80-luvulla ei ollut tuollaista (Apulanta-elokuvan puvustuksesta)
Apulanta-yhtyeen jäsenten nuoruusvuosista 80 luvulla tehdään elokuva (miksi, se olisi ihan toinen keskustelun aihe myös), mutta luin suurella ihmetyksellä näitä puvustajan kommentteja:
Takkien löytäminen on ollut vaikeinta. Jos halusi olla cool kahdeksankymmentäluvulla, piti olla tietynlainen värikäs O’neillin takki tai nahkarotsi...
Nuorisoporukoiden kermaan pääsy vaati 1980–90-lukujen taitteessa monen sadan markan satsauksen.
Monissa perheissä ei ollut varaa ostaa satojen markkojen hintaisia takkeja hetken mielijohteesta. Jos kuitenkin onnistui hankkimaan merkkitakin, pääsi automaattisesti piireihin.
– Ne rotsit maksoivat ihan älyttömästi siihen aikaan. Omat kaverini säästivät pitkään, jotta pystyivät ostamaan tarpeeksi makeat rotsit. Kun sai merkkitakin, pääsi ihmisryhmän kermaan.
– Itselläni ei ollut koskaan varaa ostaa merkkirotsia, Lampinen muistelee.
Elokuvaan ei saa puvustajan mukaan aitoa henkeä ilman riittäävää määrää aitoja kasaritakkeja.
– Takit kertovat paljon siitä ajasta. Ne määrittelivät ihmisryhmiä hyvin, eli olitko cool vai et...
1980–90-lukujen muodista puhuttaessa Levisten ohittaminen on mahdotonta. Kaikilla piti olla Levikset, myös Heinolassa.
– Levikset ovat tietysti keskiössä tuosta ajasta puhuttaessa. Ne olivat totta kai hyvin merkityksellisiä tuohon aikaan.
Levisten haaliminen elokuvan rekvisiitaksi on ollut helppoa.
– Vanhoja Leviksiä on löytynyt yllättävän hyvin kirppareilta. Ne määrittelivät myös aika tehokkaasti ihmisen cooliutta.
– Levisten hankkiminen oli aikoinaan yhtä suuren työn takana kuin merkkitakkien. Väitän, että jokainen tuohon aikaan nuoruuttaan viettänyt muistaa omat ensimmäiset Leviksensä, Lampinen naureskelee.
Ainakaan meidän kaupungissa ei tuollaista ollut. Elin iloisen tietämättömänä siitä, että takin olisi pitänyt olla jotain tiettyä merkkiä eikä farkuillakaan niin väliä ollut. En ole itse asiassa koskaan omistanut leviksiä, enkä halunnut niitä. Muistan kasarilta sen, kuinka hienosti tuunattuja rotseja ja housuja monilla oli, erityisesti punkkareilla. Niitä revittiin, maalattiin, kirjailtiin ja kankaita yhdisteltiin. NE oli todella hienoja.
Onko toi Heinola jossain Helsingin lähellä vai? Onko siellä ollut tollasta?
Kommentit (76)
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:45"]
Onkohan se puvustaja nyt ihan tilanteen tasalla? Apulanta ei ollut alkuaikoinaan todellakaan mikään muotitietoisten trendejä seuraavien nuorten juttu vaan nimenomaan päinvastoin. Kyllä siellä keikoilla oli enimmäkseen sitä porukkaa, joka ei mahtunut koulun sisäpiiriin vaan oli aika lailla ulkokehällä, eräänlaisia oman tiensä kulkijoita hekin. Ekat keikat 1990-luvun alussa ei todellakaan vetäneet paikalle sitä väkeä, jolle oli tärkeää näyttätyä ja näkyä. Vasta vuoden 1995 tienoilla suosio alkoi olla sitä luokkaa, että paikalle tuli niitäkin, jotka ei olleet 100% faneja.
[/quote]
No, koulussa varmaan oli kuitenkin trendiporukkaa ja siellähän bändin pojatkin kai kolmasosan päivästään viettivät.
