Millainen paikka Järvenpää on asua?
Olen yliopisto-opiskelija ja pitäisi alkaa miettimään, mihin lähtee opiskelujen jälkeen täältä Joensuusta. Eli onko Järvenpää millainen paikka asua? Onko esim ns "hyviä" ja "huonoja" alueita? Uskaltaako nainen liikkua yksin illalla ulkona? Pärjääkö ilman autoa?
Olen valmistumassa siis varhaiskasvatuksen opettajaksi, löytyykö Järvenpäästä töitä?
Kommentit (44)
Mä ja mun kaveriporukka ollaan kaikki alunperin Varkaudesta, mutta asutaan ympäri Suomea. Viime elokuussa oli polttarit Helsingissä ja matkalla sinne haettiin kaveri kyytiin Järvenpäästä. Näytti ihan todella siistiltä paikalta. Eka asia, jonka huomasin oli, että siellä oli erilaiset katukyltit :D Näytti idylliseltä, siistiltä ja rauhalliselta. Voi olla toki, että lämmin ja aurinkoinen loppukesän päivä vaikutti hieman ensivaikutelmaan. Tuommoisessa paikassa on varmasti hyvä asua ja sit vaikka käy töissä Helsingissä.
Vierailija kirjoitti:
En ole asunut jäkessä, mutta naapuripaikkakunnilla. Jäke on ihan jees, parempi kuin tuusula (tarkoitan hyrylää) mielestäni. Järvempäässä kolme juna-asemaa, ainola (paljon uudisrakennusta, lapsiperheille ihan mieluinen olettaisin perheellisenä itsekin), keskustassa ja saunakalliossa. Tuusulasta et pääse niin helposti pois ja kokemukseni mukaan autotiet on tukossa ja bussit kulkevat harvoin. Ei edes omaa lukiota kauniissa ja viihtyisässä tussulassa, junakin pysähtyy jokelassa vankilan porteilla... sama järvihän se on. Järvenpäässä paremmin ja kattavammin kaikkea. Tarpeeksi rauhallista on. Voisin melkein muuttaa sinne jos siellä läheisiä asuisi.
Järvenpäässä on 4 juna-asemaa: Keskusta, Ainola, Saunakallio ja Haarajoki.
Tuusulassa on lukio.
Tuusula muutenkin paljon kivempi paikka asua.
T: jäkeläinen, entinen tuusulalainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako kysyä, miksi juuri Järvenpää? On siellä kyllä päiväkoteja, jos sitä mietit.
Itteä kiehtoo ehkä vähän sellainen pienempi kaupunki, kun sellaisessa olen aina asunut. Tykkään siitä, että on luontoa lähellä, mutta kuitenkin peruspalvelut löytyisi myös läheltä. Olen introvertti (ja ehkä vähän "hysteerikko") eikä mitkään isot tapahtumat houkuta. Eli se mitä haen tulevalta asuinkaupungilta: turvallisuus, luonnonläheisyys, hyvät kulkuyhteydet ja läheltä löytyvät peruspalvelut.
Myös moni sukulainen asuu pääkaupunkisuedulla, joten houkuttaa muuttaa jonnekkin sinne päin.
ap
No sitten Järvenpää varmasti sopii sinulle. Toki peruspalvelut eivät ole ihan samassa kasassa, esim. uusi uljas terveyskeskus on vähän sivussa keskustasta. Kaupunki on rakennettu aika lailla autoilun varaan, vaikka toki raideyhteys Stadiin löytyy.
Mitä turvallisuuteen tulee, en keksi montakaan paikkaa Suomessa, jotka eivät olisi turvallisia. No Kaisaniemenpuistoon en menisi yöllä.
Vierailija kirjoitti:
Mä ja mun kaveriporukka ollaan kaikki alunperin Varkaudesta, mutta asutaan ympäri Suomea. Viime elokuussa oli polttarit Helsingissä ja matkalla sinne haettiin kaveri kyytiin Järvenpäästä. Näytti ihan todella siistiltä paikalta. Eka asia, jonka huomasin oli, että siellä oli erilaiset katukyltit :D Näytti idylliseltä, siistiltä ja rauhalliselta. Voi olla toki, että lämmin ja aurinkoinen loppukesän päivä vaikutti hieman ensivaikutelmaan. Tuommoisessa paikassa on varmasti hyvä asua ja sit vaikka käy töissä Helsingissä.
Katukyltit on vain suomeksi! :) Järvenpäässä ei ole riesana keinotekoista kaksikielisyyttä, kuten Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa.

