Mitä mieltä olet, pitääkö mun maksaa bensarahaa?
Käyn siis yhdessä harrastuksessa 3-4 kertaa viikossa ja matkaa on sen verran että menen bussilla. Minulla on kuukausikortti, koska käyn päivittäin töissäkin bussilla.
No, autoilija-ystäväni sitten haluaa silloin tällöin tulla mukaan harrastamaan. Tämä ok. Joskus minä ehdotan, joskus hän.
Mutta! Kaveri asuu harrastuspaikkaan nähden vähän kauempana kuin minä ja pääsisi toista tietä ehkä vähän nopeammin kotiin. Hänellä ei ole bussikorttia eli tulee aina autolla. Ei tule ihan joka viikko, mutta joskus voi olla parikin kertaa viikossa. Yleensä ehdottaa itse ottavansa minut kyytiin ja heittävänsä kotiin vaikka tietää bussikortistani.
Joskus olen käyttänyt tekosyynä "olevani muutenkin jo harrastuspaikan lähellä" jne että ei tarvitsisi koukata.
Mutta mitä mieltä olette? Pitäisikö minun osallistua bensakuluihin? En ole siis ikinä ehdottanut kyytiä itse, mutta harrastamaan mukaan tulemista kyllä.
En ole ehdottanut bensan maksamista, koska mulle ei ole mikään ongelma kulkea bussilla silloinkaan kun kaveri ei tule mukaan. Ja hölmöltähän se tuntuu, että olen hankkinut itselleni bussikortin ja silti joutusin maksamaan jotain bensakuluja satunnaisista kyydeistä sen päälle vielä?
Ei pidä. Muutenkin nuo bensarahat ovat aikuisten ihmisten tasapuolisissa ystävyyssuhteissa vähän njääh, ymmärrän juuri auton saaneiden köyhien teinien kohdalla tai jos kuskaaminen vaatii poikkeuksellista vaivaa (esim. heittää yöllä lentokentälle tai asuu aivan toisella puolella kaupunkin) tai sitä tapahtuu lähestulkoon päivittäin, mutta tuollaisissa tapauksissa en. Ja olen itse lähes aina se kuski, eli ei ole siitä kiinni mielipiteeni.