Lue keskustelun säännöt.
Kuinka siitä parisuhdekriisistä oikein selvitään?
13.09.2015 |
Kyseessä se hyvin tavallinen tilanne. Yhdessä oltu jo lähemmäs 10v ja avioliittoa takana pari vuotta. Esikoinen syntyi keväällä ja on nyt puolivuotias. Mies töissä ja minä kotona vauvan kanssa.
Varmaan jo moni arvaakin, että mikä tässä hommassa nyt mättää... Tai siis, sitähän mä en just tiedä mikä mättää. En ole kovin väsynyt, vauva nukkuu hyvin ja on aika helppo tapaus, en siis koe, että minulla on kovin raskasta täällä kotona. Mutta, tunteet miestä kohtaan ovat hiipuneet pikku hiljaa. Synnytyksen jälkeen, ekat kuukaudet oli yhtä huutoa ja tappelua, syitä en osaa edes jälkikäteen erotella. Nyt tuntuu, etten ole miehelleni vaimo enkä nainen, olen vain lapselleni äiti. En saa, enkä enää edes odota/halua mieheni huomiota. Tuntuu että vastuu kaikesta on minulla, mies käy töissä, mutta minun tehtävä on huolehtia koti, vauva, talouden pyöritys niin että rahat riittää ja jotenkin aivan kaikesta huolehtiminen. Kävihän mies töissä (ja tietysti minäkin) ennen lapsen syntymää, eikä se silti ollut hänen ainoa "tehtävä", yhdessä me silloin hoidamme kodin ja vastuun, mutta miksi nyt yhtäkkiä miehen ainoa tehtävä on käydä vaan töissä? Tuntuu että tämä parisuhteen hoitaminenkin on täysin minun kontollani, miehen ei tarvitse kuin ilmestyä paikalle.
Olemme käyneet myös parisuhdeterapiassa, mutta mies ei ole toistaiseksi kovin innokas avautumaan ja kun lähdemme terapiasta, ei hän tee aloitettakaan että puhuisi niistä asioista, eikä mitenkään edistä suhteen "elvyttämistä", vaikka terapeutti on usein sanonut ja rohkaissut että niitä asioita pitää yrittää yhdessäkin puhua ja selvittää, mutta jotenkin tuntuu, että mies vain odottaa seuraavaa käyntiä, että siellä sitten puhutaan ja olettaa että asiat hoituvat kunhan vaan käymme terapiassa. Jos minä otan asiat puheeksi, mies toteaa aika nopeasti, että hän parantaa tapansa ja yrittää vaihtaa puheenaiheen äkkiä.
Välillä tuntuu, että olen jo itsekin ihan uupunut edes yrittämään ja tilanne tuntuu olevan täysin umpikujassa. Olen miettinyt, että tekisikö pieni "tauko" tai välimatka hyvää?
Onko kukaan ottanut etäisyyttä kumppaniin ja saanut asiat taas toimimaan? Muutenkin pieni vertaistuki ja kokemusten kuuleminen ja tietysti neuvot ja vinkit, kuinka itse on päässyt (mistä tahansa) parisuhdekriisistä yli, olisi nyt tässä kohtaa kullan arvoisia!
Help, please!
Kommentit (16)
Kun mies tulee kotiin töistä, sano, että lähdet tuulettumaan. Sitten lähdet. Olet poissa vähintään kuusi tuntia. - Vai onko niin, että pikkuvaimo on minut itselleen kaiken? Lapsi kun on myös isän ja koti on miehen myös, ethän vaan ole ottanut sitä haltuusi vaivihkaa? Mutta tosiaan, laita vaikka keittiön pöydälle joku lappu, jossa on sanottu, missä maito on. Älä sen enempää selitä, mene vaan. - Pistä se mies tekemään niitä normaaleja hommia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ymmärrä naisia. Miten on mahdollista, ettei mies käy kaupassa ja tee ruokaa?
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 15:55"]Kun mies tulee kotiin töistä, sano, että lähdet tuulettumaan. Sitten lähdet. Olet poissa vähintään kuusi tuntia. - Vai onko niin, että pikkuvaimo on minut itselleen kaiken? Lapsi kun on myös isän ja koti on miehen myös, ethän vaan ole ottanut sitä haltuusi vaivihkaa? Mutta tosiaan, laita vaikka keittiön pöydälle joku lappu, jossa on sanottu, missä maito on. Älä sen enempää selitä, mene vaan. - Pistä se mies tekemään niitä normaaleja hommia!
[/quote]
No tähän on varmaan mieskin tottunut, että olen tässä nyt vaan tehnyt kaiken, kun jonkun on pakko, enkä edes viihtyisi kotona, jos se olisi sekaisin ja varmaan olen ajatellut, että haluan olla hyvä vaimo ja tehdä hänelle ruuan kun tulee töistä ja pyykätä ym. Myönnän että olen varmasti itsekin "opettanut" miehen tähän.
Ap
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 16:00"]Mä en ymmärrä naisia. Miten on mahdollista, ettei mies käy kaupassa ja tee ruokaa?
[/quote]
Niin, sanopa se.
