Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

HIV-pelko

Vierailija
28.03.2022 |

Olin suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä henkilön kanssa nyt aikalailla kuukausi sitten. Ei ollut omasta tahdosta, joten en halua tässä mitään syyllistämistä.

Pakotin tämän henkilön tapahtuneen jälkeen sukupuolitautitesteihin ja ne näyttivät negatiivista. Olen itsekin käynyt testeissä, mutta hiv ei niissä vielä näkyisikään. Tämä toinen osapuoli sanoi, että hänen viimeisin kerta olisi ollut vuosi sitten keväällä, mutta en pysty luottamaan tähän. Näin ollen en voi luottaa siihen, että negatiivinen hiv-testitulos olisi luotettava, kun en voi olla varma, että viimeisimmästä kerrasta yli kolme kuukautta.

Pelkäänkin, että olen saanut hivin häneltä. Ensioireisiin kuuluisi muun muassa kurkkukipua, lihas- ja nivelsärkyä sekä ihottumaa ja näitä kaikkia on nyt esiintynyt viimeisen kahden viikon aikana joitakin päiviä.

Haluaisinkin kuulla muilta, että oletteko olleet kanssani samassa tilanteessa, selvisikö oireille jokin toinen syy vai tuliko positiivinen tulos? Stressaan tästä aivan kamalasti enkä pysty ajatella mitään muuta. Yhden kuukauden testiin menen perjantaina. Tuntuu kauhealta odotella vielä kaksi kuukautta ennen kuin saa varmuuden :(

Kommentit (48)

Vierailija
21/48 |
28.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HIV-tartunnan oireet ovat niin oudot että aika pian huomaa että nyt on jotakin pahasti pielessä, väsyttää aivan helvetisti ja väsymykselle ei keksi mitään syytä, voi nukahtaa melkeinpä seisaalteen, tasapainoaisti menee aivan sekaisin ja välillä ei tiedä makaako vai käveleekö, kroppaa särkee joka puolelta, kihelmöi pistää ja kutisee, suun limakalvoille ilmestyy hiiva, pieniä haavaumia sukupuolielimiin, sellaisia oireita ja nopeaa tahtiin että vaisto alkaa kilkattamaan että mitä helvettiä oikein tapahtuu tästä ei nyt Buranalla selvitäkään, keho käy hirveää taistelua sille täysin tuntematonta virusta vastaan.

Ja on niitä muitakin oireita ja paljon, aivan outoja.

Onko sinulla hiv, vai mistä tiedät tuon?

Minulla on ollut yli 20 vuotta HIV.

Okei. Olivatko nuo siis ensioireita vai myöhemmän vaiheen?

Ap

Ensioireita lähinnä, kun oikea lääkitys alkaa niin oireita on tuskin lainkaan ja HIV näkyy vain verikokeessa ja tänä päivänä hyvä jos siinäkään. En ole lainkaan huolestunut, en pelkää mitään olen erittäin hyvissä käsissä, täällä on maailman parhaat alan lääkärit, hoitajat ja kaikki mikä liittyy HIViin. Minulle ei ole ollut mitään haittaa HIVistä, se voi kuulostaa oudolta mutta se on totta ja tietenkin oma kokemukseni. Epäluulo on ikävä tunne kun epäilee mitä sairautta tahansa, mutta ja jos luulo osoittautuu todeksi elämä jatkuu silti. Sairauksilla jossittelu on naurettavaa, siis se että mitä kukin tekisi jos, vaikka tässä tapauksessa saisit HIVin, moni vastaa liian dramaattisesti koska ei tunne itseään ja kuinka toimii siinä tilanteessa kun todellakin sairastuu vakavasti. Elämä jatkuu, minä olen erittäin onnellinen ja tyytyväinen elämääni, minä olen uskomattoman hyvässä kunnossa kaikin puolin.

Ihanaa kuulla, että sinulla on onnellinen elämä taudista huolimatta. Netissäkin lukee, että ajoissa aloitetun lääkityksen kanssa pystyy elämään niin kuin ilman tautiakin, mutta se helpottaa vielä enemmän, kun sen kuulee suoraan joltain ihmiseltä.

