Liian vaativa lapsuudenkoti ja ongelmat työelämässä

Tuntuu todella hankalalta, että työntekijöiden nykyään halutaan joka paikassa olevan niin itseohjautuvia ja keksivän itse työlleen tarkoituksen. Se ei vain oikein toimi, jos kaiken aikaa on elämässään joutunut väen väkisin jotenkin sinnittelemään ja yrittämään pitää kaiken kasassa.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu todella hankalalta, että työntekijöiden nykyään halutaan joka paikassa olevan niin itseohjautuvia ja keksivän itse työlleen tarkoituksen. Se ei vain oikein toimi, jos kaiken aikaa on elämässään joutunut väen väkisin jotenkin sinnittelemään ja yrittämään pitää kaiken kasassa.

Pitäisi vain jotenkin ilmeisesti kyetä nauttimaan jatkuvasta itsensä haastamisesta. Oikeasti haluaisin vain kokea olevani vihdoinkin turvassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu todella hankalalta, että työntekijöiden nykyään halutaan joka paikassa olevan niin itseohjautuvia ja keksivän itse työlleen tarkoituksen. Se ei vain oikein toimi, jos kaiken aikaa on elämässään joutunut väen väkisin jotenkin sinnittelemään ja yrittämään pitää kaiken kasassa.

Pitäisi vain jotenkin ilmeisesti kyetä nauttimaan jatkuvasta itsensä haastamisesta. Oikeasti haluaisin vain kokea olevani vihdoinkin turvassa.

Saada siis käsityksen siitä miltä tuntuu jatkuvan pakonomaisen pinnistelyn sijaan olla omalla mukavuusalueella. Lapsuudessa siitä ei tullut kokemusta, kun joutui koko ajan mukauttamaan itseään niin, ettei kotona vanhempien uhkaavan oloinen käytös kärjistyisi ilmiriidaksi esimerkiksi väärän sanavalinnan seurauksena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu todella hankalalta, että työntekijöiden nykyään halutaan joka paikassa olevan niin itseohjautuvia ja keksivän itse työlleen tarkoituksen. Se ei vain oikein toimi, jos kaiken aikaa on elämässään joutunut väen väkisin jotenkin sinnittelemään ja yrittämään pitää kaiken kasassa.

Pitäisi vain jotenkin ilmeisesti kyetä nauttimaan jatkuvasta itsensä haastamisesta. Oikeasti haluaisin vain kokea olevani vihdoinkin turvassa.

Saada siis käsityksen siitä miltä tuntuu jatkuvan pakonomaisen pinnistelyn sijaan olla omalla mukavuusalueella. Lapsuudessa siitä ei tullut kokemusta, kun joutui koko ajan mukauttamaan itseään niin, ettei kotona vanhempien uhkaavan oloinen käytös kärjistyisi ilmiriidaksi esimerkiksi väärän sanavalinnan seurauksena.

Nykyään sitten työpaikalla yritän ohjeistuksen puuttuessa parhaani mukaan arvata oikein mitä minulta mahdollisesti edellytetään, ettei tulisi tyytymätöntä palautetta. Se on kuormittavaa.

Täällä täysin sama ongelma, en koe olevani turvassa enkä usko että minun käy hyvin johtuen siitä että lapsena sai olla aina varpaillaan. Täytyi myös miellyttää ja olla täydellinen joka asiassa. Nyt en viihdy missään työssä, koska en kestä minkäänlaisia vastoinkäymisiä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä täysin sama ongelma, en koe olevani turvassa enkä usko että minun käy hyvin johtuen siitä että lapsena sai olla aina varpaillaan. Täytyi myös miellyttää ja olla täydellinen joka asiassa. Nyt en viihdy missään työssä, koska en kestä minkäänlaisia vastoinkäymisiä.

Pelkään myös päätyväni lopulta vastaavaan lopputulokseen. Esimies käsittääkseni kuvittelee ns. joustavan ja laajan työnkuvan olevan ikään kuin työntekijän näkökulmasta palkinto, mutta minua jatkuva tavoitteiden epämääräisyys ahdistaa. En tiedä mitä minulta oikeasti töissä odotetaan ja se ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä täysin sama ongelma, en koe olevani turvassa enkä usko että minun käy hyvin johtuen siitä että lapsena sai olla aina varpaillaan. Täytyi myös miellyttää ja olla täydellinen joka asiassa. Nyt en viihdy missään työssä, koska en kestä minkäänlaisia vastoinkäymisiä.

Pelkään myös päätyväni lopulta vastaavaan lopputulokseen. Esimies käsittääkseni kuvittelee ns. joustavan ja laajan työnkuvan olevan ikään kuin työntekijän näkökulmasta palkinto, mutta minua jatkuva tavoitteiden epämääräisyys ahdistaa. En tiedä mitä minulta oikeasti töissä odotetaan ja se ahdistaa.

