Nelikymppinen, minkälainen mieliala sinut valtaa kun mietit nuoruuttasi 20 vuotta sitten?

Positiivinen nostalgia. Hymyilyttää kun muistelen sitä huolettomuutta ja heittäytymisen kykyä ja avoimia mahdollisuuksia. Elämä oli hyvää silloin, se on hyvää nyt, mutta kovin erilaista. Surettaa se, että elämä koko ajan lyhenee ja nuoruutta ei pääse kokemaan uudestaan. Ikinä. Se meni jo.

Aaltoilevaa.

Kun katson peilistä, näkyy jo ikää.

Joudun olemaan tekemisissä nuorten noin parikymppisten kanssa ja tunnen itseni niin vanhaksi, rumaksi ja tyhmäksi.

Hävettää vanheta.

Olin nuorena laiha, hyvässä kunnossa.. nyt. Ihan järkyttävää! Mä en ikinä tuu hyväksymään tätä kehon muuttumista ja sitä miten hitaasti paino lähtee pois näin vanhana. Ennen sai syödä mitä vaan, nyt jos edes näen pitsan tai suklaata se kaikki jämähtää.

Vihaan olla näin vanha!!! 💔💔💔😔

Monenlaiset tunteet. En kaipaa nuoruutta. Olen tosi tyytyväinen nelikymppiseen elämään. Nuoruus oli ihanaa aikaa, mutta myös kamalaa. Voi kun olisi voinut elää sitä nelikymppisen itseluottamuksella! 

Kaipaan nuoruudesta ystäviä! On mulla siis ystäviä, kiitos luojalle heistä, mutta parikymppisenä oli enemmän. Muutin opiskelujen jälkeen kauas kavereista, ja vaikka monen kanssa yhteys on säilynyt, monen kanssa se on hiipunut. Mulla on myös täällä uudella asuinpaikkakunnalla kavereita, mutta puuttuu se tietyllä tavalla samanhenkinen seura, jonka kanssa voi käydä keskusteluja. Ja kaipaan sitä, että on jokapäiväisessä elämässä miespuolisia kavereita! Täällä mulla on vain naispuolisia kavereita.