Lue keskustelun säännöt.
Onko mies ihan hirviö? Vai olenko minä..
18.09.2015 |
Neljä vuotta kimpassa, minulla on myös oma kämppä toisella paikkakunnalla, mutta vietän miehen luona lähes kaiken ajastani.
Aina kun riita syttyy, mies hermostuu hyvin nopeasti ja en saa häntä rauhoittumaan millään. Hän huutaa ja on muutenkin vähän uhkaava. Yleensä pahempaa ei tapahdu, mutta äärimmilleen ärsyyntyneenä on tönäissyt minua ja paiskonut tavaraa. Tiedän, että hän ei halua riidellä, hän yleensä pyytää minua poistumaan (sillä syyllä, että asunto on hänen), mutta minä en vain kykene poistumaan. Olen kuin halvaantunut. Ahdistaa, että minun pitäisi siinä mielentilassa lähteä ulos ja ajamaan autolla omaan kotiin. En siis kykene lähtemään, mutta en myöskään kykene olemaan hiljaa ja yritän puhua miehelle ja hän vain ärsyyntyy siitä lisää. Minä en vain kestä sitä, kun riidat jätetään auki ja rauhoituttua oltaisiin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Hän uhkailee usein myös erolla ja minulle tulee siitä kauhea turvattomuuden tunne. Viime kerrallakin uhkasi ja perui puheensa kun aloin itkemään. En voi ymmärtää miten hänen mielipiteensä voi muuttua noin vain ja miksi hän kuvittelee voivansa yksin päättää ollaanko me yhdessä vai ei. Olen neuvonut häntä olemaan tekemättä tuollaisia päätöksiä tunnekuohuissaan, mutta aina ne sieltä tulee.
Aniharvoin saadaan riita lakkaamaan ennen kuin se on paisuteltu jättimäiseksi. Molemmat tuovat riitaan vanhoja kaunoja, mies tosin enemmän ja provosoituneena menen siihen mukaan. Mies myös nimittelee minua suuttuessaan ja loukkaannun siitä erittäin verisesti. Riidan jälkeen jos ottaa puheeksi, miten haukkuminen satuttaa, riita alkaa vain alusta.
Viime riitelykerrasta on nyt viikko, olen omassa kodissa mietiskelemässä jälleen kerran, että miten jatkaa. Riitoja on suht harvoin ja arki pelaa todella hyvin, mutta riidat ovat joka kerta tosi pahoja ja olen loukkaantunut pitkään.
En tiedä kykenenkö enää tähän, mutta miehen jättäminen on niin hirveän vaikeaa. Haaveilen jo omasta perheestä, enkä usko, että se on edes hänen kanssa mahdollista. Olen jotenkin niin nujerrettu, etten vain jaksa lähteä. Kerran oltiin miehen kanssa muutama kuukausi erossa ja olo alkoi tuntua paremmalta, sitten jostain käsittämästä syystä ajauduin miehen luo taas..
Tiedän itsekin olevani hyvin ärsyttävä suuttuessani, jankkaan samaa asiaa, mutta kun tuntuu, ettei se toinen ymmärrä yhtään mitä yritän sanoa. Ja kun luotan, että jotain luvattua ei rikota, mutta se rikotaan kumminkin pahentaa taipumustani ennestään.
Hän ei jotenkin hallitse itseään yhtään. Riidan aikana olen alkanut suhtautumaan häneen kuin kiukuttelevaan pikkulapseen vaikka hän sattuukin olemaan muutaman vuoden vanhempi. En pysty enää luottamaan hänen puheisiin, kun hänen mielipiteensä ovat niin riippuvaisia hänen tunnetilastaan.
Olen pettynyt itseeni, kun olen taas päästänyt itseni tällaiseen tilanteeseen. En ymmärrä mikä minussa on vialla kun aina palaan ja annan kohdella itseäni huonosti.
