettimään, mitkä on sun oikeutesi loukkaamattomuuteen ja oppia tuntemaan rehellistä suuttumusta silloin kun joku ylittää rajat. Toimimalla itseäsi vastaanikään kuin petät itsesi joka kerta ja se tuntuu pahalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen samanlainen. Tosin mulle riittää jo se jos joku huutaa tai raivoaa jollekin toiselle niin mua ahdistaa ja pelottaa.

Valitettavasti töissä yksi työkaveri huomasi tämän ja haukkuu ja vähättelee mua koko ajan. Asia meni lopulta niin pahasti ett jouduin kertomaan esimiehlleni enkä meinannut uskaltaa kertoa kun pelkäsin että pitää mua yliherkkänä. Esimieheni kuitenkin otti asian vakavasti ja antoi minun vähän kuulla kunniani siitä etten kertonut jo aiemmin.

Hyvä että kerroit! Suomessa on aivan liikaa kiusaamista kouluissa ja työpaikoilla. Kaikilla on oikeus asialliseen kohteluun. Kiusaaminen saattaa olla jopa poliisiasia. Kiusaajat pitäis saada kaikki kuriin ja nollatoleranssi kiusaamiselle.

Suosittelen kyllä ehdottomasti muillekin että työpaikka kiusaamisesta kertoo esimiehelleen. Ainakin oma esimieheni hoitaa tätä nyt todella hyvin ja ainakin nyt on havaittavissa parannusta työkaverini käytöksessä. Esimieheni myös korostaa olevansa tässä täysin minun puolellani. Hän on myös osannut lukea sen, että en pysty olemaan mukana tilanteessa jossa tätä käsitellään, vaan hän käsittelee sitä kahden kiusaajani kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen samanlainen. Tosin mulle riittää jo se jos joku huutaa tai raivoaa jollekin toiselle niin mua ahdistaa ja pelottaa.

Valitettavasti töissä yksi työkaveri huomasi tämän ja haukkuu ja vähättelee mua koko ajan. Asia meni lopulta niin pahasti ett jouduin kertomaan esimiehlleni enkä meinannut uskaltaa kertoa kun pelkäsin että pitää mua yliherkkänä. Esimieheni kuitenkin otti asian vakavasti ja antoi minun vähän kuulla kunniani siitä etten kertonut jo aiemmin.

Hyvä että kerroit! Suomessa on aivan liikaa kiusaamista kouluissa ja työpaikoilla. Kaikilla on oikeus asialliseen kohteluun. Kiusaaminen saattaa olla jopa poliisiasia. Kiusaajat pitäis saada kaikki kuriin ja nollatoleranssi kiusaamiselle.

Suosittelen kyllä ehdottomasti muillekin että työpaikka kiusaamisesta kertoo esimiehelleen. Ainakin oma esimieheni hoitaa tätä nyt todella hyvin ja ainakin nyt on havaittavissa parannusta työkaverini käytöksessä. Esimieheni myös korostaa olevansa tässä täysin minun puolellani. Hän on myös osannut lukea sen, että en pysty olemaan mukana tilanteessa jossa tätä käsitellään, vaan hän käsittelee sitä kahden kiusaajani kanssa.

Kaikissa tapauksissahan tilanne ei ole ihan helppo. Aina esimiehiltäkään ei saa toivottua tukea, joten joskus pitää kääntyä ulkopuolisen tahon puoleen. Tällaisissa tapauksissa neuvon kuitenkin keräämään todistusaineistoa tapahtuneesta kiusaamisesta etukäteen, että ei olisi vain sana sanaa vasten. Tai yksi vaihtoehto voi olla vaan lähteä, jos mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan osittain senkin takia kirjoitin tänne, kun on se itsellekin sellainen mysteeri, että miksi se ilkeys on niin vaikeaa kestää. En ole aina ollut tällainen. Tää ongelma kehittyi pikkuhiljaa, nuoruuden aikana oikeastaan. Jollain tasolla en pelkää ilkeyttä, mutta tosiaan pelkään sitä, miten se vaikuttaa minuun, eli saa minut jotenkin sekaisin, epävarmaksi ja ehkä jonkinlainen hallinnan menetys tms. 

Ap

Voisin veikata, että sinä et ole saanut lapsuuden kodissasi näyttää ollenkaan huonoja tunteita, esimerkiksi kiukkua ja vihaa. Siitä syystä ahdistut kun joku kohdistaa tällaista sinuun itseesi, etkä ole koskaan oppinut toimimaan noissa tilanteissa kun ne kuvastavat sinulle jotain todella suurta pahaa, joka pitäisi vain kätkeä , piilottaa ja tukahduttaa.

