Lue keskustelun säännöt.
Yli 12-vuotiaan huolto- ja tapaamisoikeusjutuista tietäviä paikalla?
28.03.2022 |
Vuosien saatossa useampi sosiaalitoimen toimija on kuullut nyt jo 12 vuotta täyttänyttä lasta. Kirjausten perusteella lapsi on ilmaissut johdonmukaisesti vuodesta toiseen ahdistusta, pelkoa ja fyysisiä oireita liittyen tapaamisiin ja yhteydenpitoon sen vanhemman kanssa, jonka kanssa hän ei asu.
Uhkailut, raivoamiset, toisen vanhemman ja lapsen elämän haukkumiset ovat muuttuneet niin vakaviksi, ettei nuori jaksaisi enää ollenkaan olla vaaditusti tekemisissä vanhemman kanssa. Siitäkin huolimatta, että kirjauksissa on lapsen kokemukset ja mielipidet kirjattuna, toistelevat sosiaalipuolen ihmiset nuorelle, että hänen etunsa on pitää yhteyttä ja olla toisenkin vanhemman kanssa. Nuori haluaisi kuulla perusteluja sille, miten hänen hyvinvointinsa paranee sillä, että hän on uhkailujen ja raivoamisten kohde ja että aina pitää pelätä mitä tapahtuu seuraavaksi. Perusteluja kukaan ei esitä.
Vanhempi uhkasi nuorta oikeustoimilla, jos hän ei suostu vaatimuksiin yhteydenpidosta ja tekikin sitten niin. Vanhemmalle se on helppoa, koska hän työttömänä voi tehdä oikeudessa ihan mitä vain. Hän saa kaiken täysin ilmaiseksi.
Oikeuteen vanhempi on väittänyt, että nuori valehtelee ja on aina valehdellut (kirjaukset), mikä yhdessä sen kanssa, että oikeusjuttu perustuu uhkaukseen ja vallankäyttöön on entisestään syventänyt nuoren epäluottamusta tätä vanhempaa kohtaan ja myös oikeuslaitosta. Nuori oli joskus siinä kuvitelmassa, ettei oikeudessa saisi valehdella, mutta nyt hän todistaa sitä, kuinka nimenomaan oma vanhempi asianajajineen tekee sitä kaikissa kirjelmissään.
Ketä oikeudessa lopulta uskotaan ja millä perusteella? Onko mahdollista, että väärinkäytökset tunnistettaisiin ja että nimenomaan se, joka ilman perusteita väittää toista osapuolta valehtelijaksi onkin sellainen itse?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.
Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Lapsiasiat ovat hakemusasioita. Kumpikin ei maksa omia kulujaan silloin, kun toinen saa ilmaista oikeusapua. Nämä tilanteet tunnistetaan periaatteessa keinoksi vahingoittaa taloudellisesti sitä osapuolta, joka joutuu itse vastaamaan kuluistaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole.
Lapsioikeudessa voi valittaa ihan mistä tahansa alemman oikeusistuimen ratkaisun osasta. Periaatteessa tarvitaan peruste jatkokäsittelyluvalle, mutta näissä tilanteissa valittaja vetoaa poikkeuksetta myös siihen, että asialla on valittajalle poikkeuksellisen suuri merkitys, josta syystä valituslupa myönnetään siitäkin huolimatta, että pitkittyneet prosessit vahingoittavat lasta ja lapsen etu tulisi olla ensisijainen. Ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Lapsiasiat ovat hakemusasioita. Kumpikin ei maksa omia kulujaan silloin, kun toinen saa ilmaista oikeusapua. Nämä tilanteet tunnistetaan periaatteessa keinoksi vahingoittaa taloudellisesti sitä osapuolta, joka joutuu itse vastaamaan kuluistaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole.
Lapsioikeudessa voi valittaa ihan mistä tahansa alemman oikeusistuimen ratkaisun osasta. Periaatteessa tarvitaan peruste jatkokäsittelyluvalle, mutta näissä tilanteissa valittaja vetoaa poikkeuksetta myös siihen, että asialla on valittajalle poikkeuksellisen suuri merkitys, josta syystä valituslupa myönnetään siitäkin huolimatta, että pitkittyneet prosessit vahingoittavat lasta ja lapsen etu tulisi olla ensisijainen. Ei ole.
Mielenkiintoista.
Oikeusko ei välitä siitä, minkäikäisestä lapsesta on kyse? Haasteita vaan haasteen perään vuodesta toiseen. Kyllä on hullu systeemi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Lapsiasiat ovat hakemusasioita. Kumpikin ei maksa omia kulujaan silloin, kun toinen saa ilmaista oikeusapua. Nämä tilanteet tunnistetaan periaatteessa keinoksi vahingoittaa taloudellisesti sitä osapuolta, joka joutuu itse vastaamaan kuluistaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole.
Lapsioikeudessa voi valittaa ihan mistä tahansa alemman oikeusistuimen ratkaisun osasta. Periaatteessa tarvitaan peruste jatkokäsittelyluvalle, mutta näissä tilanteissa valittaja vetoaa poikkeuksetta myös siihen, että asialla on valittajalle poikkeuksellisen suuri merkitys, josta syystä valituslupa myönnetään siitäkin huolimatta, että pitkittyneet prosessit vahingoittavat lasta ja lapsen etu tulisi olla ensisijainen. Ei ole.
Mielenkiintoista.
Oikeusko ei välitä siitä, minkäikäisestä lapsesta on kyse? Haasteita vaan haasteen perään vuodesta toiseen. Kyllä on hullu systeemi.
Nimenomaan näin ja kaikki täysin ilmaiseksi. Hakemuksessa voi olla esimerkiksi syy tapaamisoikeuden muuttaminen ja perusteluna, että lähivanhempi vieraannuttaa, mikä ilmenee lapsen kieltäytymisenä tai vielä yleisemmällä tasolla, että tapaamissopimus ei ole toimiva ja lähivanhempi estää yhteydenpidon. Poikkeuksetta yleisenä, fraasinomaisena perusteluna on, että toimiva tapaamissopimus ja lämmin ja läheinen suhde toiseen vanhempaan on lapsen etu. Hakemus tulee vireille ilman, että kukaan tarkistaa pitävätkö väitteet edes paikkaansa. Tällainen prosessi voi mennä jo itsessään vähintään hovioikeuteen. Valtio maksaa, jos kiusallaan prosessoiva saa ilmaista oikeusapua.
Tämän jälkeen voi sitten laittaa hakemuksen tapaamissopimuksen täytäntöönpanosta, jossa sitten yleensä pyöräytetään läpi sovittelukuviot ja nimanomaan lapsi/nuori on se, joka joutuu perustelemaan mielipiteitään ja häntä tämä kaikki kuormittaa. Tämäkin on tulottomalle ilmaista.
Sitten voi laittaa hakemuksen sisään huoltomuodon muutoksesta ihan vain sillä perusteella, että nykyinen ei toimi ja se ei ole lapsen edun mukaista. Jälleen luodaan vain mielikuvia. Mitään todisteita mistään ei tarvitse esittää. Ja jälleen asia tulee vireille. Prosessointi on ilmaista tulottomalle.
Lähivanhempi joutuu näihin aina vastaamaan, joutuu käyttämään asianajajaa, joutuu osallistumaan valmisteluistuintoihin ja pääkäsittelyihin sekä olosuhdeselvityksiin, joutuu kuuntelemaan valheita, puolustautumaan absurdeja väitteitä vastaan ja taiteilemaan vaatimusten välillä: pitää emotionaalisesti ja konkreettisesti tukea suhdetta toiseen vanhemaan vaikka esimerkiksi pelkäisi häntä itsekin ja toisaalta pitää suojella lasta henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta. Oikeuskierretapauksissa on varmasti ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että aktiivinen osapuoli saa kaiken ilmaiseksi kun taas ei-aktiivinen on taloudellisen väkivallan, painostuksen, uhkailun ja kontrollin uhri. Kaikki heijastuu tottakai myös lapseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Lapsiasiat ovat hakemusasioita. Kumpikin ei maksa omia kulujaan silloin, kun toinen saa ilmaista oikeusapua. Nämä tilanteet tunnistetaan periaatteessa keinoksi vahingoittaa taloudellisesti sitä osapuolta, joka joutuu itse vastaamaan kuluistaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole.
Lapsioikeudessa voi valittaa ihan mistä tahansa alemman oikeusistuimen ratkaisun osasta. Periaatteessa tarvitaan peruste jatkokäsittelyluvalle, mutta näissä tilanteissa valittaja vetoaa poikkeuksetta myös siihen, että asialla on valittajalle poikkeuksellisen suuri merkitys, josta syystä valituslupa myönnetään siitäkin huolimatta, että pitkittyneet prosessit vahingoittavat lasta ja lapsen etu tulisi olla ensisijainen. Ei ole.
Mielenkiintoista.
Oikeusko ei välitä siitä, minkäikäisestä lapsesta on kyse? Haasteita vaan haasteen perään vuodesta toiseen. Kyllä on hullu systeemi.
Nimenomaan näin ja kaikki täysin ilmaiseksi. Hakemuksessa voi olla esimerkiksi syy tapaamisoikeuden muuttaminen ja perusteluna, että lähivanhempi vieraannuttaa, mikä ilmenee lapsen kieltäytymisenä tai vielä yleisemmällä tasolla, että tapaamissopimus ei ole toimiva ja lähivanhempi estää yhteydenpidon. Poikkeuksetta yleisenä, fraasinomaisena perusteluna on, että toimiva tapaamissopimus ja lämmin ja läheinen suhde toiseen vanhempaan on lapsen etu. Hakemus tulee vireille ilman, että kukaan tarkistaa pitävätkö väitteet edes paikkaansa. Tällainen prosessi voi mennä jo itsessään vähintään hovioikeuteen. Valtio maksaa, jos kiusallaan prosessoiva saa ilmaista oikeusapua.
Tämän jälkeen voi sitten laittaa hakemuksen tapaamissopimuksen täytäntöönpanosta, jossa sitten yleensä pyöräytetään läpi sovittelukuviot ja nimanomaan lapsi/nuori on se, joka joutuu perustelemaan mielipiteitään ja häntä tämä kaikki kuormittaa. Tämäkin on tulottomalle ilmaista.
Sitten voi laittaa hakemuksen sisään huoltomuodon muutoksesta ihan vain sillä perusteella, että nykyinen ei toimi ja se ei ole lapsen edun mukaista. Jälleen luodaan vain mielikuvia. Mitään todisteita mistään ei tarvitse esittää. Ja jälleen asia tulee vireille. Prosessointi on ilmaista tulottomalle.
Lähivanhempi joutuu näihin aina vastaamaan, joutuu käyttämään asianajajaa, joutuu osallistumaan valmisteluistuintoihin ja pääkäsittelyihin sekä olosuhdeselvityksiin, joutuu kuuntelemaan valheita, puolustautumaan absurdeja väitteitä vastaan ja taiteilemaan vaatimusten välillä: pitää emotionaalisesti ja konkreettisesti tukea suhdetta toiseen vanhemaan vaikka esimerkiksi pelkäisi häntä itsekin ja toisaalta pitää suojella lasta henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta. Oikeuskierretapauksissa on varmasti ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että aktiivinen osapuoli saa kaiken ilmaiseksi kun taas ei-aktiivinen on taloudellisen väkivallan, painostuksen, uhkailun ja kontrollin uhri. Kaikki heijastuu tottakai myös lapseen.