Ap

Itseäni ei ole koskaan häirinnyt lainkaan minkäänlainen leimautumisen pelko ei edes tämän HIVin suhteen joka ei ole minulle minkäänlainen salaisuus, kaikki jotka tuntevat minut tietävät että minulla on HIV. En ole koskaan kohdannut pienintäkään syrjintään en kuullut koskaan että joku sanoisi minulle jotain negatiivista sairaudestani, tiedän että selän takanani asiasta puhutaan, mutta niinhän me kaikki teemme, minäkin, mutta pääasia on että pysytään totuudessa eikä liioitella ei hyvässä eikä pahassa. Jos joku alkaisi minua väheksymään koska minulla on HIV niin se ei ole minun ongelmani. Minä elän aivan normaalia täysipainoista elämää.

Vierailija
22/48 |
28.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö kolmen kuukauden testi ole luotettava? Niin sanottiin lääkärissä...

Ap

Kyllä on jos tohtori sanoo näin. Oo rauhassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/48 |
28.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on HIV eikä haittaa elämää lainkaan, en suosittele silti.

Tuliko sinulle ensioireita? Lähinnä tuota ihottumaa mietin, että millaista se on taudin ensioireena? Netistä hankala löytää tietoa. Itsellä nousi yhtäkkiä kaulalle ja käteen eilen muutamia näppyjä, jotka kutittivat paljon. Kutina kuitenkin loppui puolen tunnin sisällä ja näpytkin laskivat, jäljellä enää punainen kohta.

Ap

Korjatkaa toki muut jos oon väärässä, mut eiks hivin ihottuma kestä pidempään? Ainakin mun läheisellä hiviin liittyvä ihottuma oli todella laajalle alueelle levinnyttä eikä se kyllä lähtenyt nopeasti pois, vaan kesti yli kaks viikkoa

Vierailija
24/48 |
28.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aitiopaikalla HIV-potilaiden hoidossa

Infektiolääkäri Jussi Sutinen on nähnyt HIV:n muuttumisen tappavasta sairaudesta krooniseksi taudiksi. Nykyisin HIV-potilas saattaa tuoda aikuisen lapsensa katsomaan sairaalaa, jossa hän on itse ollut hoidossa jo yli kaksikymmentä vuotta.

– HIV-potilaistamme yli 90 prosenttia on saavuttanut parhaan mahdollisen hoitotuloksen, sanoo Jussi Sutinen.

Kuvituskuva 2

– Tämän työn yksi parhaita puolia on, että samoja potilaita on voinut seurata pitkään, kertoo Jussi Sutinen.

"Hämmentävän hieno kokemus lääkärin uran aikana on ollut todistaa biolääketieteen voimaa, kun tutkimukseen laitetaan resursseja. HIV oli vielä 1990-luvun alussa yksi tappavimpia tauteja maailmassa. Nykyisin HIV-potilaat elävät yhtä pitkään kuin ilman tätä sairautta, kunhan tartunta löydetään ajoissa.

Työskentelin apulaislääkärinä Auroran sairaalassa Helsingissä muutaman vuoden, ennen kuin HIV:n yhdistelmähoidot tulivat käyttöön vuonna 1996. Sitä ennen ei ollut keinoja pysäyttää etenevää immuunivajetta, ja potilaille tuli lopulta henkeä uhkaava oheistauti toisensa jälkeen. Tuntui uskomattomalta nähdä, etteivät potilaat enää kuolleetkaan, kun uusi lääkitys alkoi. Viime vuosina on vielä opittu, että hyvän hoitovasteen aikana HIV-positiivinen ei ole enää tartuttava.

Yhdistelmähoidot olivat aikoinaan vaikeita toteuttaa, sillä päivittäin piti ottaa kourallinen lääkkeitä, joilla oli paljon sivuvaikutuksia. Myös hankalia ruokarajoituksia täytyi noudattaa.

”Lääkärin on turha ­puhua viruksista tai ­soluista ihmiselle, joka ei ole käynyt ­päivääkään koulua.”

Nykyisin monet HIV-potilaat ottavat kerran päivässä yhden tabletin, johon on pakattu kolmen lääkeaineen vuorokausiannokset. Sivuvaikutukset ovat vähentyneet. Nykyään HIV-lääkkeitä käytetään myös tartuntoja ennaltaehkäisevänä prep-hoitona HIV-negatiivisille.