Kommentit (44)
Miksi sinä haluat kiusata itseäsi ja sitä miestä jatkuvalla riitelyllä? Miksi sellainen rauhallinen ja tasapainoinen parisuhde on sinulle kauhistus, ja haluat olla tuollaisen miehen kanssa silti, vaikka mies yrittää kaikin keinoin saada sinut karkoitetuksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että teidän kommunikointitapanne ei vain sovi yhteen. Tuo kuvauksesi riidoistanne saa minut ajattelemaan, että te kummatkin voisitte olla joidenkin toisten ihmisten kanssa ihan ihmisiksi, mutta toistenne kanssa te lietsotte vain kummankin huonoja puolia, vaikka sitten miten tarkoittamatta. Tuo sinun jankkaamis taipumuksesi kuulostaa uskomattoma rasittavalta, eikä miehen reagointi ole sen terveempää, kannattaisi tosissaan miettiä että olisitte varmasti kumpikin onnellisempia joidenkin muiden ihmisten kanssa.
Rakastat itse luomaasi ihannekuvaa miehestä, et hänen persoonaa etkä tekoja. Ihan turha mennä keskustelemaan tuollaisen kanssa. Kirjoita se kirje jos siltä tuntuu, mutta älä tapaa enää. Suhteenne on ohi ja hyvä niin.
Voi rakas ihminen.. Tuo kaikki on kuin minun elämästä.. Lähde pois siitä, muuta neuvoa en voi antaa... Tulet huomaamaan hyvin pian että se kannatti. Itse olen niin onnellinen että pääsin pois pelon ilmapiiristä. Koko elämä oli sitä yhtä pelkäämistä ja erolla uhkailua. Mies haukkui ja syytteli kaikesta. Oli muutama viimeinen niitti ja se siitä.
En tiedä koska pystyisin uuteen suhteeseen tai luottamaan, mutta nyt juuri tuntuukin siltä että ei ole tarvettakaan. Parantelen ensin itseni. Harmittaa eniten se että mies vei multa vuosia hukkaan kaikenmaailman lupauksilla, sitoutuminen ym. No nyt kuitenkin olen onnellinen lapseni kanssa kahden. Ei luonnevikaisten kans voi elää kadottamatta itseään..
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 09:10"]
Voi rakas ihminen.. Tuo kaikki on kuin minun elämästä.. Lähde pois siitä, muuta neuvoa en voi antaa... Tulet huomaamaan hyvin pian että se kannatti. Itse olen niin onnellinen että pääsin pois pelon ilmapiiristä. Koko elämä oli sitä yhtä pelkäämistä ja erolla uhkailua. Mies haukkui ja syytteli kaikesta. Oli muutama viimeinen niitti ja se siitä. En tiedä koska pystyisin uuteen suhteeseen tai luottamaan, mutta nyt juuri tuntuukin siltä että ei ole tarvettakaan. Parantelen ensin itseni. Harmittaa eniten se että mies vei multa vuosia hukkaan kaikenmaailman lupauksilla, sitoutuminen ym. No nyt kuitenkin olen onnellinen lapseni kanssa kahden. Ei luonnevikaisten kans voi elää kadottamatta itseään..
[/quote]
Olen niin surullinen puolestasi. Toivottavasti sinullakin kaikki kääntyy vielä hyväksi.
Tuntuu niin pahalta, kun siinä ihmisessä kuitenkin on niin paljon sitä hyvääkin ja meillä oli mahtaviakin hetkiä. Riipii ajatella, että pitäisi poistaa hänet kokonaan elämästäni vaikka se niin hullulta kuulostaakin. Toisinaan hän saa minut tuntemaan, että hän välittäisi minusta, mutta vihaisena hän vaikuttaisi unohtavan kaiken mitä meillä on ja oli.
Huomenna olen menossa hänen luokseen ja aion sanoa miten asiat ovat. En pelkää raivokohtausta. Tiedän, että hänkin pohjimmiltaan haluaisi vain rauhaa ja minulle hyvää. Hän vain on niin ristiriitainen persoona. Olo on ihan toivoton..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten sä saat yksin päättä erosta jos mies ei kerran saa?
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 10:38"]
Miten sä saat yksin päättä erosta jos mies ei kerran saa?
[/quote]
Mieshän sillä aina uhkaa. Kai minä saan päättää olla ottamatta takaisin, jos hän kerran haluaa erota vähän väliä?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 20:59"]
Miten miehen käytös eroaa susta?
[/quote]
En nyt ymmärrä, mitä tällä haet takaa? En ole sanonut olevani täydellinen, mutta käytökseni eroaa sillä, etten huuda, uhkaile väkivallalla tai erolla, paisko tavaroita tai hauku toista. Joskus olen kokeillut haukkua takaisin, yrittäen saada hänet ymmärtämään miltä se tuntuu, mutta en minä kykene idioottia pahempaa haukkumasanaa toiselle sanomaan.