Tätähän se meillä on työ myös lastensuojelun sijaishuollossa. Ihan käsittämättömiä valitusrumbia on pakko käsitellä, koska laki lähtee siitä, että vireille paneva huoltaja olisi mahdollisesti täyspäinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Lapsiasiat ovat hakemusasioita. Kumpikin ei maksa omia kulujaan silloin, kun toinen saa ilmaista oikeusapua. Nämä tilanteet tunnistetaan periaatteessa keinoksi vahingoittaa taloudellisesti sitä osapuolta, joka joutuu itse vastaamaan kuluistaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole.
Lapsioikeudessa voi valittaa ihan mistä tahansa alemman oikeusistuimen ratkaisun osasta. Periaatteessa tarvitaan peruste jatkokäsittelyluvalle, mutta näissä tilanteissa valittaja vetoaa poikkeuksetta myös siihen, että asialla on valittajalle poikkeuksellisen suuri merkitys, josta syystä valituslupa myönnetään siitäkin huolimatta, että pitkittyneet prosessit vahingoittavat lasta ja lapsen etu tulisi olla ensisijainen. Ei ole.
Mielenkiintoista.
Oikeusko ei välitä siitä, minkäikäisestä lapsesta on kyse? Haasteita vaan haasteen perään vuodesta toiseen. Kyllä on hullu systeemi.
Nimenomaan näin ja kaikki täysin ilmaiseksi. Hakemuksessa voi olla esimerkiksi syy tapaamisoikeuden muuttaminen ja perusteluna, että lähivanhempi vieraannuttaa, mikä ilmenee lapsen kieltäytymisenä tai vielä yleisemmällä tasolla, että tapaamissopimus ei ole toimiva ja lähivanhempi estää yhteydenpidon. Poikkeuksetta yleisenä, fraasinomaisena perusteluna on, että toimiva tapaamissopimus ja lämmin ja läheinen suhde toiseen vanhempaan on lapsen etu. Hakemus tulee vireille ilman, että kukaan tarkistaa pitävätkö väitteet edes paikkaansa. Tällainen prosessi voi mennä jo itsessään vähintään hovioikeuteen. Valtio maksaa, jos kiusallaan prosessoiva saa ilmaista oikeusapua.
Tämän jälkeen voi sitten laittaa hakemuksen tapaamissopimuksen täytäntöönpanosta, jossa sitten yleensä pyöräytetään läpi sovittelukuviot ja nimanomaan lapsi/nuori on se, joka joutuu perustelemaan mielipiteitään ja häntä tämä kaikki kuormittaa. Tämäkin on tulottomalle ilmaista.
Sitten voi laittaa hakemuksen sisään huoltomuodon muutoksesta ihan vain sillä perusteella, että nykyinen ei toimi ja se ei ole lapsen edun mukaista. Jälleen luodaan vain mielikuvia. Mitään todisteita mistään ei tarvitse esittää. Ja jälleen asia tulee vireille. Prosessointi on ilmaista tulottomalle.
Lähivanhempi joutuu näihin aina vastaamaan, joutuu käyttämään asianajajaa, joutuu osallistumaan valmisteluistuintoihin ja pääkäsittelyihin sekä olosuhdeselvityksiin, joutuu kuuntelemaan valheita, puolustautumaan absurdeja väitteitä vastaan ja taiteilemaan vaatimusten välillä: pitää emotionaalisesti ja konkreettisesti tukea suhdetta toiseen vanhemaan vaikka esimerkiksi pelkäisi häntä itsekin ja toisaalta pitää suojella lasta henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta. Oikeuskierretapauksissa on varmasti ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että aktiivinen osapuoli saa kaiken ilmaiseksi kun taas ei-aktiivinen on taloudellisen väkivallan, painostuksen, uhkailun ja kontrollin uhri. Kaikki heijastuu tottakai myös lapseen.
Tätähän se meillä on työ myös lastensuojelun sijaishuollossa. Ihan käsittämättömiä valitusrumbia on pakko käsitellä, koska laki lähtee siitä, että vireille paneva huoltaja olisi mahdollisesti täyspäinen ihminen.
Aivan ja nimenomaan tämä on se ajatusvirhe / yleistys, joka oikeuttaa aivan kaiken.
Tiedetään kuitenkin, että osalla ihmisistä on omainaisuuksia, jotka tekevät heistä vahingollisia lähipiirilleen. Osalla heistä on myös lapsia.
Sijaishuollossa tosin hyvin laajakin yhteydenpidon rajaaminen on mahdollista ja voidaan käyttää perusteena mm lapsen elämän rauhoittamista sijaisperheeseen. Tapaamisia voi olla esimerkiksi vain 6 viikon välein joitakin tunteja.
Sitä vastoin mikäli lapsi on ei-väkivaltaisen, kunnollisen vanhemman yksinhuollossa, ei käytännössä tunneta oikeastaan mitään sellaisia olosuhteita tai perusteita, joiden mukaan yhteydenpitoa voisi rajoittaa. Saatetaan määrätä määräajaksi valvottuja tai tuettuja tapaamisia, mutta niistäkin täytyisi edetä luonnollisiin tapaamisiin siitäkin huolimatta, ettei vanhempi olisi osoittanut mitään merkkejä kyvystä mihinkään 'luonnolliseen' saata huolenpitoon lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Lapsiasiat ovat hakemusasioita. Kumpikin ei maksa omia kulujaan silloin, kun toinen saa ilmaista oikeusapua. Nämä tilanteet tunnistetaan periaatteessa keinoksi vahingoittaa taloudellisesti sitä osapuolta, joka joutuu itse vastaamaan kuluistaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole.
Lapsioikeudessa voi valittaa ihan mistä tahansa alemman oikeusistuimen ratkaisun osasta. Periaatteessa tarvitaan peruste jatkokäsittelyluvalle, mutta näissä tilanteissa valittaja vetoaa poikkeuksetta myös siihen, että asialla on valittajalle poikkeuksellisen suuri merkitys, josta syystä valituslupa myönnetään siitäkin huolimatta, että pitkittyneet prosessit vahingoittavat lasta ja lapsen etu tulisi olla ensisijainen. Ei ole.
Mielenkiintoista.
Oikeusko ei välitä siitä, minkäikäisestä lapsesta on kyse? Haasteita vaan haasteen perään vuodesta toiseen. Kyllä on hullu systeemi.
Nimenomaan näin ja kaikki täysin ilmaiseksi. Hakemuksessa voi olla esimerkiksi syy tapaamisoikeuden muuttaminen ja perusteluna, että lähivanhempi vieraannuttaa, mikä ilmenee lapsen kieltäytymisenä tai vielä yleisemmällä tasolla, että tapaamissopimus ei ole toimiva ja lähivanhempi estää yhteydenpidon. Poikkeuksetta yleisenä, fraasinomaisena perusteluna on, että toimiva tapaamissopimus ja lämmin ja läheinen suhde toiseen vanhempaan on lapsen etu. Hakemus tulee vireille ilman, että kukaan tarkistaa pitävätkö väitteet edes paikkaansa. Tällainen prosessi voi mennä jo itsessään vähintään hovioikeuteen. Valtio maksaa, jos kiusallaan prosessoiva saa ilmaista oikeusapua.
Tämän jälkeen voi sitten laittaa hakemuksen tapaamissopimuksen täytäntöönpanosta, jossa sitten yleensä pyöräytetään läpi sovittelukuviot ja nimanomaan lapsi/nuori on se, joka joutuu perustelemaan mielipiteitään ja häntä tämä kaikki kuormittaa. Tämäkin on tulottomalle ilmaista.
Sitten voi laittaa hakemuksen sisään huoltomuodon muutoksesta ihan vain sillä perusteella, että nykyinen ei toimi ja se ei ole lapsen edun mukaista. Jälleen luodaan vain mielikuvia. Mitään todisteita mistään ei tarvitse esittää. Ja jälleen asia tulee vireille. Prosessointi on ilmaista tulottomalle.
Lähivanhempi joutuu näihin aina vastaamaan, joutuu käyttämään asianajajaa, joutuu osallistumaan valmisteluistuintoihin ja pääkäsittelyihin sekä olosuhdeselvityksiin, joutuu kuuntelemaan valheita, puolustautumaan absurdeja väitteitä vastaan ja taiteilemaan vaatimusten välillä: pitää emotionaalisesti ja konkreettisesti tukea suhdetta toiseen vanhemaan vaikka esimerkiksi pelkäisi häntä itsekin ja toisaalta pitää suojella lasta henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta. Oikeuskierretapauksissa on varmasti ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että aktiivinen osapuoli saa kaiken ilmaiseksi kun taas ei-aktiivinen on taloudellisen väkivallan, painostuksen, uhkailun ja kontrollin uhri. Kaikki heijastuu tottakai myös lapseen.
Tätähän se meillä on työ myös lastensuojelun sijaishuollossa. Ihan käsittämättömiä valitusrumbia on pakko käsitellä, koska laki lähtee siitä, että vireille paneva huoltaja olisi mahdollisesti täyspäinen ihminen.
Aivan ja nimenomaan tämä on se ajatusvirhe / yleistys, joka oikeuttaa aivan kaiken.
Tiedetään kuitenkin, että osalla ihmisistä on omainaisuuksia, jotka tekevät heistä vahingollisia lähipiirilleen. Osalla heistä on myös lapsia.
Sijaishuollossa tosin hyvin laajakin yhteydenpidon rajaaminen on mahdollista ja voidaan käyttää perusteena mm lapsen elämän rauhoittamista sijaisperheeseen. Tapaamisia voi olla esimerkiksi vain 6 viikon välein joitakin tunteja.
Sitä vastoin mikäli lapsi on ei-väkivaltaisen, kunnollisen vanhemman yksinhuollossa, ei käytännössä tunneta oikeastaan mitään sellaisia olosuhteita tai perusteita, joiden mukaan yhteydenpitoa voisi rajoittaa. Saatetaan määrätä määräajaksi valvottuja tai tuettuja tapaamisia, mutta niistäkin täytyisi edetä luonnollisiin tapaamisiin siitäkin huolimatta, ettei vanhempi olisi osoittanut mitään merkkejä kyvystä mihinkään 'luonnolliseen' saata huolenpitoon lapsesta.
Sijaishuollossa yhteydenpidon rajaaminen voidaan tehdä maksimissaan vuodeksi ja siitä on valitusoikeus. Käytännössä samaa päätöstä käydään vähintään kerran vuodessa hallinto-oikeudessa ja hyvin usein myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsittelemässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Lapsiasiat ovat hakemusasioita. Kumpikin ei maksa omia kulujaan silloin, kun toinen saa ilmaista oikeusapua. Nämä tilanteet tunnistetaan periaatteessa keinoksi vahingoittaa taloudellisesti sitä osapuolta, joka joutuu itse vastaamaan kuluistaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole.