Ai siis bändin tausta on se, että olivat trendipellejä mutta kehittivät itselleen sellaisen feikin "maalta rehellisesti punkkia" tms imagon? Vähän kuin miljonääri Bruce Springsteen harmaassa kollarissa ja nahkarotsissa. No taitavathan he nykyisin miljonäärejä ollakin? Ilmeisen fiksu strategia siis.
Tosin en ymmärrä ketä moinen elokuva kinostaa. Toisaalta, pitääkö sen lähteä siitä kun nämä pojat ovat pikkulapsia, alakouluikäisiä naperoita kasarilla? Nuoruushan heillä on silkkaa ysäriä.
Jos kyse on kasarin ja ysärin vaihteesta tai ysäristä, puvustaja puhuu puuta heinää.
Jos elokuvassa tietty rotsi määrittelee kuka on cool ja kuuluu sisäpiiriin niin se kertoo jo aika paljon elokuvasta ja sen esittämästä arvomaailmasta.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 10:51"]
O’neillin takeista mulla ei ole mitään mielikuvaa. Pilottirotsit, nahkatakit ja Torstain/ Club a:n takit kyllä muistan. Farkuista, ensin piti olla sikakireät micmacit, sitten tulivat levikset.
[/quote]
Jep, nuo värikkäät clubA:n takit oli must 80-luvun lopun yläasteella, O'neill on minullekin vieras.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:18"][quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 10:39"]
Itse olen Heinolan vierestä Lahdesta (tai siis Lahest) ja kyllä, paikallisen nuorisomuodin kuvaus aikakaudelta on oikein. Levisten palvonta oli naurettavissa mittasuhteisiin.
[/quote]
Oma muistoni Heinolasta 80-luvulta on kyllä ihan erilainen. Totta kai Levikset oli "the juttu", mutta kyllä siellä isolla osalla oli jotkut ihan muut farkut.
[/quote]
Tässä viisikin vuotta tekee ison eron. Levikset olivat tosiaan nimenomaan ysäri-, ei kasarijuttu. Kovimmillaan levishuuma oli varmaan juuri bändin perustamisen eli vuoden 1994 aikoihin.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:18"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:02"]Tuo on itse asiassa kuvaus 80-90-luvun taitteesta tai 90-luvun alusta, ei 80-luvulta. Itse olen pikkukaupungista kotoisin ja kyllä levikset piti olla :) mutta takeista viis. [/quote] Joo, jutussa oli määritelty aikakausi vähän hassusti. Apulannan pojat ovat olleet lapsia 80-luvulla. Bändi perustettiin 90-luvun alussa (olisiko eka levy ilmestynyt 1994?), jolloin pojat olivat 16-vuotiaita. Elokuvaa näkemättä on toki vaikea sanoa, käsitellään siinä myös jäsenten lapsuutta.
[/quote]
toni on ainakin syntynyt -75 eli yläasteella 88-91
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:45"]Onkohan se puvustaja nyt ihan tilanteen tasalla? Apulanta ei ollut alkuaikoinaan todellakaan mikään muotitietoisten trendejä seuraavien nuorten juttu vaan nimenomaan päinvastoin. Kyllä siellä keikoilla oli enimmäkseen sitä porukkaa, joka ei mahtunut koulun sisäpiiriin vaan oli aika lailla ulkokehällä, eräänlaisia oman tiensä kulkijoita hekin. Ekat keikat 1990-luvun alussa ei todellakaan vetäneet paikalle sitä väkeä, jolle oli tärkeää näyttätyä ja näkyä. Vasta vuoden 1995 tienoilla suosio alkoi olla sitä luokkaa, että paikalle tuli niitäkin, jotka ei olleet 100% faneja.