Ap
En tiedä mistä riitelette, mutta kyllä tuohon jokin tasapaino on saatava jos aiotte yhdessä olla. Miksi ette neljän vuoden jälkeen ole perustaneet perhettä? Jos toinen tai kumpikaan ei ole ns. tosissaan niin on parempi mennä omia menoja. Myös miehen on tultava vastaan riita-asiassa. Meillä on myös välillä kovia riitoja mutta ajan myötä on kaapin paikka alkanut löytyä ja asioita ei tarvitse selvittää uudestaan ja uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 10:33"][quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 09:10"]
Voi rakas ihminen.. Tuo kaikki on kuin minun elämästä.. Lähde pois siitä, muuta neuvoa en voi antaa... Tulet huomaamaan hyvin pian että se kannatti. Itse olen niin onnellinen että pääsin pois pelon ilmapiiristä. Koko elämä oli sitä yhtä pelkäämistä ja erolla uhkailua. Mies haukkui ja syytteli kaikesta. Oli muutama viimeinen niitti ja se siitä. En tiedä koska pystyisin uuteen suhteeseen tai luottamaan, mutta nyt juuri tuntuukin siltä että ei ole tarvettakaan. Parantelen ensin itseni. Harmittaa eniten se että mies vei multa vuosia hukkaan kaikenmaailman lupauksilla, sitoutuminen ym. No nyt kuitenkin olen onnellinen lapseni kanssa kahden. Ei luonnevikaisten kans voi elää kadottamatta itseään..
[/quote]
Olen niin surullinen puolestasi. Toivottavasti sinullakin kaikki kääntyy vielä hyväksi.
Tuntuu niin pahalta, kun siinä ihmisessä kuitenkin on niin paljon sitä hyvääkin ja meillä oli mahtaviakin hetkiä. Riipii ajatella, että pitäisi poistaa hänet kokonaan elämästäni vaikka se niin hullulta kuulostaakin. Toisinaan hän saa minut tuntemaan, että hän välittäisi minusta, mutta vihaisena hän vaikuttaisi unohtavan kaiken mitä meillä on ja oli.
Huomenna olen menossa hänen luokseen ja aion sanoa miten asiat ovat. En pelkää raivokohtausta. Tiedän, että hänkin pohjimmiltaan haluaisi vain rauhaa ja minulle hyvää. Hän vain on niin ristiriitainen persoona. Olo on ihan toivoton..
Ap
[/quote] Juuri tuo pitkitti minun eroa kun siinä ihmisessä oli hyviäkin puolia.. Oli tosi vaikea ja on vieläkin käsittää sitä ristiriitaisuutta. Miehen sukulaiset ei tienny tästä hänen toisesta puolesta ja sanoivat että pidä kiinni tuosta niin hyvä mies se on... Mutta kun tuo kaikki edellä mainittu on henkistä väkivaltaa.. Meilläkin oli ne mahtavat hetket eikä niitä oikein kestä edes ajatella. En kuotenkaan halunnu loppu elämää olla sellainen alentuja.. Tietenkin ajattelin myös lapsen kannalta että parempi lähteä kun mies ei ollu edes biologinen isä. Jotain narsistista näissä ihmisissä kyllä on...
-se 14
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 09:10"]
Voi rakas ihminen.. Tuo kaikki on kuin minun elämästä.. Lähde pois siitä, muuta neuvoa en voi antaa... Tulet huomaamaan hyvin pian että se kannatti. Itse olen niin onnellinen että pääsin pois pelon ilmapiiristä. Koko elämä oli sitä yhtä pelkäämistä ja erolla uhkailua. Mies haukkui ja syytteli kaikesta. Oli muutama viimeinen niitti ja se siitä. En tiedä koska pystyisin uuteen suhteeseen tai luottamaan, mutta nyt juuri tuntuukin siltä että ei ole tarvettakaan. Parantelen ensin itseni. Harmittaa eniten se että mies vei multa vuosia hukkaan kaikenmaailman lupauksilla, sitoutuminen ym. No nyt kuitenkin olen onnellinen lapseni kanssa kahden. Ei luonnevikaisten kans voi elää kadottamatta itseään..
