Tunnen itseni huijatuksi!
Rotavirustutkimus on syynä. Nyt lääketehdas tuossa mainostaa tuotettaan, joka on kehitetty meidän lasten kustannuksella. Lääketehdas repii sievoiset voitot ja tutkimukseen osallistuneet saavat vain lämmintä kättä (tai ei oikeastaan sitäkään). Neuvolassa tutkimukseen osallistuminen esitettiin lähes kansallisvelvollisuutena ja esikoinen siihen osallistuikin (onneksi sai vain lumelääkettä). Kuopuksen kohdalla oikein soittivat perään, että voisiko lapsi osallistua tutkimukseen. Sanoin, että mulla on kaksi alle kaksivuotiasta lasta kotihoidossa enkä ehdi ramppaamaan kaukaisilla lääkäriasemilla ja että esikoinen on osallistunut. Sieltä vastattiin:" No sitten olet tehnyt jo oman osasi!"
Mun mielestä on törkeää, että neuvola edesauttaa jonkun liikeyrityksen bisneksen tekoa näin räikeästi! Ja kun oikein asiaa ajattelen: ei lapsi kuole rotavirukseen, jos häntä hoidetaan asianmukaisesti ja toimitetaan sairaalahoitoon, jos kotihoito ei tuota tulosta (nesteytys jne). Mun mielestä koko rokote on TURHA!!!
Kommentit (24)
ja koin sen ihan mukavaksi jutuksi. Kaikki hoitajat ja lääkärit olivat tosi mukavia ja ystävällisiä eikä vaiva ollut iso. MUTTA kieltämättä muakin vähän harmittaa se, että jälkeenpäin selvisi, että lapseni sai lume-rokotetta ja nyt meidän pitäisi sitten maksaa täysi hinta rokotteesta. Jotenkin mun oikeudentajuun kuuluisi, että tutkimukseen osallistuneet saisivat edes jonkun edun... Totuus nimittäin on, että lääkefirmat eivät ole hyväntekijöitä, vaan käärivät tästäkin tutkimuksesta sievoisen voiton. Toisaalta, tunnen kyllä ylpeyttä siitä, että jaksoin osallistua ja näin tärkeään asiaan on saatu kehitettyä lääke!
Vierailija:
Niin, ja se hinta, th:n mukaan tarvitaan kaksi annosta á 70 eur, eli 140 eur. Luuletteko, että se on varteenotettava vaihtoehto köyhille perheille kehitysmaissa tai vaikka pakolaisleireillä?
Tämä sekä siitä etteeisestä syystä että 3. maailmassa ei ole varaa muuten ostaa lääkkeitä että siitä ihan puhtaasti taloudellisesta syystä että siellä niitä ostajia/tarvitsijoita on niin paljon enemmän että pienemmälläkin hinnalla voidaan kattaa kulut ja kerätä kohtuullinen voitto.
Toisaalta mitä enemmän me täällä missä on varaa sijoitamme sekä lääketutkimukseen että lääkkeeitten ostamiseen, sitä enemmän lääkefirmoilla on varaa alentaa hintoja 3. maailmassa.

Pyysin nyt sit reseptin, mutta luulen että rokote jää hakematta. Ei niinkään hinnan takia, mutta just siksi että täällä pk-seudulla hyvien palvelujen äärellä en pidä rotaa tappavan vaarallisena.
Niin, ja se hinta, th:n mukaan tarvitaan kaksi annosta á 70 eur, eli 140 eur. Luuletteko, että se on varteenotettava vaihtoehto köyhille perheille kehitysmaissa tai vaikka pakolaisleireillä?