Onko normaalia hävetä miestään jatkuvasti?

Ero on ollut kieltämättä mielessä usein. Erityisesti viime aikoina. Turhautumisen kyyneleet tulevat silmiin kun vain katselen ja kuuntelen häntä. Kaikki ne kiusalliset tilanteet joissa olemme vuosien, kuukausien ja viikkojen aikana olleet... Itse olen sosiaalinen mutta joku raja munkin sosiaalisuudella ja jaksamisella on. En enää jaksa kannatella meitä kumpaakin ja pelastaa miestä kerta toisensa jälkeen ihan normaaleista arkipäivän tilanteista. Joudun toimimaan meidän molempien korvina, aivoina, suina.

Pitäisikö passiivisuus, epäsosiaalisuus ja autistiselta vaikuttava käytös vain mukisematta hyväksyä? "That's it. Eipä voi mitään."

Eikö näitä asioita edes saisi ottaa esiin ja yrittää saada ihmistä kehittymään? Ns. sosiaalistumaan näin aikuisiällä kun lapsuudessa/nuoruudessa se ilmeisesti ei ole ihan täysin tapahtunut? Kun tästä on kuitenkin haittaa erityisesti hänelle itselleen? Mun häpeän tunteeni nyt loppujen lopuksi on todella toissijainen seikka vaikka tietysti koskettaa itseäni.

Hankkikaa Asperger-diagnoosi. Luulisi, että siihen saa jotain apua, käyttäytymisterapiaa tms.

Minä olen joskus ensitreffeillä huomannut, että seuralaiseni puhuu liian kovalla äänellä tai ei osaa lukea tilannetta kahvilassa. Jos nuo autistiset piirteet ovat aiheuttaneet minussa sellaisia tunteita kuin ap kuvailee, en ole jatkanut tutustumista sen pidemmälle.

ap valitsi itselleen autistisen miehen, ja nyt hän kysyy "pitäisikö se vain mukisematta hyväksyä". Niin no, yleensä lähtökohtana on, että kumppani "pitää mukisematta hyväksyä" sellaisena kuin hän on, synnynnäisine vammoineen päivineen. Eihän häntä ole ollut pakko valita kumppaniksi.

[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 11:01"]

Ootte ihan erilaisia ihmisiä. Onhan tuo varmaan aika raskasta mutta et ole vastuussa miehesi puheista. Keskustelkaa ja päättäkää sitten mitä teette asialle

[/quote]

Ollaan joo aivan erilaisia ihmisiä, näköjään erilaisempia kuin arvasinkaan. :(

Ja tiedän, en ole vastuussa mieheni puheista ja puhumattajättämisistä. Mutta kun niissä tilanteissa me ollaan paikalla aina pariskuntana. Hän ikään kuin nolaa itsensä ohella aina myös minut. Näen kanssaihmisten ilmeet ja hämmentyneet reaktiot kun mies toimii ja puhuu niin kuin tapansa on. Ja sitten minä nopeasti yritän paikkailla tai pehmentää hänen sanomisiaan suurempien konfliktien välttämiseksi. Kiusallisia, turhauttavia, väsyttäviä tilanteita. 

Häneltä tuntuu puuttuvan normaali sosiaalinen älykkyys melkein kokonaan. Vitsikkäät heitot (joita hän joskus "hyvänä päivänä" heittelee), eivät oikeasti ole kovin vitsikkäitä ja useimmiten kaikki tulkitsevat ne ihan väärin. Tai siten, miten hän ei ole asioita (ymmärtääkseni) tarkoittanut.

Ei ole normaalia, teidän kummankaan meno. Miehesi on melko varmasti autistinen, ja sinä hysteerinen. Ei ole normaalia saada paniikkikohtauksia miehen sosiaalisten käytöstapojen pelosta. Kokemusta on sinänsä, että minäkin aikanaan häpesin miestäni, joka oli kyllä neurologisesti normaali mutta... On niitä muitakin syitä hävetä. Ja siinähän kävi niin, että häpeän tullessa kunnioitus katoaa, ja ilman kunnioitusta rakkaus kuolee. Exä on nykyään.

Otat liikaa itseesi miehesi viat. Lopeta se heti. Et ole miehen äiti etkä vastuussa hänestä. Jos et kestä miehelle väistämättä tulevia seuraamuksia, lähde. Miehesi EI tule muuttumaan niin paljoa, kuin toivoisit.

