Saimme tietää että syntymätön lapsemme on vaikeasti ja parantumattomasti sairas
... sai puolivälissä raskautta tietää, että sikiöllä on 18-trisomia. He eivät keskeyttäneet. Lapsi eli syntymän jälkeen muistaakseni kahdeksan päivää. Kastettiin. Lähi-ihmiset ja isosisko ja isoveli tapasivat hänet. Pääsi myös kotiin (happipullojen ym. avustuksella). Kuoli äitinsä syliin.
Ystäväni sanoo, että elämän arvoa ei ratkaise sen pituus. Ystäväni mielestä hänen lapsellaan oli täydellinen elämä.
Ihailen ystävääni, en ole varma kykenisinkö samaan, vaikka meillä on sama kristillinen vakaumus.
Kommentit (58)
Alussa shokki ja mieletön suru. Keskeytys(synnytys) kuitenkin rauhallinen ja kaunis kokemus. Toipuminen vie aikaa, eikä tavallaan lopu koskaan, mutta helpottaa varmasti.
Älkää jääkö surun kanssa yksin, puhukaa läheisille ja tarvittaessa apua muualta. En osaa muuta sanoa, kuin voimia. Kyllä siitä selviää, ihan varmasti, minäkin selvisin..
Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Oletteko saaneet terveitä lapsia? Meillä ei ole vielä lapsia ollenkaan. Tätä ennen on ollut yksi keskenmeno.
Vuosia sitten olin itse samassa tilanteessa. Sain tietää lapseni olevan vaikeasti sairas. Löytyi kromosomivirhe, jota kantavat vauvat abortoituvat jo ihan alkuraskuadessa, koska ovat elämään kykenemättömiä. On erittäin harvinainen ja äärettömän harvinaista, että raskaus etenee näinkin pitkälle. Asia varmistettiin huolella monilla testeilla, mutta tulos oli ja pysyi. Toivoa ei annettu. Jos raskaus päättyisikin elävän lapsen syntymään, ilo ei tulisi olemaan pitkäaikaista ja se vähä minkä vauvani tulisi elämään, olisi sairaalaelämää.
Missään vaiheessa minua ei peloteltu eikä painostettu.
Raskaus päättyi loppujen lopuksi synnytykseen h30. Tyttäreni eli 5h ja nukkui pois käsivarsillani. Tyttärestäni näkyi päällepäin heti, että huonosti olivat hänen asiat. Hän oli todella vaikeasti epämuodostunut kaikilta osin. Mutta hän oli minun tyttäreni, minun sydämeni lapsi. Minulle äärettömän rakas. Jos asiat olisivat olleet toisin, tyttäreni olisi aloittanut nyt syksyllä lukion. Suru ja tuska ovat hellittäneet jo aika päiviä sitten, mutta hänen muistonsa ei ikinä unohdu.
Tämän jälkeen olen saanut kolme täydellistä lasta -93t, -00p,04t), jotka ovat äärettöman kauniita, ihania, fiksuja ym. mitä kaikkea voi ajatella.
Meille annettiin sama " tuomio" kesäkuun alussa ja synnytin 19.6.2006 tuolloin 14 viikkoisen poikasikiön. Kromosomipoikkeama varmistui 18 trisomiaksi. Yleensä raskaudet menevät kesken tai olisivat syvästi vammaisia sänkypotilaita muutamia viikkoja, jos syntyisi elävänä.
Päätös oli mielestäni tältä pohjalta tavallaan helppo tehdä eli keskeytykseen mentiin NKL:lle. Synnytys oli kamala. En voi väittää muuta. Supistukset sattuivat mielestäni enemmän kuin nyt 2-vuotiasta tyttöäni synnyttäessä. Ponnistaa ei tarvinnut eikä se toisaalta sattunut, kun sikiö varsinaisesti syntyi. Sikiö mahtui kämmenelle. Tunnelma oli ahdistava, vaikka hoitohenkilökunta olikin osaavaa ja kaikki meni " hyvin" .
Sen jälkeen on ollut rankkaa. Puhuin ja puhun edelleen asiasta ystävilleni mutta vaikealta tuntuu päästä asian yli. Uudelleen en ole tullut raskaaksi, vaikka yrittämään aloitimme heti jälkivuodon loputtua. Sekin painaa ja vauvakuume kasvaa. Jokaikinen päivä ajattelen asiaa, vaikken haluaisi. Luulen olon helpottuvan vain, jos vielä joskus saan terveen lapsen. Pakosti tulee ajateltua sitä minkä kokoinen vatsa nyt olisi tms.