Ap
Minusta tuo on täysin normaali tilanne, kun molemmat ovat lyhyessä ajassa muuttuneet ihmisinä, molempien roolit on muuttuneet ja parisuhteen valtasuhteet muuttuneet. Kun kriisi on päällä, ei siinä just siinä hetkessä osaa erotella asioita analyyttisesti. Ne näkee selvemmin vasta kun aikaa on kulunut jonkin verran.
Toi parisuhdekriisi tulee lapsen myötä pyytämättä ja tilaamatta, ja se menee useimmilla ohi ajan kanssa. Omassa kaveripiirissäni on ainakin käynyt näin. Kun nainen on kotona, se koti on korostetusti naisen valtakunta ja nainen voi olla koko ajan jotenkin tyytymätön, syistä jotka sitten hoksaa vasta myöhemmin kun lapsi on kasvanut ja elämässä on muutakin kuin koti ja lastenhoito.
Minä voin myöntää olleeni hyvin rasittava puoliso kotiäitiaikoina. Monesta syystä, en vähiten hormonaalisista. Kun ne omat mahdollisuudet toteuttaa itseään oli kuitenkin aika vähäisiä koska pienet lapset on tarvitsevia eikä niitä heitteillekkään voi jättää, niin sitä alkoi ladata parisuhteeseen ja mieheen sellaisia odotuksia, mitkä nyt siinä meidän arjessa ei voineet toteutua.
Kannattaa nyt ottaa ihan iisisti, odotella ainakin sen vuoden vielä ja katsoa miten asiat sujuu. Jos tulette toimeen keskenänne, ei ole väkivaltaa, päihdeongelmaa, pettämistä ja sen sellaista, niin eihän teille mitään hätää ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sikäli meillä on asiat hyvin, että ei ole mitään häiriötekijöitä suhteessa, ei väkivaltaa, alkoholia, pettämistä ym, että kyllähän tässä "voi vaan olla" vaikka sen vuoden päivätkin ja katsella mihin suuntaan homma etenee.
Olen varmaan vaan semmosta ihmistyyppiä, että haluaisin hoitaa ongelmat ns alta pois, että voin siirtyä eteenpäin. Pelottaa, että asia jää minua vaivaamaan ja ahdistun entisestään. Ehkä minun täytyy vaan jotenkin yrittää ottaa rennosti, haluaisin kuitenkin myös nauttia tästä vauva-ajasta, vaikka välillä tuntuu että se on tämän parisuhteen tilanteen takia mahdotonta. Kuinka mä siihen pystyn?
Ap
Kokeekohan mies, että lapsi on syjäyttänyt hänet? Mulla ainakin kävi niin, kun meille lapsi syntyi. Saako lapsi sinulta huomiota ja läheisyyttä, joka on sitten mieheltä pois? Olisiko mies mustasukainen lasta kohtaan?
En lukenu tarkkaan koko siun kirjotustasi, mutta johtusko tuosta?
M39
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä parisuhdekriiseistä varmaan selvitään sillä, että toinen osapuoli alkaa aktiivisesti tehdä asialle jotakin. Teillä se ilmeisesti olet sinä. Yritä pitää yllä positiivista henkeä kotona ja tarjoa miehelle mahdollisuuksia puhua. Puhumaan opettelu on pitkä prosessi ja vaatii aikaa, älä siis luovuta. Panostakaa myös läheisyyteen vaikka se ei heti hyvältä tuntuisikaan ( en siis tarkoita seksiä).
Menee varmasti monessa perheessä niin, että äiti alkaa pyörittämään sitä arkea. Mies käy töissä ja tekee kotitöitä mutta se kaikki henkinen vastuu, että kaikilla on hyvä olla ja asiat tulee hoidetuksi, on usein äidillä. Se on raskasta ja ainakin minusta on sen seurauksena tullut ilottomampi ja väsyneempi.
Kotitöihin otin itse asenteen, että vaikka olin kotona lasten kanssa, kotityöt eivät automaattisesti kuuluneet minulle. Meillä siis ei aina ollut ruokaa tai pyykit pestynä kun mies tuli kotiin vaan hänkin teki näitä asioita iltaisin.
ehkäpä aika auttaa selvittämään tilannetta.
voihan miehellä olla stressiä ja hän ei vain oikein osaa selittää asiaa sinulle. Eihän pikkulapsivaihe ole helppoa aikaa parisuhteelle.
Kaipa voista antaa arvostusta miehellesi kuiteskin. ihan kiva et hän suostui edes lähtemään sinne parisuhdeterapiaan. se oli hyvä juttu häneltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suoraan sanottuna, en osaa sanoa miltä miehestä tuntuu, tai kuinka hän asian kokee, mutta en ole mielestäni antanut kaikkea huomiota vaan vauvalle, tosin tällä hetkellä se läheisyys puolin ja toisin on aika vähäistä. Minulla on ehkä vähän tullut semmonen olo, etten jaksa edes yrittää. Ja toisaalta tuntuu/pelkään, ettei mies tätä tämmöstä perhe-elämää oikeasti halunnutkaan.
