Missä iässä päätit, että haluat jo asettua, lopettaa haahuilun opiskelu ja työn saralla ja perustaa perheen?

Haahuilu loppui ensimmäiseen vakituiseen työpaikkaan. Perheen perustamiseen ei löytynyt sopivaa miestä. N47

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt pätkää ja silppua 10 vuotta. Nyt alkaa olla takki tyhjä, ei vaan jaksaisi tätä hyppyyttämistä enää. Perheenperustaminen olisi kiva, jos saisin isän roolin siinä. Voisin katsoa töllöä ja jyrähtää välillä viimeisen sanani. Se joku toinen tekisi kaiken sotkuisen, stressaavan ja ikävän.

Tuo lienee sosiaalisesti opittu malli kunkin omasta elinpiiristä, mikä on ”isän rooli”.

Minun isäni oli kaukana tuollaisesta mitä sinä kuvailet, samoin myös molemmat isoisäni ja isoisoisäni kertomusten mukaan.

Perheitä ja sukuja monenlaisia, meillä aika hyväosaista ja onnellista.

Mitä asettuminen edes tarkoittaa? Olen muuttanut monta kertaa maasta toiseen. Olen nyt 39v ja ainakin kerran tulen vielä vaihtamaan maata. Töitä kyllä on. Puolisokin. Lapsia ei. Ei myöskään lainoja eikä lemmikkejä.

Ajattelin laittaa toisen jalan hautaan siinä vaiheessa kun olen 80v, ja sitten sen toisenkin kun olen 100v. 

Eli ei siis ei. Olen 40v, ja mulla on vain yksi ainoa elämä elettävänä. Porsikoot muut, minä arvostan omaa toosaani ja sen terveyttä. Samoin minun potentiaali on aivan jossain muualla kuin hiekkalaatikon reunalla istumisessa tai kotiorjana olemisessa. Ei kiitos siis ei. 

Millois arvon setäsössöttäjä on ajatellut päättää oman elämänsä?

En ikinä päättänyt. Lapsi syntyi kun olin 27 vuotta. Perhe on ihana. Työn ja opiskelun suhteen haahuilen edelleen, en tiedä mitä oikeasti haluaisin tehdä "isona". Töissä olen, mutta tämä ei ole mitään unelmatyötäni.

N29

Sain tohtorin paperit kolmekymppisenä ja vakityön 33-vuotiaana. Neljäkymppiä häämöttää nyt, mutta jos "haahuilun lopettamisen" määritelmä on lasten hankinta, pottumaa takapihalla ja kultainen noutaja, niin haahuilen varmaan sitten hautaan saakka.