Olenko oikeassa?

Olet oikeassa ainakin siinä, että en saanut näyttää kielteisiä tunteita, esim mököttää tai kiukutella, jne. Tämä kyllä varmasti liittyy asiaan, sillä menen lukkoon, kun pitäisi puolustautua tai suuttua, yleensä vaan hymyilen. Ja olen erinomainen huijaamaan itseäni siinä, että en ole oikeasti vihainen, tai että pidän toisesta, vaikka en varmaankaan pidä, jos toinen vaan nauraa mulle päin naamaa ja on ilkeä joka kerta kun tapaan. Ja ajattelen toisesta silti vain ns hyvää, että voi miksi hän on mulle tuollainen, mikä mussa on vialla, kun toinen suhtautuu muhun noin. Ja kai mä sitten tuun epävarmaksi, kun alan miettiä millainen mun pitäisi olla, että toinen hyväksyisi mut. 

Kiitos, kysymyksesi avasi jotain oivallukseen mahdollisesti johtavaa.

Ap

Tulet epävarmaksi, kun syvällä sisimmissäsi tiedät miten pitäisi toimia, mutta et pysty kun sulta on otettu työkalut pois. Kannattaa alkaa miettimään, mitkä on sun oikeutesi loukkaamattomuuteen ja oppia tuntemaan rehellistä suuttumusta silloin kun joku ylittää rajat. Toimimalla itseäsi vastaanikään kuin petät itsesi joka kerta ja se tuntuu pahalta.

Näin varmaankin on. Ja kaipa tää, että kun ajattelen, että se toisen suhtautuminen mua kohtaan johtuu musta itsestäni, siitä millainen mä oon, niin se johtaa just siihen häpeän kokemiseen, epävarmuuden lisäksi. Ja sitten jotenkin se on sellainen outo tila se häpeän kokeminen, että ei osaa olla oma itsensä ja normaali enää. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan osittain senkin takia kirjoitin tänne, kun on se itsellekin sellainen mysteeri, että miksi se ilkeys on niin vaikeaa kestää. En ole aina ollut tällainen. Tää ongelma kehittyi pikkuhiljaa, nuoruuden aikana oikeastaan. Jollain tasolla en pelkää ilkeyttä, mutta tosiaan pelkään sitä, miten se vaikuttaa minuun, eli saa minut jotenkin sekaisin, epävarmaksi ja ehkä jonkinlainen hallinnan menetys tms. 

Ap

Voisin veikata, että sinä et ole saanut lapsuuden kodissasi näyttää ollenkaan huonoja tunteita, esimerkiksi kiukkua ja vihaa. Siitä syystä ahdistut kun joku kohdistaa tällaista sinuun itseesi, etkä ole koskaan oppinut toimimaan noissa tilanteissa kun ne kuvastavat sinulle jotain todella suurta pahaa, joka pitäisi vain kätkeä , piilottaa ja tukahduttaa.

Olenko oikeassa?

Olet oikeassa ainakin siinä, että en saanut näyttää kielteisiä tunteita, esim mököttää tai kiukutella, jne. Tämä kyllä varmasti liittyy asiaan, sillä menen lukkoon, kun pitäisi puolustautua tai suuttua, yleensä vaan hymyilen. Ja olen erinomainen huijaamaan itseäni siinä, että en ole oikeasti vihainen, tai että pidän toisesta, vaikka en varmaankaan pidä, jos toinen vaan nauraa mulle päin naamaa ja on ilkeä joka kerta kun tapaan. Ja ajattelen toisesta silti vain ns hyvää, että voi miksi hän on mulle tuollainen, mikä mussa on vialla, kun toinen suhtautuu muhun noin. Ja kai mä sitten tuun epävarmaksi, kun alan miettiä millainen mun pitäisi olla, että toinen hyväksyisi mut. 

Kiitos, kysymyksesi avasi jotain oivallukseen mahdollisesti johtavaa.

Ap

Tulet epävarmaksi, kun syvällä sisimmissäsi tiedät miten pitäisi toimia, mutta et pysty kun sulta on otettu työkalut pois. Kannattaa alkaa miettimään, mitkä on sun oikeutesi loukkaamattomuuteen ja oppia tuntemaan rehellistä suuttumusta silloin kun joku ylittää rajat. Toimimalla itseäsi vastaanikään kuin petät itsesi joka kerta ja se tuntuu pahalta.