Lapsioikeudessa voi valittaa ihan mistä tahansa alemman oikeusistuimen ratkaisun osasta. Periaatteessa tarvitaan peruste jatkokäsittelyluvalle, mutta näissä tilanteissa valittaja vetoaa poikkeuksetta myös siihen, että asialla on valittajalle poikkeuksellisen suuri merkitys, josta syystä valituslupa myönnetään siitäkin huolimatta, että pitkittyneet prosessit vahingoittavat lasta ja lapsen etu tulisi olla ensisijainen. Ei ole.
Mielenkiintoista.
Oikeusko ei välitä siitä, minkäikäisestä lapsesta on kyse? Haasteita vaan haasteen perään vuodesta toiseen. Kyllä on hullu systeemi.
Nimenomaan näin ja kaikki täysin ilmaiseksi. Hakemuksessa voi olla esimerkiksi syy tapaamisoikeuden muuttaminen ja perusteluna, että lähivanhempi vieraannuttaa, mikä ilmenee lapsen kieltäytymisenä tai vielä yleisemmällä tasolla, että tapaamissopimus ei ole toimiva ja lähivanhempi estää yhteydenpidon. Poikkeuksetta yleisenä, fraasinomaisena perusteluna on, että toimiva tapaamissopimus ja lämmin ja läheinen suhde toiseen vanhempaan on lapsen etu. Hakemus tulee vireille ilman, että kukaan tarkistaa pitävätkö väitteet edes paikkaansa. Tällainen prosessi voi mennä jo itsessään vähintään hovioikeuteen. Valtio maksaa, jos kiusallaan prosessoiva saa ilmaista oikeusapua.
Tämän jälkeen voi sitten laittaa hakemuksen tapaamissopimuksen täytäntöönpanosta, jossa sitten yleensä pyöräytetään läpi sovittelukuviot ja nimanomaan lapsi/nuori on se, joka joutuu perustelemaan mielipiteitään ja häntä tämä kaikki kuormittaa. Tämäkin on tulottomalle ilmaista.
Sitten voi laittaa hakemuksen sisään huoltomuodon muutoksesta ihan vain sillä perusteella, että nykyinen ei toimi ja se ei ole lapsen edun mukaista. Jälleen luodaan vain mielikuvia. Mitään todisteita mistään ei tarvitse esittää. Ja jälleen asia tulee vireille. Prosessointi on ilmaista tulottomalle.
Lähivanhempi joutuu näihin aina vastaamaan, joutuu käyttämään asianajajaa, joutuu osallistumaan valmisteluistuintoihin ja pääkäsittelyihin sekä olosuhdeselvityksiin, joutuu kuuntelemaan valheita, puolustautumaan absurdeja väitteitä vastaan ja taiteilemaan vaatimusten välillä: pitää emotionaalisesti ja konkreettisesti tukea suhdetta toiseen vanhemaan vaikka esimerkiksi pelkäisi häntä itsekin ja toisaalta pitää suojella lasta henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta. Oikeuskierretapauksissa on varmasti ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että aktiivinen osapuoli saa kaiken ilmaiseksi kun taas ei-aktiivinen on taloudellisen väkivallan, painostuksen, uhkailun ja kontrollin uhri. Kaikki heijastuu tottakai myös lapseen.
Tätähän se meillä on työ myös lastensuojelun sijaishuollossa. Ihan käsittämättömiä valitusrumbia on pakko käsitellä, koska laki lähtee siitä, että vireille paneva huoltaja olisi mahdollisesti täyspäinen ihminen.
Aivan ja nimenomaan tämä on se ajatusvirhe / yleistys, joka oikeuttaa aivan kaiken.
Tiedetään kuitenkin, että osalla ihmisistä on omainaisuuksia, jotka tekevät heistä vahingollisia lähipiirilleen. Osalla heistä on myös lapsia.
Sijaishuollossa tosin hyvin laajakin yhteydenpidon rajaaminen on mahdollista ja voidaan käyttää perusteena mm lapsen elämän rauhoittamista sijaisperheeseen. Tapaamisia voi olla esimerkiksi vain 6 viikon välein joitakin tunteja.
Sitä vastoin mikäli lapsi on ei-väkivaltaisen, kunnollisen vanhemman yksinhuollossa, ei käytännössä tunneta oikeastaan mitään sellaisia olosuhteita tai perusteita, joiden mukaan yhteydenpitoa voisi rajoittaa. Saatetaan määrätä määräajaksi valvottuja tai tuettuja tapaamisia, mutta niistäkin täytyisi edetä luonnollisiin tapaamisiin siitäkin huolimatta, ettei vanhempi olisi osoittanut mitään merkkejä kyvystä mihinkään 'luonnolliseen' saata huolenpitoon lapsesta.
Sijaishuollossa yhteydenpidon rajaaminen voidaan tehdä maksimissaan vuodeksi ja siitä on valitusoikeus. Käytännössä samaa päätöstä käydään vähintään kerran vuodessa hallinto-oikeudessa ja hyvin usein myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsittelemässä.
Se on kuitenkin mahdollista. Väkivaltaisesta suhteesta paennut vanhempi ei välttämättä voi eron jälkeen suojella lasta mitenkään, koska moni väkivaltatapaus jätetään tutkimatta tai viimeistään syyttämättä tai vaikka olisi tuomiokin, sivuutetaan se tapaamisasiaan kuulumattomana. Tästä Suomi on saanut kansainvälisiä moitteitakin (EIT ja Istanbulin sopimuksen tarkastuskokoonpano Grevio). Lapsi joutuu eron jälkeen yksin turvallista vanhempaansa tapaamaan väkivaltaista yleensä joka toinen viikonloppu. Minkäänlaiseen lepotaukoon ei edes ole mahdollisuuksia. Lisäksi väkivallasta ja pelosta puhuminen käännetään lähes poikkeuksetta väkivallattonta vastaan ja käytetään vasta-argumenttina vieraannuttamista.
Moni ihmettelee miksi se ei vain lähde, kun kuulee tai näkee sivusta perheväkivaltaa. Joka toisessa tapauksessa vallankäyttö jatkuu myös eron jälkeen ja keinovalikoima monipuolistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Lapsiasiat ovat hakemusasioita. Kumpikin ei maksa omia kulujaan silloin, kun toinen saa ilmaista oikeusapua. Nämä tilanteet tunnistetaan periaatteessa keinoksi vahingoittaa taloudellisesti sitä osapuolta, joka joutuu itse vastaamaan kuluistaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole.
Lapsioikeudessa voi valittaa ihan mistä tahansa alemman oikeusistuimen ratkaisun osasta. Periaatteessa tarvitaan peruste jatkokäsittelyluvalle, mutta näissä tilanteissa valittaja vetoaa poikkeuksetta myös siihen, että asialla on valittajalle poikkeuksellisen suuri merkitys, josta syystä valituslupa myönnetään siitäkin huolimatta, että pitkittyneet prosessit vahingoittavat lasta ja lapsen etu tulisi olla ensisijainen. Ei ole.
Mielenkiintoista.
Oikeusko ei välitä siitä, minkäikäisestä lapsesta on kyse? Haasteita vaan haasteen perään vuodesta toiseen. Kyllä on hullu systeemi.
Nimenomaan näin ja kaikki täysin ilmaiseksi. Hakemuksessa voi olla esimerkiksi syy tapaamisoikeuden muuttaminen ja perusteluna, että lähivanhempi vieraannuttaa, mikä ilmenee lapsen kieltäytymisenä tai vielä yleisemmällä tasolla, että tapaamissopimus ei ole toimiva ja lähivanhempi estää yhteydenpidon. Poikkeuksetta yleisenä, fraasinomaisena perusteluna on, että toimiva tapaamissopimus ja lämmin ja läheinen suhde toiseen vanhempaan on lapsen etu. Hakemus tulee vireille ilman, että kukaan tarkistaa pitävätkö väitteet edes paikkaansa. Tällainen prosessi voi mennä jo itsessään vähintään hovioikeuteen. Valtio maksaa, jos kiusallaan prosessoiva saa ilmaista oikeusapua.
Tämän jälkeen voi sitten laittaa hakemuksen tapaamissopimuksen täytäntöönpanosta, jossa sitten yleensä pyöräytetään läpi sovittelukuviot ja nimanomaan lapsi/nuori on se, joka joutuu perustelemaan mielipiteitään ja häntä tämä kaikki kuormittaa. Tämäkin on tulottomalle ilmaista.
Sitten voi laittaa hakemuksen sisään huoltomuodon muutoksesta ihan vain sillä perusteella, että nykyinen ei toimi ja se ei ole lapsen edun mukaista. Jälleen luodaan vain mielikuvia. Mitään todisteita mistään ei tarvitse esittää. Ja jälleen asia tulee vireille. Prosessointi on ilmaista tulottomalle.
Lähivanhempi joutuu näihin aina vastaamaan, joutuu käyttämään asianajajaa, joutuu osallistumaan valmisteluistuintoihin ja pääkäsittelyihin sekä olosuhdeselvityksiin, joutuu kuuntelemaan valheita, puolustautumaan absurdeja väitteitä vastaan ja taiteilemaan vaatimusten välillä: pitää emotionaalisesti ja konkreettisesti tukea suhdetta toiseen vanhemaan vaikka esimerkiksi pelkäisi häntä itsekin ja toisaalta pitää suojella lasta henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta. Oikeuskierretapauksissa on varmasti ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että aktiivinen osapuoli saa kaiken ilmaiseksi kun taas ei-aktiivinen on taloudellisen väkivallan, painostuksen, uhkailun ja kontrollin uhri. Kaikki heijastuu tottakai myös lapseen.
Ja lopputulema tällaisissa tapauksissa on mikä? Miksi te, jotka näette asian läheltä, ette puutu tähän. Varmasti on joku lainkirjain, jolla sitä lasta voi suojella.
Jos sama ihminen nostaa saman aihepiirin kanteita joka vuosi, niin siihenkin varmasti pystyisi vaikuttamaan. Vaikka sitten rahalla. Tyyliin ensimmäinen kanne ei köyhälle maksa, mutta jos saman asian nostat uudelleen pöydälle, niin sitten maksat itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Lapsiasiat ovat hakemusasioita. Kumpikin ei maksa omia kulujaan silloin, kun toinen saa ilmaista oikeusapua. Nämä tilanteet tunnistetaan periaatteessa keinoksi vahingoittaa taloudellisesti sitä osapuolta, joka joutuu itse vastaamaan kuluistaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole.
Lapsioikeudessa voi valittaa ihan mistä tahansa alemman oikeusistuimen ratkaisun osasta. Periaatteessa tarvitaan peruste jatkokäsittelyluvalle, mutta näissä tilanteissa valittaja vetoaa poikkeuksetta myös siihen, että asialla on valittajalle poikkeuksellisen suuri merkitys, josta syystä valituslupa myönnetään siitäkin huolimatta, että pitkittyneet prosessit vahingoittavat lasta ja lapsen etu tulisi olla ensisijainen. Ei ole.
Mielenkiintoista.
Oikeusko ei välitä siitä, minkäikäisestä lapsesta on kyse? Haasteita vaan haasteen perään vuodesta toiseen. Kyllä on hullu systeemi.
