Onko LinkedInin hyödyllisyys harhaa?
Olen pohtinut asiaa useasti viime vuosien aikana. Tunnen yhtä lailla ihmisiä keille on tarjottu töitä LinkedInin kautta, mutta myös heitä ketkä ovat onnistuneet työllistymään oman alan asiantuntijatöihin melko vaivattomasti, vaikka he eivät ole somessa ollenkaan. Yhtä kaikki he ovat kuitenkin työllistyneet aloille, missä LinkedInissä oleminen yleisen keskustelun perusteella voisi luulla olevan lähes tulkoon pakollista. Onko linkkarissa oleminen siis oikeasti välttämätöntä, vaikka onko tässäkin yksi keinotekoisesti luotu tarve vailla todellista pohjaa?
Kommentit (54)
Onko kontaktilista sellainen, että sitä ei saa piiloon kuten facessa? Itseä ahdistaa, kun menestyneellä ihmisellä pitäisi ilmeisesti tänä päivänä olla 1000+ kontaktia. Näyttää lähinnä säälittävältä kun itsellä todennäköisemmin se pari kymmentä.
Vierailija kirjoitti:
Varsin hyödytön on. Sitä kautta työllistyy vain sellainen, joka työllistyy muutenkin. Tarjolla olevat paikat ovat myös yleensä samaa tasoa tai jopa alempaa kuin millä itse on, kun itse hakemalla ihmiset tuppaavat hakemaan aiempaa jollain tavalla parempaa paikkaa.
Joskus voi käydä tuuri, että löytyy paikka, mitä ei olisi tajunnut itse hakea. Monesti ovat "vaikeasti täytettäviä" paikkoja, aletaan etsiä Linkkarista vasta, kun ilmoitukset Oikotiessä ei ole tuottanut sopivia hakijoita. Työkaveri tuli näin, eikä ole ollut työhönsä ollenkaan tyytyväinen. Minäkään en siinä firmassa enää ole, firmastahan ne ongelmat johtuivat, eivät Linkkarista.
Tämä kuva myös minulla on, ja varsinaista headhunttausta harjoittavat etupäässä suuret multikansalliset korporaatiot, minne osaavaa työvoivaa voi olla muutenkin vaikea löytää. Palkka ei ole sieltä korkeimmasta päästä ja töitä saa paiskia usean ihmisen edestä. Niihin paikkoihin ei oikeat osaajat hae, vaan valikoidaan joku sopiva linkkarimassasta.
Töitä saa varmasti ilmankin, mutta itse pidän siitä, ettei itse tarvitse välttämättä hakea aktiivisesti töitä. Työskentelen koodarina ja saan melkein päivittäin viestejä rekrytoijilta LinkedInissä. Olin jokin aika sitten alkanut harkita työpaikan vaihtoa ja sovin haastattelut eniten kiinnostavien firmojen kanssa, jotka olivat ottaneet yhteyttä. En tosin ole läheskään aina ollut näin hyvässä tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Työnantajana olisin vain tyytyväinen, mikäli en löytäisi potentiaalisesta työnhakijasta mitään googlaamalla. Tuskinpa olisi silloin riskiä, että omalla naamallaan yritystä edustaen kirjoittaisi mitään sontaa koko kansan luettavaksi.
Käsi ylös, kuka haluaisi töihin yritykseen jonka ensisijainen huoli on että työntekijät "kirjoittavat sontaa" työpaikastaan kaiken päivää. Ei varmaan ole mitään syytä kirjoittaa, vai? Muuten vain olet huolestunut.
Vierailija kirjoitti:
Onko kontaktilista sellainen, että sitä ei saa piiloon kuten facessa? Itseä ahdistaa, kun menestyneellä ihmisellä pitäisi ilmeisesti tänä päivänä olla 1000+ kontaktia. Näyttää lähinnä säälittävältä kun itsellä todennäköisemmin se pari kymmentä.
Tietääkseni ei saa, mutta sitä on onneksi helppo kasvattaa.
Pitää muistaa, että LinkedIn on kaupallinen yritys minkä pääasiallinen tarkoitus on takoa voittoa osakkeenomistajille. Ehdottomasti yksi menestyneimmistä yrityksistä mitä on. Käytännössä tyhjäksi lukee lähes kaikki maailman korkeakoulututkinnot ilman rekisteröitymistä heidän kaupalliseen palveluunsa. Mahtava business-idea! Vähän palkkaa lobbareille levittämään hysteriaa tulevasta työttömyydestä mikäli ei myy sieluaan amerikkalaiselle korporaatiolle. Nyt valoja, oikea elämä on jossain muualla kuin somessa.

Lääkkeet.

Saatko sinäkin palkkasi linkkarilta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajana olisin vain tyytyväinen, mikäli en löytäisi potentiaalisesta työnhakijasta mitään googlaamalla. Tuskinpa olisi silloin riskiä, että omalla naamallaan yritystä edustaen kirjoittaisi mitään sontaa koko kansan luettavaksi.