[/quote]
Elokuvassa esiintyy varmaan muitakin kuin bändin jätkät...? Ajankuvan rakentamiseksi pitää kaikilla statisteillakin olla asianmukaiset vaatteet.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 12:25"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:18"][quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 10:39"] Itse olen Heinolan vierestä Lahdesta (tai siis Lahest) ja kyllä, paikallisen nuorisomuodin kuvaus aikakaudelta on oikein. Levisten palvonta oli naurettavissa mittasuhteisiin. [/quote] Oma muistoni Heinolasta 80-luvulta on kyllä ihan erilainen. Totta kai Levikset oli "the juttu", mutta kyllä siellä isolla osalla oli jotkut ihan muut farkut. [/quote] Tässä viisikin vuotta tekee ison eron. Levikset olivat tosiaan nimenomaan ysäri-, ei kasarijuttu. Kovimmillaan levishuuma oli varmaan juuri bändin perustamisen eli vuoden 1994 aikoihin.
[/quote]
No ei, kyllä ne levikset oli must jo 80-luvun lopussa, muista kun mun vanhemmilla ei ollut varaa ja harmitti.
Oliko Kappa-paidat muualla in? Meidän koulun snobit käytti niitä, leviksiä sekä Lacosteja, mutta tuoa porukka oli ehkä 10-20 %, valtaosa oli taviksia ja pieni osa hevareita bändipaidoissaan. Olin yläasteella 87-90
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:49"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:45"]
Onkohan se puvustaja nyt ihan tilanteen tasalla? Apulanta ei ollut alkuaikoinaan todellakaan mikään muotitietoisten trendejä seuraavien nuorten juttu vaan nimenomaan päinvastoin. Kyllä siellä keikoilla oli enimmäkseen sitä porukkaa, joka ei mahtunut koulun sisäpiiriin vaan oli aika lailla ulkokehällä, eräänlaisia oman tiensä kulkijoita hekin. Ekat keikat 1990-luvun alussa ei todellakaan vetäneet paikalle sitä väkeä, jolle oli tärkeää näyttätyä ja näkyä. Vasta vuoden 1995 tienoilla suosio alkoi olla sitä luokkaa, että paikalle tuli niitäkin, jotka ei olleet 100% faneja.
[/quote]
Ajatellaan vaikka vuotta 1985, jolloin Toni on ollut 10v, ei välttämättä vielä mikään kapinallinen ollut, joten on voinut pukeutua ns muodin mukaan vielä...
[/quote]
Heinolassa ei 80-luvulla 10v pikkupojat pukeutuneet minkään erityisen muodin mukaan. Tuohon aikaan 10v oli kakara ja kakaroilla oli verkkarit/farkut ja collegepusero.
Tähän asti on kerrottu, että elokuva käsittelee Apulantaa ja joukkokohtaukset jne. on bändiajalta, ei lapsuudesta. Bänsi perustettiin vasta 1990-luvulla, joten aika outoa, jos tarvitaan runsaasti 80-lukuista puvustusta.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 12:27"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:45"]Onkohan se puvustaja nyt ihan tilanteen tasalla? Apulanta ei ollut alkuaikoinaan todellakaan mikään muotitietoisten trendejä seuraavien nuorten juttu vaan nimenomaan päinvastoin. Kyllä siellä keikoilla oli enimmäkseen sitä porukkaa, joka ei mahtunut koulun sisäpiiriin vaan oli aika lailla ulkokehällä, eräänlaisia oman tiensä kulkijoita hekin. Ekat keikat 1990-luvun alussa ei todellakaan vetäneet paikalle sitä väkeä, jolle oli tärkeää näyttätyä ja näkyä. Vasta vuoden 1995 tienoilla suosio alkoi olla sitä luokkaa, että paikalle tuli niitäkin, jotka ei olleet 100% faneja. [/quote] Elokuvassa esiintyy varmaan muitakin kuin bändin jätkät...? Ajankuvan rakentamiseksi pitää kaikilla statisteillakin olla asianmukaiset vaatteet.
[/quote]
Miksi porukka puetaan 80-lukuisesti, jos aikakausi on 90-luku? Ja siellä alkuaikojen keikoilla todellakin kävi ihan muu kuin lewis-porukka, Apulannan musiikki kun ei ollut mitään varsinaista valtavirtaa, jota "piti" kuunnella.
