PITÄISIKÖ TEHDÄ LASTENSUOJELUILMOTUS?
Oon 17v ja oon aina välillä lapsen vahtina eräällä perheellä. Sielä asuu vanhemmat ja kaksi lasta 5v ja 7v.
Perheenkodissa on aina todella sotkusta. Eteisen lattia täynnä hiekkaa ja roskaa. Jokapuolella eteistä vaatekasoja, kengät ihan miten sattua heitelty. Eteisen pöytäkin ihan täynnä roinaa.
Vessassa taas haisee kuselta ja lattiat on täynnä kissanhiekkaa, lavuaarit ja peilikaapit täynnä hammastahnatahroja.
Keittiössä saattaa olla vielä iltapäivällä aamupala sekä loudas astiat . Jokapaikassa likaisia paistinpannuja ja astoita. Pödtät ja lattiat täynnyä murusia ja tahmeita länttejä.
Olkkari taas todella täynnä kaikkea tavaraa. Ja joka paikassa tavara kasoja ja vaatekasoja sekä kaikki ihan sekaisin.
Vanhempienkin huoneen lattiat ja vaatekaapin esustat täynnä likaisia vaatteita. Ja sängyn alus ihan täynä pölyä.
Sekä lastehuoneessa jokapaikassa tavaraa. Yksin kertaisesti ei pysty kävelemään sielä niin, ettei satuta jalkaansa johonkin. Vaatekaapeihinkin vaatteet vain viskottu ei siis viikattu tms.
Mietin onko tuollaisessa paikassa lapsilla oikein hyvä olla? Kyllä omassa kodissa on aina siistiä ja roskatonta. Sekä kavereiden, vaikka tuppautuisinkin sinne keskellä arkea.
Mitä mieltä te olette tästä?
Kommentit (55)
Huomaa että alapeukuttajilla ei oo lapsia!
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 14:43"]Huomaa että alapeukuttajilla ei oo lapsia!
[/quote]tuli vahingossa yläpeukku tähä kommenttii
Voithan sä tehdä, mutta ihan turhaa!
Mikä tuossa vaaraantaa lapsen kehityksen? Se on nimittäin kriteeri toimenpiteille.
Tunnetko muuten montakin mielenterveydeltään myöhemmin romahtanutta, jotka raportoivat syyksi lapsuudenkodin ulkoisen epäjärjestyksen? Minä en, sen sijaan lukuisiia, joilla vanhempien pääkoppa on ollut sekaisin.
Sitä paitsi tajuatko, että nämä vanhemmat luottavat sinuun. Menisit heidän selän takanaan ilmoittamaan jonnekin lastensuojeluun. Siitä ainakin voit olla varma, että työsuhde loppuu.
missä kohtaa tässä lasta pitäis suojella?
Epäjärjestys ja sotku nyt on ihan normaalia, ellei halua olla koko ajan siivoamassa, mut toki jos asunto on ihan ns. saastainen, niin juttu on eri. Joku hiekka ja pölyisyys sängyn alla ja alle päivän vanhat tiskit nyt on aika pikkujuttu. Tavaraa myös helposti kertyy kaikkialle, jos sitä on liikaa niinkuin monilla on.
Mitä lastenhoitaja tekee vanhempien sängyn alla?
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 14:38"]
Alapeukuttajien kotona saa varmaan myös varoa toissapäivän pitsanjämiä, kun näin menee tunteisiin. Epäjärjestys voi monilla olla normaalia, ap:n kuvailema likaisuus kielii elämänhallinnan ongelmista.
[/quote]
Toimin vähän aikaa kotisiivojana, sellaisissa paremmin toimeentulevissa talouksissa. Useamman perheen vanhemmat olivat korkeasti koulutettuja ja ns. hyvissä asemissa työelämässä. Useimmissa kodeissa vallitsi täydellinen kaaos, ap:n kuvailema koti oli arkipäivää.
Nämä ihmiset käyttivät vapaa-aikansa pääasiassa erilaisiin perheharrastuksiin ja ylipäätään lasten kanssa olemiseen, sitä vapaa-aikaan kun heillä ei ollut kauhean paljon.
Lapset olivat useimmiten tasapainoisia ja sosiaalisia.
Olette tekemässä kärpäsestä härkästä ja miksi? Koska teidän mielestänne kaikkien tulisi elää elämänsä teidän tavallanne.