Mä lähden olettamuksesta että rakastat miestäsi ja viihdyt hänen kanssaan kahden? Onko niihin sosiaalisiin tilanteisiin pakko mennä yhdessä? Voitko selittää läheisimmille ystävillesi/sukulaisillesi miehesi ominaispiirteitä, siis ei haukkuen, vaan ihan hyvällä, jolloin ymmärtäisivät että kyse ei ole ilkeydestä tai töykeydestä ja osaisivat jättää miehesi tokaisut omaan arvoonsa ilman että sun tarvi niitä selitellä tai niistä stressata.

Mun mies on siis omissa porukoissaan ihan sosiaalinen, mutta joissain yhteisissä menoissa ei paljoa juttele kenellekkään (jos ei pakko), ei halua mennä vanhempainiltoihin jne, on ujohko. En mä häpeä häntä koskaan, eikä se mua vaivaa. Juhlissa tai vastaavissa juttelen itse normaalisti, mies voi vaikka pitää mua kädestä kiinni eikä mua vaivaa jos hän ei juttele, eikä vaivaa muitakaan. Mun mies on työssään fiksu ja koulutettu ihminen ja ihmiset tietää et hän on fiksu ja ystävällinen ja tajuaa että silti voi olla ujo.

Se että häpeää puolisoaan on aika kuluttava tunne joka vaikutaa negatiivisesti parisuhteeseen, siksi asialle kannattaa kyllä tehdä jotain.

Tunne on molemminpuoleinen!

t. mies

:( oon aikalailla samassa tilanteessa.

Rakastamme toisiamme, huumorintajumme kohtaavat, seksi on upeaa ja elämänarvomme ovat aikalailla samanlaiset ja muuta lässynläätä. En siis missään nimessä haluaisi erota, mutta sosiaaliset tilanteet vaan käyvät vähitellen aivan liian raskaiksi. En haluaisi pysytellä hänen kanssaan aina kotonakaan.

Ap, miehelläsi saattaa myös olla aivovamma.

Ei se ole ihan normaalia. ei se voi olla rakkaasi, jos häpeät häntä jatkuvasti. Joku hätävara vain.

Mitä mieheesi tulee, niin hän on luultavammin pohjoissuomesta, ja siellä kasvanut piilovittuilun mestariksi. Minkäänlainen vittuilu ei saa häntä enää reagoimaan (ynnärtää kyllä hyvin mitä puhutaan), sillä hän on tottunut siihen jo lapsesta asti. Omia taitojaan hän käyttää täysin harkitsemattomasti hölmöyden suojakuoressa. Tätä ei pitäisi hyväksyä. Henkinen väkivalta on lopulta pahempaa, kuin fyysinen.

Itsekkin olen pohjoisesta, ja olen viimein oppinut suhtautumaan vittuiluun samoin kuin karateen. Aina ei tarvitse lyödä, vaikka olisikin mahdollisuus. Silti tyhmien ei tarvitse tulla minulle vittuilemaan, siitä saattaa saada loppuelämää painavan mielipahan.

[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 10:50"]Onko ihan normaalia joutua jatkuvasti häpeämään omaa miestään muiden ihmisten seurassa? Toki häpeä on ikioma tunteeni, ja olen aina itse vastuussa tunteistani ja mitä valitsen kulloinkin tuntea, mutta....

Mun mies on sosiaalisesti hieman "rajoittunut". Ollut sitä varmaan jo lapsuudestaan asti. Tykännyt olla omissa oloissaan eikä usein edes kuule/kuuntele kun hänelle kotonakaan puhun, jää ikään kuin omiin ajatuksiinsa. Ei reagoi kun hänelle puhutaan jne. Ei osaa ylläpitää normaalia keskustelua sosiaalisissa tilanteissa: vastaa lyhyesti kun häneltä jotakin kysytään mutta ei osaa esittää vastakysymyksiä tai olla kiinnostunut muista ihmisistä.

Pahinta on, ettei hän ymmärrä piilomerkityksiä ja sitä, miten hänen harmittomiksi tarkoittamansa tokaisut tulevat yleensä normaalimielissä tulkituiksi. Aiheuttaa todella paljon hankalia tilanteita, kun minä joudun sitten miehen perään heti "pehmittämään" hänen sanomisiaan ja tulkkaamaan muille mitä hän yrittää kulloinkin sanoa ettei konflikteja syntyisi tai kukaan loukkaantuisi hänen töksäytyksistään. 

Mies ei jotenkin osaa tulkita tilanteita ollenkaan. Jos joku piiloilkeilee hänelle, hän ei ymmärrä sitä ollenkaan, muttei ymmärrä omien töksäytystensäkään seurauksia. Mua nykyisin hävettää olla hänen seurassaan sosiaalisissa tilanteissa, ahdistun ja saan suorastaan paniikkikohtauksen kun jo etukäteen stressaan mitä hän kulloinkin sanoo tai jättää sanomatta. Tuntuu että kannan kaiken vastuun sosiaalisesti meidän parisuhteessamme. 