Näin varmaankin on. Ja kaipa tää, että kun ajattelen, että se toisen suhtautuminen mua kohtaan johtuu musta itsestäni, siitä millainen mä oon, niin se johtaa just siihen häpeän kokemiseen, epävarmuuden lisäksi. Ja sitten jotenkin se on sellainen outo tila se häpeän kokeminen, että ei osaa olla oma itsensä ja normaali enää. 

Ap

Se, millainen sä olet, on just hyvä ja riittävä. Miksi sä olisit sen huonompi kuin kukaan muukaan? Jos sussa on erikoisia piirteitä, ownaa ne. Ihmiset on erilaisia persoonallisuuksia kaikki. Yritä vahvistaa itsetuntoasi ja itseäsi. Mieti kaikkia hyviä puoliasi ja arvosta itseäsi. Jokainen saa itsestään esiin sen huonoimman version itsestään jos päässä pyörii levy omasta outoudesta tai huonoudesta. Muuthan sitten reagoivat tähän versioon. Jos aidosti opit hyväksymään itsesi, muutkin hyväksyvät ja ovat varmempia seurassasi. Ne jotka eivät silloinkaan hyväksy, heillä ei ole väliä.

Kun on itse omalla puolellaan, lakkaa ajattelemasta mitä mieltä muut on susta, ja niin sen pitäisi olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen samanlainen. Tosin mulle riittää jo se jos joku huutaa tai raivoaa jollekin toiselle niin mua ahdistaa ja pelottaa.

Valitettavasti töissä yksi työkaveri huomasi tämän ja haukkuu ja vähättelee mua koko ajan. Asia meni lopulta niin pahasti ett jouduin kertomaan esimiehlleni enkä meinannut uskaltaa kertoa,siitä että olin kussu hänen auton tankkiin, kun pelkäsin että pitää mua yliherkkänä. Esimieheni kuitenkin otti asian vakavasti ja antoi minun vähän kuulla kunniani siitä etten kertonut jo aiemmin.

Hyvä että kerroit! Suomessa on aivan liikaa kiusaamista kouluissa ja työpaikoilla. Kaikilla on oikeus asialliseen kohteluun. Kiusaaminen saattaa olla jopa poliisiasia. Kiusaajat pitäis saada kaikki kuriin ja nollatoleranssi kiusaamiselle.

Suosittelen kyllä ehdottomasti muillekin että työpaikka kiusaamisesta kertoo esimiehelleen. Ainakin oma esimieheni hoitaa tätä nyt todella hyvin ja ainakin nyt on havaittavissa parannusta työkaverini käytöksessä. Esimieheni myös korostaa olevansa tässä täysin minun puolellani. Hän on myös osannut lukea sen, että en pysty olemaan mukana tilanteessa jossa tätä käsitellään, vaan hän käsittelee sitä kahden kiusaajani kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen samanlainen. Tosin mulle riittää jo se jos joku huutaa tai raivoaa jollekin toiselle niin mua ahdistaa ja pelottaa.

Valitettavasti töissä yksi työkaveri huomasi tämän ja haukkuu ja vähättelee mua koko ajan. Asia meni lopulta niin pahasti ett jouduin kertomaan esimiehlleni enkä meinannut uskaltaa kertoa kun pelkäsin että pitää mua yliherkkänä. Esimieheni kuitenkin otti asian vakavasti ja antoi minun vähän kuulla kunniani siitä etten kertonut jo aiemmin.

Hyvä että kerroit! Suomessa on aivan liikaa kiusaamista kouluissa ja työpaikoilla. Kaikilla on oikeus asialliseen kohteluun. Kiusaaminen saattaa olla jopa poliisiasia. Kiusaajat pitäis saada kaikki kuriin ja nollatoleranssi kiusaamiselle.

Suosittelen kyllä ehdottomasti muillekin että työpaikka kiusaamisesta kertoo esimiehelleen. Ainakin oma esimieheni hoitaa tätä nyt todella hyvin ja ainakin nyt on havaittavissa parannusta työkaverini käytöksessä. Esimieheni myös korostaa olevansa tässä täysin minun puolellani. Hän on myös osannut lukea sen, että en pysty olemaan mukana tilanteessa jossa tätä käsitellään, vaan hän käsittelee sitä kahden kiusaajani kanssa.

Kaikissa tapauksissahan tilanne ei ole ihan helppo. Aina esimiehiltäkään ei saa toivottua tukea, joten joskus pitää kääntyä ulkopuolisen tahon puoleen. Tällaisissa tapauksissa neuvon kuitenkin keräämään todistusaineistoa tapahtuneesta kiusaamisesta etukäteen, että ei olisi vain sana sanaa vasten. Tai yksi vaihtoehto voi olla vaan lähteä, jos mahdollista.