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 14:40"]
Kuulostaa ihan mun lapsuudenkodilta. Oli kyllä kivaa ku äiti ehtihan tehdä meidän kanssa kaikkea, eikä ollut kokoajan siivoamassa... Lukekaa tuo nyt tarkasti ja miettikää onkohan teillä samanlaista? Joo: kengät ei oo rivissä. Eteisen pöydällä tavaraa. Aina ei ehdi täyttämään astianpesukonetta. Kissanhiekka astia haisee (kute aina..). Lastenhuone on mitä on..... Vaatteita ei oo viikattu. Ei ehkä niin pahoja asioita kuitenkaan?
[/quote]
Se, että pitää paikat edes jonkinlaisessa järjestyksessä, ei vie koko perheaikaa.
Se nyt vaan ei ole normaalia, että wc on saastainen ja siivoamaton. Luulisi alkavan edes pikkuisen häiritä sitten kun se haju alkaa käymään nenään. Itsellenikin jos tulee ns. laiskempi kausi, niin jo pienestä tuoksahduksesta tajuan ottaa esiin siivouskamppeet ja pistää paikan kuntoon. Oikeasti, vessan siivoukseen menee ehkä vartti.
Ja muuten taas, meneekö siihen paljon aikaa pois lapsilta, mikäli vanhemmat heittää likapyykit koriin tai jopa suoraan koneeseen lattian sijasta? Ja jos ihan jopa tekisi tästä tavan, niin ei syntyisi niitä siivottavia kasoja.
Jos aterian jälkeen joku perheestä tiskaa, niin siihenkin menee vain muutamia minuutteja jos koneen lastaa täyteen. Käsitiskissäkin menee max vartti, kun tiskaa säännöllisesti eikä vasta viikkojen tiskiä kerralla. Siinä samalla voi liinalla ja pesuaineella pyyhkäistä tasot, siihen menee max. pari minuuttia.
Kerran viikossa sitten isompaa siivousta, jossa plkyjä pyyhitään ja imuroidaan. Tämäkin on äkkiä hoidettu, kun koko perhe osallistuu. Tuossa ap:n kuvailemassa perheessä lapsetkin voivat jo osiltaan osallistua, siitä voi tehdä pienemmälle helposti leikinkin ja sen varjolla opettaa siivousrutiineja.
Eli vähemmän aikaa menee siihen siisteyden ylläpitoon, kuin siihen että joutuisi tekemään aina ison raivauksen kerralla. Kaikki siitä asenteesta kiinni, itse en voisi elää saastan keskellä.
kyllä lapsella on oikeus puhtaaseen ja turvallisenn kotiin,todennäköisesti jääkaapissa homeisia ruoka ja vessasta saa paskataudin alta-aikayksikön,tee ilmoitus vaan--äiti voi olla uupunut ja saa lisäjelppistä arkeen
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 14:49"]
missä kohtaa tässä lasta pitäis suojella?
[/quote]
Vilakoirahyökkäyksiltä... lapsi voi myös tukehtua vaatekasaan, lapsi voi saada hiekanmurun varpaansa väliin tai kompastua lattialla sikin sokin oleviin kenkiin.
Ap, tee toki lastensuojeluilmoitus! Näin viet mukavasti resursseja ja pahoinpidellyt, kaltoinkohdellut lapset saavat kiltisti odotella vuoroaan... Muista tehdä lasu kiireellisenä päivystysnumeroon yöaikaan, jotta ymmärtävät akuutin tahmeiden läikkien muodostaman uhkan!
Hienoa että vanhempasi ovat olleet vanhanaikaisia ja jaksaneet siivota jälkesi, eivätkä ole toimittaneet sinua viranomaisten hoiviin, esim. nuorisokotiin. Suosittelen ilmiantolinjaa ja viranomaismenettelyä. Olethan jo kokeillut Somea?
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 15:01"][quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 14:40"]
Kuulostaa ihan mun lapsuudenkodilta. Oli kyllä kivaa ku äiti ehtihan tehdä meidän kanssa kaikkea, eikä ollut kokoajan siivoamassa... Lukekaa tuo nyt tarkasti ja miettikää onkohan teillä samanlaista? Joo: kengät ei oo rivissä. Eteisen pöydällä tavaraa. Aina ei ehdi täyttämään astianpesukonetta. Kissanhiekka astia haisee (kute aina..). Lastenhuone on mitä on..... Vaatteita ei oo viikattu. Ei ehkä niin pahoja asioita kuitenkaan?