Kykenen tarvittaessa pitkäänkin työskentelemään hyvin itsenäisesti, mutta se tuntuu pahalta. Tilanteena se muistuttaa liikaa lapsuudenperheen olosuhteista.

Vierailija kirjoitti:

Täällä täysin sama ongelma, en koe olevani turvassa enkä usko että minun käy hyvin johtuen siitä että lapsena sai olla aina varpaillaan. Täytyi myös miellyttää ja olla täydellinen joka asiassa. Nyt en viihdy missään työssä, koska en kestä minkäänlaisia vastoinkäymisiä.

Terapian myötä olen huomannut ettei se juurikaan poista pahaa oloa, vaikka järjellä kykenisi selittämään mistä vaikeat tunteet oikein johtuvat.

Vitsit, aloitus ja useammat tekstit voisivat olla mun kirjoittamia!

Muakin ahdistaa asiantuntijatyössä. Osittain johtuu siitä, että työtahti on kiristynyt työpaikallani viime vuosina ja on koko ajan todella kiire. Turvaton lapsuus taustalla ja aikuisiällä menetyksiä. Jotenkin olen pitänyt itseni kasassa, mutta usein itken (etätöissä tai töiden jälkeen) ja koen pakokauhua. Joku kirjoitti, että olisi joskus halunnut hypätä ikkunasta. Tiedän tunteen! Työ saa joskus haluamaan jopa kuolemaa. Haaveena lottovoitto tai kotiin jääminen syrjäytymään...

Työmaailmassa on usein tuollaista mitä kuvailitte. Tunnen aina itsekin suurta painetta antaa mahdollisimman hyvä kuva ja suoriutua ja olla valppaana, ettei vaan tule sanomista.

Mutta olen huomannut etten saakaan potkuja vaikka olen pyytänyt jotain helpotusta työhöni, tai ei minusta pidetä yhtään vähempää. Ehkä jopa paremmin on esimies suhtautunut kun olen vähän avannut toiveitani. Keskustelu luo usein yhteyttä, hyvät ihmiset haluavat auttaa, ja hyvä esimies ymmärtää ja haluaa auttaa työntekijöitä työhyvinvoinnissaan. Jos esimies on huono työssään on se eri hieman eri. Kyse silti sinun elämästäsi ja hyvinvoinnista. Pienen askeleen voi ottaa eteenpäin, ei tarvitse ajatella esim uran vaihdon olevan ainoa oikea ratkaisu. Ehkä joskus onkin, mutta sitä ennen kannattaa pikkuhiljaa omien voimien mukaan kohdata niitä mörköjä, puhua ja huomata, ettei mitään pahaa tapahtunutkaan. Ja jos tapahtuu, voi silläkin olla hyviä seuraamuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vitsit, aloitus ja useammat tekstit voisivat olla mun kirjoittamia!

Muakin ahdistaa asiantuntijatyössä. Osittain johtuu siitä, että työtahti on kiristynyt työpaikallani viime vuosina ja on koko ajan todella kiire. Turvaton lapsuus taustalla ja aikuisiällä menetyksiä. Jotenkin olen pitänyt itseni kasassa, mutta usein itken (etätöissä tai töiden jälkeen) ja koen pakokauhua. Joku kirjoitti, että olisi joskus halunnut hypätä ikkunasta. Tiedän tunteen! Työ saa joskus haluamaan jopa kuolemaa. Haaveena lottovoitto tai kotiin jääminen syrjäytymään...

Usein lehdissä huikeaa menestystä saavuttaneet ihmiset kertovat kääntäneensä vaikeutensa voitoksi. Se ei taida kuitenkaan olla se tavallisin tarina.

Vierailija kirjoitti:

Työmaailmassa on usein tuollaista mitä kuvailitte. Tunnen aina itsekin suurta painetta antaa mahdollisimman hyvä kuva ja suoriutua ja olla valppaana, ettei vaan tule sanomista.

Mutta olen huomannut etten saakaan potkuja vaikka olen pyytänyt jotain helpotusta työhöni, tai ei minusta pidetä yhtään vähempää. Ehkä jopa paremmin on esimies suhtautunut kun olen vähän avannut toiveitani. Keskustelu luo usein yhteyttä, hyvät ihmiset haluavat auttaa, ja hyvä esimies ymmärtää ja haluaa auttaa työntekijöitä työhyvinvoinnissaan. Jos esimies on huono työssään on se eri hieman eri. Kyse silti sinun elämästäsi ja hyvinvoinnista. Pienen askeleen voi ottaa eteenpäin, ei tarvitse ajatella esim uran vaihdon olevan ainoa oikea ratkaisu. Ehkä joskus onkin, mutta sitä ennen kannattaa pikkuhiljaa omien voimien mukaan kohdata niitä mörköjä, puhua ja huomata, ettei mitään pahaa tapahtunutkaan. Ja jos tapahtuu, voi silläkin olla hyviä seuraamuksia.