Ei ole kaksikielisiä Varkaudessa tai Kuopiossakaan, jossa nykyään asun. Semmoisia perus valkoisia mustalla fontilla. Järvenpäässä niissä on oikein oma vaakuna tms. mukana :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole asunut jäkessä, mutta naapuripaikkakunnilla. Jäke on ihan jees, parempi kuin tuusula (tarkoitan hyrylää) mielestäni. Järvempäässä kolme juna-asemaa, ainola (paljon uudisrakennusta, lapsiperheille ihan mieluinen olettaisin perheellisenä itsekin), keskustassa ja saunakalliossa. Tuusulasta et pääse niin helposti pois ja kokemukseni mukaan autotiet on tukossa ja bussit kulkevat harvoin. Ei edes omaa lukiota kauniissa ja viihtyisässä tussulassa, junakin pysähtyy jokelassa vankilan porteilla... sama järvihän se on. Järvenpäässä paremmin ja kattavammin kaikkea. Tarpeeksi rauhallista on. Voisin melkein muuttaa sinne jos siellä läheisiä asuisi.
Järvenpäässä on 4 juna-asemaa: Keskusta, Ainola, Saunakallio ja Haarajoki.
Tuusulassa on lukio.
Tuusula muutenkin paljon kivempi paikka asua.T: jäkeläinen, entinen tuusulalainen
Hyrylässä ei ole lukiota vaan raahautuvat keravalle tai järvenpäähän.
Tuusula on kamala paikka vaikka sitä nyt mainostetaan kun kaikki eivät stadiin mahdu.
Eri
Järvi on hyvä plussa, ympäri vuoden. Mutta kuntatalous on kuralla, huonosti hoidettu. Tylsää uudisrakentamista, kerrostaloja toisensa kylkeen. Junayhteys on, mutta harvat yhteydet ja kallis hinta.

Järvenpäässä on tuliterä upea lukio...

Siis junalippu Helsinkiin viisi ja puoli euroa? Ei ole paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole asunut jäkessä, mutta naapuripaikkakunnilla. Jäke on ihan jees, parempi kuin tuusula (tarkoitan hyrylää) mielestäni. Järvempäässä kolme juna-asemaa, ainola (paljon uudisrakennusta, lapsiperheille ihan mieluinen olettaisin perheellisenä itsekin), keskustassa ja saunakalliossa. Tuusulasta et pääse niin helposti pois ja kokemukseni mukaan autotiet on tukossa ja bussit kulkevat harvoin. Ei edes omaa lukiota kauniissa ja viihtyisässä tussulassa, junakin pysähtyy jokelassa vankilan porteilla... sama järvihän se on. Järvenpäässä paremmin ja kattavammin kaikkea. Tarpeeksi rauhallista on. Voisin melkein muuttaa sinne jos siellä läheisiä asuisi.
Järvenpäässä on 4 juna-asemaa: Keskusta, Ainola, Saunakallio ja Haarajoki.
Tuusulassa on lukio.
Tuusula muutenkin paljon kivempi paikka asua.T: jäkeläinen, entinen tuusulalainen
Hyrylässä ei ole lukiota vaan raahautuvat keravalle tai järvenpäähän.
Tuusula on kamala paikka vaikka sitä nyt mainostetaan kun kaikki eivät stadiin mahdu.
Eri
Tuusulan lukiolla on kolme eri toimipistettä: Hyrylä, Jokela ja Kellokoski.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole asunut jäkessä, mutta naapuripaikkakunnilla. Jäke on ihan jees, parempi kuin tuusula (tarkoitan hyrylää) mielestäni. Järvempäässä kolme juna-asemaa, ainola (paljon uudisrakennusta, lapsiperheille ihan mieluinen olettaisin perheellisenä itsekin), keskustassa ja saunakalliossa. Tuusulasta et pääse niin helposti pois ja kokemukseni mukaan autotiet on tukossa ja bussit kulkevat harvoin. Ei edes omaa lukiota kauniissa ja viihtyisässä tussulassa, junakin pysähtyy jokelassa vankilan porteilla... sama järvihän se on. Järvenpäässä paremmin ja kattavammin kaikkea. Tarpeeksi rauhallista on. Voisin melkein muuttaa sinne jos siellä läheisiä asuisi.
Järvenpäässä on 4 juna-asemaa: Keskusta, Ainola, Saunakallio ja Haarajoki.
Tuusulassa on lukio.
Tuusula muutenkin paljon kivempi paikka asua.T: jäkeläinen, entinen tuusulalainen
Järvenpäässä on tuliterä upea lukio...
En kutsuisi 19 vuotta vanhaa lukiota kovin tuliteräksi.
Vierailija kirjoitti:
Huumeita on paljon, mutta niin kai kaikissa radanvarsi kaupungeissa.
Mutta onko yhdyssanoja? Minä en haluaisi asua kylässä, jossa ei ole yhdyssanoja ja koulutus muutenkin retuperällä.