Nimenomaan näin ja kaikki täysin ilmaiseksi. Hakemuksessa voi olla esimerkiksi syy tapaamisoikeuden muuttaminen ja perusteluna, että lähivanhempi vieraannuttaa, mikä ilmenee lapsen kieltäytymisenä tai vielä yleisemmällä tasolla, että tapaamissopimus ei ole toimiva ja lähivanhempi estää yhteydenpidon. Poikkeuksetta yleisenä, fraasinomaisena perusteluna on, että toimiva tapaamissopimus ja lämmin ja läheinen suhde toiseen vanhempaan on lapsen etu. Hakemus tulee vireille ilman, että kukaan tarkistaa pitävätkö väitteet edes paikkaansa. Tällainen prosessi voi mennä jo itsessään vähintään hovioikeuteen. Valtio maksaa, jos kiusallaan prosessoiva saa ilmaista oikeusapua.
Tämän jälkeen voi sitten laittaa hakemuksen tapaamissopimuksen täytäntöönpanosta, jossa sitten yleensä pyöräytetään läpi sovittelukuviot ja nimanomaan lapsi/nuori on se, joka joutuu perustelemaan mielipiteitään ja häntä tämä kaikki kuormittaa. Tämäkin on tulottomalle ilmaista.
Sitten voi laittaa hakemuksen sisään huoltomuodon muutoksesta ihan vain sillä perusteella, että nykyinen ei toimi ja se ei ole lapsen edun mukaista. Jälleen luodaan vain mielikuvia. Mitään todisteita mistään ei tarvitse esittää. Ja jälleen asia tulee vireille. Prosessointi on ilmaista tulottomalle.
Lähivanhempi joutuu näihin aina vastaamaan, joutuu käyttämään asianajajaa, joutuu osallistumaan valmisteluistuintoihin ja pääkäsittelyihin sekä olosuhdeselvityksiin, joutuu kuuntelemaan valheita, puolustautumaan absurdeja väitteitä vastaan ja taiteilemaan vaatimusten välillä: pitää emotionaalisesti ja konkreettisesti tukea suhdetta toiseen vanhemaan vaikka esimerkiksi pelkäisi häntä itsekin ja toisaalta pitää suojella lasta henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta. Oikeuskierretapauksissa on varmasti ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että aktiivinen osapuoli saa kaiken ilmaiseksi kun taas ei-aktiivinen on taloudellisen väkivallan, painostuksen, uhkailun ja kontrollin uhri. Kaikki heijastuu tottakai myös lapseen.
Tätähän se meillä on työ myös lastensuojelun sijaishuollossa. Ihan käsittämättömiä valitusrumbia on pakko käsitellä, koska laki lähtee siitä, että vireille paneva huoltaja olisi mahdollisesti täyspäinen ihminen.
Aivan ja nimenomaan tämä on se ajatusvirhe / yleistys, joka oikeuttaa aivan kaiken.
Tiedetään kuitenkin, että osalla ihmisistä on omainaisuuksia, jotka tekevät heistä vahingollisia lähipiirilleen. Osalla heistä on myös lapsia.
Sijaishuollossa tosin hyvin laajakin yhteydenpidon rajaaminen on mahdollista ja voidaan käyttää perusteena mm lapsen elämän rauhoittamista sijaisperheeseen. Tapaamisia voi olla esimerkiksi vain 6 viikon välein joitakin tunteja.
Sitä vastoin mikäli lapsi on ei-väkivaltaisen, kunnollisen vanhemman yksinhuollossa, ei käytännössä tunneta oikeastaan mitään sellaisia olosuhteita tai perusteita, joiden mukaan yhteydenpitoa voisi rajoittaa. Saatetaan määrätä määräajaksi valvottuja tai tuettuja tapaamisia, mutta niistäkin täytyisi edetä luonnollisiin tapaamisiin siitäkin huolimatta, ettei vanhempi olisi osoittanut mitään merkkejä kyvystä mihinkään 'luonnolliseen' saata huolenpitoon lapsesta.
Sijaishuollossa yhteydenpidon rajaaminen voidaan tehdä maksimissaan vuodeksi ja siitä on valitusoikeus. Käytännössä samaa päätöstä käydään vähintään kerran vuodessa hallinto-oikeudessa ja hyvin usein myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsittelemässä.
Se on kuitenkin mahdollista. Väkivaltaisesta suhteesta paennut vanhempi ei välttämättä voi eron jälkeen suojella lasta mitenkään, koska moni väkivaltatapaus jätetään tutkimatta tai viimeistään syyttämättä tai vaikka olisi tuomiokin, sivuutetaan se tapaamisasiaan kuulumattomana. Tästä Suomi on saanut kansainvälisiä moitteitakin (EIT ja Istanbulin sopimuksen tarkastuskokoonpano Grevio). Lapsi joutuu eron jälkeen yksin turvallista vanhempaansa tapaamaan väkivaltaista yleensä joka toinen viikonloppu. Minkäänlaiseen lepotaukoon ei edes ole mahdollisuuksia. Lisäksi väkivallasta ja pelosta puhuminen käännetään lähes poikkeuksetta väkivallattonta vastaan ja käytetään vasta-argumenttina vieraannuttamista.
Moni ihmettelee miksi se ei vain lähde, kun kuulee tai näkee sivusta perheväkivaltaa. Joka toisessa tapauksessa vallankäyttö jatkuu myös eron jälkeen ja keinovalikoima monipuolistuu.
Väkivaltainen puoliso ei välttämättä ole väkivaltainen vanhempi. Itse en muuten ymmärrä lainkaan tätä vieraannuttamisjuttua. Työni puolesta olen nähnyt usein muualta muuttaneita äitejä, jotka ovat eronneet puolison väkivaltaisuuden vuoksi. Lapsia he eivät sinne isän tapaamisille laita, piste. Ei he koskaan mitään uhkasakkoja saa. Suomalaiset naiset sitten vatuloivat ja sössöttävät vieraannuttamisjuttuja, niinkuin niillä olisi mitään väliä. Joko se lapsi on vaarassa siellä isällä, jolloin lasta ei sinne laiteta tai ei. Ihan sama mitä asiasta joku muu ajattelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Lapsiasiat ovat hakemusasioita. Kumpikin ei maksa omia kulujaan silloin, kun toinen saa ilmaista oikeusapua. Nämä tilanteet tunnistetaan periaatteessa keinoksi vahingoittaa taloudellisesti sitä osapuolta, joka joutuu itse vastaamaan kuluistaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole.
Lapsioikeudessa voi valittaa ihan mistä tahansa alemman oikeusistuimen ratkaisun osasta. Periaatteessa tarvitaan peruste jatkokäsittelyluvalle, mutta näissä tilanteissa valittaja vetoaa poikkeuksetta myös siihen, että asialla on valittajalle poikkeuksellisen suuri merkitys, josta syystä valituslupa myönnetään siitäkin huolimatta, että pitkittyneet prosessit vahingoittavat lasta ja lapsen etu tulisi olla ensisijainen. Ei ole.
Mielenkiintoista.
Oikeusko ei välitä siitä, minkäikäisestä lapsesta on kyse? Haasteita vaan haasteen perään vuodesta toiseen. Kyllä on hullu systeemi.
Nimenomaan näin ja kaikki täysin ilmaiseksi. Hakemuksessa voi olla esimerkiksi syy tapaamisoikeuden muuttaminen ja perusteluna, että lähivanhempi vieraannuttaa, mikä ilmenee lapsen kieltäytymisenä tai vielä yleisemmällä tasolla, että tapaamissopimus ei ole toimiva ja lähivanhempi estää yhteydenpidon. Poikkeuksetta yleisenä, fraasinomaisena perusteluna on, että toimiva tapaamissopimus ja lämmin ja läheinen suhde toiseen vanhempaan on lapsen etu. Hakemus tulee vireille ilman, että kukaan tarkistaa pitävätkö väitteet edes paikkaansa. Tällainen prosessi voi mennä jo itsessään vähintään hovioikeuteen. Valtio maksaa, jos kiusallaan prosessoiva saa ilmaista oikeusapua.
Tämän jälkeen voi sitten laittaa hakemuksen tapaamissopimuksen täytäntöönpanosta, jossa sitten yleensä pyöräytetään läpi sovittelukuviot ja nimanomaan lapsi/nuori on se, joka joutuu perustelemaan mielipiteitään ja häntä tämä kaikki kuormittaa. Tämäkin on tulottomalle ilmaista.
Sitten voi laittaa hakemuksen sisään huoltomuodon muutoksesta ihan vain sillä perusteella, että nykyinen ei toimi ja se ei ole lapsen edun mukaista. Jälleen luodaan vain mielikuvia. Mitään todisteita mistään ei tarvitse esittää. Ja jälleen asia tulee vireille. Prosessointi on ilmaista tulottomalle.
Lähivanhempi joutuu näihin aina vastaamaan, joutuu käyttämään asianajajaa, joutuu osallistumaan valmisteluistuintoihin ja pääkäsittelyihin sekä olosuhdeselvityksiin, joutuu kuuntelemaan valheita, puolustautumaan absurdeja väitteitä vastaan ja taiteilemaan vaatimusten välillä: pitää emotionaalisesti ja konkreettisesti tukea suhdetta toiseen vanhemaan vaikka esimerkiksi pelkäisi häntä itsekin ja toisaalta pitää suojella lasta henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta. Oikeuskierretapauksissa on varmasti ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että aktiivinen osapuoli saa kaiken ilmaiseksi kun taas ei-aktiivinen on taloudellisen väkivallan, painostuksen, uhkailun ja kontrollin uhri. Kaikki heijastuu tottakai myös lapseen.
Ja lopputulema tällaisissa tapauksissa on mikä? Miksi te, jotka näette asian läheltä, ette puutu tähän. Varmasti on joku lainkirjain, jolla sitä lasta voi suojella.
Jos sama ihminen nostaa saman aihepiirin kanteita joka vuosi, niin siihenkin varmasti pystyisi vaikuttamaan. Vaikka sitten rahalla. Tyyliin ensimmäinen kanne ei köyhälle maksa, mutta jos saman asian nostat uudelleen pöydälle, niin sitten maksat itse.
Ei näille mitään tehdä. Lakimuutos joulukuussa 2019 sisältää tuomioistuimelle oikeuden rajata toistuvia hakemuksia, mutta aktiivisesti prosessoivat saavat usein ilmaista oikeusapua ja ovat muutenkin aktiivisia valittamaan myös viranomaisista, mikäli eivät saa tahtoaan huomioiduksi. Vetoaminen lapsen etuun ilman mitään perusteita on myös yksi tekijä, joka rajoittaa oikeusoppineiden rohkeutta tehdä oikeasti lapsen edun mukaisia päätöksiä, kuten esimerkiksi suojella lasta ja hänen lähiperhettään jatkuvilta ja toistuvilta prosesseilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Lapsiasiat ovat hakemusasioita. Kumpikin ei maksa omia kulujaan silloin, kun toinen saa ilmaista oikeusapua. Nämä tilanteet tunnistetaan periaatteessa keinoksi vahingoittaa taloudellisesti sitä osapuolta, joka joutuu itse vastaamaan kuluistaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole.
Lapsioikeudessa voi valittaa ihan mistä tahansa alemman oikeusistuimen ratkaisun osasta. Periaatteessa tarvitaan peruste jatkokäsittelyluvalle, mutta näissä tilanteissa valittaja vetoaa poikkeuksetta myös siihen, että asialla on valittajalle poikkeuksellisen suuri merkitys, josta syystä valituslupa myönnetään siitäkin huolimatta, että pitkittyneet prosessit vahingoittavat lasta ja lapsen etu tulisi olla ensisijainen. Ei ole.