Käsi ylös, kuka haluaisi töihin yritykseen jonka ensisijainen huoli on että työntekijät "kirjoittavat sontaa" työpaikastaan kaiken päivää. Ei varmaan ole mitään syytä kirjoittaa, vai? Muuten vain olet huolestunut.
Käsi ylös, kuka haluaisi töihin yritykseen missä LinkedIniin kuuluminen on pakollista?
Minut "pakotettiin" tekemään LinkedIn-profiili akateemisten työttömien työnhakukurssilla. Kurssilaiset ovat profiilissani kontakteina, mutta en tunne heitä enkä usko heidänkään pahemmin muistavan minua. Vuosien mittaan olen saanut yhteydenottoja vain varsin epäilyttäviltä ulkomaalaisilta.
En halua poistaa profiiliani siltä varalta, että tarvitsen sitä joskus, mutta siihen saakka haluaisin pitää sen piilossa. Onnistuuko piilottaminen? LinkedInin sivuilla ei ymmärrettävästi ole neuvoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajana olisin vain tyytyväinen, mikäli en löytäisi potentiaalisesta työnhakijasta mitään googlaamalla. Tuskinpa olisi silloin riskiä, että omalla naamallaan yritystä edustaen kirjoittaisi mitään sontaa koko kansan luettavaksi.
Käsi ylös, kuka haluaisi töihin yritykseen jonka ensisijainen huoli on että työntekijät "kirjoittavat sontaa" työpaikastaan kaiken päivää. Ei varmaan ole mitään syytä kirjoittaa, vai? Muuten vain olet huolestunut.
Käsi ylös, kuka haluaisi töihin yritykseen missä LinkedIniin kuuluminen on pakollista?
Jos vaatimusta ei olisi kirjattu työsoppariin, poistaisin profiilini samana päivänä kuin koeaika loppuu.

Ei mikään yritys voi siihen pakottaa. Mutta ei haittaisi vaikka olisi. Huonompi vaikutelma tulee firmasta missä työntekijät eivät ole LinkedInissä.
Vierailija kirjoitti:
Töitä saa varmasti ilmankin, mutta itse pidän siitä, ettei itse tarvitse välttämättä hakea aktiivisesti töitä. Työskentelen koodarina ja saan melkein päivittäin viestejä rekrytoijilta LinkedInissä. Olin jokin aika sitten alkanut harkita työpaikan vaihtoa ja sovin haastattelut eniten kiinnostavien firmojen kanssa, jotka olivat ottaneet yhteyttä. En tosin ole läheskään aina ollut näin hyvässä tilanteessa.
Samoilla linjoilla kanssasi. Ei pakollinen, eikä missään nimessä hyödyllinen jokaiselle. Itselleni on kuitenkin ollut hyvä työkalu sekä työllistymisen kannalta että ammatillisen osaamisen ja verkostojen kartuttamiseen.
Linkkarissa on ihan järkyttävä määrä selkääntaputtelua ja sitä trendikästä pöhinää. Jonkin verran hommaa vaati, että sai oikeasti itselleen hyödyllisen sisällön näkyviin. Tykkään kuitenkin siitä, että alustalla on mahdollisuus löytää aidosti päteviä ammatillisia foorumeita, joissa asiantuntijat käsittelevät työni kannalta olennaisia aiheita/trendejä.
Koulussa oli pakko tehdä. Mutta onpahan olemassa, jos kysytään. Ei siellä kyllä oikein mitään tietoja ole, eikä ketään kavereitakaan, vai miksi niitä nyt siellä kutsutaankaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajana olisin vain tyytyväinen, mikäli en löytäisi potentiaalisesta työnhakijasta mitään googlaamalla. Tuskinpa olisi silloin riskiä, että omalla naamallaan yritystä edustaen kirjoittaisi mitään sontaa koko kansan luettavaksi.
Käsi ylös, kuka haluaisi töihin yritykseen jonka ensisijainen huoli on että työntekijät "kirjoittavat sontaa" työpaikastaan kaiken päivää. Ei varmaan ole mitään syytä kirjoittaa, vai? Muuten vain olet huolestunut.
Käsi ylös, kuka haluaisi töihin yritykseen missä LinkedIniin kuuluminen on pakollista?
Ei mikään yritys voi siihen pakottaa. Mutta ei haittaisi vaikka olisi. Huonompi vaikutelma tulee firmasta missä työntekijät eivät ole LinkedInissä.
Miksi ihmeessä? Olen huomannut, että monelle linkedinissä oleminen on hyvin vakava asia, vaikka kyse on samanlaisesta kaupallisesta somealustasta kuin vaikka instagram. Ymmärrän, että instagram on tärkeä instamainostajille, mutta korkeasti koulutetun henkilön kohdalla en näe, että sometilin rekisteröiminen amerikkalaiselle palveluntarjoajalle olisi se määräävä tekijä arvioitaessa henkilön pätevyyttä työhönsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajana olisin vain tyytyväinen, mikäli en löytäisi potentiaalisesta työnhakijasta mitään googlaamalla. Tuskinpa olisi silloin riskiä, että omalla naamallaan yritystä edustaen kirjoittaisi mitään sontaa koko kansan luettavaksi.
