Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erityislapsen (ylivilkkaus adhd) järkyttävät raivarit ja muu sekoilu joista seurannut poliisit paikalle ja lasu.
Sydän sirpaleina
28.03.2022 |
Apua on saatu mutta en koe sitä riittäväksi. Kolmesti viikossa meillä käy nuori likka, joka selvästi pelkää lastani ja koettaa lässyttäen houkutella pannarin tekoon. Lapsen lääkitystä on nostettu, ilman mainittavaa muutosta.
Minua hävettää liikkua lapseni kanssa, kun saattaa jossain Primassa kilahtaa ja ryömiä hyllyjen alle rääkymään. Kotona saa näitä huutokohtauksia päivittäin enkä yhtään ihmettele että joku naapuri soitti poliisit.
Hän on 8vuotias mutta käytös muistuttaa 3vuotiasta. Kohtauksen voi laukaista kun kysyn ottaako ruokaan ketsuppia tai kysyn tuleeko mukaani saunaan.
Koulua käy mukautetussa opetuksessa ja koulussa kohtaukset ilmenevät huudon sijaan tärinänä ja puhumattomaksi heittäytymisenä. Kun viimeksi oli koulukuvaus, ei suostunut siihen vaan juoksi tärisemään nurkkaan.
Ja olen yksihuoltaja, kyllä. Ex ilmoitti että joko abortti tai hän lähtee vaikka ei oltu enää edes mitään nuoria. Ajattelin että kyllähän minä 28vuotiaana ja vakityössä olevana pärjään yh:na. Ihan pienenä lapseni oli tavallinen vaikka olikin melko vaativa vauva´. Laitoin hänet päivähoitoon 3vuotiaana , sitä ennen mummo eli minun äitini oli hoitanut lasta meillä. Äitini sanoi välillä että onpas tuossa pienessä temperamenttia! mutta vasta päiväkodissa sanottiin ettei käytös ole normaaleissa rajoissa.
Alan epäillä annettua diagnoosia, onko tuo adhd ollenkaan?
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
ADHD kuuluu myös impilsiiviivisuus, joten voi oll pelkkää sitä. Onnea. Odota innola teini ikä, siitä ne ongelmat alkaa.
Koulu ei kiinnosta sitäkään vähää, mikä on normaalia teineille. Pistä se kertaa 5.
Plus kaikkeen muuhunki teiniperseilyyn.
T: Hulluks tässä tulee
ADHD ei määritä sitä kiinnostaako koulu. Osalla diagnoosi tulee reilusti peruskoulun jälkeen lukiossa tai yliopistossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapsi sai todella rankkoja raivareita. Syyksi paljastui sattumalta ruoka-aine allergiat. Esim söi pähkinöitä niin tasan 2 tuntia siitä alkoi järkyttävän kova raivoaminen. Sitä saattoi kestää tunnin. Jos antoi antihistamiinin niin kohtaus alkoi helpottaa 10-15 minuuttia antihistamiinin otosta. Mitään muuta oiretta emme huomanneet näistä allergioista.
Meillä lapsi oli allerginen mm pähkinöille, kanamunalle, e472c lisäaineelle ja monille mausteille.
Ja ennen kiviryöppyä lapsi kävi myös verestä otetussa allergiatesteissä ja myös niissä näkyi kotona huomatut allergiat niiltä osin mitä verestä tutkittiin. Ihan lääkärin kanssa yhdessä sovittiin että näitä ruoka-aineita sitten vältettiin jotka aiheuttivat raivokohtauksia. Vasta 10v iässä lapsi oppi raivoamisen sijaan kertomaan että allergiahuonoolo ja pyysi lääkettä. Siihen asti vain raivosi sopimatonta syötyään.
Ja en väitä että apn lapsen ongelmat ratkeaisivat ruokavaliolla. Mutta kannattaa myös seurata pahentaako jotkut ruoka-aineet ongelmia.
Miten tutkimuksiin pääsee:
Parhaiten kouluterveydenhoidon kautta: soita kouluterkalle , kuvaile ongelmat kaunistelematta ja pyydä päästä lapsen kanssa koululääkärin puheille. Selitä tällekin tilanne kaunistelematta, kuvaile myös, miten opettajat valittavatja kououssa asiat ovat hankalia. Koululääkäri puhuu myös opettajien kanssa, jos annat luvan (kannattaa antaa, se tehostaa prosessia) ja kirjoittaa sitten lähetteen eteenpäin (neuro)psykiatrisiin tutkimuksiin. Niihin yleensä kuuluvat psykologin tutkimukset (normaali koulukypsyys eli ”älykkyystaso”, muistin ja oppimisvaikeuksien testaus, masennusseulat yms, sekä psykiatrin tutkimukset, joissa on mukana poissulkevat tutkimukset (edelleen se masennus, traumaperöiset ongelmat, muut mielen sairaudet) ja jonkun ammattilaisen tekemä koti/vanhemmuusarvio, eli katsotaan miten arki kulkee ja onko se mahdollisesti ongelman syy (tai onko siinå haasteita varsinaisen ongelman seurauksena). Tutkimuksiin voi kuulua myös osastojakso, jos oireet ovat kovin monitulkintaisia.
Olen käynyt prosessin läpi lapsen kanssa kahdesti. Oman kokemuksen mukaan julkinen terveydenhoito toimii tässä suhteessa erinomaisesti, mutta toki pitää ymmärtää, että kun on kyse aika laajoista tutkimuksista, ne eivät käy viikossa eikä kahdessa. Oman lapsen kohdalla ekaan diagnoosiprosessiin meni vuosi.