Mielenkiintoista.
Oikeusko ei välitä siitä, minkäikäisestä lapsesta on kyse? Haasteita vaan haasteen perään vuodesta toiseen. Kyllä on hullu systeemi.
Nimenomaan näin ja kaikki täysin ilmaiseksi. Hakemuksessa voi olla esimerkiksi syy tapaamisoikeuden muuttaminen ja perusteluna, että lähivanhempi vieraannuttaa, mikä ilmenee lapsen kieltäytymisenä tai vielä yleisemmällä tasolla, että tapaamissopimus ei ole toimiva ja lähivanhempi estää yhteydenpidon. Poikkeuksetta yleisenä, fraasinomaisena perusteluna on, että toimiva tapaamissopimus ja lämmin ja läheinen suhde toiseen vanhempaan on lapsen etu. Hakemus tulee vireille ilman, että kukaan tarkistaa pitävätkö väitteet edes paikkaansa. Tällainen prosessi voi mennä jo itsessään vähintään hovioikeuteen. Valtio maksaa, jos kiusallaan prosessoiva saa ilmaista oikeusapua.
Tämän jälkeen voi sitten laittaa hakemuksen tapaamissopimuksen täytäntöönpanosta, jossa sitten yleensä pyöräytetään läpi sovittelukuviot ja nimanomaan lapsi/nuori on se, joka joutuu perustelemaan mielipiteitään ja häntä tämä kaikki kuormittaa. Tämäkin on tulottomalle ilmaista.
Sitten voi laittaa hakemuksen sisään huoltomuodon muutoksesta ihan vain sillä perusteella, että nykyinen ei toimi ja se ei ole lapsen edun mukaista. Jälleen luodaan vain mielikuvia. Mitään todisteita mistään ei tarvitse esittää. Ja jälleen asia tulee vireille. Prosessointi on ilmaista tulottomalle.
Lähivanhempi joutuu näihin aina vastaamaan, joutuu käyttämään asianajajaa, joutuu osallistumaan valmisteluistuintoihin ja pääkäsittelyihin sekä olosuhdeselvityksiin, joutuu kuuntelemaan valheita, puolustautumaan absurdeja väitteitä vastaan ja taiteilemaan vaatimusten välillä: pitää emotionaalisesti ja konkreettisesti tukea suhdetta toiseen vanhemaan vaikka esimerkiksi pelkäisi häntä itsekin ja toisaalta pitää suojella lasta henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta. Oikeuskierretapauksissa on varmasti ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että aktiivinen osapuoli saa kaiken ilmaiseksi kun taas ei-aktiivinen on taloudellisen väkivallan, painostuksen, uhkailun ja kontrollin uhri. Kaikki heijastuu tottakai myös lapseen.
Ja lopputulema tällaisissa tapauksissa on mikä? Miksi te, jotka näette asian läheltä, ette puutu tähän. Varmasti on joku lainkirjain, jolla sitä lasta voi suojella.
Jos sama ihminen nostaa saman aihepiirin kanteita joka vuosi, niin siihenkin varmasti pystyisi vaikuttamaan. Vaikka sitten rahalla. Tyyliin ensimmäinen kanne ei köyhälle maksa, mutta jos saman asian nostat uudelleen pöydälle, niin sitten maksat itse.
Ei näille mitään tehdä. Lakimuutos joulukuussa 2019 sisältää tuomioistuimelle oikeuden rajata toistuvia hakemuksia, mutta aktiivisesti prosessoivat saavat usein ilmaista oikeusapua ja ovat muutenkin aktiivisia valittamaan myös viranomaisista, mikäli eivät saa tahtoaan huomioiduksi. Vetoaminen lapsen etuun ilman mitään perusteita on myös yksi tekijä, joka rajoittaa oikeusoppineiden rohkeutta tehdä oikeasti lapsen edun mukaisia päätöksiä, kuten esimerkiksi suojella lasta ja hänen lähiperhettään jatkuvilta ja toistuvilta prosesseilta.
Mitä tuossa tilanteessa voi sitten tehdä se, joka toistuvasti haasteen saa? Onko sinne oikeuteen pakko mennä kerta toisensa jälkeen? Kenellä on varaa sellaiseen?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Lapsiasiat ovat hakemusasioita. Kumpikin ei maksa omia kulujaan silloin, kun toinen saa ilmaista oikeusapua. Nämä tilanteet tunnistetaan periaatteessa keinoksi vahingoittaa taloudellisesti sitä osapuolta, joka joutuu itse vastaamaan kuluistaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole.
Lapsioikeudessa voi valittaa ihan mistä tahansa alemman oikeusistuimen ratkaisun osasta. Periaatteessa tarvitaan peruste jatkokäsittelyluvalle, mutta näissä tilanteissa valittaja vetoaa poikkeuksetta myös siihen, että asialla on valittajalle poikkeuksellisen suuri merkitys, josta syystä valituslupa myönnetään siitäkin huolimatta, että pitkittyneet prosessit vahingoittavat lasta ja lapsen etu tulisi olla ensisijainen. Ei ole.
Mielenkiintoista.
Oikeusko ei välitä siitä, minkäikäisestä lapsesta on kyse? Haasteita vaan haasteen perään vuodesta toiseen. Kyllä on hullu systeemi.
Nimenomaan näin ja kaikki täysin ilmaiseksi. Hakemuksessa voi olla esimerkiksi syy tapaamisoikeuden muuttaminen ja perusteluna, että lähivanhempi vieraannuttaa, mikä ilmenee lapsen kieltäytymisenä tai vielä yleisemmällä tasolla, että tapaamissopimus ei ole toimiva ja lähivanhempi estää yhteydenpidon. Poikkeuksetta yleisenä, fraasinomaisena perusteluna on, että toimiva tapaamissopimus ja lämmin ja läheinen suhde toiseen vanhempaan on lapsen etu. Hakemus tulee vireille ilman, että kukaan tarkistaa pitävätkö väitteet edes paikkaansa. Tällainen prosessi voi mennä jo itsessään vähintään hovioikeuteen. Valtio maksaa, jos kiusallaan prosessoiva saa ilmaista oikeusapua.
Tämän jälkeen voi sitten laittaa hakemuksen tapaamissopimuksen täytäntöönpanosta, jossa sitten yleensä pyöräytetään läpi sovittelukuviot ja nimanomaan lapsi/nuori on se, joka joutuu perustelemaan mielipiteitään ja häntä tämä kaikki kuormittaa. Tämäkin on tulottomalle ilmaista.
Sitten voi laittaa hakemuksen sisään huoltomuodon muutoksesta ihan vain sillä perusteella, että nykyinen ei toimi ja se ei ole lapsen edun mukaista. Jälleen luodaan vain mielikuvia. Mitään todisteita mistään ei tarvitse esittää. Ja jälleen asia tulee vireille. Prosessointi on ilmaista tulottomalle.
Lähivanhempi joutuu näihin aina vastaamaan, joutuu käyttämään asianajajaa, joutuu osallistumaan valmisteluistuintoihin ja pääkäsittelyihin sekä olosuhdeselvityksiin, joutuu kuuntelemaan valheita, puolustautumaan absurdeja väitteitä vastaan ja taiteilemaan vaatimusten välillä: pitää emotionaalisesti ja konkreettisesti tukea suhdetta toiseen vanhemaan vaikka esimerkiksi pelkäisi häntä itsekin ja toisaalta pitää suojella lasta henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta. Oikeuskierretapauksissa on varmasti ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että aktiivinen osapuoli saa kaiken ilmaiseksi kun taas ei-aktiivinen on taloudellisen väkivallan, painostuksen, uhkailun ja kontrollin uhri. Kaikki heijastuu tottakai myös lapseen.
Ja lopputulema tällaisissa tapauksissa on mikä? Miksi te, jotka näette asian läheltä, ette puutu tähän. Varmasti on joku lainkirjain, jolla sitä lasta voi suojella.
Jos sama ihminen nostaa saman aihepiirin kanteita joka vuosi, niin siihenkin varmasti pystyisi vaikuttamaan. Vaikka sitten rahalla. Tyyliin ensimmäinen kanne ei köyhälle maksa, mutta jos saman asian nostat uudelleen pöydälle, niin sitten maksat itse.
Ei näille mitään tehdä. Lakimuutos joulukuussa 2019 sisältää tuomioistuimelle oikeuden rajata toistuvia hakemuksia, mutta aktiivisesti prosessoivat saavat usein ilmaista oikeusapua ja ovat muutenkin aktiivisia valittamaan myös viranomaisista, mikäli eivät saa tahtoaan huomioiduksi. Vetoaminen lapsen etuun ilman mitään perusteita on myös yksi tekijä, joka rajoittaa oikeusoppineiden rohkeutta tehdä oikeasti lapsen edun mukaisia päätöksiä, kuten esimerkiksi suojella lasta ja hänen lähiperhettään jatkuvilta ja toistuvilta prosesseilta.
Mitä tuossa tilanteessa voi sitten tehdä se, joka toistuvasti haasteen saa? Onko sinne oikeuteen pakko mennä kerta toisensa jälkeen? Kenellä on varaa sellaiseen?!
Käytännössä on pakko mennä.
Pakko olla varaa tai sitten pitää ajaa itse asiaansa. Usein nämä aktiivisesti hakemuksia ja juttuja tehtailevat ovat myös niitä, jotka eivät osallistu lapsen elatukseen, jolloin lähivanhemman talous on jo valmiiksi ainoastaan yhden vastuulla ja siksi herkempi kuormitukselle.
Henkinen kuormitus on myös ihan hirveä. On todella raskasta lukea kirjelmiä ja kuunnella itselle täysin vieraita tarinoita oikeudessa omasta elämästään. Jo varttuneempi lapsikin ihmettelee, saako ihan oikeasti oikeudelle valehdella. Periaatteessa on totuudessapysymisvelvoite tällaisissa asioissa, mutta ei sitä kukaan vallankäyttäjä noudata. Kun tähän tulevat päälle muutkin kiusaajan tekniikat, kuten perättömät lastensuojeluilmoitukset palvelutarpeen arvioineen, niin lopulta vuosien jälkeen ei liene ihme, jos kunnollinen vanhempi on piinattu loppuun. Eikä lapsi enää ainakaan koskaan halua olla missään tekemisissä 'aktiivivanhemman' kanssa.
Mutta yhteiskunta ei ainoastaan annan tämän tapahtua, vaan kuten olen kuvannut tukee tätä taloudellisesti.
Kuormitus ei sitä paitsi koske ainoastaan lasta ja hänen kunnollista vanhempaansa, vaan koko yhteiskuntaa. Perättömät ilmoitukset viranomaisille vievät resurssia oikeilta hädänalaisilta ja oikeuslaitoksen turha, perusteeton kuormittaminen hidastaa sekin oikeiden asioiden käsittelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Lapsiasiat ovat hakemusasioita. Kumpikin ei maksa omia kulujaan silloin, kun toinen saa ilmaista oikeusapua. Nämä tilanteet tunnistetaan periaatteessa keinoksi vahingoittaa taloudellisesti sitä osapuolta, joka joutuu itse vastaamaan kuluistaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole.