Käsi ylös, kuka haluaisi töihin yritykseen jonka ensisijainen huoli on että työntekijät "kirjoittavat sontaa" työpaikastaan kaiken päivää. Ei varmaan ole mitään syytä kirjoittaa, vai? Muuten vain olet huolestunut.
Käsi ylös, kuka haluaisi töihin yritykseen missä LinkedIniin kuuluminen on pakollista?
Jos vaatimusta ei olisi kirjattu työsoppariin, poistaisin profiilini samana päivänä kuin koeaika loppuu.
Saanko kysyä millä alalla olet? Aika järkyttävää yksityisyyteen kajoamista vaatia työntekijältä linkkariin kuulumista.
Lopetin tilini aikapäiviä sitten. Linkkarissa oli todella paljon näennäissyvällisiä julkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsittekö te töitä jatkuvasti, vai miksi linkkari on arjessa niin tarpeellinen? Olen itse sitä sorttia, että sitoudun työpaikkoihin useiksi vuosiksi kerrallaan. Paljon vähemmän vaivaa lähettää vaikka se 30 hakemusta kerran 5 vuodessa, kuin ylläpitää kuukausittain tai jopa viikottain.
Hyvä linkkariprofiili ja voit saada uuden työpaikan lähettämättä yhtään hakemusta.
Oletan, että hyvän linkkariprofiilin ylläpitoon kuluu joitain tunteja kuukausittain, vaikka työpaikkoja tuskin vaihdetaan ainakaan vuosittain. Lisähintana vielä yksityisyyden menetys. En väitä, etteikö LinkedIn olisi monille aidosti hyödyllinen, mutta välttämätön se missään nimessä ei ole ja töitä voi saada ilmankin. Se, että somessa kaikki on avuliaita ja haluaa verkostoitua, ei tarkoita sitä että todellisuudessa kukaan olisi jeesaamassa mikäli töitä pitää oikeasti löytää. Voi niihin työllistyneisiin vuosikurssikavereihin olla valmistuneena yhteydessä muuallakin kuin linkkarin kautta, ja voivat sitä kautta auttaa jos tarvitsee apua.
Ei kulu. Riittää, että päivittää työkokemuksen aina työpaikkaa tai -tehtävää vaihtaessaan. Sitten satunnaisesti postaa jotain omaan työhön liittyvää tai kommentoi johonkin ketjuun. Muutaman minuutin panostus viikossa tai joka toinen viikko riittää siihen, että profiilista on paljonkin iloa työn saamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajana olisin vain tyytyväinen, mikäli en löytäisi potentiaalisesta työnhakijasta mitään googlaamalla. Tuskinpa olisi silloin riskiä, että omalla naamallaan yritystä edustaen kirjoittaisi mitään sontaa koko kansan luettavaksi.
Käsi ylös, kuka haluaisi töihin yritykseen jonka ensisijainen huoli on että työntekijät "kirjoittavat sontaa" työpaikastaan kaiken päivää. Ei varmaan ole mitään syytä kirjoittaa, vai? Muuten vain olet huolestunut.
Käsi ylös, kuka haluaisi töihin yritykseen missä LinkedIniin kuuluminen on pakollista?
Ei mikään yritys voi siihen pakottaa. Mutta ei haittaisi vaikka olisi. Huonompi vaikutelma tulee firmasta missä työntekijät eivät ole LinkedInissä.
Miksi ihmeessä? Olen huomannut, että monelle linkedinissä oleminen on hyvin vakava asia, vaikka kyse on samanlaisesta kaupallisesta somealustasta kuin vaikka instagram. Ymmärrän, että instagram on tärkeä instamainostajille, mutta korkeasti koulutetun henkilön kohdalla en näe, että sometilin rekisteröiminen amerikkalaiselle palveluntarjoajalle olisi se määräävä tekijä arvioitaessa henkilön pätevyyttä työhönsä.
No juuri tuon asenteen takia, mikä tuossa tekstissäsi näkyy. Minulle LinkedIn nimenomaan ei ole vakava asia enkä jaksa ihmisiä joille some on hirveä mörkö. Ja tuo Instagramin halveksiminen on toinen juttu mikä häiritsee. LinkedInissä olevat ihmiset harvemmin pelkäävät muutosta ja nykyaikaa.
LinkedInistä "jouduin" headhuntatuksi firmaan jossa saan tuplaten sen mitä saisin normaalisti. Lisäksi tuota kautta olen itse saalistanut muutaman aikaansaavan kollegan meille hommiin.
Muuhun en sitä käytä kuin kykyjen etsimiseen tms. En tykkäile, en kertoile satuja tai edes tosiakaan.