Julkisen keskustelun teho

Vuosituhannen vaihteessa HIV-lääkkeitä saatiin käyttöön myös kehitysmaihin. Parhaimmillaan esimerkiksi Botswanassa HIV-lääkkeitä on tarjolla käytännössä kaikille niitä tarvitseville. Toisaalta esimerkiksi Venäjällä tilanne on paljon huonompi.

Köyhillä mailla on mahdollisuus murtaa lääkkeen patenttisuoja silloin, kun sairaus on kansallinen terveysuhka. Tämä on muun muassa YK:n ja WTO:n työn ansiota. Lääkärinä on ollut mahtavaa nähdä julkisen keskustelun voima: se, että asioihin voidaan oikeasti vaikuttaa.

Vierailija
25/48 |
28.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oppia kantapään kautta

Ratkaisemattomia asioita HIV:n hoidossa riittää edelleen. Tehokkaan rokotteen kehittäminen ei ole helppoa nykytiedon valossa, ja parantavaa hoitoa ei ole olemassa.

Potilaan täytyy sitoutua lääkitykseen loppuiäksi. Hoitoon sitouttamista olemme opetelleet pitkään, myös kantapään kautta. Hoidon onnistuminen riippuu lopulta paljolti siitä, luottaako potilas lääkäriin vai ei.

Lääkehoitoa aloitettaessa kerron potilaalle, että hänen pitää ensin läpäistä hoitoa käsittelevä "tentti". Hänen täytyy osata toimia oikein erilaisissa arjen ongelmatilanteissa. Lääkehoidon toteutumisen varmistamiseksi suosittelemme kaikille automaattista kännykkähälytystä, kantamaan varalääkkeet aina mukana ja ottamaan dosetti käyttöön. Mitä helpommaksi voimme lääkityksen ottamisen tehdä, sitä varmemmin se toteutuu vuodesta toiseen.

Vierailija
26/48 |
28.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on HIV eikä haittaa elämää lainkaan, en suosittele silti.

Tuliko sinulle ensioireita? Lähinnä tuota ihottumaa mietin, että millaista se on taudin ensioireena? Netistä hankala löytää tietoa. Itsellä nousi yhtäkkiä kaulalle ja käteen eilen muutamia näppyjä, jotka kutittivat paljon. Kutina kuitenkin loppui puolen tunnin sisällä ja näpytkin laskivat, jäljellä enää punainen kohta.

Ap

Korjatkaa toki muut jos oon väärässä, mut eiks hivin ihottuma kestä pidempään? Ainakin mun läheisellä hiviin liittyvä ihottuma oli todella laajalle alueelle levinnyttä eikä se kyllä lähtenyt nopeasti pois, vaan kesti yli kaks viikkoa

Jokainen tietty sairastaa ja oireilee tavallaan, elämäntavat voi vaikuttaa siihen miten kauan kestää vaikkapa ihottuma ja miten paha se on, ei kaikille tuu ees samoja oireita ja joillaki saattaa olla montaki oiretta yhtä aikaa, yksilöllisiä eroja on paljon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/48 |

Itselläni ei ole koskaan ollut mitään sellaista ihottumaan jonka syy olisi HIV, tietty se voi altistaa koska imminiteetti on huonontunut, mutta aina on löytynyt joku muu selitys, ruokavalio, allergia, aurinko, tai joku käytettävä lääke on sellainen että se lisää esimerkiski aurinkoallergian oireita ja silloin voi iho olla joskus, ei niin hyvässä kunnossa, hetken.

Vierailija
28/48 |
28.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessakin on naisia jotka ovat vuosia HIV-tartunnan jälkeen synnyttäneet aivan terveen lapsen, eli HIV on tänä päivänä aikalailla erilainen sairaus kuin mitä se oli 1980-luvulla, tai sairaus on sama mutta sen hoitamisessa on menty aimo harppaus eteenpäin, uusia lääkkeitä on kymmeniä erilaisia ja koko aika tulee lisää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/48 |
28.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on HIV eikä haittaa elämää lainkaan, en suosittele silti.