[/quote]
Minulla on sama neuvo; lähde. En suosittele edes menemään miehen luo, koska jollain konstilla hän saa päätöksesi kääntymään sinua vastaan ja huomaat taas pyyteleväsi anteeksi ja lepytteleväsi miestä. Kirjoita kirje mieluummin ja katkaise välit kokonaan. Ja todellakin kokonaan. Itke vaikka kuukausi kippurassa nyrkkiä purren, mutta älä ota enää yhteyttä.
Itse sain jostain voimia lähteä tuollaisesta suhteesta, mutta voit uskoa millaisen näytelmän mies, joka oli vuosia huutanut miten haluaa minusta eroon, järjesti, kun hänet uskallettiin jättää. Silti vielä parin vuoden jälkeenkin olen aivan hajalla. Itsevarmasta ja iloisesta ihmisestä oli vuosien haukkumisen ja syyllistämisen jälkeen jäljellä enää itkevä ja ihmisiä pelkäävä hermoraunio. Olen saanut tehdä todella töitä sen eteen, että en enää kulje kadulla pyytelemässä kaikilta anteeksi kaikkea ja häpeä pelkkää olemassaoloani.
En usko, että enää kykenen uuteen suhteeseen, siitä olen katkera sekä miehelle, että ennen kaikkea itselleni. Miksi annoin kohdella itseäni niin, miksi en lähtenyt aikaisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:04"][quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 09:10"]
Voi rakas ihminen.. Tuo kaikki on kuin minun elämästä.. Lähde pois siitä, muuta neuvoa en voi antaa... Tulet huomaamaan hyvin pian että se kannatti. Itse olen niin onnellinen että pääsin pois pelon ilmapiiristä. Koko elämä oli sitä yhtä pelkäämistä ja erolla uhkailua. Mies haukkui ja syytteli kaikesta. Oli muutama viimeinen niitti ja se siitä. En tiedä koska pystyisin uuteen suhteeseen tai luottamaan, mutta nyt juuri tuntuukin siltä että ei ole tarvettakaan. Parantelen ensin itseni. Harmittaa eniten se että mies vei multa vuosia hukkaan kaikenmaailman lupauksilla, sitoutuminen ym. No nyt kuitenkin olen onnellinen lapseni kanssa kahden. Ei luonnevikaisten kans voi elää kadottamatta itseään..
[/quote]
Minulla on sama neuvo; lähde. En suosittele edes menemään miehen luo, koska jollain konstilla hän saa päätöksesi kääntymään sinua vastaan ja huomaat taas pyyteleväsi anteeksi ja lepytteleväsi miestä. Kirjoita kirje mieluummin ja katkaise välit kokonaan. Ja todellakin kokonaan. Itke vaikka kuukausi kippurassa nyrkkiä purren, mutta älä ota enää yhteyttä.
Itse sain jostain voimia lähteä tuollaisesta suhteesta, mutta voit uskoa millaisen näytelmän mies, joka oli vuosia huutanut miten haluaa minusta eroon, järjesti, kun hänet uskallettiin jättää. Silti vielä parin vuoden jälkeenkin olen aivan hajalla. Itsevarmasta ja iloisesta ihmisestä oli vuosien haukkumisen ja syyllistämisen jälkeen jäljellä enää itkevä ja ihmisiä pelkäävä hermoraunio. Olen saanut tehdä todella töitä sen eteen, että en enää kulje kadulla pyytelemässä kaikilta anteeksi kaikkea ja häpeä pelkkää olemassaoloani.
En usko, että enää kykenen uuteen suhteeseen, siitä olen katkera sekä miehelle, että ennen kaikkea itselleni. Miksi annoin kohdella itseäni niin, miksi en lähtenyt aikaisemmin.
[/quote] Samat tuntemukset mulla.. Erosta tosin vasta lyhyt aika.. Mutta olen jo vuosia säpsähdellyt vastaantuleviakin.. Saa nähä miten tämän pään saa kuntoon enää koskaan.. Olen huomannut myös sen että kun joku fiksu kiltti mies lähestyy ja osoittaa kiinnostusta niin en pysty kertakaikkiaan ottamaan vastaan sitä hänen välittämistään...
