Ammattisi erityinen hyvä puoli tai etu verrattuna muihin töihin?
Minulla tällä hetkellä kolmen tunnin lounatauko ja erinomainen ruoka. Olen välivuotta pitävä nuori nainen ja yksityisperheessä lastenhoitajana. Viisikuinen vauva nukkuu kolmen tunnin päiväunia, enkä "saa" tehdä sinä aikana mitään muuta. Perheessä on erikseen siivooja, enkä tee edes ruokaa. Perheenäiti harrastaa intohimoisesti ruoanlaittoa ja syön joka päivä edellisen päivällisen tähteitä lounaaksi - aivan taivaallista ravintolatason ruokaa.
Hyviä puolia on toki myös palkka, saan 2900 euroa kuussa tästä työstä. Joudun kuitenkin olemaan töissä 9 tuntia, eli teen 45-tuntista työviikkoa. Kolmen tunnin päivittäisillä lounastauolla ei ole kuitenkaan paha :)
Kommentit (33)
Vapaus. Vapaus tehdä työt parhaiten katsomallani tavalla. Saan myös päättää lopputuloksen käytännössä itse. Voin pitää taukoja sen verran kuin koen tarpeelliseksi ja muutenkin työajat joustavat niin paljon kuin on tarvetta.
Puoli tuntia töissä aamulla ja puoli tuntia illalla, siinä mun työaika. Alaa en kerro kun muutenkin karehditaan.;)
Enpä keksi yhtään eikä mikään sanotuistakaan ole työssäni etuna.
Saan olla ulkona useamman tunnin päivässä ja levätä hieman päiväunien aikana. Lto on ammattini.
Nyt kun on yt:t menossa, keksin paljonkin hyviä asioita työstäni. Työ on aika vapaata ja löysää, vaihtelevaa, kohtuullinen palkka. Toiselta puolelta löytyy sitten vastuullisuus, mutta huonoja puoliahan ei kysytty.
Mielenkiintoinen, haastellinen työ. Todella innostava työympäristö ja ihanat työkaverit. Vapaus suunnitella itse päivön sisältö ja ohjelma. Teen työtä yhteisen edun ja sivistyksen hyväksi- arvomaailma siis kannatettava. Palkka suht hyvä, loma-ajat voi itse määritellä, lomaa runsaasti.
Ap kysyi nimenomaan ammattia, ei työpaikkaa, moni taisi tulkita väärin tai sitten kysymys oli vähän väärin asetettu. Suunnitteluinsinöörinä pidän etuna vähäistä asiakasmäärää ja pitkälti vakiintuneita asiakkaita, mikä on aika tavallista insinööritoimistossa. Työ on myös aika monipuolista nimenomaan tällä suuntautumisvaihtoehdolla. Työ joustaa hyvin, koska asiakaspalvelua ei ole suoraan että pitäisi olla tässä ja heti, eli ketään ei haittaa vaikka ollaan kaikki lounaalla samaan aikaan.
Itsenäisyys. Saan päättää kaiken itse, ja kukaan ei katso perään, ellei tule valituksia. Ja kun ei ole tullut, niin teen kaiken juuri niin kuin tahdon.
Maastotyöt. Olen tehnyt paljon pölyttäjälaskentoja, ja niiden puitteissa nähnyt ihania niittyjä yms. Laskentoja ei voi myöskään suorittaa huonolla säällä=kun kesällä on hyvä sää, olen ulkona. Huonoja puolia in sitten esim punkit, kainaloihin ulottuvat takiaiset ja hellepäivien rankkuus, mutta silti teen mieluummin maasto- kuin konttorihommia :)
[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 14:23"][quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 14:12"]
Leveilkää vaan. Hiekkaa haavoihin. - yksi sadoistatuhansista työttömistä.
[/quote] Toinen työtön sanoo ettei aihe varmaan tullut suinkaan yllätyksenä, ainakaan otsikosta päätellen, kun klikkasit ketjun auki? En usko että tämä ketju on henkkoht vattuilua kenellekään.
[/quote]
Ei voikaan olla henkkoht, kun tuöttömiä on ennätysmäärä.