Diagnoosin jälkeen tarjolla on ollut tietoa, neuvoja ja neuropsyologista kuntoutusta. Kuntoutuksesta oli paljon hyötyä, lapsi kävi kerran viikossa kahden vuoden ajan. Vanhempien sopeutumisvalmennuskurssit olivat hyödyllisiä, joskin vähän pelottavia ja masentaviakin, koska niihin sisältyi myös paljon tietoa siitä, mitä vaikeuksia ja haasteita tulevaisuus usein tuo teini-iässä ja varhaisaikuisuudessa. Huomattava hyöty itselleni on ollut siitä! Että olen etsinyt ja lukenut paljon autisminkirjoon ja adhd:hen liittyvää kirjallisuutta ja sieltä saamallani tiedolla yrittänyt ratkoa haasteita ja ongelmia jokapäiväisessä elämässä ja koulussa.
Mun lapsella menee nyt aika hyvin, on parisuhde, opiskelupaikka haluamallaan alalla ja elää itsenäisesti. Edelleen hän on selvästi autismin kirjolla, eikä se tietysti muuksi koskaan muutukaan, ja haasteita on, esim juuri niiden kauppakeskusten puhelinliittymämyyjiien kanssa. Silti hän elää moneen ”terveeseen” palstalaiseen nähden varsin onnellista ja normaalia elämää.
Vierailija kirjoitti:
Miten tutkimuksiin pääsee:
Parhaiten kouluterveydenhoidon kautta: soita kouluterkalle , kuvaile ongelmat kaunistelematta ja pyydä päästä lapsen kanssa koululääkärin puheille. Selitä tällekin tilanne kaunistelematta, kuvaile myös, miten opettajat valittavatja kououssa asiat ovat hankalia. Koululääkäri puhuu myös opettajien kanssa, jos annat luvan (kannattaa antaa, se tehostaa prosessia) ja kirjoittaa sitten lähetteen eteenpäin (neuro)psykiatrisiin tutkimuksiin. Niihin yleensä kuuluvat psykologin tutkimukset (normaali koulukypsyys eli ”älykkyystaso”, muistin ja oppimisvaikeuksien testaus, masennusseulat yms, sekä psykiatrin tutkimukset, joissa on mukana poissulkevat tutkimukset (edelleen se masennus, traumaperöiset ongelmat, muut mielen sairaudet) ja jonkun ammattilaisen tekemä koti/vanhemmuusarvio, eli katsotaan miten arki kulkee ja onko se mahdollisesti ongelman syy (tai onko siinå haasteita varsinaisen ongelman seurauksena). Tutkimuksiin voi kuulua myös osastojakso, jos oireet ovat kovin monitulkintaisia.
Olen käynyt prosessin läpi lapsen kanssa kahdesti. Oman kokemuksen mukaan julkinen terveydenhoito toimii tässä suhteessa erinomaisesti, mutta toki pitää ymmärtää, että kun on kyse aika laajoista tutkimuksista, ne eivät käy viikossa eikä kahdessa. Oman lapsen kohdalla ekaan diagnoosiprosessiin meni vuosi.
Diagnoosin jälkeen tarjolla on ollut tietoa, neuvoja ja neuropsyologista kuntoutusta. Kuntoutuksesta oli paljon hyötyä, lapsi kävi kerran viikossa kahden vuoden ajan. Vanhempien sopeutumisvalmennuskurssit olivat hyödyllisiä, joskin vähän pelottavia ja masentaviakin, koska niihin sisältyi myös paljon tietoa siitä, mitä vaikeuksia ja haasteita tulevaisuus usein tuo teini-iässä ja varhaisaikuisuudessa. Huomattava hyöty itselleni on ollut siitä! Että olen etsinyt ja lukenut paljon autisminkirjoon ja adhd:hen liittyvää kirjallisuutta ja sieltä saamallani tiedolla yrittänyt ratkoa haasteita ja ongelmia jokapäiväisessä elämässä ja koulussa.
Mun lapsella menee nyt aika hyvin, on parisuhde, opiskelupaikka haluamallaan alalla ja elää itsenäisesti. Edelleen hän on selvästi autismin kirjolla, eikä se tietysti muuksi koskaan muutukaan, ja haasteita on, esim juuri niiden kauppakeskusten puhelinliittymämyyjiien kanssa. Silti hän elää moneen ”terveeseen” palstalaiseen nähden varsin onnellista ja normaalia elämää.
No jos sun lapsi on jo aikuinen niin ota huomioon että aika on eri.
Me ollaan oltu tutkimusjonoputkessa nyt 3 vuotta. Laitoin pyörät pyörimään kouluterkkarin ja koulupsykan kautta kun lapsi aloitti ekan luokan, ens syksynä menee neloselle…
Esim. meidän kunnassa nuorten psyk. polilla ei ole hoitavaa lääkäriä ollenkaan tällä hetkellä 🙂
Moni kuvittelee avun hakemisen olevan niin yksinkertaista, että yhdellä puhelinsoitolla kiitää pihaan ratsujoukko jolla on ratkaisun avaimet. Ei se niin mene.
Alue: Aihe vapaa
Olen huomannut, että täällä on ihan turha puhua nepsylapsista.Suurimalla osalla, kun ei ole niistä kokemusta ja tulee sitten suureen ääneen kertomaan mielipiteensä asiaan, josta ei todellisuudesta tiesä yhtään mitään =D
Naurattaa oikeesti. Vähän niiku sokee taluttais toista sokeeta. EI kannata tulla pätemään , jos ei oo mitään konkreettista kokemusta jostain asiasta.
T.kaks ahd:ta täällä ja muutama ei adhd lapsi. Joten kokemusta löytyy kummastakin