Tuliko sinulle ensioireita? Lähinnä tuota ihottumaa mietin, että millaista se on taudin ensioireena? Netistä hankala löytää tietoa. Itsellä nousi yhtäkkiä kaulalle ja käteen eilen muutamia näppyjä, jotka kutittivat paljon. Kutina kuitenkin loppui puolen tunnin sisällä ja näpytkin laskivat, jäljellä enää punainen kohta.

Ap

Korjatkaa toki muut jos oon väärässä, mut eiks hivin ihottuma kestä pidempään? Ainakin mun läheisellä hiviin liittyvä ihottuma oli todella laajalle alueelle levinnyttä eikä se kyllä lähtenyt nopeasti pois, vaan kesti yli kaks viikkoa

Jokainen tietty sairastaa ja oireilee tavallaan, elämäntavat voi vaikuttaa siihen miten kauan kestää vaikkapa ihottuma ja miten paha se on, ei kaikille tuu ees samoja oireita ja joillaki saattaa olla montaki oiretta yhtä aikaa, yksilöllisiä eroja on paljon.

Itselläni ei ole koskaan ollut mitään sellaista ihottumaan jonka syy olisi HIV, tietty se voi altistaa koska imminiteetti on huonontunut, mutta aina on löytynyt joku muu selitys, ruokavalio, allergia, aurinko, tai joku käytettävä lääke on sellainen että se lisää esimerkiski aurinkoallergian oireita ja silloin voi iho olla joskus, ei niin hyvässä kunnossa, hetken.

Myös stressi voi aiheuttaa ihottumaa. Ainakin minulla nousee nokkosihottuma stressistä. Sille tyypillistä taitaa myös olla tuo, että kutina häviää nopeasti, parin tunnin sisällä. Myös näppyjen pitäisi kadota vuorokauden sisällä, jos on sitä.

Vierailija
30/48 |
29.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen myös samassa tilanteessa. Kaksi viikkoa sitten tapahtui riskitilanne ja olen sen jälkeen elänyt järkyttävässä pelossa. Tapahtunut oli omaa tyhmyyttä kun en humalassa vaatinut kondomin käyttöä. Netistä löytyy todella paljon erilaista tietoa siitä milloin hiv näkyisi testissä. Jossain lukee, että jo kuukauden kohdalla näkyisi usein, jossain taas, että kuukauden kohdalla ei luultavasti näkyisi. Sitten jossain lukee, että kuuden viikon kohdalla olisi melko varma tulos, mutta sitten jossain taas tuokin torpataan. Itselläni tuohon kuukauteenkin siis on vielä kaksi viikkoa... En tiedä, miten voin odotella niin kauan. Jossain luki että kahden kuukauden testin jälkeen ei enää käytännössä muutu negatiivinen positiiviseksi. Pitääköhän tämä paikkaansa?

Olisiko jollain faktatietoa näistä ajoista? Esimerkiksi, että milloin näkyy suurimmalla osalla yms. Samassa tilanteessa ollaan ja pelko on suuri. Stressiin helpottaisi, kun voisi odottaa noita "välietappeja".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/48 |
29.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Afrikkalainen tai venäläinen kumppani on tässä iso riskitekijä. Järkkyjä prosenttilukuja HIV kantajia.

Samoin piikittäjät pelottaa. Tarkistan aina näkyykö piikitysjälkiä.

Vierailija
32/48 |

Toisella keskustelupalstalla kerrottiin näin: "Serologinen ikkuna eli aika, jolloin vasta-aineet muodostuvat myös selvästi yhden HIV-pelkoon liittyvistä yleisimmistä kysymyksistä. Kansainvälisesti lähes kaikkialla noudatetaan 12 viikon aikaa riskitapahtumasta ensimmäiseen luotettavaan testaushetkeen. Käytännössä neljännen sukupolven HIV-testi antaa luotettavan vastauksen jo huomattavasti ennen tuota ajankohtaa. Testin antigeeni havaitaan normaalisti viikkoina 2-4, jonka jälkeen vasta-aineet ovat normaalisti havaittavissa. Kuuden viikon kohdalla tehty testi antaa vastauksen vähintään 95 %:n todennäköisyydellä. En tiedä yhtään ammattilaista, joka olisi kohdannut potilasta, jolla olisi ollut negatiivinen tulos kuuden viikon kohdalla, joka olisi myöhemmin muuttunut positiiviseksi. Kuuden viikon kohdalla tehty HIV-testi kannattaa uusia THL:n suosituksen mukaisesti kolmen kuukauden kohdalla, mutta tulos ei tule siitä muuttumaan."

