Lue keskustelun säännöt.
Avatumista ajankulkua koskevasta
13.09.2015 |
ahdistuksesta. Olen kolmen lapsen äiti, ja ollut hoitovapaalla vuosia. Olen kuitenkin tehnyt keikkaluonteisia hommia, joten se tatsi alaan on säilynyt. Nyt on tilanne, että pienin lapseni täyttää loppuvuodesta kolme, ja olisi pakko hänet laittaa hoitoon. Mulla ei ole paikkaa mihin palata, näitä keikkahommia vain. Ahdistaa tämä tilanne, koska mieheni tekee kolmivuoroa, ja minullekin se on kovin todennäköinen jos ihan listaa lähden tekemään. tämä tulee olemaan iso muutos ja varsin hankala perheen kannalta. Kaiken lisäksi koen huonoa oloa kun mulla ei kohta enää ole pientä lasta, jotenkin tämä hoitovapaan loppuminen symboloi sitä, että isoja ovat jo kaikki. Kovin haluaisin vielä vauvan, mutta mies ei halua, ja olen jo liian vanha itsekään sitä saamaan. Eli oma ikäkin masentaa. Tuntuu, että nousee seinä vastaan joka tavoin. Kiitos jos jaksoit lukea.
Kommentit (14)
Ei siinä kotona olemisessa ole mitään väärää, kun kerran ei ole paikkaa mihin palata. Heität keikkaa teidän perheen ehdoilla ja that"s it.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoitoalasta on kysymys. Ja aika vähän "päiväpaikkoja" saatavilla. Asumme paikkakunnalla jossa nyt iso työttömyysprosentti kaikkinensa. Joten ne ainoatkin paikat helposti vuodeosastoille, joissa eniten tarvetta, eli vähintään aamu- ja iltavuoroja. Ap
Päiväpaikat menee vakkareille, jotka vaihtaa niihin vuorosta.
Enempi mua rassaa se, että olenko täysin tarpeeton kotona. Ihan hullu ajatuskin, miksi olisin tarpeeton, mutta jotenkin koen tämän nuorimman lapsen kasvamisen kauhean rankasti. Tykkään hoivata häntä, ja nyt ahdistaa kun hoitovapaa loppuu. Tuntuu kuin olisi joku aikakausi ohi, ja hänellä jo muut virikkeet paremman. Eli äiti turha. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut nyt viime aikoina aika paljon yksin, ja luulen, että tämä kaikki vellominen johtuu siitä. Kun ei ole ajatustenvaihto kumppania. tai en nyt ihan yksin ole ollut, lasten kanssa, mutta ei ole ollut aikuista seuraa. Ap
Onhan siinä useampikin suru surtavaksi samaan aikaan. Jos vielä olet haaveillut tilanteen ratkaisemisesta uudella vauvalla, joudut suremaan siitä vaihtoehdosta luopumisen samaan aikaan, ja vielä senkin, että mies ei pitänyt ajatusta hyvänä - sinähän nostat hänet syyksi vaikka itsekin olet mielestäsi liian vanha. Eli sinulla on myös moninkertainen ikäkriisi surtavaksi. Sen lisäksi vaihe elämässä on päättymässä.
Pitäisikö sinun juhlistaa sitä jotenkin, jotta pystyisit etsimään asiasta myönteisiä merkityksiä? Jos se ei onnistu itsesi, niin sitten lastesi kautta - juhlit heidän elämänsä edistymistä ja jätät haikeat jäähyväiset sille, keitä he eivät enää ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri näin tämä asia on. Kaiholla muistelen, vanhoja asioita. Ja mietin, että tästäkö se oma vanhenéminen jatkuu. Lapset ovat isoja, minä vanha, ja tämä kotielämä jää taakse. Kaikki tuleva tuntuu tylsältä. Ap
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 09:56"]Olen ollut nyt viime aikoina aika paljon yksin, ja luulen, että tämä kaikki vellominen johtuu siitä. Kun ei ole ajatustenvaihto kumppania. tai en nyt ihan yksin ole ollut, lasten kanssa, mutta ei ole ollut aikuista seuraa. Ap
[/quote]
Mee töihin osa-aikaiseksi, saat aikuisseuraakin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap - mikä on eläkkeesi?
Entä jos eroatte?
No, eläke varmasti täysin pieni. Miksi meidän pitäisi erota? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jotenkin tuntuu "luvattomalta" olla kotona jatkossa vain keikkahommien varassa kun ei enää sen ikäistä jolle kotihoito olisi hyväksi. Monta ongelmaa pukkaa nyt yhtä aikaa mulla...
Millä alalla on pelkkää kolmivuorotyötä?