Kävin tuolla 3 vuotta koulua ja ihastuin kyllä. En osaa sanoa, miksi, hyvä fiilis vaan jäi kaupungista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ja mun kaveriporukka ollaan kaikki alunperin Varkaudesta, mutta asutaan ympäri Suomea. Viime elokuussa oli polttarit Helsingissä ja matkalla sinne haettiin kaveri kyytiin Järvenpäästä. Näytti ihan todella siistiltä paikalta. Eka asia, jonka huomasin oli, että siellä oli erilaiset katukyltit :D Näytti idylliseltä, siistiltä ja rauhalliselta. Voi olla toki, että lämmin ja aurinkoinen loppukesän päivä vaikutti hieman ensivaikutelmaan. Tuommoisessa paikassa on varmasti hyvä asua ja sit vaikka käy töissä Helsingissä.
Katukyltit on vain suomeksi! :) Järvenpäässä ei ole riesana keinotekoista kaksikielisyyttä, kuten Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa.
Ei ole kaksikielisiä Varkaudessa tai Kuopiossakaan, jossa nykyään asun. Semmoisia perus valkoisia mustalla fontilla. Järvenpäässä niissä on oikein oma vaakuna tms. mukana :)
Jäkessä katukylteissä on aina kaupunginosa mainittuna. Jäke on ihana.

Ja eikö niissä kylteissä lue kadunnimen lisäksi kaupunginosan nimi? Anopin luona vieraillaan j-päässä niin oon kattonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako kysyä, miksi juuri Järvenpää? On siellä kyllä päiväkoteja, jos sitä mietit.
Itteä kiehtoo ehkä vähän sellainen pienempi kaupunki, kun sellaisessa olen aina asunut. Tykkään siitä, että on luontoa lähellä, mutta kuitenkin peruspalvelut löytyisi myös läheltä. Olen introvertti (ja ehkä vähän "hysteerikko") eikä mitkään isot tapahtumat houkuta. Eli se mitä haen tulevalta asuinkaupungilta: turvallisuus, luonnonläheisyys, hyvät kulkuyhteydet ja läheltä löytyvät peruspalvelut.
Myös moni sukulainen asuu pääkaupunkisuedulla, joten houkuttaa muuttaa jonnekkin sinne päin.
ap
No sitten Järvenpää varmasti sopii sinulle. Toki peruspalvelut eivät ole ihan samassa kasassa, esim. uusi uljas terveyskeskus on vähän sivussa keskustasta. Kaupunki on rakennettu aika lailla autoilun varaan, vaikka toki raideyhteys Stadiin löytyy.
Mitä turvallisuuteen tulee, en keksi montakaan paikkaa Suomessa, jotka eivät olisi turvallisia. No Kaisaniemenpuistoon en menisi yöllä.
Keskustasta on Justiin eli terveyskeskukseen 900m joten ei kyllä sivussa ole. :)
Vierailija kirjoitti:
Millainen alue Terhola on?
ap
Terhola on todella rauhallinen alue ja siellä on hyvät lenkkeilypolut. Asutaan aivan siinä Terholan rajalla. Tykkään tosi paljon kun kaikki palvelut on kävelymatkan päässä. Keskustaankin vain n 1,5km.
Miten toimivat joukkoliikenneyhteydet Jäkestä muualke pääkaupunkiseudulle? Missä ajassa pääsee Tapiolaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ja mun kaveriporukka ollaan kaikki alunperin Varkaudesta, mutta asutaan ympäri Suomea. Viime elokuussa oli polttarit Helsingissä ja matkalla sinne haettiin kaveri kyytiin Järvenpäästä. Näytti ihan todella siistiltä paikalta. Eka asia, jonka huomasin oli, että siellä oli erilaiset katukyltit :D Näytti idylliseltä, siistiltä ja rauhalliselta. Voi olla toki, että lämmin ja aurinkoinen loppukesän päivä vaikutti hieman ensivaikutelmaan. Tuommoisessa paikassa on varmasti hyvä asua ja sit vaikka käy töissä Helsingissä.
Katukyltit on vain suomeksi! :) Järvenpäässä ei ole riesana keinotekoista kaksikielisyyttä, kuten Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa.
Ei ole kaksikielisiä Varkaudessa tai Kuopiossakaan, jossa nykyään asun. Semmoisia perus valkoisia mustalla fontilla. Järvenpäässä niissä on oikein oma vaakuna tms. mukana :)
Ja eikö niissä kylteissä lue kadunnimen lisäksi kaupunginosan nimi? Anopin luona vieraillaan j-päässä niin oon kattonut.
Juu, on!
Muutimme Järvenpäähän juuri siksi, että kaikki palvelut on n 2 km säteellä, jos ei ihan laitaseudulle muuta.
Ehkä joku bilehile ei viihdy, mutta normaali ihminen kyllä.
Asun Saunakalliossa ja Jamppa on ihan lähellä, mutta en ole ikinä mitään häiriöitä kohdannut ja liikun myöskin joskus myöhään illalla.
En voisi mitään aluetta haukkua.