Minusta on kummallista se, että mies selkeästi haluaa välttää pahaa riitaa (ja koota itseään) pyytämällä ap:ta poistumaan, mutta hän ei suostu vaan jää sinne lietsomaan tilannetta entistä pahemmaksi. Mies siis yrittää estää riitaa paisumasta, mutta ap on päättänyt, että ei käy, hän haluaa jäädä jankkaamaan vetoamalla siihen, ettei siinä mielentilassa kykene ajamaan autoa. Ei tarvitsekaan: riittää, että ottaa auton avaimet ja lompakon ja poistuu sinne autoon ja lähtee ajamaan siinä vaiheessa, kun tunnekuohu on ohi - sehän ei vielä riidan alussa voi olla kovin musertava, koska vielä ei ole päädytty täyteen huutoon.
Itseäni ärsyttävät ap:n kaltaiset ihmiset, jotka tekevät kaikkensa saadakseen toisen hermostumaan ja menettämään malttinsa ja sitten ihmettelevät silmät pyöreinä, että mikä sille tuli, kun se on niin kamala.
Ap tekee itselleen ja miehelle palveluksen lähtemällä. Ehkä jostain löytyy lehmänhermoinen mies, joka ei provosoidu siitä, että ap tekee kaikkensa saadakseen riidan aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli täysin samanlaista. Tosin minä aina lopulta lähdin ovet paukkuen pois tyylillä "jos sä nyt pakotat mut lähtee, nii en palaa enää ikinä", ja aina tulin takaisin. Koskaan ei selvitetty asioita, vaan kaikki oli muka hyvin kun oli nukuttu yö erillään...
Kesän alussa sain erottua. Laitoin kaikki välit poikki, se oli ainoa vaihtoehto. Teki mieli monesti soittaa ja yrittää puhua, mutta kun toinen ei voi puhua, ei voi. Nyt alkaa helpottaa, ja alan nauttia jo sinkkuudestani. Se oli sen arvoista.
Välillä mietin kyllä, että pitäisikö soittaa ja yrittää sopia niin, että oltaisin väleissä. Mutta sitten muistan, että riitahan siitä vain seuraisi. Kaikkia ei ole vaan luotu yhteen, vaikka niin toivoisi ja haluaisi. Ero helpottaa.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:12"]
Minusta on kummallista se, että mies selkeästi haluaa välttää pahaa riitaa (ja koota itseään) pyytämällä ap:ta poistumaan, mutta hän ei suostu vaan jää sinne lietsomaan tilannetta entistä pahemmaksi. Mies siis yrittää estää riitaa paisumasta, mutta ap on päättänyt, että ei käy, hän haluaa jäädä jankkaamaan vetoamalla siihen, ettei siinä mielentilassa kykene ajamaan autoa. Ei tarvitsekaan: riittää, että ottaa auton avaimet ja lompakon ja poistuu sinne autoon ja lähtee ajamaan siinä vaiheessa, kun tunnekuohu on ohi - sehän ei vielä riidan alussa voi olla kovin musertava, koska vielä ei ole päädytty täyteen huutoon.
Itseäni ärsyttävät ap:n kaltaiset ihmiset, jotka tekevät kaikkensa saadakseen toisen hermostumaan ja menettämään malttinsa ja sitten ihmettelevät silmät pyöreinä, että mikä sille tuli, kun se on niin kamala.
Ap tekee itselleen ja miehelle palveluksen lähtemällä. Ehkä jostain löytyy lehmänhermoinen mies, joka ei provosoidu siitä, että ap tekee kaikkensa saadakseen riidan aikaan.
[/quote]
Minä kyllä ymmärrän, että jäämiseni ärsyttää miestä. Mutta siinä ollaan vain niin ristiriitaisessa tilanteessa, kun häätäminen taas ärsyttää minua. Minua korventaa olla riidoissa jonkun kanssa, käyn ihan ylikierroksilla ja olen hysteerinen, jos se jatkuu pitkään. Mies voi olla päiviä ottamatta minuun yhteyttä, vaikka oltaisiin riidoissa ja olen muualla ja koko sen ajan korvennun..
Olen yrittänyt joskus kysyä, riidattomalla hetkellä, että kauan mies tarvitsee vihaisena omaa aikaa, mutta hän ei osaa vastata. Kun minulle se koko aika on yhtä kärsimystä ja tuntuu ettei se ikinä pääty.