Lapsioikeudessa voi valittaa ihan mistä tahansa alemman oikeusistuimen ratkaisun osasta. Periaatteessa tarvitaan peruste jatkokäsittelyluvalle, mutta näissä tilanteissa valittaja vetoaa poikkeuksetta myös siihen, että asialla on valittajalle poikkeuksellisen suuri merkitys, josta syystä valituslupa myönnetään siitäkin huolimatta, että pitkittyneet prosessit vahingoittavat lasta ja lapsen etu tulisi olla ensisijainen. Ei ole.
Mielenkiintoista.
Oikeusko ei välitä siitä, minkäikäisestä lapsesta on kyse? Haasteita vaan haasteen perään vuodesta toiseen. Kyllä on hullu systeemi.
Nimenomaan näin ja kaikki täysin ilmaiseksi. Hakemuksessa voi olla esimerkiksi syy tapaamisoikeuden muuttaminen ja perusteluna, että lähivanhempi vieraannuttaa, mikä ilmenee lapsen kieltäytymisenä tai vielä yleisemmällä tasolla, että tapaamissopimus ei ole toimiva ja lähivanhempi estää yhteydenpidon. Poikkeuksetta yleisenä, fraasinomaisena perusteluna on, että toimiva tapaamissopimus ja lämmin ja läheinen suhde toiseen vanhempaan on lapsen etu. Hakemus tulee vireille ilman, että kukaan tarkistaa pitävätkö väitteet edes paikkaansa. Tällainen prosessi voi mennä jo itsessään vähintään hovioikeuteen. Valtio maksaa, jos kiusallaan prosessoiva saa ilmaista oikeusapua.
Tämän jälkeen voi sitten laittaa hakemuksen tapaamissopimuksen täytäntöönpanosta, jossa sitten yleensä pyöräytetään läpi sovittelukuviot ja nimanomaan lapsi/nuori on se, joka joutuu perustelemaan mielipiteitään ja häntä tämä kaikki kuormittaa. Tämäkin on tulottomalle ilmaista.
Sitten voi laittaa hakemuksen sisään huoltomuodon muutoksesta ihan vain sillä perusteella, että nykyinen ei toimi ja se ei ole lapsen edun mukaista. Jälleen luodaan vain mielikuvia. Mitään todisteita mistään ei tarvitse esittää. Ja jälleen asia tulee vireille. Prosessointi on ilmaista tulottomalle.
Lähivanhempi joutuu näihin aina vastaamaan, joutuu käyttämään asianajajaa, joutuu osallistumaan valmisteluistuintoihin ja pääkäsittelyihin sekä olosuhdeselvityksiin, joutuu kuuntelemaan valheita, puolustautumaan absurdeja väitteitä vastaan ja taiteilemaan vaatimusten välillä: pitää emotionaalisesti ja konkreettisesti tukea suhdetta toiseen vanhemaan vaikka esimerkiksi pelkäisi häntä itsekin ja toisaalta pitää suojella lasta henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta. Oikeuskierretapauksissa on varmasti ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että aktiivinen osapuoli saa kaiken ilmaiseksi kun taas ei-aktiivinen on taloudellisen väkivallan, painostuksen, uhkailun ja kontrollin uhri. Kaikki heijastuu tottakai myös lapseen.
Ja lopputulema tällaisissa tapauksissa on mikä? Miksi te, jotka näette asian läheltä, ette puutu tähän. Varmasti on joku lainkirjain, jolla sitä lasta voi suojella.
Jos sama ihminen nostaa saman aihepiirin kanteita joka vuosi, niin siihenkin varmasti pystyisi vaikuttamaan. Vaikka sitten rahalla. Tyyliin ensimmäinen kanne ei köyhälle maksa, mutta jos saman asian nostat uudelleen pöydälle, niin sitten maksat itse.
Ei näille mitään tehdä. Lakimuutos joulukuussa 2019 sisältää tuomioistuimelle oikeuden rajata toistuvia hakemuksia, mutta aktiivisesti prosessoivat saavat usein ilmaista oikeusapua ja ovat muutenkin aktiivisia valittamaan myös viranomaisista, mikäli eivät saa tahtoaan huomioiduksi. Vetoaminen lapsen etuun ilman mitään perusteita on myös yksi tekijä, joka rajoittaa oikeusoppineiden rohkeutta tehdä oikeasti lapsen edun mukaisia päätöksiä, kuten esimerkiksi suojella lasta ja hänen lähiperhettään jatkuvilta ja toistuvilta prosesseilta.
Mitä tuossa tilanteessa voi sitten tehdä se, joka toistuvasti haasteen saa? Onko sinne oikeuteen pakko mennä kerta toisensa jälkeen? Kenellä on varaa sellaiseen?!
Lapselta kysyttäessä tarpeesta käydä juttelemassa vaikeasta tilanteesta hän sanoi: En minä jaksa enää jutella kenenkään kanssa, koska se ei auta mitään. Haluaisin vaan, että joku pysäyttäisi sen (vanhempi). Haluaisin olla normaali. Sellainen, jonka ei tarvitse joka päivä pelätä mitä oma vanhempi tekee seuraavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole koskaan kuullut, että vanhempi nostaa oikeusjutun lastaan vastaan.
Jaha, loppu jäi puuttumaan eli "siksi, että lapsi ei suostu tapaamisiin".
Satuilet. Ei työttömällä ole rahaa itse nostaa kannetta, eikä yleinen oikeusapu lähde mukaan tuollaiseen hölmöilyyn. Ei lasta voi haastaa oikeuteen siitä, että lapsi ei halua omaa oikeuttaan käyttää.
Provoilet täällä vakavalla asialla. Menisit töihin.
???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Lapsiasiat ovat hakemusasioita. Kumpikin ei maksa omia kulujaan silloin, kun toinen saa ilmaista oikeusapua. Nämä tilanteet tunnistetaan periaatteessa keinoksi vahingoittaa taloudellisesti sitä osapuolta, joka joutuu itse vastaamaan kuluistaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole.
Lapsioikeudessa voi valittaa ihan mistä tahansa alemman oikeusistuimen ratkaisun osasta. Periaatteessa tarvitaan peruste jatkokäsittelyluvalle, mutta näissä tilanteissa valittaja vetoaa poikkeuksetta myös siihen, että asialla on valittajalle poikkeuksellisen suuri merkitys, josta syystä valituslupa myönnetään siitäkin huolimatta, että pitkittyneet prosessit vahingoittavat lasta ja lapsen etu tulisi olla ensisijainen. Ei ole.
Mielenkiintoista.
Oikeusko ei välitä siitä, minkäikäisestä lapsesta on kyse? Haasteita vaan haasteen perään vuodesta toiseen. Kyllä on hullu systeemi.
Nimenomaan näin ja kaikki täysin ilmaiseksi. Hakemuksessa voi olla esimerkiksi syy tapaamisoikeuden muuttaminen ja perusteluna, että lähivanhempi vieraannuttaa, mikä ilmenee lapsen kieltäytymisenä tai vielä yleisemmällä tasolla, että tapaamissopimus ei ole toimiva ja lähivanhempi estää yhteydenpidon. Poikkeuksetta yleisenä, fraasinomaisena perusteluna on, että toimiva tapaamissopimus ja lämmin ja läheinen suhde toiseen vanhempaan on lapsen etu. Hakemus tulee vireille ilman, että kukaan tarkistaa pitävätkö väitteet edes paikkaansa. Tällainen prosessi voi mennä jo itsessään vähintään hovioikeuteen. Valtio maksaa, jos kiusallaan prosessoiva saa ilmaista oikeusapua.
Tämän jälkeen voi sitten laittaa hakemuksen tapaamissopimuksen täytäntöönpanosta, jossa sitten yleensä pyöräytetään läpi sovittelukuviot ja nimanomaan lapsi/nuori on se, joka joutuu perustelemaan mielipiteitään ja häntä tämä kaikki kuormittaa. Tämäkin on tulottomalle ilmaista.
Sitten voi laittaa hakemuksen sisään huoltomuodon muutoksesta ihan vain sillä perusteella, että nykyinen ei toimi ja se ei ole lapsen edun mukaista. Jälleen luodaan vain mielikuvia. Mitään todisteita mistään ei tarvitse esittää. Ja jälleen asia tulee vireille. Prosessointi on ilmaista tulottomalle.
Lähivanhempi joutuu näihin aina vastaamaan, joutuu käyttämään asianajajaa, joutuu osallistumaan valmisteluistuintoihin ja pääkäsittelyihin sekä olosuhdeselvityksiin, joutuu kuuntelemaan valheita, puolustautumaan absurdeja väitteitä vastaan ja taiteilemaan vaatimusten välillä: pitää emotionaalisesti ja konkreettisesti tukea suhdetta toiseen vanhemaan vaikka esimerkiksi pelkäisi häntä itsekin ja toisaalta pitää suojella lasta henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta. Oikeuskierretapauksissa on varmasti ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että aktiivinen osapuoli saa kaiken ilmaiseksi kun taas ei-aktiivinen on taloudellisen väkivallan, painostuksen, uhkailun ja kontrollin uhri. Kaikki heijastuu tottakai myös lapseen.
Ja lopputulema tällaisissa tapauksissa on mikä? Miksi te, jotka näette asian läheltä, ette puutu tähän. Varmasti on joku lainkirjain, jolla sitä lasta voi suojella.
Jos sama ihminen nostaa saman aihepiirin kanteita joka vuosi, niin siihenkin varmasti pystyisi vaikuttamaan. Vaikka sitten rahalla. Tyyliin ensimmäinen kanne ei köyhälle maksa, mutta jos saman asian nostat uudelleen pöydälle, niin sitten maksat itse.
Ei näille mitään tehdä. Lakimuutos joulukuussa 2019 sisältää tuomioistuimelle oikeuden rajata toistuvia hakemuksia, mutta aktiivisesti prosessoivat saavat usein ilmaista oikeusapua ja ovat muutenkin aktiivisia valittamaan myös viranomaisista, mikäli eivät saa tahtoaan huomioiduksi. Vetoaminen lapsen etuun ilman mitään perusteita on myös yksi tekijä, joka rajoittaa oikeusoppineiden rohkeutta tehdä oikeasti lapsen edun mukaisia päätöksiä, kuten esimerkiksi suojella lasta ja hänen lähiperhettään jatkuvilta ja toistuvilta prosesseilta.
Mitä tuossa tilanteessa voi sitten tehdä se, joka toistuvasti haasteen saa? Onko sinne oikeuteen pakko mennä kerta toisensa jälkeen? Kenellä on varaa sellaiseen?!
Käytännössä on pakko mennä.
Pakko olla varaa tai sitten pitää ajaa itse asiaansa. Usein nämä aktiivisesti hakemuksia ja juttuja tehtailevat ovat myös niitä, jotka eivät osallistu lapsen elatukseen, jolloin lähivanhemman talous on jo valmiiksi ainoastaan yhden vastuulla ja siksi herkempi kuormitukselle.