Puhuminen on omalla kohdallani auttanut mutta sairaslomaa olisi pitänyt hakea lisää. Viikko synnytyksen jälkeen palasin asiakaspalvelutyöhöni ja se oli näin jälkeenpäin ajatellen turhan pian.
Voimia Teille hurjasti!! Kysele vaan lisää, jos haluat jotain tietää. Millä viikolla olet raskaana?
Viikko sitten kävin ultrassa. Kaiken piti olla hyvin rv21. Ultrassa kävi kuitenkin ilmi että vauvalla on vaikea pallea tyrä. Vatsalaukku ja osa maksaa nousseet ylös painaen keuhkoja kasaan jolloin ne eivät voi kehittyä. Sydän myöskin siirtynyt... Huomenna päätetään asia vauvan hyväksi eli keskeytetään. Elämä tuntuu pysähtyneen ja mikään ei huvita. Todella vaikea päätös! Kovasti voimia teille!
Lapsivesitutkimuksessa todettu 18-trisomia. Valinta oli tehtävä huonojen vaihtoehtojen välillä ja päädyimme mielestämme vähiten huonoon, raskauden keskeytykseen.
Keskeytys tehtiin 4.3.07 rv 19+5. Keskeytys ei sujunut ihan niin helposti kuin olisi voinut sujua. Lapsivesi tuli 27 tunnin kuluttua keskeytyksen aloittamisesta, mutta sen jälkeen ei enää tapahtunutkaan mitään. Yhtä ainutta supistusta en saanut vaikka suoneen laskettiin yhteensä 1,5 litraa supistuksia aiheuttavaa lääkettä. 36 tuntia aloituksesta minut kuskattiin toimenpidehuoneeseen, jossa sikiö avustettiin käsin ulos. Silloin hengittelin ilokaasua, joka onneksi poisti kivut. Muut kipulääkkeet, joita olin saanut, eivät juuri tuntuneet vaikuttavan. Istukka ei suostunut irtoamaan suosilla, joten jouduin sitten vielä leikkaussaliin kaavintaan.
Heille, jotka joutuvat kokemaan saman, suosittelen lämpimästi sikiön katsomista keskeytyksen jälkeen. Aluksi ajatus tuntui oudolta, mutta sairaalassa ollessa meille oli jo lähes itsestään selvyys, että haluamme katsoa pienokaistamme. Hän oli erittäin kaunis pieni poika. Ainoa ulkoisesti näkyvä asia, joka viittasi sikiön sairauteen, oli huulihalkio. Nyt meillä on sentään muisto näkemästämme ja jotain konkreettista mitä surra.
Minäkin liityin tuonne enkelinkosketus-ryhmään. Ehkä vaihdamme ajatuksia siellä myöhemmin.
Minulla myös keskeytys, rv 15 tasan, kaksoset, jotka toisissaan kiinni, eli siamilaiset.
Heillä myös kromosomipoikkeavuus.
Tätä ennen yksi terve tyttölapsi, jota yritimme kaksi vuotta. keskeytys kesti käynnistyksestä vain 2,5 tuntia, tyhjä olo jälkeen päin.
Kaikki keskeytyksessä sujui hyvin, silti tehtiin vielä kaavinta. jälkitarkastuksessa, kolmen kuukauden kuluttua havaittiin, että olinkin uudelleen raskaana, josta syntyi terve, suloinen tyttö,
Kolmas lapsi sai noin vuoden kuluttua alkunsa tytön syntymästä, ja myös ihana poikalapsi !!!
Zemppiä ja voimia, raskasta on keskeytyksen kokeminen, myöhemmin se vaihtuu yhdeksi elämässä koetuksi muistoksi, unohdu ei koskaan =)
Meitä on varmasti paljon saman kokeneita, ja usko vaan, että näin oli parempi , niin sinun, kuin lapsesi kannalta =)
Toivon sinulle ja miehellesi iloa ja onnea elämään, ette ole yksin tämän asian kanssa, ja varmasti saatte vielä iloita elämästä, ja sen järjestämästä annista =)
että tämä aihe saa aikaan " kinastelua" .