Joskus olen kyllä lähtenyt, ystävän saattelemana ja silloin mies suuttuu, jos olen kertonut ystävälle mitä on tapahtunut. En kykene vaikenemaan, jos ystävä kysyy mikä on vialla. Kerran kun lähdin kotiini hyvin aikaisessa vaiheessa riitaa, hän tuli keskellä yötä minun kotiini räyhäämään ja oli rikkonut hänen luonaan minulta jääneitä tavaroita. Joskus on myös alkanut soittelemaan perään ja anteeksipyynnön sijaan luurista kuuluukin vain haukkuja.
Ap
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:20"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:12"]
Minusta on kummallista se, että mies selkeästi haluaa välttää pahaa riitaa (ja koota itseään) pyytämällä ap:ta poistumaan, mutta hän ei suostu vaan jää sinne lietsomaan tilannetta entistä pahemmaksi. Mies siis yrittää estää riitaa paisumasta, mutta ap on päättänyt, että ei käy, hän haluaa jäädä jankkaamaan vetoamalla siihen, ettei siinä mielentilassa kykene ajamaan autoa. Ei tarvitsekaan: riittää, että ottaa auton avaimet ja lompakon ja poistuu sinne autoon ja lähtee ajamaan siinä vaiheessa, kun tunnekuohu on ohi - sehän ei vielä riidan alussa voi olla kovin musertava, koska vielä ei ole päädytty täyteen huutoon.
Itseäni ärsyttävät ap:n kaltaiset ihmiset, jotka tekevät kaikkensa saadakseen toisen hermostumaan ja menettämään malttinsa ja sitten ihmettelevät silmät pyöreinä, että mikä sille tuli, kun se on niin kamala.
Ap tekee itselleen ja miehelle palveluksen lähtemällä. Ehkä jostain löytyy lehmänhermoinen mies, joka ei provosoidu siitä, että ap tekee kaikkensa saadakseen riidan aikaan.
[/quote]
Minä kyllä ymmärrän, että jäämiseni ärsyttää miestä. Mutta siinä ollaan vain niin ristiriitaisessa tilanteessa, kun häätäminen taas ärsyttää minua. Minua korventaa olla riidoissa jonkun kanssa, käyn ihan ylikierroksilla ja olen hysteerinen, jos se jatkuu pitkään. Mies voi olla päiviä ottamatta minuun yhteyttä, vaikka oltaisiin riidoissa ja olen muualla ja koko sen ajan korvennun..
Olen yrittänyt joskus kysyä, riidattomalla hetkellä, että kauan mies tarvitsee vihaisena omaa aikaa, mutta hän ei osaa vastata. Kun minulle se koko aika on yhtä kärsimystä ja tuntuu ettei se ikinä pääty.
Joskus olen kyllä lähtenyt, ystävän saattelemana ja silloin mies suuttuu, jos olen kertonut ystävälle mitä on tapahtunut. En kykene vaikenemaan, jos ystävä kysyy mikä on vialla. Kerran kun lähdin kotiini hyvin aikaisessa vaiheessa riitaa, hän tuli keskellä yötä minun kotiini räyhäämään ja oli rikkonut hänen luonaan minulta jääneitä tavaroita. Joskus on myös alkanut soittelemaan perään ja anteeksipyynnön sijaan luurista kuuluukin vain haukkuja.
Ap
[/quote]
Sinua korventaa olla riidoissa ja silti pyrit kaikin mahdollisin keinoin riitelemään? Aika ovelaa.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:25"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:20"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2015 klo 11:12"]
Minusta on kummallista se, että mies selkeästi haluaa välttää pahaa riitaa (ja koota itseään) pyytämällä ap:ta poistumaan, mutta hän ei suostu vaan jää sinne lietsomaan tilannetta entistä pahemmaksi. Mies siis yrittää estää riitaa paisumasta, mutta ap on päättänyt, että ei käy, hän haluaa jäädä jankkaamaan vetoamalla siihen, ettei siinä mielentilassa kykene ajamaan autoa. Ei tarvitsekaan: riittää, että ottaa auton avaimet ja lompakon ja poistuu sinne autoon ja lähtee ajamaan siinä vaiheessa, kun tunnekuohu on ohi - sehän ei vielä riidan alussa voi olla kovin musertava, koska vielä ei ole päädytty täyteen huutoon.
Itseäni ärsyttävät ap:n kaltaiset ihmiset, jotka tekevät kaikkensa saadakseen toisen hermostumaan ja menettämään malttinsa ja sitten ihmettelevät silmät pyöreinä, että mikä sille tuli, kun se on niin kamala.
