Yli 12-vuotiaan huolto- ja tapaamisoikeusjutuista tietäviä paikalla?
Vuosien saatossa useampi sosiaalitoimen toimija on kuullut nyt jo 12 vuotta täyttänyttä lasta. Kirjausten perusteella lapsi on ilmaissut johdonmukaisesti vuodesta toiseen ahdistusta, pelkoa ja fyysisiä oireita liittyen tapaamisiin ja yhteydenpitoon sen vanhemman kanssa, jonka kanssa hän ei asu.
Uhkailut, raivoamiset, toisen vanhemman ja lapsen elämän haukkumiset ovat muuttuneet niin vakaviksi, ettei nuori jaksaisi enää ollenkaan olla vaaditusti tekemisissä vanhemman kanssa. Siitäkin huolimatta, että kirjauksissa on lapsen kokemukset ja mielipidet kirjattuna, toistelevat sosiaalipuolen ihmiset nuorelle, että hänen etunsa on pitää yhteyttä ja olla toisenkin vanhemman kanssa. Nuori haluaisi kuulla perusteluja sille, miten hänen hyvinvointinsa paranee sillä, että hän on uhkailujen ja raivoamisten kohde ja että aina pitää pelätä mitä tapahtuu seuraavaksi. Perusteluja kukaan ei esitä.
Vanhempi uhkasi nuorta oikeustoimilla, jos hän ei suostu vaatimuksiin yhteydenpidosta ja tekikin sitten niin. Vanhemmalle se on helppoa, koska hän työttömänä voi tehdä oikeudessa ihan mitä vain. Hän saa kaiken täysin ilmaiseksi.
Oikeuteen vanhempi on väittänyt, että nuori valehtelee ja on aina valehdellut (kirjaukset), mikä yhdessä sen kanssa, että oikeusjuttu perustuu uhkaukseen ja vallankäyttöön on entisestään syventänyt nuoren epäluottamusta tätä vanhempaa kohtaan ja myös oikeuslaitosta. Nuori oli joskus siinä kuvitelmassa, ettei oikeudessa saisi valehdella, mutta nyt hän todistaa sitä, kuinka nimenomaan oma vanhempi asianajajineen tekee sitä kaikissa kirjelmissään.
Ketä oikeudessa lopulta uskotaan ja millä perusteella? Onko mahdollista, että väärinkäytökset tunnistettaisiin ja että nimenomaan se, joka ilman perusteita väittää toista osapuolta valehtelijaksi onkin sellainen itse?
Olet todellakin asian ytimessä.
Perusteettomat viranomaisprosessit tunnistetaan vainon muotona. Ne ovat myös taloudellista väkivaltaa. Tyypillisesti ne kestävät vuosia ja ajavat uhrit monenlaiseen ahdinkoon. Käytöstä on yleensä edeltänyt väkivalta parisuhteessa. Kun uhri sitten pakenee, tekijä raivostuu siitä, ettei voi enää kontrolloida ja hallita uhria, mutta löytää uusia keinoja, joita yhteiskunta tukee.
Kukaan ei auta. Rikosuhripäivystys totesi juuri, että 'isällähän on näihin kuitenkin oikeus'. Samalla linjalla on eduskunnan oikeusasiamies: 'Isällä voi olla erilainen näkemys lapsen edusta. Hänellä on oltava oikeus nimenomaan ilmaiseen oikeusapuun, kun hän on yhteiskunnan heikko-osainen. Sitä varten järjestelmä on olemassa.'