Palkkiokohu todistaa eliitin eristäytyneen omaan maailmaansa

Suomalainen yhteiskunta ja tavallinen palkansaaja ovat nyt lujilla. Taantuma jatkuu vuodesta toiseen, työttömyys lisääntyy vähän kerrassaan ja työelämä muuttuu yhä hektisemmäksi niillä, jotka ovat vielä onnistuneet säilyttämään työpaikkansa.

Yhteiskunnallista keskustelua hallitsevat elinkeinoelämää lähellä olevat ekonomistit, joiden mielestä suomalaiset tekevät liian vähän töitä, vaativat liian suurta palkkaa ja jäävät liian aikaisin eläkkeelle. Markkinapuhe on kolonialisoinut meidän alitajuntamme, eikä mitään keskustelua voida enää käydä hokematta tehokkuutta ja tuottavuutta.

Yhtä ihmisryhmää nämä kiristyvät tehokkuusvaatimukset eivät kuitenkaan koske. Suomen poliittinen ja taloudellinen eliitti on viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana osoittautunut täysin kykenemättömäksi johtamaan tätä kansakuntaa.

Suuria yhteiskunnallisia ja välttämättömiä ratkaisuja, kuten sote- ja kuntauudistuksia, ei kyetä tekemään. Yrityksiä ei saada kilpailukykyisiksi, vaikka kuinka irtisanotaan ihmisiä, eikä kansalle ole tarjota muuta kuin leikkauksia, säästöjä – ja syyllistämistä. Johtavat poliitikot pakenevat vastuuta ja katoavat kesken työnsä Brysseliin tai jonnekin muualle päästäkseen huippupalkalla kansainvälisiin seurapiireihin.

Viime päivinä valtionyhtiöiden hallituspalkkiot ovat taas olleet esillä mediassa. Jo ennestään suuriin palkkioihin – jotka parhaimmillaan ylittävät selvästi keskivertopalkansaajan vuosiansiot – on esitetty 20–30 prosentin korotuksia aikana, jolloin tavallinen työssä käyvä on joutunut tyytymään kahdenkymmenen euron korotukseen kuussa.

Aina yhtä onton ja kehämäisen "jälkeenjääneisyysperustelun" ohella korotuksia on perusteltu sillä, ettei valtionyhtiöiden hallituksiin muuten saada "laadukkaita henkilöitä "tai "parasta mahdollista porukkaa". Nämä sanavalinnat ovat kiinnostavia ja paljastavia. Ovatko valtionyhtiöt menestyneet viime vuosina poikkeuksellisen hyvin ja onko niitä johdettu menestyksellisesti? Yksiselitteinen vastaus on ei. Ajatelkaamme vaikkapa vain Finnairin tilannetta, muista puhumattakaan.

Palkkioiden korotukset ovat siis eliitin ja heidän myötäjuoksijoidensa mielestä oikeutettuja pelkästään siksi, että hallituksissa istuvat ovat niin korkeatasoisia – tai siis muita parempia ihmisiä, vaikka tätä ei tohdita ihan näin suoraan sanoa. Heidän työnsä tuloksilla ei ole niin väliä.

Tuorein palkkiokohu on taas yksi esimerkki eriarvoisuuden lisääntymisestä, josta on puhuttu jo vuosien ajan. On surullista nähdä, kuinka kansakuntamme johtava kerros on eristäytymässä omaan maailmaansa ja siirtämässä omaisuuttaan veroparatiiseihin. Se on verokikkailujen avulla muutenkin käytännössä lakannut ottamasta osaa yhteiskunnan rahoittamiseen.

Menneiden vuosisatojen maallinen rälssi on todellakin palannut takaisin. Sillä on vain oikeuksia, ei velvollisuuksia. Tämä kehitys ei voi päättyä hyvin.

Mikko Laakso
historiantutkija, tietokirjailija, Espoo

http://www.hs.fi/mielipide/a1422676741581?jako=795741bf7758d319948a5846e89ed2b9&ref=fb-share

Korostukset minun,eivät lehden tai Mikko Laakson