Itse ymmärrän kyllä myös sen näkökulman, että jokaisella on oikeus syntyä tähän maailmaan. Silti toivon, että toiseen ratkaisuun päätyneitä ei tuolla tavalla syyllistettäisi. Ainakaan sellaisilla ihmisillä, joilla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, ei mielestäni ole oikeutta tuomita toisia ihmisiä vaikka mielipiteet olisivatkin erilaisia. (En kylläkään tiedä onko tässä pinossa kyseisenlaisia " kokemattomia" .)
Tarkoitukseni ei todellakaan ole lietsoa huonoa ilmaa tähän pinoon. Kerron vain, että omalla kohdallani valitsimme huonoista vaihtoehdoista mielestämme sen vähiten huonon. -Kaikkien kannalta. Meidän paaperomme oli meille kovin rakas, ja muisto hänestä on erittäin rakas edelleen. Jos hänellä vain olisi ollut jonkinlainen mahdollisuus selviytyä tässä maailmassa, emme olisi edes miettineet keskeytysmahdollisuutta. Mutta kun ei ollut. Ratkaisu oli tehtävä niiden tietojen perusteella mitä meille annettiin. Ja ne tiedot olivat sellaisia, että sikiöllä on 18-trisomia ja kromosomitutkimuksen tulos on 100%:n varma.
Tällaiseen tilanteeseen ei mielestäni voi eläytyä, ellei ole itse joutunut käymään läpi samaa.
Siru-Sofia
...että sinua kehottaisin käymään tutustumassa 18-trisomiaan esimerkiksi sivuilla www.saunalahti.fi/kup/syndroma/trisom18.htm. Kyseisessä kromosomisairaudessa ulkonäköasiat eivät todellakaan ole vanhempien mielessä. Ainakaan meillä. Ongelmana on se, että lapsi ei pysty elämään.
tässä pinossa saman kohtalon kokeineita kuin hekin eikä pyytänyt mielipiteitä päätöksestään.
Voimia kaikille jotka ovat menierin kaltaisen vaikean päätöksen jotutuneet tekemään.
Kuopusta odottaessani en muista raskauksista poiketen halunnut sikiöseulontaa... normaalit ultrat toki kävin. Edellinen raskaus oli päättynyt puolessa välissä sikiön kuolemaan. Sitä synnytystä en koskaan unohda, se oli kokemuksen jotain niin kamalaa. Meidän täysin terveeksi todettu pieni poikamme ei saanutkaan elää. Uusi raskaus oli huolen varjostama alusta asti. Rakenneultrassa sitten todettiin että raskaus ei tule jatkumaan ja lapsi on vaikeasti sairas. Siitä alkoi miettiminen ja parhaan ratkaisun etsiminen. Haluanko että laspi kärsii ja koko perhe. Loppuaika odotuksesta olisi kuitenkin ollut murheen sävuttämää ja pelkoa. Siitä olisi kärsinyt sitten jo koko perhe. Puolitoista viikkoa jouduimme odottamaan sitten lopullilsta tuomiota, joka onneksi oli kohdallamme vapauttava ja lapsi todettiin kromosomien osalta terveeksi, vielä tosin jouduimme odottamaan jatkuuko raskaus ja kuinka kauan. nyt tuossa vieressä leikkii onneksi 1,5v pieni tyttö. Mutta sen vaan haluan teille muille sanoa että on todella helppoa olla ehdoton noissa ajatuksissaan kun sen asian kanssa ei oikeasti ole joutunut olemaan nokatusten. Siinä vaiheessa kun sitten joutuu oikeasti miettimään onkin asia jo toinen. Päätös suuntaan tai toiseen ei koskaan ole helppo ja ihmisillä on niin erilaiset elämäntilanteet.
Tekeekö se minusta hyvän ihmisen jos pilaan koko muun perheen elämän sillä että jatkaisin raskautta jossa tulevalla lapsella ei ole mahdollisuutta elää kuin muutama tunti ja sekin olisi lapselle mitä suurimmalla todennäköisyydellä kärsimystä. Itse kun en varmasti pystyisi olemaan murhetimatta ja masentumatta. Tai että synnyttäisin vaikeasti vammaisen lapsen joka olisi täysin toisten varassa koko elämänsä, ja kun minä en enää jaksaisikaan hoitaa häntä, niin mikä olis hänen kohtalonsa silloin?