Ap tekee itselleen ja miehelle palveluksen lähtemällä. Ehkä jostain löytyy lehmänhermoinen mies, joka ei provosoidu siitä, että ap tekee kaikkensa saadakseen riidan aikaan.
[/quote]
Minä kyllä ymmärrän, että jäämiseni ärsyttää miestä. Mutta siinä ollaan vain niin ristiriitaisessa tilanteessa, kun häätäminen taas ärsyttää minua. Minua korventaa olla riidoissa jonkun kanssa, käyn ihan ylikierroksilla ja olen hysteerinen, jos se jatkuu pitkään. Mies voi olla päiviä ottamatta minuun yhteyttä, vaikka oltaisiin riidoissa ja olen muualla ja koko sen ajan korvennun..
Olen yrittänyt joskus kysyä, riidattomalla hetkellä, että kauan mies tarvitsee vihaisena omaa aikaa, mutta hän ei osaa vastata. Kun minulle se koko aika on yhtä kärsimystä ja tuntuu ettei se ikinä pääty.
Joskus olen kyllä lähtenyt, ystävän saattelemana ja silloin mies suuttuu, jos olen kertonut ystävälle mitä on tapahtunut. En kykene vaikenemaan, jos ystävä kysyy mikä on vialla. Kerran kun lähdin kotiini hyvin aikaisessa vaiheessa riitaa, hän tuli keskellä yötä minun kotiini räyhäämään ja oli rikkonut hänen luonaan minulta jääneitä tavaroita. Joskus on myös alkanut soittelemaan perään ja anteeksipyynnön sijaan luurista kuuluukin vain haukkuja.
Ap
[/quote]
Sinua korventaa olla riidoissa ja silti pyrit kaikin mahdollisin keinoin riitelemään? Aika ovelaa.
[/quote]
Kuka niin on sanonut? Yritän keskustella, mutta suuttuessaan mies ottaa kaiken puheeni hyökkäyksenä. Miten mitään saa mykkänä sovittua? Sekään ei ole reilua, että asiasta ei riidan pelossa saa sanoa, jos joku nyppii. Sanon siitä vaikka se saattaa tarkoittaa riitaa, jos ja kun mies vetää herneen nenään.
Ap
Oikeasti, miehelle ei kelpaa edes se, että lähdet riidan sattuessa... Mikään mitä teet ei näköjään vaikuta hänen raivoamiseensa. Ja vielä jatkuu päiväkausia. Älä vaan kuuntele näitä, jotka sanovat, että sinä olet se joka provosoi. Miehen pitäisi hakea apua tuon vihan tunteen säätelyyn. -8
Lähde, mutta kerro miehelle syy niin hyvin kuin pystyt.
Laita sähköposti , kirje tms jos arvelet ettei puhumalla suoraan onnistu.
Saattaa olla miehen jatkon kannalta hyvä että hän edes hiukan ymmärtäisi mikä on pielessä.
Se saattaa auttaa sinuakin jos tulisi epävarma olo että teetkö oikein.
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 20:40"]Tiedän itsekin olevani hyvin ärsyttävä suuttuessani, jankkaan samaa asiaa, mutta kun tuntuu, ettei se toinen ymmärrä yhtään mitä yritän sanoa. Ja kun luotan, että jotain luvattua ei rikota, mutta se rikotaan kumminkin pahentaa taipumustani ennestään.
Hän ei jotenkin hallitse itseään yhtään. Riidan aikana olen alkanut suhtautumaan häneen kuin kiukuttelevaan pikkulapseen vaikka hän sattuukin olemaan muutaman vuoden vanhempi. En pysty enää luottamaan hänen puheisiin, kun hänen mielipiteensä ovat niin riippuvaisia hänen tunnetilastaan.[/quote]
Sinäkään et hillitse itseäsi vaan jankkaat samaa, kuin kiukutteleva pikkulapsi.
Miksi ihmeessä sinä aina vaan uudestaan änkeät hänen luokseen, vaikka sinulle on kirkkaasti selvää se, että sinä et voi luottaa häneen, hän ei ensinkään rakasta eikä kunnioita sinua, mutta ei vaan saa asiallisesti sanottua sinulle, että pysy jo poissa.