Ammattisi erityinen hyvä puoli tai etu verrattuna muihin töihin?
Minulla tällä hetkellä kolmen tunnin lounatauko ja erinomainen ruoka. Olen välivuotta pitävä nuori nainen ja yksityisperheessä lastenhoitajana. Viisikuinen vauva nukkuu kolmen tunnin päiväunia, enkä "saa" tehdä sinä aikana mitään muuta. Perheessä on erikseen siivooja, enkä tee edes ruokaa. Perheenäiti harrastaa intohimoisesti ruoanlaittoa ja syön joka päivä edellisen päivällisen tähteitä lounaaksi - aivan taivaallista ravintolatason ruokaa.
Hyviä puolia on toki myös palkka, saan 2900 euroa kuussa tästä työstä. Joudun kuitenkin olemaan töissä 9 tuntia, eli teen 45-tuntista työviikkoa. Kolmen tunnin päivittäisillä lounastauolla ei ole kuitenkaan paha :)
Kommentit (33)
Saan olla eläinten kanssa ja yleensä työskennellä melko itsenäisesti, kuitenkin työpaikan ohjeita ja tapoja nuodattaen.
Loistava palkka, kolleguaalisuus, status. Ei pelkoa työttömyydestä.
- lääkäri
Leveilkää vaan. Hiekkaa haavoihin.
- yksi sadoistatuhansista työttömistä.
Teen 3-vuorotyötä niin etuna siinä on se, että tulee arkivapaita ja saa olla yksikseen :=)
Terveytesi etu verrattuna syöpäsairaisiin? Oisko hyvä?
T. Pitkäaikaistyötön
Voin polttaa tupakkaa vaikka koko työajan jos haluan. Koko työpäivä on välillä pelkkää taukoa. Palkka +4000€/kk.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 14:11"]Loistava palkka, kolleguaalisuus, status. Ei pelkoa työttömyydestä.
- lääkäri
[/quote]
Niin, se väärä kollegiaalisuus jossa kollegan virheitä peitellään loputtomiin, vaikka ne johtais potilaan kuolemaan. Tämä on niin nähty omaiseni kohdalla.
Ilmainen lasinpesuneste. Vaikka ei sitäkään varmaan saisi ottaa, jos kysyisi joltain esimieheltä.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 14:12"]
Leveilkää vaan. Hiekkaa haavoihin. - yksi sadoistatuhansista työttömistä.
[/quote] Toinen työtön sanoo ettei aihe varmaan tullut suinkaan yllätyksenä, ainakaan otsikosta päätellen, kun klikkasit ketjun auki? En usko että tämä ketju on henkkoht vattuilua kenellekään.
Yhdessä aiemmassa työpaikassa sain viedä asiakkaiden jättämät viinat kotiin :D
[quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 14:23"][quote author="Vierailija" time="04.09.2015 klo 14:12"]
Leveilkää vaan. Hiekkaa haavoihin. - yksi sadoistatuhansista työttömistä.
[/quote] Toinen työtön sanoo ettei aihe varmaan tullut suinkaan yllätyksenä, ainakaan otsikosta päätellen, kun klikkasit ketjun auki? En usko että tämä ketju on henkkoht vattuilua kenellekään.
[/quote]
Hyvin itsekeskeistä paskaa kuitenkin
Opettajan työssäni ihanimpia asioita ovat vapaus tehdä luovia ratkaisuja ja yhteys nuoriin ihmisiin.
Itsenäisyys. Saan itse lähes rajattomasti luoda oman tekemiseni, kun se vain pysyy laajahkon perustehtävän suuntaisena.
10000e vuosi ilmaisia hotellimajoituksia, ilmaisia lentoja, illallisia ja viinaa. Hyva palkka ja status.
Mun ammatin hyvä puoli: palkka. Ei mitään muita positiivisia asioita.