Jaetaan kokemuksia AD(H)D :n vaikutuksista elämään

ADD on vaikuttanut elämään akia paljonkin, mutta olen oppinut elämään sen kanssa.   Koulussa keskittyminen oli todella vaikeaa. Tämä varsinkin niiden asioiden kohdalla, jotka eivät kiinnostaneet. Helposti unohduin vaan omiin ajatuksiin ja mielikuvitusmaailmaan, piirtelin kirjojen tyhjät reunat täyteen jalähetelin lappuja kavereille. Sitten taas ne aineet, joista olin kiinnostunut, menivät hyvin ja luin  niitä vapaa-ajallakin.Tästä syystä siis koulusta sain ihan hyvän todistuksen. Tunneilla olin paljon eristettynä esimesrkiksi kansliaan tekemään itsekseni, kun olin tunnilla ihan omissa maailmoissa. Välillä myös puhuin ja häiritsin tuntia siinä määrin,että käytävässä on tyllut vietettyä yläasteen aikaan erinäisiä aikoja.

 Minulla on impulsiivinen luonne, inostun täysillä uusista asioista, jotka sitten jäävät kesken kun se innostus loppuu. Olen aloittanut lukuisia harrastuksia, kaapit pursuvat keskeneräisiä villapaitoja. Luen paljon, siihen voin keskittyä enkä kuule mitään ympärilläni lukiessani. Puolisoa ärsyttää, kun teen montaa asiaa yhtäaikaa, voin vaikka aloittaa ruuanlaiton, ja siinä sivussa alkaa tehdä jotain ihan muuta  ja sitten unohtaa sen alkuperäisen asian.Töissä olen kuitenkin ollut koko aikuisiän. Sielläkin joskus on hieman semmoista hössötystä, mutta työt sujuvat kuitenkin, jos rauhoitun ja keskityn asioihin mitä teen. ADD on todettu aikuisiällä. Koulutukseltani olen sosionomi.

"Helposti unohduin vaan omiin ajatuksiin ja mielikuvitusmaailmaan, piirtelin kirjojen tyhjät reunat täyteen"

Pakko vielä lainata tämä kohta. Kirjoitin tuon 9 viestin. Minun oli myös lähes pakko aina koulussa piirtää vihkoon tunneilla. Piirsin jotain tähtiä ja kukkia tai sydämiä. Usein pelkkää sotkua. Se rauhoitti minua. Tykkäsin kyllä kuunnella opettajaa jos aihe kiinnosti. Kuuntelu siis sujui yleensä hyvin. Sitten se kaikki vapaa tekeminen esim jos tunneilla piti tehdä tehtäviä olikin sitten monesti jo liikaa ja en jaksanut tehdä enää niitä.

Parityöt ja ryhmätyöt ahdistivat, kun olin kiusattu ja yksinäinen. En päässyt helpolla mihinkään mukaan. Onneksi niitä ei paljon silloin ollut. Olin vielä lukiossakin hyljeksitty ja jäin yksin. Oli paljon samaa porukkaa ja puhuttiin pahaa. Silloin tuo piirtely rauhoitti tunneilla. Siitä tosin vitsailtiin myös ikävästi jopa opettajan toimesta, että taasko tuo piirtää ja luokka nauroi. Se ei unohdu. Itsetunto ihan nolla ja vieläkin vaikeuksia itseni kanssa ja jännitän paljon kaikkea. Tämä vaikuttaa siihen miten koen itseni ja myös esim ammatteja mietittäessä en koe pärjääväni monessakaan. Toisaalta harmi, koska olen ihan mukava ihminen ja on tiettyä silmää kaiken suhteen. Jää asioita tekemättä.

Minulle on myös tärkeää päästä siihen haavemaailmaan. Jos en pysty esim ahdistuksen vuoksi haaveiluun niin elämä kurjistuu. Tuttua on myös tuo, että innostun jostakin aina hetkeksi. Maksimissaan kuukausi tai pari jaksaa jokin asia kiinnostaa ja uppoudun siihen. Sitten koen surua, kun tuo innostus laantuu, enkä meinaa keksiä seuraavaa kohdetta. Toisaalta jotkut asiat pysyvät kiinnostuslistalla aina vaan kuten esim musiikki tai maantieteeseen liittyvät asiat.

Lapsesta asti kaikki erikoinen ja erilainen on aina kiinnostanut minua. Jos joku esim tahtoi soittaa soitinta mitä muutkin soittivat niin itse valitsin sen kaikkein harvinaisimman mitä opistolla oli tarjota. Tai sen hevosen tunneille jolla kukaan muu lapsi ei mennyt ja halusin hoitaa sitä. Koin iloa, kun menin vastavirtaan. Nyt aikuisena tuo ei vaan enää itsellä toimi. En oikein uskalla enää elää täysillä (kiusaaminen jätti jälkensä) ja tämän vuoksi elämä aika tylsääkin välillä. Olen silti muutenkin vähän ujo sekä introvertti ainakin aluksi. Hirveän yksinäinen myös.