Ap
Pidän sitä kyllä hyvänä merkkinä, että mies lähti mukaan terapiaan, kai hänkin haluaa saada asiat toimimaan, mutta kun se viimeinen ponnistus vielä puuttuu, se että ottaisi asioita myös itse oma-alotteisesti puheeksi. Tiedän ja tiedostan, että odotan sitä muutosta tapahtuvan ehkä liian nopeasti ja haluaisin että hän olis vähän aktiivisempi hieman nopeammin ja enempi, ja kun mitään ei tapahdu, petyn. En vaan voi sille tunteelle mitään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko miehesi aiemmin puhunut enemmän? Johtuuko siis vauvasta ja elämäntilanteen muutoksesta vai onko ongelmaa ollut ennenkin?
Onhan sitä puhumattomuutta ja tunteiden viilenemistä/läheisyyden puutetta ollut ennen vauvaakin. Syy miksi tämä asia nyt hiertää, on varmaan siinä, että haluaisin saada asiat toimimaan nyt kun on lapsikin. En itse ainakaan koe, että lapsi olisi nyt se syy tähän kaikkeen, vaikka ymmärrän sen, että se muuttaa suhdetta ja molempien roolia tässä perheessä, mutta kuten sanottu, vauva on ennemminkin se syy miksi haluan nyt saada asiat kuntoon ja varmaan se on myös ollut semmonen tekijä joka on saanut jotenkin havahtumaan tämän suhteen nykyiseen tilaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä odotat liikaa. Tai siis nyt kun teillä on vauva, haluat kovasti elää sitä onnellista perhe-elämää, josta haaveilit ennen. Siihen kuuluu tietysti hyvä ja toimiva parisuhde. Totuus kuitenkin on, että lasten myötä parisuhteen laatu usein kärsii. Tai ainakin kaikillä tuttavillani ja ystävilläni on näin. Myös minä ja mieheni olemme usein puhuneet, että ennen lapsia asiat oli parisuhteen kannalta mukavammin. Kaikki oli helpompaa, oli aikaa jutella, oli aikaa toiselle ja itselle ihan eri tavalla eikä koko ajan ollut väsynyt. Lasten myötä parisuhde muuttuu pakostakin eikä siis kannata missään nimessä ladata kovin korkeita odotuksia perhe-elämällekään.
En siis sano, että miehesi on ok olla puhumatta. Ei tietenkään ole ja on hyvä, että olette alkaneet työstämään asiaa. Se voi kuitenkin olla hidas prosessi ja vaatia vuosikymmenenkin aikaa. Tärkeintä on, ettet luovuta. Älä ainakaan eroa ennen kuin lapsi tai nuorin lapsi on 4v. Silloin elämä alkaa kirkastua jälleen ja parisuhteen ja puolisonkin alkaa taas nähdä uudessa valossa kun on sentään selvitty vauva-ajasta, uhmasta ja ties mistä.
Ihan sellainen pointti, että mies voi olla väsynyt. Hän voi yhtä lailla nukkua huonosti jos vauva ääntelee yöllä, ja kuitenkin päivät on skarpattava töissä. Ja jos kotona on odottamassa tympeä puoliso, jonka kriteereihin ei koskaan oikein yllä, jolle on aina vähän vääränlainen ja joka odottaa mieheltä sellaista henkistä energiaa, jota miehellä ei juuri nyt ole oikein antaa, niin siinä helposti menee vaisuksi ja etäiseksi ja puhumattomaksi itse kukin.
Mitäpä, jos teillä onkin kaikki hyvin näin inhimillisellä mittapuulla mitattuna. Mitäpä, jos miehesi on oikeassa ja hänen mielestään teillä on aivan ok parisuhde. Ja jos ongelma on siinä, että sinun kuvitelmasi pikkulapsiajasta olivatkin vain haaveita ja kuvitelmia, eikä todellisuutta voi määrittää niitten perusteella. Ylipäänsä on tosi vaarallista ajatella, että asioiden pitäisi olla kuten ne siellä omassa päässä kuvitteli. Aika harvoin ne on niin. Asiat on kuten ne on. Jos ne ei ole oikeastaan mitenkään hirveän huonosti, niin joskus sen asian kanssa voi elää ja lakata stressaamasta.
Että tällainenkin mahdollisuus on, että sulla on liikaa aikaa ajatella asioita ja miehellä liian vähän aikaa ajatella asioita. Kannattaa odotella kunnes itse palaa töihin, ja katsoa poistuuko sitä myöten tietty paine miestä kohtaan.
Ihan hyvä pointti ja näkökulma asiaan nro. 12, mutta ei se tilanne meillä senkaltainen ole. Toki mies varmasti voi olla ja onkin väsynyt, mutta ei sen takia että lapsi nukkuisi huonosti tai tympeä puoliso olisi vastassa töistä tullessa. Olen tehnyt miehelle joka päivä ruuan tai kahvit kun tulee töistä kotiin, kuuntelen miten päivä on mennyt ja ihan oikeasti kuuntelen ja keskustelen hänen kanssaan HÄNEN päivästään. Siinä kai se ongelma onkin, odottaisin saavani samaa takaisin, mutta ei.
Ap