Totta tuokin. Itsekin harkitsin myös lähtemistä ennen kuin kerroin, mutta kiusaajani itse laittoi mustaa valkoiselle ja käytin sitä todisteena. On tietysti myös hyvä jos on toisia työkavereita ketkä voivat tarvittaessa todistaa kiusaamista käyneen vaikka eivät ole siihen puuttuneet. Esimieheni oli kysynyt työkavereiltani minun ja kiusaajani poissaollessa asiasta ja he olivat kertoneet asioita, joita itse en ollut kertonut kun olivat pienempiä kuin ne jotka kerroin. Nämä pienemmät jutut olivat myös selvää kiusaamista. Tiedän työkaverieni kertoneen, koska esimieheni mainitsi tulevansa puhumaan myös näistä asioista.

Työpaikan lupttamusmies on myös yksi kenen kanssa voi jutella jos alkaa tuntua joutuvansa kiusatuksi. Hän tietää toimintamallit ja osaa ohjeistaa prosessissa ja siinä jos ei saa esimiehensä tukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan osittain senkin takia kirjoitin tänne, kun on se itsellekin sellainen mysteeri, että miksi se ilkeys on niin vaikeaa kestää. En ole aina ollut tällainen. Tää ongelma kehittyi pikkuhiljaa, nuoruuden aikana oikeastaan. Jollain tasolla en pelkää ilkeyttä, mutta tosiaan pelkään sitä, miten se vaikuttaa minuun, eli saa minut jotenkin sekaisin, epävarmaksi ja ehkä jonkinlainen hallinnan menetys tms. 

Ap

Voisin veikata, että sinä et ole saanut lapsuuden kodissasi näyttää ollenkaan huonoja tunteita, esimerkiksi kiukkua ja vihaa. Siitä syystä ahdistut kun joku kohdistaa tällaista sinuun itseesi, etkä ole koskaan oppinut toimimaan noissa tilanteissa kun ne kuvastavat sinulle jotain todella suurta pahaa, joka pitäisi vain kätkeä , piilottaa ja tukahduttaa.

Olenko oikeassa?

Olet oikeassa ainakin siinä, että en saanut näyttää kielteisiä tunteita, esim mököttää tai kiukutella, jne. Tämä kyllä varmasti liittyy asiaan, sillä menen lukkoon, kun pitäisi puolustautua tai suuttua, yleensä vaan hymyilen. Ja olen erinomainen huijaamaan itseäni siinä, että en ole oikeasti vihainen, tai että pidän toisesta, vaikka en varmaankaan pidä, jos toinen vaan nauraa mulle päin naamaa ja on ilkeä joka kerta kun tapaan. Ja ajattelen toisesta silti vain ns hyvää, että voi miksi hän on mulle tuollainen, mikä mussa on vialla, kun toinen suhtautuu muhun noin. Ja kai mä sitten tuun epävarmaksi, kun alan miettiä millainen mun pitäisi olla, että toinen hyväksyisi mut. 

Kiitos, kysymyksesi avasi jotain oivallukseen mahdollisesti johtavaa.

Ap

Tulet epävarmaksi, kun syvällä sisimmissäsi tiedät miten pitäisi toimia, mutta et pysty kun sulta on otettu työkalut pois. Kannattaa alkaa miettimään, mitkä on sun oikeutesi loukkaamattomuuteen ja oppia tuntemaan rehellistä suuttumusta silloin kun joku ylittää rajat. Toimimalla itseäsi vastaanikään kuin petät itsesi joka kerta ja se tuntuu pahalta.

Näin varmaankin on. Ja kaipa tää, että kun ajattelen, että se toisen suhtautuminen mua kohtaan johtuu musta itsestäni, siitä millainen mä oon, niin se johtaa just siihen häpeän kokemiseen, epävarmuuden lisäksi. Ja sitten jotenkin se on sellainen outo tila se häpeän kokeminen, että ei osaa olla oma itsensä ja normaali enää. 