Töiden ja ammatin kanssa vaikeaa. Amis alat eivät oikein sovi ja en saa niistä mitään iloa. Sitten taas yliopistoon en meinaa päästä ja pelkään sitä, että jos pääsisin niin en koskaan valmistuisi. Minulle esim enkku ja matikkakin vaikeaa edelleen. Nyt yritän joskus jatkaa (uuvuin kesken kaiken) amiksen erästä käsityö alaa ja saada sen käytyä loppuun. Sekin stressaa silti paljon, kun en osaa tarpeeksi ja kunnolla pärjää niissä käsityötehtävissä. Pitäisi osata niin paljon. Sitten stressaan niitä ja koen surua jos en onnistu hyvin. Se masentaa. Osaan enemmänkin piirtää ja maalata ja nuo käsityöt vaikeita välillä. Toisaalta olisi kiva valmistua. Sori, kun innostun kirjoittamaan näin paljon. Yksi tapa korvata sitä, kun on välillä vaikeaa sanoittaa ajatuksiaan suullisesti.

Vierailija kirjoitti:

ADHD ei ole aikaansaamamaton, mutta oikeisiin asioihin keskittyminen puuttuu.

Onko sinulla itselläsi adhd? Aikaansaamattomuus on keskeisiä oireita ja eri tavalla muotoiltuna ("välttää tai kokee voimakkaan vastenmielisenä ponnistelua vaativat tehtävät") myös yksi diagnoosikriteereistä. Tuo korostuu etenkin ADD-ihmisillä, joita ei ylivilkkautta ole. Moni on ennen diagnoosia kokenut olevansa ainoastaan laiska.

Keskittyminen ei ole ainoa oire vaan yksi niistä, eivätkä keskittymisongelmat välttämättä näy yksistään keskittymisen "puuttumisena" vaan myös ylikeskittymisenä tai kyvyttömyyttenä jakaa keskittymistä useammalle asialle tarkoituksenmukaisesti samaan aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Täällä adhd, aikuinen tytär add eli Sählä ja Jäärä, kuten meillä sanotaan. Minä olen sählä - aloitan, vaikka kymmenen asiaa yhtä aikaa, rönsyilen niiden välillä, usein unohdan ensimmäiset, ja olen huono saamaan asioita loppuun. Tytär on jäärä - hän ei saa aloitettua, tekee yhden asian kerrallaan, hitaasti, osaa lopettaa, ei pidä siitä, jos joutuu poikkeamaan rutiineistaan. Minulla taas ei ole rutiineja, pitkästyn sellaisiin, ja olen hätäinen. Molemmat ollaan tuskastuttu toisiimme varmaan tuhansia kertoja niinä vuosina, kun asuttiin saman katon alla.

Sählänä olen opiskellut lukion jälkeen sekä ammattitutkinnon että yliopistotutkinnon. Huomasin jo kesken opintojen, etten pysty istumaan kirjoituspöydän vieressä, joten työskentelen keikkalaisena ensimmäisessä ammatissa, jossa saan heitellä seitsemää palloa yhtä aikaa ilmaan, ja vastata työn jäljestä itselleni.  Arvosanat ovat aina olleet hyviä, mutta olen varsin epäsosiaalinen ja surkea verkostoituja. 

Somenatiivi jäärä taas on loistoverkostoituja, mutta opiskelusta ei tahdo tulla mitään. Neljättä ammattialaa aloittelee syksyllä, on tällä hetkellä töissä ilman minkäänlaista tutkintoa.

Kyllä näiden kanssa pärjää. Me ollaan molemmat lääkkeettömiä, minä diagnosoimattomana ja diagnosoitu tytär erään terveydentilaansa liittyvän syntymäominaisuutensa vuoksi.

Tosi hyvä kommentti! Monella on käsitys siitä että jos ei sovi tiettyyn muottiin tai ole täysin samanlainen kuin vaikka joku diagnosoitu julkkis/koulukaveri, niin ei kannata hakeutua edes tutkimuksiin. Tästä kuitenkin näkyy hienosti, kuinka ADHD/ADD tai jopa joku yksittäinen oire voi näkyä ihan eri tavalla eri ihmisillä.

Vierailija kirjoitti:

Add on mulla diagnosoimaton, mutta lapsilla diagnoosit. Elämä on juuri samanlaista kun kerroit. Hyppelyä asiasta toiseen ja toisaalta juuttumista. Ehkä lisänä se, että uppoudun johonkin kiinnostavaan toisinaan 150% ja silloin saan tehtyä.

Pienet arkiset asiat kuormittaa jostain syystä tosi paljon, kuten tiskikoneen tai pyykkikoneen tyhjennys. Kokkailusta ei tahdo tulla mitään, kun en vaan pysty olemaan siinä lieden ääressä. Sukkia poimimatta lattialla päiväkausia. Pää lepää siistissä ympäristössä mutta en saa pidettyä sitä siistinä. Luovutan.

Mietin myös olisiko tässä keski-iässä mitään järkeä hakea diagnoosi. Jotenkin olen oppinut elämään tämän kanssa vaikka tahmeaa on. Olen opiskellut ja ollut koko ajan töissä. Parit opinnot on jääneet kesken, mutta kolme valmista tutkintoa.

Kiva kuulla miten teillä muilla arki sujuu!

Samoja ongelmia kotona, mutta onko ADD vai ahdistuksesta johtuvaa mulla.