Rakkaat ihmiset, älkää tuomitko niitä jotka oikeasti ovat tässä tilanteessa, se ei ole helppo ratkaisu kenellekään ja sitä kannetaan mukana koko loppuikä. Lääketiede vaan on mennyt eteenpäin ja näin tämä on tehty mahdolliseksi ja se on tätä päivää. Jos sitä ei pidä hyväksyä voidaan miettiä onko syöpä potilaan saama terminaalihoito yhtään sen oikein tai vastasyntyneen tehohoito ysm.
Niin ja kyllä tänäpäivänä kromosomitutkimukset on niin paikkansapitäviä että jos niissä todetaa kromosomipoikkeavuus niin ei se synnytyksessä mihinkään katoa. Eli kyllä ne on varmoja tutkimuksia. Tosin on poikkeavuuksia jotka voi olla niin lievänä että sitä ei juuri huomaa tai vastaavsti todella vaikeana, ja sitä ei tietysti tuo testi kerro, näin siis ainakin Downin kanssa.
Voimia haluan lähettää kaikille jotka asian kanssa joutuvat nyt elämään ja miettimään ratkaisuja ja niitä toteuttamaan.
mutta tiedätkö että tällähetkellä toivon totisesti että joudut elämässäsi vastaavaan tilanteeseen. Noihin ultriin ei meillä ainakaan menty seulamielessä, ja joskus on pakko jo äidin terveyden takia kekseyttää raskaus, mutta sekin on varmasti mielestäsi väärin... nyt ottaa oikeesti päähän ja lujaa. ib hyvä että on valmis seisomaan mielipiteensä takana, mutta aikuisen ihmisen luulisi voivan myös tarkastaa mielipidettään ja näkevän asioita myös toisen kannalta.
Eikös se ollut niin, että sinä Menier odotit vauvaa jonka olisi pitänyt syntyä helmikuussa? muistelisin niin...
Itsekin kuuluin helmikuisiin... Meidän vauvamme syntyi ja kuoli samana päivänä... Ja mitä noihin edellä kirjoitettuihin kommentteihin tulee... Olisin ainakin itse ollut enemmän kuin kiitollinen, jos vauvamme sairaus olisi voitu huomata jo aiemmin ultrassa... itsestäni ainakin tuntuu että tämä on vielä tuskallisempaa... ensin rankka odotusaika, sitten synnytys ja sairas lapsi, jota elvytettiin tunnin verran tuloksetta... ja mainittakoon vielä että poikamme syntyi täysiaikaisena...
Minä en ainakaan menisi syyllistämään sellaisia ihmisiä jotka päätyvät keskeytykseen... miksi pitäisi jatkaa odotusta, jos jo etukäteen tiedetään, että lapsi ei selviä...
sippu
Voi, olen pahoillani. Itse aikanaan mietin, kun odotin ja seulonnoissa kävin, että mitä tekisin..Silloin päätin, että lapseni saa syntyä oli sairas tai ei. Päätökseen varmaan vaikutti vammainen sisareni, joka syntyi ihan terveenä ja sai elääkin ihan terveeksi siihen asti kunnes sairastui aivokalvontuhedukseen n. 8 kk ikäisenä..niin silloin ei vielä ollut tähän sairauteen rokotuksia niinkuin nyt. Siskoni eli kahdeksan vuotiaaksi vammaisena, mutta aina niin iloisena. (muistan vieläkin hänen hymynsä, vaikka itse olin 7 vuotias hänen kuollessaan)
Hän ei koskaan oppinut puhumaan, ei kävelemään, ei syömään..mutta ilo säilyi.
Joskus tervekin lapsi saattaa vammautua ja silti hän on rakas " epätäydellisenä" tässä täydellisyyden maailmassa. Ja jos äitini olisi tiennyt lapsensa vammautuvan vähän isompana, niin tuskin hän siltikään olisi lastansa abortoinut.