Tiedä sitten, kuinka totta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/48 |

Miksei tuo totta olisi mikäli sen asiantuntija toteaa

Jos niin ikävästi on käydäkseen että saa HIV-tartunnan niin Suomi on juuri oikea maa mitä tulee kaikkeen mikä liittyy HIVin hoitoon.

Vierailija
34/48 |
29.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Afrikkalainen tai venäläinen kumppani on tässä iso riskitekijä. Järkkyjä prosenttilukuja HIV kantajia.

Samoin piikittäjät pelottaa. Tarkistan aina näkyykö piikitysjälkiä.

Minä tarkistan onko naamari musta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/48 |
29.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eräässä tietyssä Afrikan maassa on hirvittävät tautiluvut. Ystävättäreni toi sieltä juuri itselleen karmean tuliaisen.

Vierailija
36/48 |
29.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eräässä tietyssä Afrikan maassa on hirvittävät tautiluvut. Ystävättäreni toi sieltä juuri itselleen karmean tuliaisen.

En tiedä mikä on ystävättäresi karmea tuliainen mutta ainakaan HIV ei ole karmea, ikävä se tietenkin on ja aiheuttaa hieman päänvaivaa kuten muutkin sukupuolitaudit.

Ei sitä vähätellä sovi mutta ei myöskään pidä yliampua.

Vierailija
37/48 |
29.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös samassa tilanteessa. Kaksi viikkoa sitten tapahtui riskitilanne ja olen sen jälkeen elänyt järkyttävässä pelossa. Tapahtunut oli omaa tyhmyyttä kun en humalassa vaatinut kondomin käyttöä. Netistä löytyy todella paljon erilaista tietoa siitä milloin hiv näkyisi testissä. Jossain lukee, että jo kuukauden kohdalla näkyisi usein, jossain taas, että kuukauden kohdalla ei luultavasti näkyisi. Sitten jossain lukee, että kuuden viikon kohdalla olisi melko varma tulos, mutta sitten jossain taas tuokin torpataan. Itselläni tuohon kuukauteenkin siis on vielä kaksi viikkoa... En tiedä, miten voin odotella niin kauan. Jossain luki että kahden kuukauden testin jälkeen ei enää käytännössä muutu negatiivinen positiiviseksi. Pitääköhän tämä paikkaansa?

Olisiko jollain faktatietoa näistä ajoista? Esimerkiksi, että milloin näkyy suurimmalla osalla yms. Samassa tilanteessa ollaan ja pelko on suuri. Stressiin helpottaisi, kun voisi odottaa noita "välietappeja".

Toisella keskustelupalstalla kerrottiin näin: "Serologinen ikkuna eli aika, jolloin vasta-aineet muodostuvat myös selvästi yhden HIV-pelkoon liittyvistä yleisimmistä kysymyksistä. Kansainvälisesti lähes kaikkialla noudatetaan 12 viikon aikaa riskitapahtumasta ensimmäiseen luotettavaan testaushetkeen. Käytännössä neljännen sukupolven HIV-testi antaa luotettavan vastauksen jo huomattavasti ennen tuota ajankohtaa. Testin antigeeni havaitaan normaalisti viikkoina 2-4, jonka jälkeen vasta-aineet ovat normaalisti havaittavissa. Kuuden viikon kohdalla tehty testi antaa vastauksen vähintään 95 %:n todennäköisyydellä. En tiedä yhtään ammattilaista, joka olisi kohdannut potilasta, jolla olisi ollut negatiivinen tulos kuuden viikon kohdalla, joka olisi myöhemmin muuttunut positiiviseksi. Kuuden viikon kohdalla tehty HIV-testi kannattaa uusia THL:n suosituksen mukaisesti kolmen kuukauden kohdalla, mutta tulos ei tule siitä muuttumaan."