[/quote]
Se, että pitää paikat edes jonkinlaisessa järjestyksessä, ei vie koko perheaikaa.
Se nyt vaan ei ole normaalia, että wc on saastainen ja siivoamaton. Luulisi alkavan edes pikkuisen häiritä sitten kun se haju alkaa käymään nenään. Itsellenikin jos tulee ns. laiskempi kausi, niin jo pienestä tuoksahduksesta tajuan ottaa esiin siivouskamppeet ja pistää paikan kuntoon. Oikeasti, vessan siivoukseen menee ehkä vartti.
Ja muuten taas, meneekö siihen paljon aikaa pois lapsilta, mikäli vanhemmat heittää likapyykit koriin tai jopa suoraan koneeseen lattian sijasta? Ja jos ihan jopa tekisi tästä tavan, niin ei syntyisi niitä siivottavia kasoja.
Jos aterian jälkeen joku perheestä tiskaa, niin siihenkin menee vain muutamia minuutteja jos koneen lastaa täyteen. Käsitiskissäkin menee max vartti, kun tiskaa säännöllisesti eikä vasta viikkojen tiskiä kerralla. Siinä samalla voi liinalla ja pesuaineella pyyhkäistä tasot, siihen menee max. pari minuuttia.
Kerran viikossa sitten isompaa siivousta, jossa plkyjä pyyhitään ja imuroidaan. Tämäkin on äkkiä hoidettu, kun koko perhe osallistuu. Tuossa ap:n kuvailemassa perheessä lapsetkin voivat jo osiltaan osallistua, siitä voi tehdä pienemmälle helposti leikinkin ja sen varjolla opettaa siivousrutiineja.
Eli vähemmän aikaa menee siihen siisteyden ylläpitoon, kuin siihen että joutuisi tekemään aina ison raivauksen kerralla. Kaikki siitä asenteesta kiinni, itse en voisi elää saastan keskellä.
[/quote]
Kuulostat kontrolli- ja siivousfriikiltä! Toivottavasti ehdit olla sun lasten kanssa siivouksen ja palstailun lomassa... Tiiätkö, ei kaikki oo aina niin justiinsa :)
Meillä on maatalo ja en tosiaan jaksa välittää aina millainen siivo sisällä on, kun ulkonakin on niin paljon hommaa. Eikä sitä kyllä ehtiskään kun päivässä ei muutenkaan tunnit riitä. Ketä siivo häirittee niin osaa varmaan pysyä poissa meidän pirtistä. Ehtii sitä myöhemminkin!
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 15:11"]
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 15:01"][quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 14:40"] Kuulostaa ihan mun lapsuudenkodilta. Oli kyllä kivaa ku äiti ehtihan tehdä meidän kanssa kaikkea, eikä ollut kokoajan siivoamassa... Lukekaa tuo nyt tarkasti ja miettikää onkohan teillä samanlaista? Joo: kengät ei oo rivissä. Eteisen pöydällä tavaraa. Aina ei ehdi täyttämään astianpesukonetta. Kissanhiekka astia haisee (kute aina..). Lastenhuone on mitä on..... Vaatteita ei oo viikattu. Ei ehkä niin pahoja asioita kuitenkaan? [/quote] Se, että pitää paikat edes jonkinlaisessa järjestyksessä, ei vie koko perheaikaa. Se nyt vaan ei ole normaalia, että wc on saastainen ja siivoamaton. Luulisi alkavan edes pikkuisen häiritä sitten kun se haju alkaa käymään nenään. Itsellenikin jos tulee ns. laiskempi kausi, niin jo pienestä tuoksahduksesta tajuan ottaa esiin siivouskamppeet ja pistää paikan kuntoon. Oikeasti, vessan siivoukseen menee ehkä vartti. Ja muuten taas, meneekö siihen paljon aikaa pois lapsilta, mikäli vanhemmat heittää likapyykit koriin tai jopa suoraan koneeseen lattian sijasta? Ja jos ihan jopa tekisi tästä tavan, niin ei syntyisi niitä siivottavia kasoja. Jos aterian jälkeen joku perheestä tiskaa, niin siihenkin menee vain muutamia minuutteja jos koneen lastaa täyteen. Käsitiskissäkin menee max vartti, kun tiskaa säännöllisesti eikä vasta