Mutta me jokainen teemme niinkuin parhaaksi näemme ja jaksamme. Halaus ja voimia sinulle!!
t: kolmen lapsen äiti, joista keskimmäinen tällä hetkellä sairas leikkausta odottaen
Minä en henkilökohtaisesti voi ymmärtää, että joku on valmis tuomitsemaan abortit kaikissa tilanteissa. Meidän nuorinta tutkittiin raskausaikana hitaan kasvun takia. Lääkäri meni ääneen sanomaan, että yksi mahdollisuus on esim. 18-trisomia. Se pelkkä sana aiheutti ihan järjettömän ahdistuksen. Nämä sikiöthän eivät välttämättä itsekseen abortoidu, mutta lapsi tulee kuolemaan pian synnytyksen jälkeen, mitään mahdollisuutta selvitä ei ole. Asia voidaan myös kiistatta osoittaa lapsivedestä tutkimalla. Ihan oikeastiko olette sitä mieltä, että koko perheen, isommat sisarukset mukaan lukien, pitäisi kestää koko raskaus tietäen, että vauva ei ikinä tule selviämään hengissä. Kriisi ei ole pelkästään vanhempien, mikä sekin on jo todella raskasta, vaan koko perheen ja lähiympäristön. Minä en ymmärrä miksi sisarukset pitäisi laittaa odottamaan sisarusta, joka kuolee viimeistään pian synnytyksen jälkeen. Minä en ymmärrä miksi raskautta ei voisi keskeyttää jo alkuvaiheessa. Miksi pitäisi laittaa koko perhe käymään sellainen h.....i lävitse? Paljon pienempi, vaikka suuri suru sekin, on tehdä abortti jo varhaisessa vaiheessa ja antaa vanhempien tehdä surutyö asian suhteen.
Moi taasen!
Sinä joka kirjoitit nim. merkillä silmät aukee..tai jtn....
Oma kommenttini koski lähinnä tilanteita, joissa on kyse elämään kykenemättömästä lapsesta...
Kuten mainitsinkin että oma rakas poikamme jaksoi sinnitellä vain sen vajaan tunnin verran... Ei mene päivääkään etten miettisi, että joutuikohan lapsemme kärsimään ja kuinka paljon... Mielestäsi sitten lienee oikein antaa sairaan lapsen kärsiä turhaan... ehkä silmät usein aukeaa vasta silloin kuin jotain ikävää sattuu omalle kohdalle..
Kannattaisi varmastikin miettiä noiden kärjistettyjen mielipiteiden laukomista, eiköhän jokainen ihminen toimi niinkun parhaaksi näkee..
Ja lapsen etu kai se on jokaisella äidillä päällimmäisenä mielessä.
sippu
Ihan ensiks.. vieraan ihmisen tuskin kannattaa spekuloida sitä mitä toinen on elämässään joutunut kokemaan, varsinkaan kun ei ole konkreettista tietoa... ja mitä provosoimiseen tulee, niin täällä netissä nyt tuskin yksi ihminen siihen kykenee... varsinkaan kovin yksitotisilla ja ahdasmielisillä kommenteilla...
Ja mitä noihin keskeytyksiin ja vastaaviin tulee...niin järjen käyttö lienee sallittua...
Hei!
Olen lueskellut tätä ketjua ja otan kovasti osaa kaikkien keskeytykseen päätyneiden suruun. Varmasti on ollut vaikea päätös!
Tunnen yhden äidin, joka kantoi vaikeasti vammaisen lapsen koko raskauden ajan (sai tiedon 2. seulassa), lapsi eli lopulta vain yhden päivän (syntyi täysiaikaisena). Tämä kyseinen ihminen kertoi minulle, että oli todella raastavaa henkisesti kulkea ison mahan kanssa ja kuinka ihmiset hymyilivät ja onnittelivat, kun kohta tulee vauva ja kyselivät kaikkea vauvasta... Kyseinen äiti ei hyväksy aborttia vakaumuksensa takia.
Itse menetin muutama vuosi sitten esikoiseni ja olen jälkeenpäin miettinyt, että olisi ollut huomattavasti parempi saada keskenmeno jo raskauden alkuvaiheessa kuin kantaa lasta monta kuukautta odotuksineen ja iloineen, joka päättyykin totaalisen tragediaan. Ehkä olisin jopa päätynyt keskeytykseen, vaikea sanoa, riippuu tilanteesta...
En kuitenkaan haluaisi nyt enää päivääkään vaihtaa pois ja olen onnellinen, että sain olla edes muutaman päivän lapseni kanssa. Silti usein mietin miksi lapsen pitää sitten syntyä vain kuollakseen...
Toivottavasti ei mennyt liikaa aiheen vierestä...
Olemme päätyneet keskeytykseen. Onko muita saman kokeneita?