Onko tämä enää ihan normaalia? Pitääköhän tässä alkaa miettiä jo eroa? Tuntuu etten voi kunnioittaa miestä oikeastaan enää ollenkaan. Hävettää ja turhauttaa hänen koko olemuksensa. :(

Mikä tässä auttaa tai mitä voin tehdä?
[/quote]
Kai se on aika normaalia, mutta vaikuttaa, että sun mies ei kyllä ole.

[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 10:50"]

Onko ihan normaalia joutua jatkuvasti häpeämään omaa miestään muiden ihmisten seurassa? Toki häpeä on ikioma tunteeni, ja olen aina itse vastuussa tunteistani ja mitä valitsen kulloinkin tuntea, mutta....

Mun mies on sosiaalisesti hieman "rajoittunut". Ollut sitä varmaan jo lapsuudestaan asti. Tykännyt olla omissa oloissaan eikä usein edes kuule/kuuntele kun hänelle kotonakaan puhun, jää ikään kuin omiin ajatuksiinsa. Ei reagoi kun hänelle puhutaan jne. Ei osaa ylläpitää normaalia keskustelua sosiaalisissa tilanteissa: vastaa lyhyesti kun häneltä jotakin kysytään mutta ei osaa esittää vastakysymyksiä tai olla kiinnostunut muista ihmisistä.

Pahinta on, ettei hän ymmärrä piilomerkityksiä ja sitä, miten hänen harmittomiksi tarkoittamansa tokaisut tulevat yleensä normaalimielissä tulkituiksi. Aiheuttaa todella paljon hankalia tilanteita, kun minä joudun sitten miehen perään heti "pehmittämään" hänen sanomisiaan ja tulkkaamaan muille mitä hän yrittää kulloinkin sanoa ettei konflikteja syntyisi tai kukaan loukkaantuisi hänen töksäytyksistään. 

Mies ei jotenkin osaa tulkita tilanteita ollenkaan. Jos joku piiloilkeilee hänelle, hän ei ymmärrä sitä ollenkaan, muttei ymmärrä omien töksäytystensäkään seurauksia. Mua nykyisin hävettää olla hänen seurassaan sosiaalisissa tilanteissa, ahdistun ja saan suorastaan paniikkikohtauksen kun jo etukäteen stressaan mitä hän kulloinkin sanoo tai jättää sanomatta. Tuntuu että kannan kaiken vastuun sosiaalisesti meidän parisuhteessamme. 

Onko tämä enää ihan normaalia? Pitääköhän tässä alkaa miettiä jo eroa? Tuntuu etten voi kunnioittaa miestä oikeastaan enää ollenkaan. Hävettää ja turhauttaa hänen koko olemuksensa. :(

Mikä tässä auttaa tai mitä voin tehdä?

[/quote]

Onko miehesi Juha Sipilä???

Jssap

Onko mies saanut tukea sosiaalisiin ongelmiinsa? Autismin kirjon häiriö taitaa olla

Miksi olet ylipäätään tuollaisen puolison valinnut? Kuulostaa (anteeksi nyt suora ilmaisu) todella juntilta ja vaivaannuttavalta ihmiseltä.

Miehesi kuulostaa mun eksältä.

Ootte ihan erilaisia ihmisiä. Onhan tuo varmaan aika raskasta mutta et ole vastuussa miehesi puheista. Keskustelkaa ja päättäkää sitten mitä teette asialle

Entäs seurusteluaikana? Vai katselitko silloin miestä roosanväristen silmälaisen läpi, jolloin tuo omiin ajatuksiin vaipuminen oli vain hauska persoonallinen piirre.

Kuvauksesi viittaisi vahvasti siihen, että miehelläsi olisi ainakin lieviä as-piirteitä, juurikin tuo sosiaalisten tilainteiden tulkitsemisvaikeus, omaan maailmaan vajoaminen, suorapuheisuus, vihjailevan puheen ymmätämättömyys eli käsittää kaikki sanomiset aina vain konkreettisesti. Kannattaisiko tutkia?

Ei mielestäni ole normaalia. En itse pystyisi olemaan tuollaisen puolison kanssa. Sosiaalinen älykkyys on itselleni tärkeä ominaisuus eikä toista varsinkaan kuulu hävetä!

Häpee itseäs ja päästä mies vapaaksi.