Henkinen kuormitus on myös ihan hirveä. On todella raskasta lukea kirjelmiä ja kuunnella itselle täysin vieraita tarinoita oikeudessa omasta elämästään. Jo varttuneempi lapsikin ihmettelee, saako ihan oikeasti oikeudelle valehdella. Periaatteessa on totuudessapysymisvelvoite tällaisissa asioissa, mutta ei sitä kukaan vallankäyttäjä noudata. Kun tähän tulevat päälle muutkin kiusaajan tekniikat, kuten perättömät lastensuojeluilmoitukset palvelutarpeen arvioineen, niin lopulta vuosien jälkeen ei liene ihme, jos kunnollinen vanhempi on piinattu loppuun. Eikä lapsi enää ainakaan koskaan halua olla missään tekemisissä 'aktiivivanhemman' kanssa.
Mutta yhteiskunta ei ainoastaan annan tämän tapahtua, vaan kuten olen kuvannut tukee tätä taloudellisesti.
Kuormitus ei sitä paitsi koske ainoastaan lasta ja hänen kunnollista vanhempaansa, vaan koko yhteiskuntaa. Perättömät ilmoitukset viranomaisille vievät resurssia oikeilta hädänalaisilta ja oikeuslaitoksen turha, perusteeton kuormittaminen hidastaa sekin oikeiden asioiden käsittelyä.
Aivan uskomatonta! Tästä aiheesta pitäisi tehdä joku asiaohjelma ja nostaa tämä vääryys julkisuuteen. Aina puhutaan pahaa vieraannuttajista, mutta jos tuo yllämainittu on totta, niin pöpejä "vanhempia" on myös liikaa eivätkä he saa mitään rangaistuksia vaan suorastaan palkitaan ilmaisilla oikeudenkäynneillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Lapsiasiat ovat hakemusasioita. Kumpikin ei maksa omia kulujaan silloin, kun toinen saa ilmaista oikeusapua. Nämä tilanteet tunnistetaan periaatteessa keinoksi vahingoittaa taloudellisesti sitä osapuolta, joka joutuu itse vastaamaan kuluistaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole.
Lapsioikeudessa voi valittaa ihan mistä tahansa alemman oikeusistuimen ratkaisun osasta. Periaatteessa tarvitaan peruste jatkokäsittelyluvalle, mutta näissä tilanteissa valittaja vetoaa poikkeuksetta myös siihen, että asialla on valittajalle poikkeuksellisen suuri merkitys, josta syystä valituslupa myönnetään siitäkin huolimatta, että pitkittyneet prosessit vahingoittavat lasta ja lapsen etu tulisi olla ensisijainen. Ei ole.
Mielenkiintoista.
Oikeusko ei välitä siitä, minkäikäisestä lapsesta on kyse? Haasteita vaan haasteen perään vuodesta toiseen. Kyllä on hullu systeemi.
Nimenomaan näin ja kaikki täysin ilmaiseksi. Hakemuksessa voi olla esimerkiksi syy tapaamisoikeuden muuttaminen ja perusteluna, että lähivanhempi vieraannuttaa, mikä ilmenee lapsen kieltäytymisenä tai vielä yleisemmällä tasolla, että tapaamissopimus ei ole toimiva ja lähivanhempi estää yhteydenpidon. Poikkeuksetta yleisenä, fraasinomaisena perusteluna on, että toimiva tapaamissopimus ja lämmin ja läheinen suhde toiseen vanhempaan on lapsen etu. Hakemus tulee vireille ilman, että kukaan tarkistaa pitävätkö väitteet edes paikkaansa. Tällainen prosessi voi mennä jo itsessään vähintään hovioikeuteen. Valtio maksaa, jos kiusallaan prosessoiva saa ilmaista oikeusapua.
Tämän jälkeen voi sitten laittaa hakemuksen tapaamissopimuksen täytäntöönpanosta, jossa sitten yleensä pyöräytetään läpi sovittelukuviot ja nimanomaan lapsi/nuori on se, joka joutuu perustelemaan mielipiteitään ja häntä tämä kaikki kuormittaa. Tämäkin on tulottomalle ilmaista.
Sitten voi laittaa hakemuksen sisään huoltomuodon muutoksesta ihan vain sillä perusteella, että nykyinen ei toimi ja se ei ole lapsen edun mukaista. Jälleen luodaan vain mielikuvia. Mitään todisteita mistään ei tarvitse esittää. Ja jälleen asia tulee vireille. Prosessointi on ilmaista tulottomalle.
Lähivanhempi joutuu näihin aina vastaamaan, joutuu käyttämään asianajajaa, joutuu osallistumaan valmisteluistuintoihin ja pääkäsittelyihin sekä olosuhdeselvityksiin, joutuu kuuntelemaan valheita, puolustautumaan absurdeja väitteitä vastaan ja taiteilemaan vaatimusten välillä: pitää emotionaalisesti ja konkreettisesti tukea suhdetta toiseen vanhemaan vaikka esimerkiksi pelkäisi häntä itsekin ja toisaalta pitää suojella lasta henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta. Oikeuskierretapauksissa on varmasti ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että aktiivinen osapuoli saa kaiken ilmaiseksi kun taas ei-aktiivinen on taloudellisen väkivallan, painostuksen, uhkailun ja kontrollin uhri. Kaikki heijastuu tottakai myös lapseen.
Ja lopputulema tällaisissa tapauksissa on mikä? Miksi te, jotka näette asian läheltä, ette puutu tähän. Varmasti on joku lainkirjain, jolla sitä lasta voi suojella.
Jos sama ihminen nostaa saman aihepiirin kanteita joka vuosi, niin siihenkin varmasti pystyisi vaikuttamaan. Vaikka sitten rahalla. Tyyliin ensimmäinen kanne ei köyhälle maksa, mutta jos saman asian nostat uudelleen pöydälle, niin sitten maksat itse.
Ei näille mitään tehdä. Lakimuutos joulukuussa 2019 sisältää tuomioistuimelle oikeuden rajata toistuvia hakemuksia, mutta aktiivisesti prosessoivat saavat usein ilmaista oikeusapua ja ovat muutenkin aktiivisia valittamaan myös viranomaisista, mikäli eivät saa tahtoaan huomioiduksi. Vetoaminen lapsen etuun ilman mitään perusteita on myös yksi tekijä, joka rajoittaa oikeusoppineiden rohkeutta tehdä oikeasti lapsen edun mukaisia päätöksiä, kuten esimerkiksi suojella lasta ja hänen lähiperhettään jatkuvilta ja toistuvilta prosesseilta.
Mitä tuossa tilanteessa voi sitten tehdä se, joka toistuvasti haasteen saa? Onko sinne oikeuteen pakko mennä kerta toisensa jälkeen? Kenellä on varaa sellaiseen?!
Käytännössä on pakko mennä.
Pakko olla varaa tai sitten pitää ajaa itse asiaansa. Usein nämä aktiivisesti hakemuksia ja juttuja tehtailevat ovat myös niitä, jotka eivät osallistu lapsen elatukseen, jolloin lähivanhemman talous on jo valmiiksi ainoastaan yhden vastuulla ja siksi herkempi kuormitukselle.
Henkinen kuormitus on myös ihan hirveä. On todella raskasta lukea kirjelmiä ja kuunnella itselle täysin vieraita tarinoita oikeudessa omasta elämästään. Jo varttuneempi lapsikin ihmettelee, saako ihan oikeasti oikeudelle valehdella. Periaatteessa on totuudessapysymisvelvoite tällaisissa asioissa, mutta ei sitä kukaan vallankäyttäjä noudata. Kun tähän tulevat päälle muutkin kiusaajan tekniikat, kuten perättömät lastensuojeluilmoitukset palvelutarpeen arvioineen, niin lopulta vuosien jälkeen ei liene ihme, jos kunnollinen vanhempi on piinattu loppuun. Eikä lapsi enää ainakaan koskaan halua olla missään tekemisissä 'aktiivivanhemman' kanssa.
Mutta yhteiskunta ei ainoastaan annan tämän tapahtua, vaan kuten olen kuvannut tukee tätä taloudellisesti.
Kuormitus ei sitä paitsi koske ainoastaan lasta ja hänen kunnollista vanhempaansa, vaan koko yhteiskuntaa. Perättömät ilmoitukset viranomaisille vievät resurssia oikeilta hädänalaisilta ja oikeuslaitoksen turha, perusteeton kuormittaminen hidastaa sekin oikeiden asioiden käsittelyä.
Aivan uskomatonta! Tästä aiheesta pitäisi tehdä joku asiaohjelma ja nostaa tämä vääryys julkisuuteen. Aina puhutaan pahaa vieraannuttajista, mutta jos tuo yllämainittu on totta, niin pöpejä "vanhempia" on myös liikaa eivätkä he saa mitään rangaistuksia vaan suorastaan palkitaan ilmaisilla oikeudenkäynneillä.
Toistuvien ja perättömien oikeusprosessien uhrivanhemmat ovat tyypillisesti niin loppu jatkuvaan piinaamiseen ja luottamus oikeusvaltioon sekä viranomaisiin on mennyt, etteivät he jaksa edes olla yhteydessä mihinkään. He tietävät myös, että oikeus ei todellakaan voita, vaan se osapuoli, joka osaa käyttää järjestelmää hyväkseen omien tavoitteidensa edistämiseen.
Mutta tämä on erittäin todellinen ongelma ja tuhoaa monen perheen elämää tälläkin hetkellä. Vetoaminen lapsen etuun on tehokas keino pyörittää järjestelmää ja lopputulos on päinvastainen. Lapsi menettää luottamuksensa vanhempaansa, mutta myös koko yhteiskuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä toisella vanhemmalla on lakiin perustuva oikeus vaatia tapaamisia toteutettaviksi. Hän voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa ja on siihen oikeutettu. Erikoinen näkökulma että etävanhempi olisi uhannut lasta oikeustoimilla, nehän kohdistuvat sinuun ne toimet? Mitä etävanhempi tekee kun lapsi kieltäytyy menemästä tapaamisiin? Sellaista sopimusta tai päätöstä ei oikeudelta voi saada ettei tapaamisia olisi, se on laiton päätös. Oman isänsä tapaamisista kärsivän lapsen vanhempana tuollaisessa tilanteessa kehottaisin lasta kieltäytymään tapaamisista, koska hänellä on siihen mahdollisuus. Mikäli etä vaatii tapaamisia silti, lapsen tulee vain johdonmukaisesti jatkaa kieltäytymistä. Tämä on ainoa tapa edetä asiassa. On vaikea sanoa mitä siitä seuraa koska etä voi vaatia jatkamista monella lailla. On urbaani legenda että 12v saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos etä vaatii oikeustoimilla uhaten tapaamisia. Tämän höpöjutun levittäminen jostain syystä jatkuu edelleen, tätä toistelevilla ei tosiaan ole omaa kokemusta asiasta. Lapsen etuun vedoten tapaamisia voi vaatia vaikka täysi-ikäisyyteen saakka ja on oikeutettu saamaan lapsi luokseen vaikka poliisisaattueen hakemana. Ainoa keino estää tämä on että lapsi tosiaan itse sanoo että ei halua, on viranomaisten tulkinnasta kiinni jatketaanko pakottamista. Raaka maailma.