Tuon ajan nuorena on mielenkiintoista nähdä, mitä jälkikäteen keksittyjä kliseitä sinne 90-luvulle mahdollisesti sijoitetaan. Luukuttaako kaikki muut nuoret vain What Is Lovea, joka oikeasti oli aika huomaamaton hitti vaikka onkin nykyisin nostettu ysärin tunnukseksi, vai soiko diskossa esim. Real McCoy tai 2 Unlimited, jotka ovat täysin unohdettuja vaikka olivat suuria silloin.
Kyllä minä ainakin tunnistan nuo puvustajan kommentit, tosin vähän vähemmän dramaattisesti (en asunut eteläsuomessa ja suht pienellä paikkakunnalla). O´neillin neonkirjavat takit oli ehkä hienoimpia mitä oli, mutta en kyllä tunnista ajatusta, että takilla pääsi piireihin (lol). Sellaiset pusakkatyyliset takit oli kuitenkin supercool, paljon oli myös baseball-takkeja ja ne oli ehkä kaikkein eniten hot joskus 90-luvun alussa, esim. jenkkibändit ja -näyttelijät esiintyi sellaisissa.
Ja levikset oli surullisen merkittävä kulmakivi noiden aikojen vaatetuksessa. Juuri kellään ei ollut mitään muita housuja kuin leviksiä, tosin en tiedä olisiko niistä kiusattu tms. mutta ainakin meilläpäin oltiin niin laumasieluisia, että jokaisen oli pakko saada levikset ja mielellään useita ajan kuluessa. Ne maksoivat hirveästi, erityisesti lamavuosina ison määrään rahaa.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:49"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:45"]
Onkohan se puvustaja nyt ihan tilanteen tasalla? Apulanta ei ollut alkuaikoinaan todellakaan mikään muotitietoisten trendejä seuraavien nuorten juttu vaan nimenomaan päinvastoin. Kyllä siellä keikoilla oli enimmäkseen sitä porukkaa, joka ei mahtunut koulun sisäpiiriin vaan oli aika lailla ulkokehällä, eräänlaisia oman tiensä kulkijoita hekin. Ekat keikat 1990-luvun alussa ei todellakaan vetäneet paikalle sitä väkeä, jolle oli tärkeää näyttätyä ja näkyä. Vasta vuoden 1995 tienoilla suosio alkoi olla sitä luokkaa, että paikalle tuli niitäkin, jotka ei olleet 100% faneja.
Ajatellaan vaikka vuotta 1985, jolloin Toni on ollut 10v, ei välttämättä vielä mikään kapinallinen ollut, joten on voinut pukeutua ns muodin mukaan vielä...
Heinolassa ei 80-luvulla 10v pikkupojat pukeutuneet minkään erityisen muodin mukaan. Tuohon aikaan 10v oli kakara ja kakaroilla oli verkkarit/farkut ja collegepusero.
Tähän asti on kerrottu, että elokuva käsittelee Apulantaa ja joukkokohtaukset jne. on bändiajalta, ei lapsuudesta. Bänsi perustettiin vasta 1990-luvulla, joten aika outoa, jos tarvitaan runsaasti 80-lukuista puvustusta.
Jep! Jokos tää elokuva on tullut uunista ulos? Että tuliko ysäriä vai kasaria?
Olen syntynyt -80 ja alettuani mistään mitään ymmärtämään 90-luvun alussa, niin tärkeintä oli saada jostain levikset! O'neillin takkeja en muista, mutta neon värit eivät koskaan olleet minun juttuni muutenkaan. Minulla on vieläkin hyllyssä vuodelta -93 Torstain lasketteluasu. Purjehduskengät ja -takki löytyi myös, nämä taidettiin ostaa vaatehuoneelta. Kuulin apulannasta ensimmäisen kerran muistaakseni -93, kun istuin autossa vanhempien tallityttöjen kanssa ja yksi kysyi tiedänkö mä mikä on apulanta, että tämä on sen uusi biisi. Kertoi bändin olevan tosi hyvä. Hieman myöhemmin apulanta breikkasi ja oli soittamassa kaikissa tapahtumissa.