Tiedä sitten, kuinka totta.

Myös Ihosairaalasta osattiin kertoa, että heillä on siellä töissä alan asiantuntijoita, joiden mukaan kuuden viikon kohdalla tehty testi on luotettava.

Vierailija
38/48 |

Ihana kuulla, että sitten täytyisi elää tässä pelossa enää pari viikkoa. Menen loppuviikosta testiin, mutta silloin riskitilanteesta on vasta neljä viikkoa, joten vaikka tulisi negatiivinen, se ei olisi luotettava. Pelottaa kuitenkin kamalasti, että tuleekin positiivinen...

Minulla tosiaan ollut lievää kurkkukipua varsinkin aamuisin, joinakin päivinä särkenyt vähän aikaa niveliä ja nyt alkuviikosta nousi ihottumaa/näppyjä kaulalle ja käteen, nyt huomasin myös pari näppyä dekolteen alueella. Lisäksi pelkään imusolmukkeiden olevan suurentuneet, mutta tästä en ole varma.

Tämä odottaminen on kamalaa...

Ap

Vierailija
39/48 |
30.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on HIV eikä haittaa elämää lainkaan, en suosittele silti.

Tuliko sinulle ensioireita? Lähinnä tuota ihottumaa mietin, että millaista se on taudin ensioireena? Netistä hankala löytää tietoa. Itsellä nousi yhtäkkiä kaulalle ja käteen eilen muutamia näppyjä, jotka kutittivat paljon. Kutina kuitenkin loppui puolen tunnin sisällä ja näpytkin laskivat, jäljellä enää punainen kohta.

Ap

Korjatkaa toki muut jos oon väärässä, mut eiks hivin ihottuma kestä pidempään? Ainakin mun läheisellä hiviin liittyvä ihottuma oli todella laajalle alueelle levinnyttä eikä se kyllä lähtenyt nopeasti pois, vaan kesti yli kaks viikkoa

Jokainen tietty sairastaa ja oireilee tavallaan, elämäntavat voi vaikuttaa siihen miten kauan kestää vaikkapa ihottuma ja miten paha se on, ei kaikille tuu ees samoja oireita ja joillaki saattaa olla montaki oiretta yhtä aikaa, yksilöllisiä eroja on paljon.

Itselläni ei ole koskaan ollut mitään sellaista ihottumaan jonka syy olisi HIV, tietty se voi altistaa koska imminiteetti on huonontunut, mutta aina on löytynyt joku muu selitys, ruokavalio, allergia, aurinko, tai joku käytettävä lääke on sellainen että se lisää esimerkiski aurinkoallergian oireita ja silloin voi iho olla joskus, ei niin hyvässä kunnossa, hetken.

Myös stressi voi aiheuttaa ihottumaa. Ainakin minulla nousee nokkosihottuma stressistä. Sille tyypillistä taitaa myös olla tuo, että kutina häviää nopeasti, parin tunnin sisällä. Myös näppyjen pitäisi kadota vuorokauden sisällä, jos on sitä.

Stressi voi muutenkin aiheuttaa vaikka mitä oireita. Väitän, että stressaamalla saa itselleen aikalailla samat oireet, jotka lasketaan hivin ensioireistoon.

Suomessa hiv on onneks suht harvinainen tauti, vaikka toki se riski on aina olemassa suojaamattomassa yhdynnässä.

Lisäksi toinen osapuoli on käynyt testissä tuon jälkeen. Jos uskotaan tuohon, että tulos olisi luotettava kuuden viikon jälkeen ja usein positiivinen tulos näkyisi jo neljän viikon kohdalla, niin aika huono tuuri saa olla, että kumppani olisi sen saanut maksimissaan pari viikkoa aikaisemmin ja tartuttanut sinuun. Toki se riski on olemassa, mutta se on hyvin pieni.