Etävanhempi on nimenomaan uhannut nuorta oikeudella (myös kirjallisesti) ja painottanut, että nuorta ei kuulla tai jos kuullaan, niin hän pitää huolen siitä, ettei kukaan tule häntä uskomaan.
Tottakai kohde olen minä, mutta nuori on myös vallankäytön kohde ja se, johon uhkailu ja painostaminen sekä kuormittava yhteydenpito osuvat syvästi. Nuoren ymmärrykseen ei mene, että systeemi voi toimia näin ja nimenomaan täysi-ikäisyyteen saakka. Ilmainen oikeusapu on tässä käsittämätön ase sen lisäksi, ettei mikään toimija tunnista vanhemman vahingollista käytöstä ja lapsen/nuoren hätää.
Edelleen!
Tee sopimus, jossa korvaat tapaamisoikeuden maksamalla elarit takaisin, jos mies ei vaadi tapaamisoikeutta.
Reilu peli.
Takaisin? Eihän se mies ollut mitään elareita maksanutkaan. Miten silloin maksetaan miehelle mitään "takaisin"?
Alkuperäisen tapauksen mies ei ole maksanut elatusmaksuja eikä osallistunut mihinkään muihinkaan kuluihin. Hän on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön. Hän on luottotiedoton, eikä halua mahdollisesta palkastaan ulosmitattavan mitään. Työttömyys on omavalintaista. Hän elää yhteiskunnan tuilla. Hän on myös ymmärtänyt, että saa toistuvatkin oikeusprosessit ilmaiseksi, eikä hänen tarvitse edes perustella niitä millään tosiseikoilla. Nekin maksetaan verotuloista. Toisaalta hän ei ole hyödyntänyt oikeusapua saadakseen raha-asiansa kuntoon, mutta siitä puuttuisikin vallankäytön elementti, mikä tapaamisoikeusjutuissa kiehtoo.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.Ei lähtenytkään. Mutta yksityinen asianajaja sitä vastoin lähti. Laskun kaikesta saa laittaa valtiolle, eikä ole mitään velvoitteita kenellekään mistään varsinaisesti, ei totuudessapysymisestä eikä mistään muustakaan. Päämiehellekin riittää, että ajaa hänen vaatimuksiaan vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Valitusmenettelytkään eivät maksa päämiehelle mitään ja asianajaja saa palkkionsa valtiolta. Molemmat voittavat ja lapsi sekä lähivanhempi kärsivät.
Puhut kyllä puuta heinää. Lapsiasiat ovat riita- ei rikosasioita. Tarkoittaa että kumpikin osapuoli maksaa omat kulunsa. Riita-asiat päättyy sovintoon, ei tuomioon. Sen vahvistaa tuomari. Mistä siis tulisi valitus?
Lapsiasiat ovat hakemusasioita. Kumpikin ei maksa omia kulujaan silloin, kun toinen saa ilmaista oikeusapua. Nämä tilanteet tunnistetaan periaatteessa keinoksi vahingoittaa taloudellisesti sitä osapuolta, joka joutuu itse vastaamaan kuluistaan. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole.
Lapsioikeudessa voi valittaa ihan mistä tahansa alemman oikeusistuimen ratkaisun osasta. Periaatteessa tarvitaan peruste jatkokäsittelyluvalle, mutta näissä tilanteissa valittaja vetoaa poikkeuksetta myös siihen, että asialla on valittajalle poikkeuksellisen suuri merkitys, josta syystä valituslupa myönnetään siitäkin huolimatta, että pitkittyneet prosessit vahingoittavat lasta ja lapsen etu tulisi olla ensisijainen. Ei ole.
Mielenkiintoista.
Oikeusko ei välitä siitä, minkäikäisestä lapsesta on kyse? Haasteita vaan haasteen perään vuodesta toiseen. Kyllä on hullu systeemi.
Nimenomaan näin ja kaikki täysin ilmaiseksi. Hakemuksessa voi olla esimerkiksi syy tapaamisoikeuden muuttaminen ja perusteluna, että lähivanhempi vieraannuttaa, mikä ilmenee lapsen kieltäytymisenä tai vielä yleisemmällä tasolla, että tapaamissopimus ei ole toimiva ja lähivanhempi estää yhteydenpidon. Poikkeuksetta yleisenä, fraasinomaisena perusteluna on, että toimiva tapaamissopimus ja lämmin ja läheinen suhde toiseen vanhempaan on lapsen etu. Hakemus tulee vireille ilman, että kukaan tarkistaa pitävätkö väitteet edes paikkaansa. Tällainen prosessi voi mennä jo itsessään vähintään hovioikeuteen. Valtio maksaa, jos kiusallaan prosessoiva saa ilmaista oikeusapua.
Tämän jälkeen voi sitten laittaa hakemuksen tapaamissopimuksen täytäntöönpanosta, jossa sitten yleensä pyöräytetään läpi sovittelukuviot ja nimanomaan lapsi/nuori on se, joka joutuu perustelemaan mielipiteitään ja häntä tämä kaikki kuormittaa. Tämäkin on tulottomalle ilmaista.
Sitten voi laittaa hakemuksen sisään huoltomuodon muutoksesta ihan vain sillä perusteella, että nykyinen ei toimi ja se ei ole lapsen edun mukaista. Jälleen luodaan vain mielikuvia. Mitään todisteita mistään ei tarvitse esittää. Ja jälleen asia tulee vireille. Prosessointi on ilmaista tulottomalle.
Lähivanhempi joutuu näihin aina vastaamaan, joutuu käyttämään asianajajaa, joutuu osallistumaan valmisteluistuintoihin ja pääkäsittelyihin sekä olosuhdeselvityksiin, joutuu kuuntelemaan valheita, puolustautumaan absurdeja väitteitä vastaan ja taiteilemaan vaatimusten välillä: pitää emotionaalisesti ja konkreettisesti tukea suhdetta toiseen vanhemaan vaikka esimerkiksi pelkäisi häntä itsekin ja toisaalta pitää suojella lasta henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta. Oikeuskierretapauksissa on varmasti ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että aktiivinen osapuoli saa kaiken ilmaiseksi kun taas ei-aktiivinen on taloudellisen väkivallan, painostuksen, uhkailun ja kontrollin uhri. Kaikki heijastuu tottakai myös lapseen.
Ja lopputulema tällaisissa tapauksissa on mikä? Miksi te, jotka näette asian läheltä, ette puutu tähän. Varmasti on joku lainkirjain, jolla sitä lasta voi suojella.
Jos sama ihminen nostaa saman aihepiirin kanteita joka vuosi, niin siihenkin varmasti pystyisi vaikuttamaan. Vaikka sitten rahalla. Tyyliin ensimmäinen kanne ei köyhälle maksa, mutta jos saman asian nostat uudelleen pöydälle, niin sitten maksat itse.
Ei näille mitään tehdä. Lakimuutos joulukuussa 2019 sisältää tuomioistuimelle oikeuden rajata toistuvia hakemuksia, mutta aktiivisesti prosessoivat saavat usein ilmaista oikeusapua ja ovat muutenkin aktiivisia valittamaan myös viranomaisista, mikäli eivät saa tahtoaan huomioiduksi. Vetoaminen lapsen etuun ilman mitään perusteita on myös yksi tekijä, joka rajoittaa oikeusoppineiden rohkeutta tehdä oikeasti lapsen edun mukaisia päätöksiä, kuten esimerkiksi suojella lasta ja hänen lähiperhettään jatkuvilta ja toistuvilta prosesseilta.
Mitä tuossa tilanteessa voi sitten tehdä se, joka toistuvasti haasteen saa? Onko sinne oikeuteen pakko mennä kerta toisensa jälkeen? Kenellä on varaa sellaiseen?!
Käytännössä on pakko mennä.
Pakko olla varaa tai sitten pitää ajaa itse asiaansa. Usein nämä aktiivisesti hakemuksia ja juttuja tehtailevat ovat myös niitä, jotka eivät osallistu lapsen elatukseen, jolloin lähivanhemman talous on jo valmiiksi ainoastaan yhden vastuulla ja siksi herkempi kuormitukselle.
Henkinen kuormitus on myös ihan hirveä. On todella raskasta lukea kirjelmiä ja kuunnella itselle täysin vieraita tarinoita oikeudessa omasta elämästään. Jo varttuneempi lapsikin ihmettelee, saako ihan oikeasti oikeudelle valehdella. Periaatteessa on totuudessapysymisvelvoite tällaisissa asioissa, mutta ei sitä kukaan vallankäyttäjä noudata. Kun tähän tulevat päälle muutkin kiusaajan tekniikat, kuten perättömät lastensuojeluilmoitukset palvelutarpeen arvioineen, niin lopulta vuosien jälkeen ei liene ihme, jos kunnollinen vanhempi on piinattu loppuun. Eikä lapsi enää ainakaan koskaan halua olla missään tekemisissä 'aktiivivanhemman' kanssa.
Mutta yhteiskunta ei ainoastaan annan tämän tapahtua, vaan kuten olen kuvannut tukee tätä taloudellisesti.
Kuormitus ei sitä paitsi koske ainoastaan lasta ja hänen kunnollista vanhempaansa, vaan koko yhteiskuntaa. Perättömät ilmoitukset viranomaisille vievät resurssia oikeilta hädänalaisilta ja oikeuslaitoksen turha, perusteeton kuormittaminen hidastaa sekin oikeiden asioiden käsittelyä.
Aivan uskomatonta! Tästä aiheesta pitäisi tehdä joku asiaohjelma ja nostaa tämä vääryys julkisuuteen. Aina puhutaan pahaa vieraannuttajista, mutta jos tuo yllämainittu on totta, niin pöpejä "vanhempia" on myös liikaa eivätkä he saa mitään rangaistuksia vaan suorastaan palkitaan ilmaisilla oikeudenkäynneillä.
Toistuvien ja perättömien oikeusprosessien uhrivanhemmat ovat tyypillisesti niin loppu jatkuvaan piinaamiseen ja luottamus oikeusvaltioon sekä viranomaisiin on mennyt, etteivät he jaksa edes olla yhteydessä mihinkään. He tietävät myös, että oikeus ei todellakaan voita, vaan se osapuoli, joka osaa käyttää järjestelmää hyväkseen omien tavoitteidensa edistämiseen.
Mutta tämä on erittäin todellinen ongelma ja tuhoaa monen perheen elämää tälläkin hetkellä. Vetoaminen lapsen etuun on tehokas keino pyörittää järjestelmää ja lopputulos on päinvastainen. Lapsi menettää luottamuksensa vanhempaansa, mutta myös koko yhteiskuntaan.
Mihin voi ottaa yhteyttä, jos tuollaista piinaa kohtaa? En kysy omasta puolestani vaan mielenkiinnosta.
Pohdin tässä myös, että mikä nyt kellekin on voitto. Minusta se, että lapsi saa asua turvallisen vanhemman kanssa ja hänen elämänsä ei ole turbulenssia, on pääasia. Jos joku rutiköyhä höyrypää-vanhempi kokee voitoksi sen, että aina voi nostaa uuden kanteen ja kiusata, niin ei ole kummoinen voitto. Lapsetkaan ei ikuisesti ole lapsia.
Ei mikään yleinen oikeusaputoimisto
lähde ajamaan tuollaista höpöhöpökannetta. Niillä on paljon muitakin töitä.