Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia hävetä miestään jatkuvasti?
17.09.2015 |
Onko ihan normaalia joutua jatkuvasti häpeämään omaa miestään muiden ihmisten seurassa? Toki häpeä on ikioma tunteeni, ja olen aina itse vastuussa tunteistani ja mitä valitsen kulloinkin tuntea, mutta....
Mun mies on sosiaalisesti hieman "rajoittunut". Ollut sitä varmaan jo lapsuudestaan asti. Tykännyt olla omissa oloissaan eikä usein edes kuule/kuuntele kun hänelle kotonakaan puhun, jää ikään kuin omiin ajatuksiinsa. Ei reagoi kun hänelle puhutaan jne. Ei osaa ylläpitää normaalia keskustelua sosiaalisissa tilanteissa: vastaa lyhyesti kun häneltä jotakin kysytään mutta ei osaa esittää vastakysymyksiä tai olla kiinnostunut muista ihmisistä.
Pahinta on, ettei hän ymmärrä piilomerkityksiä ja sitä, miten hänen harmittomiksi tarkoittamansa tokaisut tulevat yleensä normaalimielissä tulkituiksi. Aiheuttaa todella paljon hankalia tilanteita, kun minä joudun sitten miehen perään heti "pehmittämään" hänen sanomisiaan ja tulkkaamaan muille mitä hän yrittää kulloinkin sanoa ettei konflikteja syntyisi tai kukaan loukkaantuisi hänen töksäytyksistään.
Mies ei jotenkin osaa tulkita tilanteita ollenkaan. Jos joku piiloilkeilee hänelle, hän ei ymmärrä sitä ollenkaan, muttei ymmärrä omien töksäytystensäkään seurauksia. Mua nykyisin hävettää olla hänen seurassaan sosiaalisissa tilanteissa, ahdistun ja saan suorastaan paniikkikohtauksen kun jo etukäteen stressaan mitä hän kulloinkin sanoo tai jättää sanomatta. Tuntuu että kannan kaiken vastuun sosiaalisesti meidän parisuhteessamme.
Onko tämä enää ihan normaalia? Pitääköhän tässä alkaa miettiä jo eroa? Tuntuu etten voi kunnioittaa miestä oikeastaan enää ollenkaan. Hävettää ja turhauttaa hänen koko olemuksensa. :(
Mikä tässä auttaa tai mitä voin tehdä?
Kommentit (26)
Sun miehes on mikä on eikä se tuosta tule muuttumaan milloinkaan. Jos tuo vaivaa sua tosi paljon niin eroa. Turha kiusata itseään. Miehesi kuulostaa tosiaan jotenkin "erikoiselta", yks tuttu Asperger -nuorukainen on samanlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainut häpeä tässä on omasi eli olet valinnut kumppaniksi sellaisen miehen joka ei alunperinkään kelvannut sinulle sellaisena kuin on! Odotit siis hänen kasvavan ja kehittyvän juuri sellaiseksi kuin sinä haluat.
Mutta eihän sitä yhteiseloa ole pakko jatkaa ihmisen kanssa joka ei syystä tai toisesta "kelpaa".
Tosin voit katsoa itsekin peikiin ja miettiä kuinka täydellinen sinä itse olet. Ethän sinä itsekään ole mikään "mielenterveyden" perikuva kun saat ahdistus/paniikkikohtauksia toisen ihmisen sanomisista ja tekemisistä. Miehesi on kuitenkin aikuinen ihminen joka on vastuussa itsestään.
Jatkuva noin syvä häpeä ei ole myöskään normaalia.
Sanooko ystäväsi ja muut, että miehesi on sosiaalisesti avuton juntti vai pyöriikö nämä vai sinun päässäsi. Kuulostat siltä, että valitset miehelle vaatteetkin päälle ettei vain nolaa sinua.
Siis mitä ihmettä? Sitä rakastamisen hämärää kohdetta minäkin kummastelen. Teillä täytyy olla eläimellinen seksuaalinen veto välillänne.
Monesti häpeä johtuu osittain omasta epävarmuudesta. Jos siis on epävarma itsestään ja tarkkailee omaa käytöstään, laajentaa sen monesti myös omaan lähipiiriinsä. Itse esimerkiksi tarkkailen jatkuvasti itseäni, puolisoani ja lapsiani sosiaalisissa tilanteissa, mikä aiheuttaa läheisilleni lähinnä ahdistusta ja omituista käytöstä. He ovat oppineet, että minä tarkkailen jatkuvasti ja annan palautetta jälkikäteen (harvemmin positiivista). Niinpä luonteva oleminen seurassani on hankalaa. Ongelma olen siis minä, eivät muut.
Kiitos vastauksista. Olen itsekin miettinyt jotakin autismia tai sen tapaista. Joskus pahimmissa riidoissa olen sen miehelle tokaissutkin ja heti tietysti katunut ilkeyttäni.
Kyllähän miehen käytös oli jo silloin nuorempana melkoisen poikkeavaa. Jotenkin ajattelin hänen vaan kasvavan ja kehittyvän. Ja tulevan sosiaalisemmaksi. Mutta pakko kai se on myöntää, ettei niin tule tapahtumaan. Asiasta ollaan puhuttu ja olen hänelle yrittänyt selittää, miltä hänen käytöksensä ja tökeryytensä vaikuttaa muista (tai ainakin useimmista) ihmisistä. Mutta ei hän tunnu tajuavan.
Musta tuntuu että hän on jonkinlainen mun siivellä matkustaja näissä kaikissa sosiaalisissa tilanteissa. Kaikissa. Minä pidän yllä keskustelua ja yritän saada otettua myös miehen mukaan keskusteluun. Hän ei koskaan aloita keskustelua tai ole kiinnostunut muista. Töksäyttelee jotakin tökeröä, josta minä hänet tuntevana ymmärrän mitä hän varmastikin tarkoittaa, mutta ei kukaan häntä tuntematon sitä tajua. Osaan siis tulkita ja lukea hänen sanomistensa tarkoituksia, kutta eivät ne muille aukea.