Vierailija
40/48 |
30.03.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös samassa tilanteessa. Kaksi viikkoa sitten tapahtui riskitilanne ja olen sen jälkeen elänyt järkyttävässä pelossa. Tapahtunut oli omaa tyhmyyttä kun en humalassa vaatinut kondomin käyttöä. Netistä löytyy todella paljon erilaista tietoa siitä milloin hiv näkyisi testissä. Jossain lukee, että jo kuukauden kohdalla näkyisi usein, jossain taas, että kuukauden kohdalla ei luultavasti näkyisi. Sitten jossain lukee, että kuuden viikon kohdalla olisi melko varma tulos, mutta sitten jossain taas tuokin torpataan. Itselläni tuohon kuukauteenkin siis on vielä kaksi viikkoa... En tiedä, miten voin odotella niin kauan. Jossain luki että kahden kuukauden testin jälkeen ei enää käytännössä muutu negatiivinen positiiviseksi. Pitääköhän tämä paikkaansa?

Olisiko jollain faktatietoa näistä ajoista? Esimerkiksi, että milloin näkyy suurimmalla osalla yms. Samassa tilanteessa ollaan ja pelko on suuri. Stressiin helpottaisi, kun voisi odottaa noita "välietappeja".

Toisella keskustelupalstalla kerrottiin näin: "Serologinen ikkuna eli aika, jolloin vasta-aineet muodostuvat myös selvästi yhden HIV-pelkoon liittyvistä yleisimmistä kysymyksistä. Kansainvälisesti lähes kaikkialla noudatetaan 12 viikon aikaa riskitapahtumasta ensimmäiseen luotettavaan testaushetkeen. Käytännössä neljännen sukupolven HIV-testi antaa luotettavan vastauksen jo huomattavasti ennen tuota ajankohtaa. Testin antigeeni havaitaan normaalisti viikkoina 2-4, jonka jälkeen vasta-aineet ovat normaalisti havaittavissa. Kuuden viikon kohdalla tehty testi antaa vastauksen vähintään 95 %:n todennäköisyydellä. En tiedä yhtään ammattilaista, joka olisi kohdannut potilasta, jolla olisi ollut negatiivinen tulos kuuden viikon kohdalla, joka olisi myöhemmin muuttunut positiiviseksi. Kuuden viikon kohdalla tehty HIV-testi kannattaa uusia THL:n suosituksen mukaisesti kolmen kuukauden kohdalla, mutta tulos ei tule siitä muuttumaan."

Tiedä sitten, kuinka totta.

Myös Ihosairaalasta osattiin kertoa, että heillä on siellä töissä alan asiantuntijoita, joiden mukaan kuuden viikon kohdalla tehty testi on luotettava.

Ihana kuulla, että sitten täytyisi elää tässä pelossa enää pari viikkoa. Menen loppuviikosta testiin, mutta silloin riskitilanteesta on vasta neljä viikkoa, joten vaikka tulisi negatiivinen, se ei olisi luotettava. Pelottaa kuitenkin kamalasti, että tuleekin positiivinen...

Minulla tosiaan ollut lievää kurkkukipua varsinkin aamuisin, joinakin päivinä särkenyt vähän aikaa niveliä ja nyt alkuviikosta nousi ihottumaa/näppyjä kaulalle ja käteen, nyt huomasin myös pari näppyä dekolteen alueella. Lisäksi pelkään imusolmukkeiden olevan suurentuneet, mutta tästä en ole varma.

Tämä odottaminen on kamalaa...

Ap

Sinä olet nyt niin stressaantunut että tarkkailet itseäsi liikaa ja jokainen pieni näppylä ja kolotus on sinulle oire jostakin vakavasta, se on kai ihan normaalia tuossa tilanteessa mutta älä nyt ala panikoimaan. Nuo oireet mitä kuvailet voivat liittyä moneen harmittomaan asiaan ja stressaamalla olet pian yhtä näppylää täynnä ja mitä enemmän itseäsi puristelet sen aremmaksi itsesi saat. Kurkkukipu aamuisin, no minkälainen huoneilmasi on liian kuiva kenties, onko hometta… ihottumaa käsissä, mitä pesuainetta käytät, kuinka reagoit käsidesiin, oletko jollekin allerginen.. imusolmukkeet turvonneet, et ole varma, mutta mitä enemmän niitä painelet ja asiaa mietit niin kohta saat ne ihan omilla toimillasi turpoamaan… Luota siihen mitä terveysalan ammattilaiset ovat sinulle sanoneet ja muista että et sinä kuolemassa ole.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän yksi