Ap

Se, millainen sä olet, on just hyvä ja riittävä. Miksi sä olisit sen huonompi kuin kukaan muukaan? Jos sussa on erikoisia piirteitä, ownaa ne. Ihmiset on erilaisia persoonallisuuksia kaikki. Yritä vahvistaa itsetuntoasi ja itseäsi. Mieti kaikkia hyviä puoliasi ja arvosta itseäsi. Jokainen saa itsestään esiin sen huonoimman version itsestään jos päässä pyörii levy omasta outoudesta tai huonoudesta. Muuthan sitten reagoivat tähän versioon. Jos aidosti opit hyväksymään itsesi, muutkin hyväksyvät ja ovat varmempia seurassasi. Ne jotka eivät silloinkaan hyväksy, heillä ei ole väliä.

Kivasti sanottu!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan osittain senkin takia kirjoitin tänne, kun on se itsellekin sellainen mysteeri, että miksi se ilkeys on niin vaikeaa kestää. En ole aina ollut tällainen. Tää ongelma kehittyi pikkuhiljaa, nuoruuden aikana oikeastaan. Jollain tasolla en pelkää ilkeyttä, mutta tosiaan pelkään sitä, miten se vaikuttaa minuun, eli saa minut jotenkin sekaisin, epävarmaksi ja ehkä jonkinlainen hallinnan menetys tms. 

Ap

Voisin veikata, että sinä et ole saanut lapsuuden kodissasi näyttää ollenkaan huonoja tunteita, esimerkiksi kiukkua ja vihaa. Siitä syystä ahdistut kun joku kohdistaa tällaista sinuun itseesi, etkä ole koskaan oppinut toimimaan noissa tilanteissa kun ne kuvastavat sinulle jotain todella suurta pahaa, joka pitäisi vain kätkeä , piilottaa ja tukahduttaa.

Olenko oikeassa?

Olet oikeassa ainakin siinä, että en saanut näyttää kielteisiä tunteita, esim mököttää tai kiukutella, jne. Tämä kyllä varmasti liittyy asiaan, sillä menen lukkoon, kun pitäisi puolustautua tai suuttua, yleensä vaan hymyilen. Ja olen erinomainen huijaamaan itseäni siinä, että en ole oikeasti vihainen, tai että pidän toisesta, vaikka en varmaankaan pidä, jos toinen vaan nauraa mulle päin naamaa ja on ilkeä joka kerta kun tapaan. Ja ajattelen toisesta silti vain ns hyvää, että voi miksi hän on mulle tuollainen, mikä mussa on vialla, kun toinen suhtautuu muhun noin. Ja kai mä sitten tuun epävarmaksi, kun alan miettiä millainen mun pitäisi olla, että toinen hyväksyisi mut. 

Kiitos, kysymyksesi avasi jotain oivallukseen mahdollisesti johtavaa.

Ap

Tulet epävarmaksi, kun syvällä sisimmissäsi tiedät miten pitäisi toimia, mutta et pysty kun sulta on otettu työkalut pois. Kannattaa alkaa miettimään, mitkä on sun oikeutesi loukkaamattomuuteen ja oppia tuntemaan rehellistä suuttumusta silloin kun joku ylittää rajat. Toimimalla itseäsi vastaanikään kuin petät itsesi joka kerta ja se tuntuu pahalta.

Näin varmaankin on. Ja kaipa tää, että kun ajattelen, että se toisen suhtautuminen mua kohtaan johtuu musta itsestäni, siitä millainen mä oon, niin se johtaa just siihen häpeän kokemiseen, epävarmuuden lisäksi. Ja sitten jotenkin se on sellainen outo tila se häpeän kokeminen, että ei osaa olla oma itsensä ja normaali enää. 

Ap

Se, millainen sä olet, on just hyvä ja riittävä. Miksi sä olisit sen huonompi kuin kukaan muukaan? Jos sussa on erikoisia piirteitä, ownaa ne. Ihmiset on erilaisia persoonallisuuksia kaikki. Yritä vahvistaa itsetuntoasi ja itseäsi. Mieti kaikkia hyviä puoliasi ja arvosta itseäsi. Jokainen saa itsestään esiin sen huonoimman version itsestään jos päässä pyörii levy omasta outoudesta tai huonoudesta. Muuthan sitten reagoivat tähän versioon. Jos aidosti opit hyväksymään itsesi, muutkin hyväksyvät ja ovat varmempia seurassasi. Ne jotka eivät silloinkaan hyväksy, heillä ei ole väliä.

Oikeastaan, tajusin äsken kun mietin tätä kommenttia, että se toisen ilkeys ja muu varmaan laukaisee jonkinlaisen minäkuvan, joka sisältää häpeää. Ja siksi tää epävarmuus ja ahdistus liittyy tähän toisen suhtautumiseen itseä kohtaan, esim ilkeyteen. 

Ap