Edeltäjäni sai huomattavasti paskaa niskaansa toivottuaan enemmän ohjausta työhönsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työmaailmassa on usein tuollaista mitä kuvailitte. Tunnen aina itsekin suurta painetta antaa mahdollisimman hyvä kuva ja suoriutua ja olla valppaana, ettei vaan tule sanomista.

Mutta olen huomannut etten saakaan potkuja vaikka olen pyytänyt jotain helpotusta työhöni, tai ei minusta pidetä yhtään vähempää. Ehkä jopa paremmin on esimies suhtautunut kun olen vähän avannut toiveitani. Keskustelu luo usein yhteyttä, hyvät ihmiset haluavat auttaa, ja hyvä esimies ymmärtää ja haluaa auttaa työntekijöitä työhyvinvoinnissaan. Jos esimies on huono työssään on se eri hieman eri. Kyse silti sinun elämästäsi ja hyvinvoinnista. Pienen askeleen voi ottaa eteenpäin, ei tarvitse ajatella esim uran vaihdon olevan ainoa oikea ratkaisu. Ehkä joskus onkin, mutta sitä ennen kannattaa pikkuhiljaa omien voimien mukaan kohdata niitä mörköjä, puhua ja huomata, ettei mitään pahaa tapahtunutkaan. Ja jos tapahtuu, voi silläkin olla hyviä seuraamuksia.

Edeltäjäni sai huomattavasti paskaa niskaansa toivottuaan enemmän ohjausta työhönsä.

Esimerkin perusteella mieluummin vaihtaisin vain työpaikkaa, jos seuraavaksi sattuisi käymään parempi tuuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työmaailmassa on usein tuollaista mitä kuvailitte. Tunnen aina itsekin suurta painetta antaa mahdollisimman hyvä kuva ja suoriutua ja olla valppaana, ettei vaan tule sanomista.

Mutta olen huomannut etten saakaan potkuja vaikka olen pyytänyt jotain helpotusta työhöni, tai ei minusta pidetä yhtään vähempää. Ehkä jopa paremmin on esimies suhtautunut kun olen vähän avannut toiveitani. Keskustelu luo usein yhteyttä, hyvät ihmiset haluavat auttaa, ja hyvä esimies ymmärtää ja haluaa auttaa työntekijöitä työhyvinvoinnissaan. Jos esimies on huono työssään on se eri hieman eri. Kyse silti sinun elämästäsi ja hyvinvoinnista. Pienen askeleen voi ottaa eteenpäin, ei tarvitse ajatella esim uran vaihdon olevan ainoa oikea ratkaisu. Ehkä joskus onkin, mutta sitä ennen kannattaa pikkuhiljaa omien voimien mukaan kohdata niitä mörköjä, puhua ja huomata, ettei mitään pahaa tapahtunutkaan. Ja jos tapahtuu, voi silläkin olla hyviä seuraamuksia.

Edeltäjäni sai huomattavasti paskaa niskaansa toivottuaan enemmän ohjausta työhönsä.

Esimerkin perusteella mieluummin vaihtaisin vain työpaikkaa, jos seuraavaksi sattuisi käymään parempi tuuri.

Toivon että ongelmat liittyvät työpaikkaan eivätkä alaan. Jos ne johtuvat alasta, pitää alkaa miettiä mitä muuta voisi työkseen tehdä.

Asiantuntijatehtävissä olen myös joskus aiemmin törmännyt siihen asenteeseen, että uuden työntekijän pitäisi jotenkin mystisesti valmiiksi tietää uuden työpaikkansa käytännöt ilman, että kukaan niistä kertoo. Sehän ei ole mitenkään mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Asiantuntijatehtävissä olen myös joskus aiemmin törmännyt siihen asenteeseen, että uuden työntekijän pitäisi jotenkin mystisesti valmiiksi tietää uuden työpaikkansa käytännöt ilman, että kukaan niistä kertoo. Sehän ei ole mitenkään mahdollista.

Mutta vastaavaa on kai muuallakin kuin pelkästään asiantuntijatehtävissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiantuntijatehtävissä olen myös joskus aiemmin törmännyt siihen asenteeseen, että uuden työntekijän pitäisi jotenkin mystisesti valmiiksi tietää uuden työpaikkansa käytännöt ilman, että kukaan niistä kertoo. Sehän ei ole mitenkään mahdollista.

Mutta vastaavaa on kai muuallakin kuin pelkästään asiantuntijatehtävissä?

Tuntuu todella ikävältä ajatella edes olevaa hyvin köyhää vanhuutta, jos työskentely on käytännössä näin henkisesti kuormittavaa koko ajan.

Olen miettinyt jaksaisinko osa-aikaisessa työssä paremmin. Käytännössä silloin olisi entistä suuremmat paineet, kun tehtävien määrä ei vähenisi, vaikka aikaa olisi vähemmän käytössä.

Up.

Up.