viikkojen tiskiä kerralla. Siinä samalla voi liinalla ja pesuaineella pyyhkäistä tasot, siihen menee max. pari minuuttia. Kerran viikossa sitten isompaa siivousta, jossa plkyjä pyyhitään ja imuroidaan. Tämäkin on äkkiä hoidettu, kun koko perhe osallistuu. Tuossa ap:n kuvailemassa perheessä lapsetkin voivat jo osiltaan osallistua, siitä voi tehdä pienemmälle helposti leikinkin ja sen varjolla opettaa siivousrutiineja. Eli vähemmän aikaa menee siihen siisteyden ylläpitoon, kuin siihen että joutuisi tekemään aina ison raivauksen kerralla. Kaikki siitä asenteesta kiinni, itse en voisi elää saastan keskellä. [/quote] Kuulostat kontrolli- ja siivousfriikiltä! Toivottavasti ehdit olla sun lasten kanssa siivouksen ja palstailun lomassa... Tiiätkö, ei kaikki oo aina niin justiinsa :)
[/quote]
Ei kultaseni, se ei ole kontrollifriikkiä että pitää paikat kunnossa. Sillä tavalla nimenomaan saat sitä lisäaikaa kaikkeen muuhun, kun hommat on kunnossa.
Ja oikeasti, onko tosiaan monen mielestä ihan normaalia heitellä vaatteet lattialle kasoihin, jättää wc siivoamatta ja antaa tiskien kerääntyä isoiksi saastakasoiksi? Se meinaan ei ole muuta kuin laiskuutta ja elämänhallinnan puutetta.
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 14:57"]
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 14:38"]
Alapeukuttajien kotona saa varmaan myös varoa toissapäivän pitsanjämiä, kun näin menee tunteisiin. Epäjärjestys voi monilla olla normaalia, ap:n kuvailema likaisuus kielii elämänhallinnan ongelmista.
[/quote]
Toimin vähän aikaa kotisiivojana, sellaisissa paremmin toimeentulevissa talouksissa. Useamman perheen vanhemmat olivat korkeasti koulutettuja ja ns. hyvissä asemissa työelämässä. Useimmissa kodeissa vallitsi täydellinen kaaos, ap:n kuvailema koti oli arkipäivää.
Nämä ihmiset käyttivät vapaa-aikansa pääasiassa erilaisiin perheharrastuksiin ja ylipäätään lasten kanssa olemiseen, sitä vapaa-aikaan kun heillä ei ollut kauhean paljon.
Lapset olivat useimmiten tasapainoisia ja sosiaalisia.
Olette tekemässä kärpäsestä härkästä ja miksi? Koska teidän mielestänne kaikkien tulisi elää elämänsä teidän tavallanne.
[/quote]
Itse taas olen havainnut, että mitä alhaisempaa sosiaaliluokkaa ihminen edustaa, sitä vähemmän välittää kotinsa kunnosta.
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 15:28"]

Mielipiteesi riippuu täysin omasta viitekehyksestäsi.
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 14:41"]
Kaikki ei jaksa pitää kotia tiptop kunnossa. Meillä on samanlaista mutta ei ole lapsia. Mennään sillä periaatteella että siivotaan kun jaksetaan vaikkakin sitten siivottavaa on enemmän. En usko että tilanteemme muuttuisi mihinkään vaikka lapsia tulisi. Se ei tarkoita sitä että esim lasten ruokinta ja huolehtiminen olisi toissijaista. Meillä on muuten 3 kissaa. Ne kuljettavat hiekkaa ja saisin imuroida 3x päivässä jotta lattialla ei olisi murusia koskaan.
[/quote]
"meillä on lemmikkejä" on paskin tekosyy sotkulle. Tuskin ne kissanhiekat sitä ainoaa sotkua aiheuttavat?
Mikä itseisarvo siisteys on nykyään? Ei oo varmaan teiltä pois jos meillä nyt on paikat vähän vinksinvonksin.
Meidät opetettiin laittamaan tavarat paikoilleen käytön jälkeen. Kengille oli paikkansa, takeille myös. Pöydät oli pöytiä eikä säilytystasoja.
Sillä jo pysyi tietty siisteystaso, eikä kukaan kuollut jos yhtenä päivänä ei imuroitu. t. 14